Kategoriat
Peliarvostelut

Nord Kapp

Purjehdi näyttävillä pahvilaivoilla meriä ja yritä kerätä rahaa ja voittopisteitä. Komeiden komponenttien takana on toimiva ja kevyt perhepeli.

Catanista tunnetun Klaus Teuberin tuorein peli Nord Kapp pistää pelaajat hommiin kapteeneiksi etäisesti Pohjanmerta muistuttavaan ympäristöön, kuljettamaan rahtia paikasta toiseen merirosvoja kuhisevilla vesillä. Tavoitteena ei tällä kertaa ole rikastua, vaikka rahan kerääminen matkan varrella onkin tarpeen, vaan kerätä riittävästi kauppaoikeuksia pelin kolmeen satamakaupunkiin.

Jotakuinkin ensimmäinen asia, johon huomio Nord Kappissa kiinnittyy, ovat pelin massiiviset pahvilaivat. Mikä parasta, niillä ei ole mitään sellaista toiminnallisuutta, jota ei voisi hoitaa yksinkertaisella pelilaudalla, jonka päälle pelaajien miehistöt, tykit ja rahdit sijoitettaisiin. Ne ovat siis vain kirjanpidon apuväline – mutta harvinaislaatuisen näyttävä sellainen.

Nord Kapp perustuu etäisesti vuonna 2001 ilmestyneeseen Starship Catan -peliin, joka on kaksinpelattava versio Starfarers of Catanista (Nord Kapp on siis moninpelattava lautapeliversio pelistä, joka on kaksinpelattava korttipeliversio moninpelattavasta lautapelistä). Ideaa on kehitelty edelleen paljon, mutta alkuperän tunnistaa yhä.

Purjehdusretkiä Pohjanmerellä

Nord Kappin kansiPelissä on kolme kohdetta, joihin voi purjehtia: Nord Kapp, Ålesund ja Torshavn. Jokaisella kohteella on tietty lista rahteja, joita kaupunkiin on toimitettava, jotta saa kauppaoikeuksia. Nord Kapp kaipaa viiniä ja kultaa, Torshavn pääasiassa vangittuja merirosvokapteeneita ja Ålesund taas puuta, suolaa, viljaa ja kalaa.

Tavaraa saa meriltä. Pelaaja valitsee yhden sataman purjehduskohteekseen ja alkaa kääntää laattoja kohteen pakasta. Laatta tarjoa joko toimintomahdollisuuden tai satunnaistapahtuman. Tapahtuma voi olla aarteen löytäminen, mutta yleensä joutuu taistelemaan merirosvoja vastaan. Toiminnot taas ovat pääasiassa kaupankäyntimahdollisuuksia: pelaaja voi ostaa tai myydä jotain tavaraa tietyllä hinnalla.

Laattoja saa kääntää alussa korkeintaan neljä, mutta kun kehittää laivaansa nopeammaksi, voi saada kääntää jopa kuusi laattaa. Toinen raja on toiminnoissa: vuoron aikana saa tehdä korkeintaan kaksi toimintoa, eli toisen toiminnon jälkeen vuoro loppuu.

Merirosvotaistelut ovat yksinkertaisia. Vastaan tulee 1–3 merirosvoa, yksi tykinlaukaus pudottaa yhden merirosvon 50 % todennäköisyydellä ja ampua saa yhtä monta kertaa kuin aluksessa on tykkejä. Tykkimiehen palkkaaminen tehostaa osumatehoa merkittävästi. Voittamalla saa merirosvokapteenin laivansa tyrmään, tappio lopettaa kierroksen. Kultakolikolla voi ohittaa merirosvot.

Nord Kappin pelilauta. Kuva: Daniel Danzer / BGG
Pelilauta kertoo, mitä satamat haluavat. Voittopisteet merkitään kuutioilla. Kuva: Daniel Danzer / BGG

Etsii ja toimittaa

Vuoron aikana tavoitteena on etsiä jotain käyttökelpoista tavaraa ja sitten joko myydä se voitolla tai viedä se kohdesatamaan, jotta saa kauppaoikeuden. Oikeudet merkitään kuutioilla ja pelin voittaa, kun pääsee kymmenestä kuutiostaan eroon. Hyvin yksinkertaista.

Menestys vaatii vähän muistia. Laatat jaetaan joka pelissä kolmeen pinoon sattumanvaraisesti, joten alussa ei voi tietää, mistä pinosta löytyy vaikkapa viinikauppa. Kun viinikauppa on löytynyt, kannattaa pitää mielessä, mistä se löytyi, niin osaa suunnistaa oikeaan osoitteeseen kun seuraavan kerran tarvitsee viiniä.

Myös tuuria tarvitaan. Vaikka laiva olisi lastattu täyteen kohdesataman tarvitsemaa tavaraa, se ei auta, jos sitä kohdesatamaa ei yksinkertaisesti löydä. Siitä sentään tietää, mistä pinosta etsii, mutta varsinkin hitaimmalla laivalla on 50 % todennäköisyys, että vuoron aikana ei satamaan pääse. Tätä tuurielementtiä on toki mahdollista kutistaa lähes olemattomiin, hankkimalla nopeamman laivan ja laittamalla tähystäjän märssykoriin saa onnistumistodennäköisyydeksi selkeästi paremmat 87,5 % eli seitsemän kahdeksasta.

Laiva. Kuva: Daniel Danzer / BGG
Laivat ovat upean näköisiä ja toimivia. Kuva: Daniel Danzer / BGG

Mukavaa puuhastelua

Nord Kappin pelaaminen on leppoisaa touhua. Loppua kohden voi mennä jännittäväksikin, kun kuutiot käyvät vähiin ja voitto on lähellä. Viemällä sopivan toimituksen kohdesatamaan voi vähän jarruttaa toisen pelaajan menestystä, kunkin toimituksen kun voi viedä vain kerran ja seuraava toimitus on erilainen ja yleensä hieman vaikeampi kuin edellinen. Lisäksi pelissä on bonuspiste sille, jolla on eniten kuutioita kussakin satamassa, tässäkin on kevyt väännön paikka.

Muuten pelissä on vähänlaisesti vuorovaikutusta. Toisten vuoroilla voi olla sen verran hereillä, että jos on saanut kauppakirjeitä (niillä kompensoidaan huonosti mennyttä vuoroa), saa tiettyjä toimintoja hyödyntää rajoitetussa muodossa myös toisten pelaajien vuoroilla.

Nord Kappin pahin vika on se, että peli toistaa itseään jonkin verran. Samoja pinoja junnataan läpi vuoro toisensa jälkeen, toivoen hyvien laattojen nostamista. Jos tulee paljon epäonnisia hukkavuoroja, peli voi tuntua vähän pitkältä ja tylsältä. Kovin pahasti peli ei kuitenkaan veny ja onneksi laivan kehittäminen antaa vähän uusia mahdollisuuksia ja virkistää peliä.

Nord Kapp on kevyt perhepeli ja sellaisena toimii mainiosti. Peliharrastajien kanssa en erityisemmin vaivautuisi, pelissä on sen verran paljon tuuria. Perhepelinä kuitenkin toimii, myös kaksinpelinä. Kolminpeli lienee paras vaihtoehto, sillä laajempi kilpailu satamista tekee pelistä kiinnostavamman. Nelinpelissä odotteluaikaa voi tulla vähän liikaa; onneksi voittopisteitä riittää vain kahdeksan tavallisen kymmenen sijasta.

Näyttävät komponentit, niin turhia kuin ne ovatkin, tekevät pelistä houkuttelevan: tätä peliä tekee mieli pelata. Siksi ne eivät tällä kertaa ole liioittelua.

Faktat Nord Kappista

Suunnittelijat:

Julkaisija: Kosmos (2014)

Mutkikkuus: Peli on melko yksinkertainen, mutta sääntöjä on sen verran, että opiskeluun kannattaa nähdä vähän vaivaa.

Onnen vaikutus: Tuuria on paljon, mutta siihen voi vaikuttaa, ja se toisaalta lisää pelin jännittävyyttä.

Vuorovaikutus: Toisten vuoroilla ei ihan voi nukkua, mutta suoraa vuorovaikutusta pelaajien kesken pelissä ei ole.

Teema: Merellinen teema toimii, kun ei mieti liian tarkkaan – aika huteraa on nimittäin navigointi, kohteeseen ei ole aina kovin helppoa päästä.

Uudelleenpelattavuus: Tässä pitää vähän herättää epäilyä, sillä peli tuntuu toisinaan vähän toistavan itseään. Mitenköhän pitkällä aikavälillä? Palaamme asiaan kokemuksen karttuessa.

Kieliriippuvuus: Peli on kielivapaa.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 30–45 minuuttia

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *