Coral Reef

Coral Reef

Tacticin Coral Reef -pelissä pelaajat etsivät aarteita koralliriutan kätköistä. Muumi Viidakkoseikkailu -peli on saanut uuden merellisen teeman.

0–9

0–9:ssä pinotaan mutkikkaita numerolaattoja korkeaksi torniksi. Mitä isompia numeroita ja mitä korkeammalla ne ovat tornissa, sitä enemmän saat pisteitä. Peli näyttää todella helpoilta ja sääntöjen puolesta sitä onkin, mutta menestyminen? Ei ihan niin helppoa.

Jää sulaa

Jää sulaa on suomalaisen Roll D6 -pelitalon julkaisu, joka nähtiin vuoden 2013 Vuoden peli -perhepelikategorian finaalissa. Pingviiniaiheisia pelejä on markkinoilla nähty aiemminkin, eikä ihme, sillä pingviinit vetoavat niin lapsiin kuin aikuisiin. Tällä kertaa pingviinilasten pitäisi löytää emonsa luo ennen kuin napajää sulaa alta pois ja Markku Miekkavalas pääsee tekemään poikasten kanssa lähempää tuttavuutta. Lähtökohdat ovat […]

Hobitti-korttipeli

Suuret Tolkien-aiheiset elokuvahankkeet tuovat aina mukanaan oheistuotteina tavanomaisen fanikrääsän ohella myös pelejä ja näin on myös käynyt Hobitti-filmatisoinnin kanssa. Hobitti-lautapelin ohella kauppoihin on ilmestynyt myös korttipeli, jonka on suunnittelut harrastajalautapeleillään mainetta niittänyt Martin Wallace ja jonka Peliko on kääntänyt suomeksi. Noin kymmenen euron hintalappu on kohtuullinen pelille, mutta onko itse peli sijoituksen arvoinen vai elokuvien […]

Star Wars: X-Wing Miniatures Game

Star Wars: X-Wing Miniatures Game

Lautapelimarkkinat on kyllästetty peleillä, jotka perustuvat olemassa oleviin elokuviin ja televisiosarjoihin. Star Wars on näistä tuoteperheistä suurin ja kaunein ja sitä suurelta osin saamme kiittää koko tuotekulttuurin synnystä. Valitettavan usein olemassa oleviin tuoteperheisiin lisättävät lautapelit ovat saaneet alkunsa nimenomaan tuoteajattelun tuloksena ja pelit itsessään eivät ole kaksisia, mutta joukkoon mahtuu toki piristäviä poikkeuksiakin. Ensi silmäyksellä […]

Villit kuviot

Perjantai-illan huumaa ja muutaman neuvoa antavan jälkeen mielessä on ainakin sinkkumiehillä villit kuviot. Nimensä perusteella näin voisi Villeissä kuvioissa ollakin, mutta tällä kertaa mielessä eivät ole ne villit kuviot, vaan varsin tavanomainen abstrakti laattojenasettelupeli, jossa tavoitteena on pisteyttää mahdollisimman monta ja vaikeaa tehtävälaattaa pelilaudalle. Pelin idea Villit kuviot -pelin tavoitteena on pisteyttää omassa kädessä olevia […]

Rock Science

Suomen väitetään olevan raskaan rockin luvattu maa ja meillä on myös pitkät triviapeliperinteet. Siksi onkin yllättävää, että näitä kahta tärkeää ominaisuutta ei ole tietääkseni yhdistetty samaan pakettiin ennen Rock Sciencen rantautumista Suomeen. Nyt markkinoilla on kuitenkin mielenkiintoinen triviapeli kaikille raskaamman rockin ystäville paketissa, joka varmasti myös ulkonäkönsä puolesta vetoaa musiikkityylin harrastajiin. Pelin idea Rock Science […]

Enigma

Aarteet on historiallisesti piilotettu niin, että niiden löytäminen on mahdollisimman hankalaa ja vaatii hoksottimia. Siksi peli, jossa aarteita löytääkseen pelaajien on ratkaistava pulmia vaikuttaa jo lähtökohtaisesti kiinnostavalta ja lisäksi vielä temaattisesti paikkansa pitävältä. Kun pakettiin yhdistetään vielä suomalainen suunnittelija Touko Tahkokallio, joka on osoittanut suunnittelevansa mukaansatempaavia pelejä ja Paul Laanen näyttävä graafinen toteutus, ovat odotukset […]

Walnut Grove

Törmäsin Walnut Groveen siinä vaiheessa, kun Touko Tahkokallio ja Paul Laane vielä kehittelivät peliä puolivalmiista prototyypistä hiotuksi julkaisukelpoiseksi peliksi. Tätä puolivalmista prototyyppiä kutsuttiin tuttavallisesti Agricola liteksi viitaten suosiota saavuttaneeseen Agricola-peliin ja ilmeisesti jonkinlaista kevytversiota Agricolan julkaisija Lookout Games olikin lähtenyt etsimään, kun he kiinnostuivat tästä pelistä. Viimeistelyvaiheessa peli kuitenkin teemoitettiin hieman toisin ja peli nimettiin […]

Loch Ness

Ikä: 4+. Yritä saada Loch Nessin hirviö ikuistettua valokuvaan! Kuka saa parhaat valokuvat laudalla liikkuvasta hirviöstä omalla kuvaajallaan?

Fresko

Taideaiheiset pelit ovat olleet viime vuosina suosittuja helposti lähestyttävän ja monelle läheisen aihepiirin vuoksi. Taidetta käsittelevästä pelistä on myös suhteellisen helppo tehdä graafisesti upean näköinen sillä kuvituksessa voi käyttää hyväkseen vuosisataista taidehistoriaa ja sen mestariteoksia. Näistä aineksista on myös rakennettu Wolfgang Panningin, Marco Ruskowskin ja Marcel Süßelbeckin yhdessä suunnittelema ja Queen Gamesin alunperin julkaisema Fresko, […]

Callisto

Monenpelattavat abstraktit pelit ovat yleensä helposti lähestyttäviä, koska niiden säännöt ovat pääsääntöisesti helpot omaksua ja pelaaminen siksi yksinkertaista. Reiner Knizian suunnittelemana abstraktilta peliltä voisi odottaa haastavampaa ja oivaltavaa lähestymistapaa, sillä kyseessä on kuitenkin tunnettu harrastajapelien suunnittelija, joka on monesti yllättänyt peleillään ja siten saavuttanut pelaajien arvostuksen. Callistoa suunnitellessaan Knizia ei kuitenkaan ole ajatellut peliharrastajia, vaan […]

Mania!

Uudet suomalaiset pelialan yritykset suuntaavat katseensa kasvavassa määrin ulkomaille eivätkä suotta sillä markkinat Suomen ulkopuolella ovat suuremmat ja niiden tavoittaminen on varma tae sille, että peli myy itsensä kannattavaksi. Revision Gamesin julkaisema ja Juha Salmijärven ja Anna-Leena Kolusen suunnittelma Mania! on suomalaisen suunnitteluosaamisen lopputulos englanninkieliseen pakettiin pakattuna tätä viimeisintä trendiä seuraten. Pelin idea Mania! koostuu […]

Alien Frontiers

Harva peli on tullut pelaavan maailman tietoisuuteen yhtä yllättäen ja nopeasti ja herättänyt samanlaista kiihkoa ja kiinnostusta kuin Alien Frontiers. Pääosa pelin kansainvälisestä huomiosta syntyi Kickstarter-palvelun mukanaan tuoman fanaattisen kannattajakunnan sekä erinomaisesti hoidetun ruohonjuuritason markkinoinnin avulla (kuten tämä Lautapelioppaan arvostelukappaleesta tehty kirjoituskin osoittaa), mutta oma vaikutuksensa on myös sillä, että Alien Frontiers on aidosti kiinnostava […]

Suomalaistunnelmia Essenin messuilta

Antti Koskinen kuvasi Essenin messuilla lauantaina suomalaisten julkaisijoiden tunnelmia. Antti jututti Aqua Gamesin Paul Laanea, Tuonela Productionsin Jussi Autiota, Dragon Dawnin Timo Multamäkeä, Mindwarrior Gamesin Matti Jokihaaraa ja Onni Gamesin Touko Tahkokalliota. Tuloksena on mielenkiintoinen katsaus suomalaisten pelijulkaisijoiden tämän hetken tilanteeseen ja tulevaisuuden kuvioihin. Päivitys 27.10.2010: Hypticin Ilmo Nurmisen haastattelu on lisätty. Aqua Games ja Paul Laane Tuonela Productions ja Jussi Autio […]

Arvuutin

Triviapeleillä on perinteisesti vahva jalansija suomalaisessa pelikulttuurissa, sillä Trivial Pursuit useine erilaisine versioineen on yksi maamme tunnetuimmista ja eniten pelatuista peleistä. Siksi onkin miellyttävä nähdä ehtaa suomalaista tuotantoa oleva uudenlainen tietopeli kotimaanmarkkinoille suunnattuna. Arvuutin on Touko Tahkokallion suunnittelema ja Sampo Sikiön kuvittama lautapeli, joka näyttää erittäin hyvältä, on varustettu hauskalla teemalla ja tuo raikkaan tuulahduksen triviapelien […]

World Cup Card Game 2010

Tätä kirjoittaessani maailma on pysähtynyt seuraamaan jalkapallon MM-turnausta Etelä-Afrikassa. Kisoja seuraavat aivan kaikki – osa aktiivisesti otteluista nauttien ja osa passiivisesti otteluita vierestä seuraten. Jalkapallo ja MM-turnaukset eivät kuitenkaan ole muuntuneet kovin moneksi peliksi, mikä on jalkapallon suosion huomioon ottaen hämmästyttävää. suunnittelema ja kuvittama ja Games for the Worldin julkaisema World Cup Card Game 2010 […]

Stone Age

Stone Age – Kivikausi

Michael Tummelhoferin eli Bernd Brunnhoferin suunnittelema ja Lautapelit.fi:n suomeksi julkaisema Stone Age – Kivikausi liittyy teemaltaan suhteellisen laajaan joukkoon pelejä, joissa pelaajat liikkuvat kivikauden maisemissa. Kuten arvata saattaa, pelissä kivikauden ihmiset metsästävät, viljelevät ja pyrkivät kasvattamaan kyläänsä erilaisia rakennuksia rakentaen. Mikä tekee Kivikaudesta kuitenkin erilaisin moniin muihin kivikauteen sijoittuviin peleihin on se, että se on […]

Wizard

Tikkipelit ovat suosittu ajanviete Keski-Euroopassa eikä siksi ole ihme, että suunnittelemaa Wizardia on myyty Amigon saksalaisena laitoksena vuoden 1996 julkaisustaan lähtien yli miljoona kappaletta. Hirmuinen myyntimäärä perustuu luonnollisesti korttipelien suureen suosioon, tehokkaaseen markkinointiin sekä korttipelien taloudellisuuteen kuluttajan näkökulmasta, mutta Wizardin kohdalla erinomaiset myyntiluvut johtuvat myös siitä, että kyseessä on erinomainen tikkipeli. Alunperin Fisher kehitti Wizardin […]

World Without End - Lautapelinurkka

Lautapelinurkka esittelee tällä kertaa Kosmoksen ja Mayfairin julkaiseman pelin World Without End, joka on Taivaan pilarien jatko-osa. Tästä 22 minuuttia pitkästä videosta selviää, millainen peli on ja miten se eroaa edeltäjästään. Tämäkin peli perustuu Ken Follettin kirjaan ja suunnittelusta vastaavat Taivaan pilareista tutut Michael Rieneck ja Stefan Stadler. Antti Koskisen Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen […]

Areena – Titaanien taisto

Pelisuunnittelijalegenda Reiner Knizia tunnetaan huutokauppapeleistään, mutta hänellä on myös taipumus suunnitella pelejä, joissa mekaniikat ajavat teeman ohi. Areena – Titaanien taisto on Knizian vanhempaa tuotantoa ja tässä roomalaisesta gladiaattorihistoriasta kumpuavassa fantasiavedonlyöntipelissä teema on kuitenkin vahvasti läsnä. Pelin alkuperäinen painos oli pitkään loppuunmyyty, mutta Lautapelit.fi on nyt tuonut tämän klassikkokorttipelin suomennettuna kotimaisille markkinoille fantasiavedonlyönnin ystävien suureksi […]

Power Struggle

Power Struggle, alunperin Macht$piele, on peli, jossa pelaajat hamuavat vaikutusvaltaa (italialaishenkisessä) suuryrityksessä. Kuten monet viime vuosien esimerkit ovat osoittaneet, vaikutusvallan hamuaminen on likaista ja moraalitonta toimintaa, jossa omaa etua ajetaan yrityksen edun sijaan. Tässä ja ystävien suunnittelemassa ja julkaisemassa pelissä yrityksen uusi johto aloittaa aina työnsä motivoituneena, mutta hiljalleen motivaatio yrityksen asioita kohtaan vähenee ja […]

Soul Hunters - Lautapelinurkka

Lautapelinurkan käsittelyssä on tällä kertaa peli Soul Hunters, jossa pelaajat nimen mukaisesti metsästävät sieluja. Pelin on suunnitellut . Tyylikäs peli on kaunista katsella ja mielenkiintoinen pelata — mutta katso toki video, niin pelin luonne selviää tarkemmin.  Lautapelinurkka esittelee joka jaksossaan yhden tutustumisen arvoisen lauta- tai korttipelin. Videosta selviää, miten peli toimii, miltä se näyttää ja […]

Soul Hunters

Sielu on kautta historian kiinnostanut ihmistä ja erilaisia ryhmittymiä ja tätä kiinnostusta käytetään hyväksi Ville Hankipohjan suunnittelemassa korttipelissä Soul Hunters. Peli on Hankipohjan ensimmäinen julkaistu peli ja pelistä huokuu suunnittelijansa roolipelitausta – peli näyttää ja tuntuu roolipeliltä, vaikka korteilla tällä kertaa pelataankin. Pelin taustalla on kritiikki uskontokuntien harjoittamaa sielupropagandaa kohtaan, mutta tärkeimpänä suunnittelun johtotähtenä on toiminut […]

Dominion - Lautapelinurkka

Lautapelinurkka käsittelee tällä kertaa uuden suosikin Dominionin. Jos peli ei ole vielä tuttu, Lautapelinurkka esittelee sen toiminnan erittäin havainnollisesti ja selkeästi. Katsomalla tämän 13 minuuttia kestävän videon opit pelin kulun perusteet takuuvarmasti. Vuoden peli– ja Spiel des Jahres -palkittu Dominion on ehdottomasti tapaus, joka on syytä tuntea. Antti Koskisen Lautapelinurkka on videomuotoinen peliesittely, joka käsittelee jokaisessa […]

Carcassonne Korttipeli

Vuoden 2004 Suomen Vuoden peli Carcassonne on laajentunut vuosien varrella useilla lisäosilla, jotka ovat kehittäneet alkuperäistä peliä uusiin suuntiin. Viimeisin uutuus tuoteperheessä on Carcassonne Korttipeli, jossa tämä maailmankuulu peliperhe siirtyy korttipelimuotoon ja jonka päällepäin tunnistaa Carcassonne-perheeseen kuuluvaksi. Pelin kulku Carcassonne Korttipelissä pelaajat yrittävät kerätä mahdollisimman arvokkaita korttisarjoja itselleen. Pelilaatikosta löytyy peruspelistä tuttu pisteytyslauta sekä puu-ukkoja, […]

Dixit. Kuva: Mike Hulsebus / BGG

Dixit

Dixit on kestosuosikiksi noussut selityspeli, jossa pelaajat valitsevat kädestään yhden pelaajan vihjeeseen sopivimman surrealistisen kuvakortin.