Kategoriat
Peliarvostelut

Glorantha: The Gods War

Auringonjumala on kuollut ja odottaa helvetissä pelastajaa. Myrskyn jumalat riehuvat voittoisina samalla kun pimeyden olennot pursuavat helvetistä pintamaailmaan. Maailmankaikkeuden rakenteet rakoilevat ja kaaoksen jumalat ryömivät olevaisen repeämistä sisään.

Glorantha: The Gods War on “sisarpeli” video-, rooli- ja lautapelisuunnittelija Sandy Petersenin megalomaaniselle Cthulhu Wars -lautapelille, joka tunnetaan erityisesti järkyttävän kokoisista muovifiguistaan ja tolkuttomasta määrästä erilaisia lisäosia ja -härpäkkeitä. Korean kuoren alla on kuulemma myös peli, jonka keskiössä ovat Suurten muinaisten johtamien eri osapuolten epäsymmetriset kyvyt ja pelityylit.

H. P. Lovecraftin lautapelien lähdemateriaalinakin jo suorastaan kuiviin lypsetty kirjallinen tuotanto tarjoaa toki oivallisen lähtökohdan myydä peliä mitä omituisempien lonkerohirviöiden figuurivastineilla. Alkuperäisten tarinoiden etäisestä, kosmisesta ja ihmismielelle käsittämättömästä kauhun tyylilajista on kuitenkin ajauduttu aika kauaksi. Cthulhu Wars on ennemminkin vastaus pikkupoikamaiseen kysymykseen “jos Cthulhu ja Nyarlathotep tappelis, kumpi voittais?”

RuneQuestin kansi

Glorantha: The Gods War sen sijaan tarttuu onnistuneesti tiettyyn ajanjaksoon ja sen tapahtumiin jo edesmenneen Greg Staffordin luomassa Gloranthan fantasiamaailmassa, joka lienee tunnetuin 1990-luvulla ensimmäistä kulta-aikaansa eläneen ja nyt taas viime vuosina uutta nousuaan tehneen RuneQuest-roolipelin taustamaailmana. Näin erityisesti Suomessa, sillä 1990-luvulla RuneQuestin lisämateriaaleja käännettin suomeksi näin jälkeenpäin katsottuna suorastaan häkellyttävä määrä.

The Gods Warissa eri elementtien jumalat palvojineen kamppailevat keskenään vallasta ja olemassaolonsa puolesta. Gloranthan fantasiamaailman myyttisen ajan kohtalonhetket ratkeavat valtavien muovifigujen vallatessa pelipöydän.

Maailmavetoisuus on myös Glorantha: The Gods Warin suurin vahvuus ja toisaalta mahdollinen heikkous: Glorantha-fanit ovat innoissaan, mutta saako taustasta tietämätönkin pelistä iloa irti?

Glorantha: The Gods Warin kansi

Maalle ja merelle

Yksi pelikierros noudattelee melko simppeliä kaavaa: ensin tehdään vuorotellen toimintoja, kunnes kaikilta loppuu toimintopisteinä toimivat power-pisteet, sitten lasketaan kuinka paljon poweria on käytettävissä seuraavalla kierroksella ja kierroksen lopuksi lasketaan kerätään voittopisteitä. Tätä jatketaan, kunnes joku ylittää 35 pisteen rajan, jolloin peli päättyy.

Perustoimintoja on neljä: rakennusten rakentaminen ja päivittäminen, yksiköiden asettaminen laudalle, yksiköiden liikuttaminen ja taistelun julistaminen. Lisäksi eri valtakuntien erikoiskyvyt voivat tarjota pelaajille lisää toimintovaihtoehtoja.

Hieman epäintuitiivisesti rakentaa saa minne tahansa Gloranthan pintamaailmaa kuvaavalle kartalle sekä taivasta ja helvettiä edustaville laatoille, jopa keskelle merta. Vain halvimpia pyhäkköjä voi rakentaa tyhjästä. Kalliimmat toisen ja kolmannen tason temppelit ja zigguratit päätyvät laudalle siellä jo olevia rakennuksia päivittämällä.

Kierroksen lopussa pelissä olevien rakennusten tyyppien lukumäärä tuottaa power-pisteitä, rakennusten kokonaislukumäärä puolestaan voittopisteitä.

Yksiköitä saa asettaa ainoastaan alueelle, jolle on aiemmin rakentanut rakennuksen. Peruspelin neljästä valtakunnasta kolmella yksikköjä on neljänlaisia: kuolevaisia kätyreitä, yksi kuolevainen sankari, muutama vähäisempi jumala sekä yksi pääjumala, jonka pelaaminen vaatii yleensä toisen tason rakennuksen olemassaoloa.

Neljäs valtakunta, Kaaos, pelaa ihan omanlaisillaan joukoilla ja saa ainoana valtakuntana rakentaa alueelle, jolla on jo toisen valtakunnan rakennus.

Pelipöytä kuvattuna ylhäältä
Pelipöydältä vaaditaan reilusti kokoa. Kuva: Pekka Salmela

Epäintuitiivista liikettä

Liikkuminen vaatii myös aluksi aivojen asettamista epäintuitiiviseen tilaan. Liikuttaessa ei valita liikutettavaa yksikköä vaan alue, jolta saa liikuttaa osan tai kaikki omista yksiköistään joko samaan suuntaan tai vaikka kaikki eri suuntiin.

Yleensä liikkumaan pääsee viereiselle alueelle, mutta meriä voi ylittää kartalla näkyvien nuolien mukaisesti ja tietyiltä alueilta voi loikata taivaaseen tai helvettiin. Kuten luontevaa on, helvetistä pois pääseminen onkin sitten hankalampaa. Pintamaailman merillä seilaava kelluva saari Kylerela sekoittaa liikkumispakkaa entisestään.

Vastustajan power-pisteiden keruuta ja voittopistesaaliin kertymistä voi häiritä rakennuksia valtaamalla tai tuhoamalla ja turpakäräjille lähdetäänkin yleensä viimeistään toisella pelikierroksella. Hyökkäävä pelaaja valitsee alueen, jolla on hänen omia yksiköitään sekä vastustajan rakennus tai yksiköitä, minkä jälkeen viskotaan noppaa.

Kukin yksikkö lisää noppien määrää voimakkuutensa verran. Ykkönen ja kakkonen ovat huteja, kolmosella ja nelosella saa lähetettyä vastustajan joukkoja käpälämäkeen ja vitosella ja kutosella saa nirrin pois. Mikään yksiköistä, edes kourallisella noppia lyövät pääjumalat, ei kestä yhtä osumaa enempää, joten tykinruoalle on selkeä tarve.

Sääntökirja on massivinen, komeasti kuvitettu pumaska, jonka sivuista iso osa tosin kuluu pelin ja kaikkien mahdollisten lisäosien komponenttien listaamiseen. Itse säännöt mahtuvat melko pieneen tilaan ja ne on esitetty kohtuullisen selkeästi.

Usean aukeaman mittainen UKK-osio kertoo kuitenkin omalla tavallaan siitä, että sääntöjen ja toisaalta sääntöihin poikkeuksia muodostavien eri valtakuntien ja yksikköjen ominaisuuksien ilmaiseminen yksiselitteisesti ei valitettavasti ole Sandy Petersenin vahvimpia osa-alueita.

Lähikuva pelin isoista miniatyyreistä laudalla
“Nää on mun mai… siis meriä!” “Minä olin täällä ensin!”. Kuva: Pekka Salmela

Rikotaan ja korjataan

Pelin kuluessa ja ensimmäisen pelaajan ylittäessä tietyt voittopiste-etapit menoa höystetään teeman ja tarinan mukaisilla tapahtumilla. Kymmenen voittopisteen rajan ylitys avaa pelilaudan keskelle Kaaoksen repeämän, jonka auki pysyminen hyödyttää Kaaosta (jos tämä on pelissä mukana) ja hankaloittaa muiden elämää.

Kun repeämä avautuu, se pakottaa pelaajat jokaisen kierroksen päätteeksi köydenvetoon, jossa muut pelaajat joutuvat, enemmän tai vähemmän yhteisessä rintamassa, uhraamaan yksiköitä ja power-pisteitä sulkeakseen repeämän, kun taas Kaaos panostaa sen pysymiseen avoimena. Kun Repeämä sulkeutuu, sen tilalle ilmestyy vesipyörre, joka tarjoaa oikotien helvettiin (vaan ei sieltä pois).

Kahdenkymmenen pisteen ylitys käynnistää myöskin kierroksen lopuksi läpi käytävän Kosmisen kompromissin, joka kuvaa jumalten yhteistyötä maailman pelastamiseksi. Pelaajat saavat vuorotellen tilaisuuden ryhtyä kompromissin tuomariksi maksamalla puolet power-varannostaan.

Tuomari saa sitten jaella kourallisen voittopisteitä haluamallaan tavalla. Kompromissi tarjoaa yleensä siimaa pisteissä jälkeen jääneille, mutta muuhun peliin verrattuna se tuntuu suunnittelullisesti hieman köyhältä mekaniikalta.

Taivaan joukot ja pelaajalauta
Taivaan miniatyyrit, rakennukset, lahjat ja pelaajalauta. Kuva: Petersen Games

Tehtävät on tehtävä

Neljäkin toimintoa tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja jokaisella vuorolla ja etenkin ensikertalaisten voi olla hankala hahmottaa, mihin oikein kannattaisi panostaa. Tässä asiassa apuun tulevat tehtävät (heroquest), joita kullakin valtakunnalla on kuusi.

Tehtävänä voi olla esimerkiksi vihollisen rakennuksen tuhoaminen, zigguratin rakentaminen tai oman pääjumalan pelaaminen laudalle. Tehtävän suorittamisesta palkitaan lahjalla, joka voi olla esimerkiksi uusi kyky jollekin yksikkötyypille tai jokin kertakäyttöinen toiminto tai bonus.

Lahjojen kerryttäminen taas tuottaa joka kierroksen lopussa power- ja voittopisteitä, joten aloittelevaa pelaajaa voi aina kehottaa keskittymään tehtäviensä suorittamiseen. Monet tehtävät kannustavat hyökkäävään peliin, joten pelkkä poteroissa istuskelu ei kannata.

Taisteluissa heiteltävät nopat tuovat luonnollisesti mukaan aimo annoksen tuuria, joten tiukasta optimointiin ja laskemiseen perustuvasta strategiapelistä puhuminen voidaan unohtaa heti kättelyssä. Lisää arvaamattomuutta mukaan tuovat riimut, jotka ovat kertakäyttöisen vaikutuksen aikaan saavia kortteja, joita ansaitsee muun muassa tehtäviä suorittamalla.

Osa riimuista on varsin laimeita, kuten voittopisteen tai parin antaminen itselleen ja valitsemalleen viholliselle, mutta osalla pystyy sopivasti ajoitettuna sotkemaan toisen pelaajan suunnitelmat täysin. Lisäksi pelin lopuksi riimuista saa voittopisteitä, joten niiden kerääminen kannattaa.

Lähikuva auringonjumala Yelmin miniatyyristä, taustalla pelilauta.
Helvetistä aloittaminen harmittaa auringonjumala Yelmiä. Kuva: Pekka Salmela

Voittopiste, valtakunta voittopisteestä!

Iso osa pelin viehätyksestä on seurausta kahnauksen toisistaan selvästi eroavista osapuolista. Valtakuntien alkuasetelmat, figuurien ulkonäkö, yksiköiden ominaisuudet, tehtävät ja tehtävistä saatavat lahjat ovat kullakin valtakunnalla yksilölliset ja kannustavat erilaisiin pelityyleihin.

Peruspelissä Gloranthan kohtalosta vääntävät myskykuningas Orlanthin kipparoima Myrsky, aurinkokeisari Yelmin hallitsema Taivas ja peikkojen esiäidin Kyger Litorin komentama Pimeys.

Neljäntenä limaisen lusikkansa soppaan työntää Kaaos, jolla ei ole sankaria tai vähäisempiä jumalia ollenkaan, mutta joka marssittaa laudalle vuoron perään kokonaista kolme pääjumalaa. Temaattisesti Kaaos on Gloranthassa kaikkien muiden elollisten vihollinen ja myös pelissä Kaaos saa usein kokea olevansa muiden pelaajien yhteisen aggression kohteena.

Myrskyn joukot liikkuvat vauhdikkaasti paikasta toiseen ja niin tehtävät kuin lahjatkin kannustavat Myrskyn pelaajaa hyökkäävään peliin. Taivas saa pääjumalansa ilmaiseksi pöytään heti kättelyssä, mutta helvettiin vangittuna tästä ei ole muille pelaajille vaaraa. Taivaan tavoitteena onkin lahjoa tai uhkailla joku muista pelaajista avustamaan auringonjumala takaisin maan päälle.

Pimeys puolestaan ei helvetistä poistumisen rajoituksista piittaa ja kykenee sieltä käsin hyökkäämään minne päin karttaa tahansa. Muiden pelaajien joukkoja hän puolestaan passittaa mielellään manalaan lusimaan. Kaaos on piikkinä muiden pelaajien lihassa rakentaessaan pesiään muiden pelaajien alueille. Jokainen yksikön kuolema pelissä miellyttää Kaaosta, jonka voimakkain jumala vahvistuu jokaisen verenvuodatuksen myötä.

Peruspaketin valtakunnat ovat varsin hyvin tasapainossa, vaikka pelikokemuksena ne poikkeavatkin toisistaan ja toiset sopivat paremmin tietynlaisille pelaajille kuin toiset. Lehmänkauppojen sopimista inhoavat esimerkiksi tuskin nauttivat Taivaan neuvotteluvetoisesta roolista.

Gods Warin jumalafiguurit.
Myrsky, Pimeys, Taivas ja Kaaos. Kuva: Petersen Games

Kohderyhmä selvillä

Glorantha: The Gods War on peli, joka on häpeilemättä suunnattu tietylle kohderyhmälle, eli keskiraskaista peleistä pitäville Glorantha-faneille, joiden ostohalukkuuteen luottaen pelin hintalappu on uskallettu hilata varsin korkealle. (Alkuperäinen Kickstarter-kampanja tosin törmäsi kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin ongelmiin ja viivästyksiin jääden lopulta pahasti pakkasen puolelle.)

Itse tiedän kohderyhmään kuuluvani, enkä ole hankintaani katunut. Peliseurallenikin meno on pääosin maistunut, mutta ymmärrän hyvin myös niitä, joille yksi pelikerta riittää. Yhteen peliin saa ensikertalaisten kanssa menemään useamman tunnin, riimujen aiheuttamat heilahtelut voivat olla liikaa vakaville strategisteille, kuninkaantekijöille allergiset saavat hekin näppylöitä ja taustamaailmaa tuntemattomille hienot figut ovat vain… no, hienoja figuja.

Ylilyötyjen pelinappuloiden takana on kuitenkin pienine puutteineenkin vähintään kokeilemisen arvoinen peli. Testaaminen onnistuu digitaalisestikin Tabletopia-palvelussa. Ne, jotka osaavat riemastua myrskyjumala Orlanthin päästäessä auringonjumalan pois helvetistä tai maanjumalan Genertin kuollessa vastinparinsa Pamaltin jäädessä henkiin, saavat kuitenkin pelistä eniten irti.

Uusien pelaajien istuessa pöytään on aina hauska seurata heidän ilmeitään, kun jättimäiset jumalat nostetaan laatikosta ensi kertaa pöydälle.

Apulaput
Kuva: Petersen Games

Lisäosat

Glorantha: The Gods Warin ja Empires -lisäosan valtavat boksit
Peruspelin ja Empiresin boksit. Koska kuvasta on vaikea hahmottaa mittasuhteita, mainittakoon, että peruspelin boksin koko on noin 41×39×15 cm. Kuva: Pekka Salmela

Empires

Peruspelin kanssa osapuilleen yhtä suuri Empires-laatikko lisää peliin uuden pelilaudan, joka nostaa pelaajien maksimimäärän kahdeksaan, sekä neljä uutta valtakuntaa.

Meren tavoitteena on sulkea Kaaoksen repeämä mahdollisimman nopeasti merenneidoista ja syvyyksien hirviöistä koostuvine joukkoineen. Maa marssittaa laudalle katraan maan jumalattaria sekä kaksi valtavaa titaania, joita tosin ei saa takaisin laudalle, jos ne sattuvat potkaisemaan tyhjää.

Näkymätön Jumala ei edes vaivaudu paikalle itse, joten pelaaja saa pärjätä ilman pääjumalaa. Voimakkaat velhot ja ritarit sekä kuuden sijaan kahdeksan tehtävää lahjoineen paikkaavat puutetta enemmän kuin tarpeeksi. Punaisen Kuun joukot voimistuvat ja heikkenevät kuun vaiheiden mukaan.

Legendaarinen Punainen Lepakko etunenässään Kuu on mekaanisesti varsin mielenkiintoinen, mutta temaattisesti hieman outo lintu kuuluessaan pääasiallisesti Gloranthan aikajanan myöhempiin vaiheisiin.

Lähikuvassa liian isoja jumalia pelilaudalla.
Vithela on liian pieni paikka Punaiselle Jumalattarelle ja Genertille. Tai usemmalle kuin parille figulle noin yleensäkään. Buildings-lisäosan muovisten rakennusten kanssa ongelma vielä korostuu. Kuva: Pekka Salmela

Buildings

Buildings-laatikko ei tuo peliin mekaanisesti mitään uutta, sen sijaan se korvaa peruspelin mukana tulevat rakennuksia kuvaavat pahvilaatat muovisilla vastineilla.

Tunnelmaa 3D-tönöt luovat aivan eri tavalla, mutta usean pelaajien joukkojen ängetessä jollekin pienimmistä alueista tungosta syntyy jo pahvilaattojenkin kanssa.

Punaisen pelaajan rakennukset Buildings-lisäosasta
Kuva: Petersen Games

Monsters: Dragons, Chaos Monsters, Cosmic Monsters

Kaikki kolme Monsters-lisäosaa tuovat peliin kolme neutraalia hirviötä, joskin jokaisesta laatikosta suositellaan käytettäväksi korkeintaan yhtä hirviötä kerrallaan.

Kaikki hirviöt toimivat joko oman sisäisen mekaniikkansa mukaisesti tai jollain tietyllä tavalla valitun pelaajan ohjastamina.

Lohikäärmeet aloittavat laudalla pelin alussa ja tasoittavat peliä antamalla etua pahnan pohjimmaisille. Kaaoksen hirviöt saapuvat Kaaoksen repeämän auetessa ja ovat aktivoitavissa power-pisteitä maksamalla. Kosmiset hirviöt saapuvat Kosmisen kompromissin käynnistyttyä ja aiheuttavat harmia kaikille tasapuolisesti.

Hirviöiden tappaminen on hankalaa, mutta palkinnot ovat sen mukaiset.

Monsters: Dragons -lisäosan lohikäärmeet
Lohikäärmeet. Kuva: Petersen Games

Elder Races

Vanhemmat rodut edustavat Gloranthan vähäisempiä rotuja (mukaan lukien Gloranthalle niin ominaiset ja mielipiteitä jakavat ankat), joita voi valita mukaan peliin haluamansa määrän.

Kullakin rodulla on nimetty alue, jolle joukkojaan pelaamalla voi koettaa suostutella kyseisen rodun littolaisekseen. Diplomaattisissa neuvotteluissa onnistuminen palkitaan yhdestä kolmeen yksiköllä, joilla on oma kykynsä, tehtävänsä ja lahjansa.

