Kategoriat
Peliarvostelut

Gobblet Gobblers

Gobblet Gobblers on vähän niin kuin ristinollaa – potenssiin kolme. Tämä klassikkoon pohjautuva peli toimii mainiosti lapsen ensimmäisenä kosketuksena strategiapelien maailmaan.

Gobblet Gobblersin ensimmäinen taso on sitä perinteistä: kolme omaa nappulaa (eli ahmijaa) rivissä ja voitat. Toisella tasolla popsitaan toisen ahmijoita – tai omiaan – ja kolmannella muistellaan omia aiempia siirtojaan. Kyseessä on siis perhepeli, joka ei kuitenkaan ole missään mielessä vain lastenpeli, pikemminkin päin vastoin. Aikuisten kesken pelattuna se muuttuu todelliseksi taktikoinniksi.

Gobblet Gobblers on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran nimellä Gobblet Junior jo vuonna 2003. Tämä nimi paljastaa, että kyseessä on lastenversio Gigamicin abstraktien pelien sarjassa ilmestyneestä Gobblet-pelistä.

Gobblet Gobblersin kansi ja nappuloita
Kuva: Kaisa Sutela

Ristinollan lähisukua

Jos tunnet ristinollan, tunnet tämän pelin perusperiaatteen, eikä ohjekirjan lukemiseen tarvitse ensimmäisen kerran jälkeen enää oikeammin palata. Tässä pelissä molemmilla pelaajilla on kuusi nappulaa, ahmijaa, kolmessa eri koossa. Suuremmilla voi popsia pienempiä, niin omiaan kuin toisen. Näin pelistä tulee tavallista ristinollaa pidempi ja moniulotteisempi. Kun pitää lisäksi muistaa, mitä aiemmilla kierroksilla on tullut popsittua, muuttuu peli vielä entistäkin mutkikkaammaksi.

Koska Gobblet Gobblers perustuu silkkaan taktikointiin sen pelaaminen vielä ristinolla-aikojaan odottavan lapsen kanssa on aikuisen näkökulmasta hieman hankalaa. Jos pelaa täysillä, lapsella ei oikein ole mahdollisuuksia. Jos häviää tahallaan, tuntuu pelaaminen aika nopeasti itsestä tylsältä. Lapset toki kehittyvät hurjaa vauhtia ja innostuneen pelikaverin seurassa on aina mukavaa, joten kompromisseja tekee tässä tapauksessa ihan mielellään. Aikuinen vastaan aikuinen -versio haastaa mukavaan muutaman minuutin pähkäilyyn, mutta jotenkin tämä kuitenkin tuntuu peliltä, jota on luontevampaa pelata lapsen kanssa. Ja onpa viisivuotiaamme jo muutamia kertoja onnistunutkin minut päihittämään. Olisikin mielenkiintoista nähdä kahden samanikäisen lapsen Gobblet Gobbler -hetki, tällaista kun toistaiseksi en ole päässyt todistamaan.

Gobblet Gobblers on siis ehdottomasti perhepeli, jonka parissa perheellämme on ollut hauskaa ja jonka nopeat kierrokset mahdollistavat pienen iloa tuottavan pelihetken lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Olen esimerkiksi huomannut, että yksi erä ennen nukkumaanmenoa voi tehdä prosessista runsaasti helpomman tai yksi ennen päiväkotiin lähtöä saada ulkovaatteet päälle huomattavasti ripeämmin. Kun pelivalmistelut eivät vie aikaa oikeastaan ollenkaan, on tällainen yhden erän taktiikka helpottanut ainakin meillä joitakin arjen ikuisia hankaluuksia.

Loppuun mainittakoon, että vaikka ”virallinen” Gobblet Gobblersin pelaaminen ei perheen kolmevuotiaalta vielä onnistukaan, taitaa hän olla se, joka on viettänyt eniten aikaa pelin parissa. Miten hauskaa nappuloilla voikaan olla leikkiä, ahmia ja asetella niitä erilaisiin järjestyksiin, pelata ihan omilla säännöillään. Pisteet pelille siis tästäkin.

Gobblet Gobblers on ihmeen toimiva kokonaisuus – voi sanoa, että yllätyin.

Faktat Gobblet Gobblersista

Suunnittelijat:

Julkaisijat: Blue Orange (2003, 2021)

Mutkikkuus: Sääntöjensä puolesta peli sinällään ei ole mutkikas, sen taso riippuu pelaajista itsestään. Kun ohjeita on muutama hassu, ei niiden opetteluun tai uusien pelaajien opettamiseen tuhlaannu aikaa nimeksikään.

Onnen vaikutus: Mitätön. Tämä peli on silkkaa taktikointia sekä muistamista, jossa taitavin voittaa. Tämä voi toki turhauttaa ja peli-ilon säilyttäminen aikuinen-lapsi -asetelmassa saattaa vaatia aikuiselta ainakin aluksi jonkinlaisia myönnytyksiä. Onneksi hauskat ahmijat tuovat kuitenkin peliin runsaasti hilpeyttä.

Vuorovaikutus: Tämä on taistelupeli, jossa terävimmät aivot voittavat. Paha mieli on mahdollinen.

Teema: Pelin teeman luovat sen yksinkertaiset mutta hauskat nappulat, ahmijat. Sillä ei sinällään ole sen kummempaa teemaa. Pelin yksinkertainen ulkoasu kunnioittaakin hienosti alkulähdettään, usein ruutupaperille pelattavaa ristinollaa.

Uudelleenpelattavuus: Tämä peli on luotu toistoja varten. Jokainen nopea kierros on erilainen ja varsinkin lasten pelin parissa tapahtuvaa kehitystä on mainiota seurata. Tähän saattaa kehkeytyä jopa pienoinen himo, joten tylsistymisestä yhden tai kahden pelin jälkeen ei ole pelkoa.

Kieliriippuvuus: Gobblet Gobblers ei vaadi lukutaitoa, eikä edes yhteistä kieltä. Kun joku on selvittänyt säännöt, voidaan sanat unohtaa vaikka kokonaan.

Pelaajamäärä: 2. Tämä on selkeä kaksinpeli.

Pituus: Erät ovat lyhyitä, muutama minuutti lienee keskiarvo. Toisinaan homma on ohi vieläkin nopeammin, jos oikein jäädään pohtimaan voi mennä astetta kauemmin.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *