Kategoriat
Artikkelit

Top-10: Laattojenasettelupelit

Mikko kävi läpi laattojenasettelupelit ja listasi kymmenen parasta peliä, jotka perustuvat laattojen asettelemiseen pelilaudalle tai pöydälle. Miltä sijalta löytyy Carcassonne?

Lautakunnan laattojenasettelujakson innostamana päädyin sekä siivoamaan Lautapelioppaan laattojenasettelupelit-mekaniikkaa vähemmän oleellisista peleistä että tekemään oman parhaiden laattojenasettelupelien listauksen.

Listalla on pelejä, joissa laattojenasettelu on pääasiallinen pelimeka­niikka, eikä vain sivuosassa. Pelissä pitää olla olennaista se, minne ja miten laattoja pelataan, siinä määrin että peliä lyhyesti luonnehties­saan sitä tulee nimenomaan sanoneeksi laattojenasettelupeliksi.

Tämä rajaa pois esimerkiksi Terraforming Marsin. Toki siinäkin ase­tellaan laattoja laudalle, mutta ei se kovin olennainen osa peliä ole. Laattojen asettelu on enimmäkseen aika ilmeistä ja se olisi myös melko helppoa ottaa pelistä kokonaan pois, pelikokemuksen liiem­min kärsimättä. Samoin vaikkapa 18xx-pelien sinänsä olennainen ratalaattojen asettelu: sekään ei varsinaisesti ole näiden pelien ydin­tä ja olisi siivottavissa pois ja toteutettavissa toisin.

Olen karsinut pois myös erilaiset ruudukontäyttöpelit. Vaikkapa Azul ja Patchwork jäävät pois, vaikka niissäkin pelataan laattoja. Azulissa laattojen pelaaminen on kuitenkin kovin staattista ja pää­paino on laattojen valitsemisessa. Patchwork on enemmän laattojen­asettelupeli, mutta lasken senkin ennemmin ruudukon täyttämisen puolelle; olennaista ei ole laattojen keskinäiset suhteet, vaan se, että ruudukko tulee täyteen.

Lista kuunneltavaksi

Parhaat laattojenasettelupelit

10 Cities: Skylines on Rustan Håkanssonin oiva kaupunginrakennuspeli kotimaiseen tietokonepeliin pohjau­tuen.

Tässäkin on ruudukko, jota polyominoilla täytetään, mutta olen­naista ei kuitenkaan ole ruudukon täyttäminen, vaan laattojen kes­kinäiset suhteet: se, minkälaisen alueen viereen mitäkin rakentaa, on pelissä kriittistä.

Tämä tekee Cities: Skylinesistä kirkkaasti laattojenasettelupelin. Ruudukon täyttyminen on olennaista lähinnä siltä osin kuin se rajoittaa laattojen pelaamista laudalle.

Lähikuvaa Cities: Skylinesin pelilaudasta
Ruudukko asettaa rajoitukset, mutta olennaista on, mikä laatta menee minnekin – tosin vain rakennusvaiheessa, eli kortti, jolla laatta pelataan, määrittelee laattojen välisiä suhteita, laatat itsessään eivät. Kuva: Mikko Saari

9 Genial on Reiner Knizian abstrakti klassikko vuosien takaa. Laatat ovat kahden heksan mallisia ja niiden pyörit­teleminen oikeaan asentoon oikeassa paikassa on juurikin pelin juju.

Pisteitä kertyy sen mukaan, minkä verran samaa väriä on vieressä. Usein parhaat pistepaikat tekevät seuraavalle pelaajalle vielä parem­man tilaisuuden, mutta kun mukaan yhdistetään kniziamainen ”paras huonoin”-pisteytys, joskus voi ollakin aivan turvallista ruok­kia toista pelaajaa pisteillä.

Kuva Genialin täytetystä pelilaudasta
Genialissa laattojen väliset suhteet ovat aivan pelin ytimessä, kun uudet laatat luovat ja estävät tilaisuuksia tienata pisteitä. Kuva: Mikko Saari

8 Marrakech on lastenpelien parhaimmistoa. Laatat ovat tässä kankaisia mattoja, joita voi latoa päällekkäin ja lomittain. Pelaamista rajoittaa laudalla kulkeva mattotarkistaja, joka myös tuottaa pelaajille pisteitä – jos sattuu ohjaamaan tarkis­tajan toisen pelaajan matolle, joutuu nimittäin maksamaan.

Tämä luo peliin hyvän jännitteen. Koska mattoja saa pelata vain tarkastajan viereen, tarkastajan haluaa tietysti saada lähelle toisten pelaajien mattoja, jotta pääsee rakentamaan niiden päälle – mutta silloin riskit joutua maksamaan ovat suurempia. Himmailemalla turvallisilla alueilla välttyy maksuilta, mutta voi joutua pelaamaan mattojaan omien mattojensa päälle – ja sehän on tuhlausta se.

Marrakech-laudalle asetetaan mattolaatta
Näin käy pehmeiden, joustavien laattojen asettelu. Matot nostavat pelin pikkuhiljaa kolmanteen ulottuvuuteen. Kuva: Mikko Saari

7 Ta Yü on harvinaislaatuinen peli: se on yhdis­tämispeli, josta minä pidän. Kaksi pelaajaa latoo laattoja laudalle, tarkoituksenaan luoda yhteyksiä laudan reunalta toiselle. Toinen tekee itä-länsi–suuntaa, toinen pohjoisesta etelään.

Ta Yüssa käydään kipakka taistelu reittien ohjaamisesta haluamaan­sa suuntaan. Laatat ovat tukevia muovikimpaleita vähän mahjong-tiilien hengessä, mikä osaltaan luo pelille tyylikästä aasialaista este­tiikkaa ja mukavaa näppituntumaa.

Lähikuva Ta Yün laatoista
Ta Yün laatat tuntuvat käytössä mukavilta, lättäninä pahvilätkinä pelin vetovoimasta katoaisi iso siivu. Kuva: Mikko Saari

6 Blue Lagoon on toinen Knizian laattojenasette­lupeli. Tässä pelissä laatoissa on varsin vähän informaatiota, vain kaksi: kenelle laatta kuuluu ja onko se mökki vai tavallinen laatta. Koska mökin ja tavallisen laatan välinen ero on pelissä kriittinen, laatat on toteutettu laattoina ja mökit mökkeinä, mutta aivan hyvin molemmat voisivat olla laattoja tai kummatkin vaikka erikokoisia kuutioita (Aavikon karavaanit on laattojenasettelupeli, vaikka sen laatat ovat pastellivärisiä muovikameleita.)

Yhtä kaikki, Blue Lagoon on kiinnostava laattojenasettelupeli, jossa yhdistyy reitinrakennus, alue-enemmistöt ja setinkeräily. Tästä pienestä pelistä on moneksi! Siinä on vieläpä puolessa välissä mai­nio resetointi, jossa tilanne lähes tyystin nollataan ja aloitetaan alusta. Päädyn kuitenkin laskemaan sen laattojenasettelupeliksi, koska nimenomaan laattojen asettelu on se liima, joka pelin kokoaa yhteen. Ja hyvin kokoaakin, Blue Lagoon on herkullinen, nopea peli.

Lähikuva Blue Lagoonin pelilaudasta
Nämä Blue Lagoonin laatat voisivat olla vaikka kuutioita. Veteen ja maalle ei pelata eri laattoja, samojen laattojen eri puolilla on vain maalle ja veteen sopiva kuva, jolla ei ole mitään merkitystä pelin kannalta. Kuva: Mikko Saari

5 Carcassonne ei suinkaan ollut ensimmäinen laattojenasettelupeli, mutta on se varmasti silti se peli, joka gen­restä useimmille ensimmäisenä mieleen tulee.

Se on myös harvinaislaatuinen peli: olen pelannut sitä yli sata kertaa. Saavutusta himmentää hieman pelikertojen jakautuminen noin 20 vuoden ajalle, mutta yhtä kaikki, kyseessä on kestävä peli, jota olen pelannut paljon ja syystä: se on yksinkertaisen toimiva tapaus.

Laattojenasettelu on intuitiivista ja helppoa ymmärtää ja laatoista muodostuvilla alueille käytävä enemmistötaistelu on edelleen mie­lenkiintoista. Carcassonne mahdollistaa näppärästi erilaiset pelitavat rauhallisemmasta aggressiivisempaan. Ei ihme, että se on noussut modernin klassikon asemaan.

Carcassonnen iOS-versio
Carcassonnesta on moneksi. Viime aikoina minulle tavallisin tapa pelata on ollut ajantappaminen puhelimella. Kuva: Mikko Saari

4 Attika on hiljattain julkaistu uutena laitoksena eri teemalla nimellä U.S. Telegraph. Minä pidän alkuperäisestä kreik­kalaisesta teemasta. Marcel-André Casasola Merkle oli kuuma nimi 2000-luvun alussa, mutta on sittemmin vähän unohtunut. Attika kannattaa kuitenkin muistaa, sillä on oivallinen laattojen­asettelupeli yksinkertaisella tavoitteella: pelaa vain kaikki laattasi laudalle.

Lisäkierteenä pelissä on toinenkin voittoehto: pelin voi voittaa no­peasti yhdistämällä kaksi laudalla olevaa temppeliä rakennusketjul­la. Se onnistuu melko harvoin, mutta on olennainen osa peliä, sillä se pakottaa toisinaan pelaajat tekemään heikompia siirtoja ihan vain siksi, ettei joku toinen saa yhdistystä tehtyä. Se luo peliin myös sellaisen dynamiikan, jonka vuoksi minä nautin Attikani lähinnä kaksinpeleinä.

Lähikuva Attikan pelilaudasta
Vihreä ja punainen ovat kumpikin olleet lähellä temppelien yhdistämistä, mutta yritykset on estetty. Kuva: Mikko Saari

3 Carcassonne: The Castle on Reiner Knizian tul­kinta Carcassonnesta. Alkuperäisen pelin vapaa leviäminen on nyt rajattu ympäröimällä sallittu pelialue kiinteillä muureilla. Muurien sisällä vapaus on lisääntynyt: ainoa elementti, josta asettelussa on pakko välittää ovat tiet. Ne ovatkin siitä hyvästä sitten aikaisempaa hankalampia.

Kun keskeneräisiksi jääneet rakennelmat jäävät pelin lopussa pis­teittä ja peliin on vielä leivottu bonuspisteytys, joka perustuu muu­rien sisälle jäävän tyhjän tilan kokoon, käsillä on todella erinomai­nen versio Carcassonnesta. Kuten listan sijoituksista voi päätellä, pi­dän sitä jopa alkuperäistä parempana.

Carcassonne: The Castle ylhäältä päin kuvattuna pelin lopussa
Valmis linnoitus pelin lopussa. Kuva: Mikko Saari

2 Suburbia on Ted Alspachin kaupunginraken­nuspeli, jossa pelaajat kokoavat lähiöitään hankkimalla ja pelaamal­la kuusikulmaisia laattoja.

Laattojenasettelun lisäksi on huolehdittava taloudesta, sekä rahan että suosion osalta, mutta laattojen asettelu on huomattavan tär­keää: ei riitä, että saat lähiöösi oikeat laatat, ne on myös saatava jär­keville paikoille hyvien naapurien viereen.

Suburbia on kaupunginrakennusgenren ykkönen minulle ja pärjää laattojenasettelupelienkin listalla erinomaisesti.

Lähikuva Suburbian laatoista
Suburbiassa laattojen suhteet eivät rajoitu välittömiin naapureihin. Indoor Mallia kiinnostaa koko oma lähiö, Domestic Airportia taas kiinnostaa kaikkien pelaajien lentokentät ja se toisaalta haittaa viereisiä asuinalueita. Kuva: Mikko Saari

1 Oregon, Åse ja Henrik Bergin suunnittelema peli tarjoaa pelaajille kahdenlaisia laattoja pelattavaksi ja näppärän korttimekaniikan, joka rajoittaa laattojen asettelua. Laattoja on tosiaan kahta sorttia, mutta koska toisen lajin – asukkaiden – ei tarvitse kertoa muuta tietoa kuin omistaja ja on erittäin tärkeää, että asukkaat ja rakennukset erottuvat toisistaan, nämä toiset laatat on toteutettu meepleinä.

Laudalle siis pelataan rakennuslaattoja ja meeplejä ja kun nämä kohtaavat, syntyy pisteitä. Mitä vähemmän aikaa kuluu rakennus­ten pelaamiseen, sen parempi, sillä peli päättyy kun joku saa pe­lat­tua kaikki meeplensä laudalle ja sitä paitsi rakennusten pelaaminen tarjoaa mahdollisuuksia muillekin pelaajille – mutta joskus raken­nuksen pelaaminen vain on paras tapa saada pisteitä.

Kädenhallinta, jotta kädessä on kortit, joilla saa pelattua haluaman­sa asiat haluamiinsa paikkoihin, on myös tärkeää, vaikka siinä koh­taa voikin joutua kärsimään hieman huonoa tuuria toisinaan. Oregon on kuitenkin huomattavan tiivis 15–20 minuutin peli, joten toisinaan huonon tuurin vuoksi hävityt erät eivät suuresti harmita.

Lähikuva Oregonin laatoista ja meepleistä.
Oregonin laattoja ja meeplejä. Kuva: Gary James / BGG. CC BY-SA 3.0.

Artikkelin kansikuva: Zbysiu Rodak / Unsplash.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

3 vastausta aiheeseen “Top-10: Laattojenasettelupelit”

Itse olen aina pitänyt Cacao:sta. Se on pieni ja näppärä, voi pelata vaikka kahdestaan. Pisteytys on ehkä vähän kompleksinen, mutta ei ylettömän.

Ihan kiva lista. Omassa top 10ssä olisi varmaan vielä Glen More, Isle of Skye sekä Alhambra. Castles of Burgundy on oma suosikkipeli, ja siinähän kyllä asetellaan laattoja laudalle, mutta mietin että onko se kuitenkaan aivan puhdas laattojen asettelu. Siitä voi olla kahta mieltä.

Glen More ja Isle of Skye olivat minullakin lähellä top-kymppiä. Burgundy ei mene minun kriteereilläni laattojenasetteluksi, se korttipeliversiohan oikeastaan eliminoi siitä sen laattojen asettelun, eikä se siitä liiemmin muuksi muutu. Burgundyssä ei myöskään tainnut olla kovin merkittävää se, missä laatat ovat, niillä on ne tietyt paikat laudalla johon ne menevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.