Elder Races -miniatyyrejä
Elder Racesin pieniä miniatyyrejä. Kuva: Petersen Games

2020 Kickstarter-kampanja: uudelleenpainatus ja lisäosat War Gods, Magic Gods ja Secret Gods

Alkuvuodesta 2020 Petersen Games järjesti lyhyen Kickstarter-kampanjan, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa pelin uudelleenpainatukselle, sekä kolmelle isolle lisäosalle. Lisäksi tarjolla oli uuden, isomman kartan ja muovisen Kaaoksen repeämän kaltaista lisäsälää.

Vanhoja pelaajia kosiskeltiin mukaan myös uusien lisäosien mukaan pakattavalla “korjaussarjalla”, joka säätää hieman muutamien peruspelin ja Empires-lisäosan osapuolten tasapainoa.

Jokainen kolmesta uudesta lisäosasta sisältää yhden uuden jumalan jokaiselle valtakunnalle. Sodan jumalat tuovat pöytään lisää hyökkäysvoimaa, taikuuden jumalat tarjoavat suojaavia kykyjä ja salaiset jumalat pistävät sääntöjä kunnolla uusiksi. Kullakin jumalalla on oma kykynsä, tehtävänsä ja lahjansa, joiden keskinäinen tasapaino jää nähtäväksi kampanjan päästessä joskus maaliinsa. Uudelleenpainatuksen ja uusien lisäosien toimitusta odotellaan joskus vuoden 2021 puolella.

Faktat Glorantha: The Gods Warista

Suunnittelija:

Julkaisija: Petersen Games (2019)

Mutkikkuus: Keskiraskas. Kaikille yhteisiä sääntöjä ei oikeastaan ole paljoa, osapuolten toisistaan poikkeavat kyvyt luovat suurimman osan pelin mutkikkuudesta.

Onnen vaikutus: Noppia viskotaan ja riimuja nostetaan pakasta. Pelkällä tuurilla ei pärjää, mutta ei kokonaan ilmankaan.

Vuorovaikutus: Paljon. Tehtävät usuttavat toisten pelaajien kimppuun ja johtoasemassa olevaa kannattaa kurmottaa armotta. Myös suhmuroinnille on varaa ja Taivasta pelatessa se on suorastaan pakollista.

Teema: Varsin vahva. Taustamateriaalista ei ole napsittu vain nimiä ja olentoja, vaan osapuolet todella tuntuvat itseltään ja toisistaan poikkevilta ja pelin aikaiset tapahtumat on poimittu suoraan Gloranthan myyttisestä historiasta. Peli on onnistunut hatunnosto Greg Staffordin hienolle maailmalle.

Uudelleenpelattavuus: Pelkkä pelin koko rajoittaa peli-iltoihin kuljettamista, mutta etenkin Empires-lisäosan kanssa vaihtelua ja uudelleenpelattavuutta riittää kyllä.

Kieliriippuvuus: Englanninkielistä tekstiä on komponenteissa paljon ja kaiken kääntäminen suullisesti tai paperilla olisi varsin vaivalloista.

Pelaajamäärä: 3–4, Empires-lisäosan kanssa 3–8. Parhaimillaan 4–5 pelaajalla, useammalla vain kokeneiden pelaajien kesken.

Pituus: Virallisesti 90–120 minuuttia, mutta se toteutuu vain, jos kaikki pelaajat osaavat säännöt hyvin ja tekevät ripeitä päätöksiä, muuten aikaa voi mennä tuplastikin.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Yksi vastaus aiheeseen “Glorantha: The Gods War”

Ehkä pöytäroolipelaajia isommalle joukolle Gloranthan maailma on tuttu King of Dragon Pass- ja Six Ages-tietokonepeleistä. Ainakin Orlanth, kaaoksen rontit ja ankat ovat tuttua huttua peleistä opittuna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.