Kategoriat
Peliarvostelut

Pohjanmaan valtias

Pohjanmaan valtias on Jukolautapelejä luotsaavien Jaakko Talvitien ja Teemu Rajalan esikoisteos. Pohjanmaata lähdetään valloittamaan isoilla rahoilla tässä korttipelivetoisessa ja humoristisella otteella höystetyssä kevytstrategiassa.

Pelin tavoite

Pohjanmaan valtias -kansikuvaPohjanmaan valtiaaksi päästäkseen pelaajan tulee saada mahdollisimman moni pitäjä ja kaupunki omistukseensa. Paikkoja pääasiassa ostetaan (muitakin keinoja on) rahalla, jota pelin alussa jaetaan tietty summa kullekin pelaajalle. Tehtäviä suorittamalla tienataan lisää rahaa ja viedään peliä eteenpäin.

Aina tehtävän suoritettuaan lisätään pistemerkki pelilaudan sivussa olevaan kalenteriin, joka kertoo muun muassa sen, missä vaiheessa peli on menossa. Joidenkin liikkumiskorttien valinnoilla, joilla pelilaudalla liikkuminenkin tapahtuu, on tehtävien suorittamisen lisäksi mahdollista kartuttaa varojaan. Myöhemmin pelissä jo omistuksessa olevat paikat tuovat pelaajille myös lisäansioita määrän ja laatunsa mukaisesti.

Pelin voittaa eniten pisteitä rohmunnut pelaaja tai tiimipelin joukkue. Pisteitä (eli pistemerkkejä) kertyy pitäjiä ja kaupunkeja ostamalla sekä jo toisten omistamia paikkoja valtaamalla. Myös suoritetut tehtävät lasketaan pelin lopussa pisteiksi.

Pelimekaniikan ruumiinavaus

Pelin alussa pelaajalle jaetaan rahaa ja kolme valtakorttia. Ensimmäiseksi toimekseen pelaaja valitsee häjy- tai rehtitehtävän jommasta kummasta tehtäväkorttipakasta. Kortista löytyy jokin pitäjä tai kaupunki, pohjanmaan murteella mausteeksi lisätty pieni tarina kohteesta ja tehtävästä maksettavat palkkiot.

Palkkioita on kahta sorttia: vähemmän valtakorttien pisteitä vaativa peruspalkkio sekä noin tuplasti kalliimpi ”isoo raha” -voittosumma. Häjy- ja rehtitehtävät eroavat toisistaan siten, että rehdin saamat tehtäväpalkkiot ovat pienempiä, mutta häjyjen lailla näitä suorittaessa ei tarvitse pelätä vallesmannikorttien nostoa liikkumispakasta. Vallesmanneista sun muista pohjalaisista vitsauksista lisää hieman tuonnempana.

Seuraavaksi nostetaan liikkumiskortti, joka antaa vaihtoehtoja liikkumiseen, toisten pelaajien kiusaamiseen, rahan ansaitsemiseen ja muuhun sellaiseen. Osan mahdollisista vaihtoehdoista voi suorittaa vain häjynä tai rehtinä, osan tehtävänlaadusta riippumatta. Liikkumispakasta saattaa nousta myös ”priukoo-kortti”, jolloin määränpäänä on usein sairaala tai saunantaus. Tällaisiakin kortteja vastaan on kuitenkin mahdollista puolustautua oikeanlaisilla valtakorteilla.

Valtakortit ovat kortteja, joilla pääsääntöisesti suoritetaan tehtäviä. Lisäksi tiettyjä valtakortteja, kuten ”kottikärryjä” voi käyttää poistamaan vastapelaajien pistemerkkejä heidän valtaamistaan paikoista. Valtakortteja voi olla kerralla hallussa enintään kolme ja ne ovat pistearvoltaan eriarvoisia. Paikkoja ostamalla, valtaamalla tai muuten haltuunsa niitä saamalla (eli aina, kun pelaaja saa pistemerkin laitettua johonkin pitäjään tai kaupunkiin) saa valtakorttipakasta nostaa tilanteen mukaisen määrän uusia kortteja tai vaihtaa jo hallussa olevia uusiin.

Yleiskuva pelin sisällöstä
Pohjanmaan valtiaan sisältö. Kuva: Jukolautapelit

Puukkohippaa

Vallesmanni-kortin napsahtaessa häjytehtävää suorittavalle on aika puukkohipata. Puukkohipassa nostetaan puukkohippa-pakasta kortti, jonka kääntyessä näkyviin huudetaan kilpaa. Vallesmannina toimii tällöin jokin vastapelaajista. Vihaisen naaman kohdalla tulee karjaista ”puukko” ja hymynaaman käännyttyä ”tuppi”. Se, kumpi ei ensimmäisenä kerkeä huutamaan oikein, tai huutaa väärin, häviää. Vallesmannin tapauksessa hävinnyt häjy päätyy vankilaan ja menettää valtakortin.

Puukkohippaa huudellaan myös aina, kun pelaaja saapuu jo omistettuun paikkaan. Tällöin on mahdollista koittaa hipata vastustajalta kyseinen pitäjä tai kaupunki omaan omistukseensa. Kun pelin kalenteri on käyty läpi, eli tietty määrä tehtäviä on suoritettu, peli loppuu. Lopuksi lasketaan pisteet ja kovimmat pohjalaiset (tai pohjalaismieliset) ottavat uuden pelin.

Esimerkkikortteja Pohjanmaan valtias -pelistä.
Esimerkkikortteja pelistä. Kuva: Jukolautapelit

Lopussa kiitos seisoo

Peli ei välttämättä aukene täysin ensimmäisen, eikä vielä toisenkaan pelin aikana, mutta sääntöjen kanssa sinuiksi tullessa pohjanmaalla rellestys maistuu yllättävän hyvältä. Lukuisat säännöt ja erityisesti niiden soveltaminen erilaisissa tilanteissa saavat Pohjanmaan valtiaan tuntumaan alkumetreillä lievästi jopa pakkopullalta. Ohjeista jää vähäisesti joissakin kohdin hieman tulkinnanvaraa, mutta nämä ovat pieniä nipottamisen aiheita. Logiikalla ja peliporukan kesken ”oikea” sääntö kyllä löytyy. Ohjekirjan olisi voinut mahdollisesti miettiä hieman pelaajaystävällisemmäksi, mutta tiedot löytyvät tarvittaessa vähän enemmän vaivaa nähdenkin. Osa ohjeista löytyy lisäksi vain mukana tulleissa A4:ssa.

Pohjanmaan valtias on ulkoisesti hienosti toteutettu. Monopolirahoihin, korttien ja pelilaudan ilmeeseen on satsattu ja se näkyy. Jos pohjanmaan murre alkaa kaikkine koukeroineen kyllästyttää pohjanmaan ulkopuolista pelaajaväestöä, voi peliä onneksi pelata myös välittämättä korttien tarinoinnista, joka toisaalta luo peliin siihen haettua tunnelmaa. Mekaniikka toimii yhtä lailla ilman päälle liimattua humoristista kerrontaakin. Sattuman ja strategisoinnin välinen suhde on kohdillaan.

Jukolautapelien debyyttipeli on alkukankeuksiensa jälkeen toimiva, hauska ja monipuolinen peli. Kun säännöt ovat tulleet tutuiksi, tarjoaa Pohjanmaan valtias mukavaa ajankulua Pohjanmaan ulkopuolellakin.

Faktat Pohjanmaan valtiaasta

Suunnittelija: ,

Julkaisija: Jukolautapelit (2011)

Mutkikkuus: Pohjanmaan valtias on loppujen lopuksi looginen, mutta sääntöjen ja niiden soveltamisen opetteluun menee pari peliä.

Onnen vaikutus: Korttipelinä onnea on matkassa jonkin verran.

Vuorovaikutus: Vastapelaajia voi kiusata sopivasti.

Teema: Pohjanmaan häjyt ja muut paikalliset.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä, syvyyttä löytyy pelin pohjalla löhöilevän strategistisuuden vuoksi.

Kieliriippuvuus: Vähäinen, jos pohjanmaan murteen taitaa. Ei ole pakko!

Pelaajamäärä: 2-4 ja 6.

Pituus: 90+ minuuttia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

6 vastausta aiheeseen “Pohjanmaan valtias”

Hieno peli! Kun viitsit tahkota pari peliä ohjekirja kädessä, niin sinulla on edessä paljon pelattavaa.

Peli on mahtava! Todellakin on niin, että pari-kolme peliä menee sääntöjen opetteluun, mutta sen jälkeen peli syvenee peli peliltä ja pysyy siten mielenkiintoisena.

Ensimmäinen peli tuntui alussa kovin monimutkaiselta, mutta kun vauhtiin päästiin niin oli kyllä kiva pohojalaasella huumorilla höystetty lautapeli. Meillä kyllä pakkas naiset olla aina rehtiä ja miehet häjyjä ;D. Suosittelen lämpimästi, kivaa vaihtelua baari-iltoihin.

Itse en ole vielä peliä pelannut, mutta ihan hauskalta kuulostaa. Grafiikka todellakin näyttää hitsin hienolta ja upean värikylläiseltä!

Pelin nappuloihin olisi kyllä saanut panostaa. Tylsiä tuommoiset värilliset pyramidit joista osa on vielä eri värisiä kuin valtamerkit. Mikä lienee syynä moiseen? Tuon vuoksi on välillä siirrelty vastapelaajan nappuloita omina nappuloina. Sääntökirja on paksu mutta siinä toistetaan samoja asioita moneen kertaan, mutta ei kerrota esim. sitä mitä tapahtuu kun rahaton pelaaja joutuu vankilaan. Puutteistaan huolimatta mukava peli, jonka parissa viihtyy pitempäänkin mutta ylihintainen laatuunsa nähden.

Tämähän on siis suorastaan mahtava peli ja vielä hauska sellainen. Omaperäisyys loistaa grafiikassa, huumorissa ja pelin toiminnassa. Suosittelen vilpittömästi kaikille :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *