Ponder

Jokavuotisessa sammakoiden kilpailussa kukin joukkue yrittää saada kilpailijansa lammen toiselle puolelle ennen muita joukkueita. Tehtävä voi olla hieman mutkikas, sillä liikkua voi vain lumpeenlehtiä pitkin, ja kilpailijat voivat tulla myös taklatuiksi. Ponder on siis jonkinlainen yhdistelmä Kimbleä ja Hiirilabyrinttiä.

Pelin idea

Ponderin kansiKullakin pelaajalla on kolme sammakkoa, jotka on siis tarkoitus kuljettaa pelilaudan toiselle laidalle. Kunkin pelaajan pelivuoro koostuu kolmesta vaiheesta. Ensin siirretään yhtä lumpeenlehteä, joka on sammakon ulottuvilla. Tämän jälkeen siirretään yhtä sammakkoa liikekortin määräämällä tavalla ja lopuksi käännetään uusi liikekortti pelaajan korttipakasta.

Lumpeenlehteä saa siirtää minkä tahansa oman sammakkonsa vierestä minne tahansa lammella. Koska liikekortti, jonka mukaan sammakkoa seuraavaksi siirretään, on jo näkyvillä, on näin mahdollista suunnitella sopivia reittejä sammakoille. Liikekortit voivat määrätä sammakon liikkumaan esimerkiksi vain vinottain tai yhden ainoan lehden verran mihin tahansa suuntaan. Yleensä sammakot saavat liikkua niin pitkälle kuin voivat, joten yhden lehden kortti on ikävä rajoitus. Pelaaja voi myös joutua luopumaan vuorostaan, jos liikekortti osoittaa, että sammakot ovat pysähtyneet välipalalle.

Jos sammakko saa liikekortin mukaan liikkua päin vastustajan sammakkoa, liikkuva sammakko voi tehdä taklauksen. Tällöin taklattava sammakko otetaan pelilaudalta, ja sitä heitätään kuin noppaa. Heitetyn sammakon asento määrää taklauksen tuloksen. Useimmiten taklattava tuntuu häviävän, ja joutuu antamaan taklaajalle tietä.

Keltainen sammakko vauhdissa. Kuva: Mikko Saari
Keltainen sammakko vauhdissa. Kuva: Mikko Saari

Kokemuksia

Testiryhmäämme peli upposi kuin häkä. Pienimmille peli oli ehkä kestoltaan ja verkkaiselta tahdiltaan pidemmän päälle hiukan tylsähkö, mutta lähempänä suositusikärajaa olevat pelaajat pitivät siitä kovin. Kumiset sammakotkin ovat söpöjä ja erittäin kestäviä, joskin ne pyrkivät syöpymään kiinni pelin laatikon muoviseen sisukseen, ja ovat muutaman viikon jälkeen vähän haastavia irrottaa.

Aikuisetkin jaksoivat pelata peliä, sillä siinä menestyminen vaatii hieman ajattelutyötä, ainakin keskiverto lastenpeliä enemmän. Kaiken kaikkiaan kelpo tuotos, joka onkin voittanut Ruotsissa vuoden perhepelin palkinnon 2010. BoardGameGeek ei tosin arvosta peliä korkealle, mutta minusta pelissä on monia pelimekaniikkaan liittyviä oivalluksia, esimerkiksi käden hallinta, jotka toimivat hyvänä johdatuksena myös vaikeampiin peleihin.

Sammakot rivissä. Kuva: Mikko Saari
Sammakot ovat tyylikkään näköisiä, mutta värit voisivat erota paremmin toisistaan. Kuva: Mikko Saari

Faktat Ponderista

Suunnittelija:

Julkaisija: Peliko (2011)

Mutkikkuus: Säännöt ovat jokseenkin yksinkertaiset, eikä muistettavaa ole paljon. Säännöt kuitenkin mahdollistavat monenlaiset taktiikat sammakoiden kuljettamiseen lammen yli.

Onnen vaikutus: Onnen vaikutus on jokseenkin pieni, ja jossakin määrin ennakoitavissa, jos tarkistaa liikekorttipakan ennen pelin alkua. Näin peliin voi halutessaan lisätä myös korttien laskemisen.

Vuorovaikutus: Peli perustuu sammakkokilpailijoiden vuorovaikutukseen. Etenkin jos pelissä on useita pelaajia, on pelin keskivaiheilla laudalla ahdasta.

Teema: Sammakot ja lumpeenlehdet sopivat sammakoiden juoksukilpaan kuin nenä naamaan. Pieni miinus tulee tosin siitä, että punavihervärisokeiden pelaajien voi olla vaikea erottaa punaisia, oransseja ja keltaisia sammakoita toisistaan. Tämä on tosin helppo korjata piirtämällä sammakoihin muutamia pisteitä.

Uudelleenpelattavuus: Uudelleenpelattavuus on keskinkertainen. Sammakoiden ja lumpeenlehtien lähtöasetelma on aina sama, mutta muuttuu nopeasti liikekorttin satunnaisen järjestyksen vaikutuksesta.

Kieliriippuvuus: Säännöt ovat suomeksi ja ruotsiksi, muutoin sammakoiden kieli on universaalia.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 30 minuuttia.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Ponder

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:7
Aito keskiarvo:2.57
Tasoitettu keskiarvo:3.18
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 3
  • 3: 4
  • 4: 0
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *