Kuumimmat pelitärpit eri pelaajamäärille

Monet Lautapelioppaan kirjoittajat ovat listanneet viime aikoina vuotuisia parhaiden pelien listauksiaan. Minäkin kannan korteni kekoon, mutta koska en millään viitsi kirjoittaa kymmenien pelien paremmuuslistausta, ja koska pelikertoja per peli ei meikäläiselle muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kauheasti tule (ja edelleen koska monet tänne kirjoittaneet pelaavat kanssani samassa porukassa jakaen suurelta osin saman pelimaun), ajattelin lähestyä tätä listahaastetta vähän eri näkökulmasta. Mitkä ovat minun mielestäni juuri nyt parhaat kaksinpelit? Entä jos pelipöydän ääreen istuisikin kuusi pelaajaa? Mitä silloin pelattaisiin?

Pelit on listattu täysin epätieteellisin menetelmin omien kokemusteni pohjalta. Useimmat näistä peleistä vetävät eri pelaajamääriä, mutta keskityn omasta mielestäni niistä optimaalisiin. Pääkysymyksenä on, että jos kullekin pelille paras mahdollinen peliseura olisi saatavilla, niin mitä kaikkein mieluiten haluaisin juuri nyt pelata. Luulen, että jos kasaisin tämän saman listan kolmen kuukauden (tai viikon!) päästä, sijoitukset ja suositukset muuttuisivat.

Mutta löpinät sikseen: tässä tulevat suositukseni parhaiksi kaksin-, kolmin-, nelin-, viisin- ja kuusinpeleiksi!

Kaksinpelit

Kaksi pelaajaa, yksi yhtä vastaan! Suunnaton määrä pelejä on suunniteltu nimenomaan kaksinpeleiksi. Nostan esiin muutaman sellaisen pelin, joissa kolmannesta alkaen uudet pelaajat yleensä ovat turhia.

1. Forest Shuffle. Tämä korttiläpsy toimii parhaiten nimenomaan kaksinpelinä. Peli vie aika paljon pöytätilaa ja sen pisteenlasku on vähän työlästä. Kahden – useammasta puhumattakaan – vastapelaajan pelin seuraaminen käy jo hankalaksi, mutta kaksin se kyllä toimii. Forest Shuffle tarjoaa vallankin Alpine– ja Woodland Edge -lisäosien kanssa jatkuvasti muuntuvan aivopähkinän: miten juuri tästä tilanteesta saisi parhaat pisteet irti. Loistava peli, johon ei hetkessä kyllästy!
2. Innovation. Carl Chudykin superhieno sivilisaatiopeli loistaa myös erityisesti kaksinpelinä. Sen kymmenet (lisäosien myötä jopa sadat!) uniikit kortit haastavat pelaajan löytämään jatkuvasti uusia kombinaatioita ja taktisia mahdollisuuksia tietyn kaoottisuuden keskelle. Miten hyödyntää vallitsevaa pelitilannetta parhaiten edukseen, miten kääntää voimatasapaino itselleen? Innovation tarjoaa aina tiukan otatuksen, joka on ohi vasta kun se tosiaan on ohi. Kokeineiden pelaajien kesken Innovation maistuu myös nelinpelinä kaksihenkisin joukkuein, mutta minulle kaksinpeli on se paras tapa nauttia pelin luomista hulluista tilanteista. Lisäosat tekevät Innovationista monimutkaisemman, ja niitä kannattaakin annostella mukaan vähitellen ja varovaisesti. Tuore Ultimate-boksi tarjoaa koko Innovation-kokemuksen kerralla ja parantaa pelin käytettävyyttä.
3. Cribbage. Tämä tavallisella korttipakalla pelattava satoja vuosia vanha brittiläinen pubipeli on juuri niin hauska ja koukuttava kuin minulle luvattiin, kun siihen hiljattain pääsin uppoutumaan. Pisteenlaskun opettelu vie vähän aikaa, mutta melko nopeasti siihenkin kiinni onneksi pääsee. Mainiota matkatekemistä, esimerkiksi!
4. Quest for El Dorado. Ensimmäinen muttei viimeinen Reiner Knizian peli tässä listauksessa. Pelissä on vallankin lisäosien kanssa vähän raskas alkuasettelu, mutta kun sen on kerran saanut tehdyksi, voi peliä helposti läpsiä parikin kierrosta putkeen. Peli on suunniteltu 2–4 pelaajalle, mutta itse olen tykästynyt kaksinpeliin, joka on oikeastaan kuin nelinpeliä, mutta kumpikin pelaaja ohjaa kahta pelinappulaa. Pelattava ei tässä pakanrakentelupelissä heti lopu.
5. 7 Wonders Duel. Suositun 7 Wondersin paras versio on sen kahdelle pelaajalle virtaviivaistettu Duel. Korttien osto yhteisestä korttipyramidista korvaa alkuperäisen pelin draftausmekaniikan, ja lopputulos on nopeatempoinen ja erinomaisen vuorovaikutteinen kamppailu, jossa jokainen oma valinta avaa mahdollisuuksia myös vastapelaajalle. Pantheon-lisäosa helpottaa hieman tätä mahdollisuuksien tarjoamisen tuskaa. Kehuttua uusioversiota The Lord of the Rings: Duel for Middle-Earth en ole pelannut.

Kolminpelit

Harva peli on suunniteltu nimenomaan kolmelle pelaajalle. Kolminpelattavan löytäminen on kuitenkin yleensä melko helppoa, sillä jos peliin mahtuu neljä tai viisi pelaajaa, voi sitä useimmiten pelata kolmisinkin. Kolmannen pelaajan lisääminen peliin tuo usein juuri sen sopivan lisäjännitteen, kun vain yhden vastustajan pelikirjan lukeminen ei enää riitäkään.

1. Brass: Birmingham. Kaikkien aikojen parhaalle lautapelille löytyisi helposti tilaa tämän listauksen nelinpeliosiostakin, mutta itse olen viime aikoina tykästynyt eniten tämän Martin Wallacen mestariteoksen kolminpeliin. Johtuuko se siitä, että laudalla tuntuu olevan vähän paremmin tilaa ja kontrolli peliin on aavistuksen nelinpeliä parempi, vaiko sitten vain siitä, että meidän porukassamme tunnun pärjäävän kolminpeleissä nelinpelejä paremmin? Mene ja tiedä, joka tapauksessa Brass: Birmingham kiehtoo aina vain, joka kerta ja ihan yhtä paljon kuin viimeiset seitsemän vuotta. Tämä olisi se peli, jonka ottaisin autiolle saarelle mukaan.
2. Troyes. Tässä on hieno peli, joka pääsee pöydälle aivan liian harvoin. Pelaisin millä tahansa pelaajamäärällä (2–4), esimerkiksi kolmisin. Nokkelaa työläisten asettelua ja noppien heittelyä tarjoava europeli on myös kaunis katseltava. The Ladies of Troyes -lisäosa tuo peliin uudelleenpeluuarvoa parantavia moduuleja.
3. King of Siam. Peer Sylvesterin pieni aluehallintapähkinä on tällä listalla puolestaan juuri siksi, että se on suunniteltu ehdottomasti kolminpeliksi – vaikka kaksinpeli ja nelinpelikin kyllä onnistuvat. Koko pelissä käytettävissäsi on tasan kahdeksan toimintoa, ja niiden avulla sinun pitäisi pystyä manipuloimaan kolmen kilpailevan faktion aluehallintakamppailut juuri itsellesi sopivalla tavalla. Herkullinen peli, joka tuntuu alle puolen tunnin kestoaan isommalta. Pelin uusioversiota The King Is Dead en ole kokeillut.
4. Hamlet: The Village Building Game. Rakennettaisiinko kirkko englantilaiseen maalaiskylään? Tehtäisiinkö se yhdessä? Hamlet on modulaarisella ja pelin mittaan rakentuvalla laudalla pelattava työläistenasettelupeli, jossa valtaosa toiminnoista ja resursseista on jaettavissa kaikkien pelaajien kesken. Interaktiota ja säpinää saadaan tähän sähäkkään helmeen maistuvimmin nimenomaan kolminpelinä.
5. Bohnanza. Päätoimittajamme suosikkisuunnittelija Uwe Rosenberg mahtuu minunkin listalleni, mutta nimenomaan klassisen papukauppapelinsä kanssa. Bohnanza loistaa nopeana kolminpelinä, jossa odotteluaikaa omien vuorojen välillä on vähän ja papupellot kiertävät tehokkaasti. Ehkä Bohnanza ei ole se peli, jota jokaviikkoisessa peliporukassani pöytään ehdottaisin, mutta perheen kesken satunnaisesti läpsyteltynä se on erittäinkin hauskaa!

Nelinpelit

Mitä pelaajamääriin yleensä tulee, kaksinpelien ohella neljälle sopivia pelejä on varmaankin kaikkein helpoin löytää. Niinpä pyrinkin tässä nostamaan esille sellaisia pelejä, jotka aivan erityisesti hyötyvät neljännestä pelaajasta.

1. Tichu. Jos pelaajia on täsmälleen neljä, ei parempaa korttipeliä ole. Alati kiinnostava paripeli on tiukka taitopeli, jossa toistuvat pelit saman peliparin kanssa parantavat pelikokemusta. Säännöt ovat yksinkertaisehkot, mutta opittavaa riittää. Upea peli, jota voisin (Brassin ohella) pelata viikosta toiseen vuosikausia.
2. Imperial. Mac Gerdtsin nerokas rondelipeli on parhaimmillaan neljän taitavan pelaajan kesken – pelin kuuden suurvallan hatara voimatasapaino on tällöin haavoittuvin ja kierot peliliikkeet herkullisimmillaan. Muistutetaan vielä kaikkia potentiaalisia imperialisteja siitä, että jos Imperialia viekoittuu pelaamaan sotapelinä, niin häviää varmasti sille, joka ymmärtää, että kyse on talouspelistä. Älä siis kiinny suurvaltaasi! Alkuperäinen Euroopan herruutta kilpailuttava Imperial on huomattavasti parempi peli kuin koko maailman alueelle teemoitettu uusversio Imperial 2030.
3. Horseless Carriage. Splotterin raskas ja rajusti virheistä rankaiseva autoteollisuusviritelmä kuuluu Brass: Birminghamin tapaan ihan kaikissa tapauksissa tähän listaukseeni, oli pelaajamäärä sitten mitä hyvänsä. Koska oma tehdas rakennellaan joka tapauksessa itse ja samaan aikaan muiden pelaajien kanssa, eivät eri pelaajamäärät vaikuta suuresti kokonaispeliaikaan – ja joka tapauksessa olet tässä pelissä itse oma pahin vihollisesi! Ehkä nelinpeli on pelin vaatiman tolkuttoman pöytätilan vuoksi mukavin. Oppimiskäyrää tässä pelissä on jonkin verran, mutta loppujen lopuksi pelaaminen sääntöjen mukaan ei hirveän vaikeaa ole. Sen sijaan pelissä tehtävissä päätöksissä on todella paljon pähkäiltävää!
4. Die Dolmengötter. Nyt puhutaan melko pienelle huomiolle aikanaan jääneestä oudosta nopeatempoisesta pelistä, joka jotenkin vain päätyi peliporukkaamme. Druidit pökälöivät nappuloita karun näköiselle pelilaudalle ja joskus pääsevät laittamaan laattoja kasan päälle tai alle? Peliin mahtuu 2–5 pelaajaa, mutta kaikilla muilla pelaajamäärillä paitsi nelinpelinä se on kyllä täysin turha tekele. Sen sijaan nelinpeli on juuri niin loistava, että paikka tällä listalla on selviö.
5. Slovenialainen tarok. Jälleen puhutaan aika pienten piirien tuntemasta perinteisestä korttipelistä, mutta onneksi itse kuulun siihen porukkaan, joka silloin tällöin slovenialaisen tarokin pöytään iskee. Tämä vaihtuvien parien tarjoustikkipeli vaatii jonkin verran opettelua kummallisine erikoissääntöineen, mutta se vaiva kannattaa: syvyyttä ja uudelleenpeluuarvoa löytyy valtavasti.

Viisinpelit

Viisi pelaajaa on monesti vähän hankala pelaajamäärä: monet pelit kun vetävät enintään neljä pelaajaa. Joskus kuitenkin nimenomaan se viides pelaaja tuo pelille valtavasti lisäarvoa. Kaikki seuraavat pelit toimivat myös pienemmillä pelaajamäärillä, mutta se viimeinen ilkeys tai ihanuus – ja nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois! – tulee juuri viidennen pelaajan myötä.

1. Hansa Teutonica. Fantastinen peli, jossa se, mitä voi tehdä, ja se, mitä pitäisi tehdä, ovat kumpikin aivan selviä asioita, mutta se, miten ne liittyvät toisiinsa, onkin aivan toinen juttu. Runsas interaktio pelaajien välillä lisääntyy entisestään, kun pelaajamäärää kasvatetaan. Tässä pelissä et voi pärjätä touhuamatta alati vastustajiesi kanssa, ja jo nelinpeli on oivallinen, mutta viisinpelissä on vielä yksi ekstra-annos kiemuraisuutta. Jokainen pelikerta tuntuu ihan erilaiselta, syvyyttä ja löydettävää Hansa Teutonicassa riittää!
2. Strasbourg. Stefan Feldin omalaatuinen huutokauppapeli, jossa pelataan viisi kierrosta, joista jokaisen aikana käydään seitsemän huutokauppaa. Pelin kaikkien huutokauppojen järjestys on tiedossa heti pelin alkaessa. Miten siis käyttää parhaiten omat 24 korttiaan, kun kaikkiin huutokauppoihin ei mukaan voi lähteä. Valitse taistelusi tarkasti ja pidä huoli, että voitat ne! Ehdottomasti armottomin eli paras viisinpelinä.
3. Texas Showdown / Seas of Strife. Hauska ja kepeä tikkienlaistopeli, jossa viides pelaaja tuo jokaiseen tikkiin mukaan kiehtovaa asymmetriaa. Tämä kuuluu peleihin, joita osa peliporukkamme jäsenistä ei pidä pelinä lainkaan, mutta jonka ääressä itse viihdyn erinomaisesti ja jota pelatessani olen nauranut aivan poskettomasti. Ei kovin vakavaa korttiläpsyä siis, mutta juuri siksi niin kivaa!
4. Fishing. Friedemann Friesen tuoreelta tuoksuva kalastuspeli, jossa pakan pohjaosissa möyrivät lihaisimmat pedot. Hauska ja kevyt korttipeli tuo vähän erilaisen kulman tikin peluuseen, ja myös tässä pelissä lisäpelaajat lisäävät hupia.
5. China / Kardinal & König. Olen parhaimmillaan pelannut tämän Michael Schachtin aluehallintapelin sääntöjenselityksen kera 25 minuutissa laatikon avaamisesta sen sulkemiseen. Kahdenlaisten nappuloiden asettelu laudalle kysyy taitoa ja ajoituskykyä. Rivakka peli on todellinen helmi, jonka soisi päätyvän pöydälle useamminkin.

Kuusinpelit

Jos viisi pelaajaa on joskus jo vähän hankala pelaajamäärä, niin oikeasti toimivat kuusinpelit ne vasta vaikeita ovatkin löytää. Toisaalta ongelmaa helpottaa se, että peliporukan jakautuminen kahteen kolminpeliin on yleensä vaivaton ja mielekäs ratkaisu. Mutta kyllä kuudellekin pelaajalle kerrallaan pelattavaa löytyy!

1. Flamme Rouge. Kyllä! Flamme Rouge on kuusinpelinä aivan silkkaa parhautta! Peloton-lisäosa kasvatti Flamme Rougen maksimipelaajamäärän neljästä kuuteen ja toi myös mahdollisuuden automaattiohjattavien pelaajien mukaan ottamiselle. Pelin muuttuukin sitä paremmaksi – ja myös temaattisemmaksi – mitä ahtaampaa ja ruuhkaisampaa pyöräilybaanalla on. Pelin kesto ei merkittävästi eri pelaajamäärillä muutu, mutta taidon osuus ja taktiset finessit korostuvat pelaajamäärän kasvaessa. Grand Tour -lisäosan kampanjaa erikoiskuskeineen olisi myös mahtavaa päästä ajamaan nimenomaan kuusinpelinä.
2. Medici. Reiner Knizian huutokauppaklassikossa kierrokset kohoavat ja riskit muuttuvat rajummiksi, kun pelaajamäärä lähenee maksimia. Pelin kestävästä suosiota kertovat siitä tehdyt useat uudelleenjulkaisut. Vielä kun joku tekisi Medicistä version, joka olisi paitsi silmälle miellyttävä myös käytettävyydeltään järkevä!
3. Monikers. Kevyet seura- ja bilepelit voivat helposti vetää enemmänkin väkeä kerralla, mutta Monikersin hauskuus tulee parhaiten ilmi ehkä juuri kuusinpelinä. Kahden joukkueen pelissä yksi pelaaja vuorollaan pääsee arvuuttamaan joukkuetovereilleen ensin vapain vihjein, sitten yhdellä sanalla ja lopulta ilman sanoja pelipakan korttien sisältöjä. Harva peli on parhaimmillaan niin hulvattoman hauska kuin Monikers hyvässä seurassa!
4. Frank’s Zoo. Tässä lapsekkaan näköisessä pienen pakan korttipelissä maksimipelaajamäärä on peräti seitsemän, mutta koska vaihtuvat peliparit muodostavat tärkeän osan peliä, on kuusinpeli paras tapa nauttia Frank’s Zoosta. Kiinnostavan kiipeämispelin salat eivät aukea vielä ihan ensimmäisellä pelijaolla, mutta vähitellen kun peliin pääsee kiinni, alkaa arvostaa sitä, kuinka hyviä eläimiä ne ketut oikein ovatkaan ja kuinka hyttysistä tehdään elefantteja.
5. Keyflower. Tämä menee vähän toivomusosastolle, sillä en ole Keyfloweria vielä päässyt kuusinpelinä pöytäämään. Sen poikkeuksellinen huutokauppamekaniikka on kuitenkin sellainen, että lisäpelaajat lisäävät juuri oikealla tavalla kilpailua parhaista laatoista ja tekevät hienosta pelistä entistäkin kiperämmän ja kiinnostavamman.