Kategoriat
Peliarvostelut

Sky Traders

Kaupankäyntiä steampunk-hengessä ilmalaivoilla, eikö kuulostakin hyvältä? Kaikki ei kuitenkaan aina toimi, vaikka tekijänä on Fantasy Flight Gamesin kaltainen suuri yritys, joka yleisesti tunnetaan laadukkaista peleistään. Sky Traders ei ole aivan nappiosuma.

Fantasy Flight on tässä tapauksessa kuitenkin vain julkaisija ja jakelija, varsinaisesta kehitystyöstä vastaa hongkongilainen Dust Games.

Pelin kulku

Sky Tradersin kansiAlussa pelaajille jaetaan pelilaudan laatat, joista sitten kootaan pelilauta aloituspalana toimivan tulivuoren ympärille. Kun pelilauta on rakennettu, pelaajat valitsevat kukin yhden kauppiaan pelattavakseen, ja samalla arvotaan aloituskaupungit. Pelaajat saavat myös 20 kultarahaa, laivan ja miehistön jäsenen.

Pelissä pelaajat liikkuvat kaupungista toiseen ostamassa ja myymässä tavaraa. Jotta peli ei menisi pelkästään kaupankäynniksi, mukana on merirosvousta ja pienimuotoista resurssienhallintaa.

Vuoron alussa nostetaan kortti, joka määrittelee sillä kierroksella tapahtuvia asioita. Nämä vaikuttavat pääsääntöisesti kortin nostaneeseen pelaajaan. Kun kortissa olevat asiat on katsottu läpi, siirrytään liikkumisvaiheeseen. Pelaaja voi myös olla liikuttamatta laivaansa tässä vaiheessa.

Seuraavaksi heitetään pois ruumassa olevia tavaroita (joko laillisia tai laittomia), tässä vaiheessa pelaaja voi myös erottaa miehistön jäseniä laivastaan. Pelin aikana on mahdollista ottaa kaupungeista kyytiin jätettä, jonka voi halutessaan pudottaa esimerkiksi tulivuoreen tai vaikkapa johonkin muuhun kaupunkiin. Tämä on kuitenkin laitointa ja tällöin kyseinen ilmalaiva etsintäkuulutetaan. Lainsuojattomalla on aina tukalammat paikat kuin muilla.

Peli etenee. Kuva: Tero Oksala
Pelilauta on rakennettu ja peli etenee. Kuva: Tero Oksala

Toimintovaiheessa pelaaja voi käydä kauppaa, kerätä mineraaleja, kerätä polttoainetta tai hyökätä toisen ilmalaivan kimppuun. Kaupankäynnissä voi ostaa ja myydä tavaraa, palkata miehistöä, järjestellä ruumaa, korjata vahinkoja tai vaikkapa päivittää omaa laivaa.

Resurssien hallinta koostuu rahan ja polttoaineen hallinnasta. Rahalla saa ostettua myytävää tavaraa, korjattu alusta, ostettua vaikutusvaltaa ja palkattua miehistön jäseniä, kun taas polttoainetta tarvitaan liikkumiseen. Alusta taas joutuu korjaamaan kun sen kimppuun hyökätään. Vahinko merkitään korteilla omaan alukseen ja kätevästi kortista näkee suoraan korjauskustannukset.

Piratismi on yksi vaihtoehto pelaamisessa, mutta alusta joutuu korjaamaan melko useasti sillä piratismista etsintäkuulutettu laiva saattaa joutua myös Sky Patrolin hyökkäyksen kohteeksi, jos sellainen kortti nousee vuoron alussa. Etsintäkuulutetusta kauppiaasta on luvattu palkkio, palkkio taas kasvaa jokaisesta rikoksesta. Se pelaajista, joka ampuu alas etsintäkuulutetun saa tästä luvatun palkkion itselleen. Taisteluissa saadut osumat saattavat tappaa miehistöä ja tuhota laivassa olevaa lastia. Kannattaa siis miettiä ainakin hetkisen ennen kuin aloittaa piratismin.

Jokaisen pelikierroksen lopussa kauppiaiden kilta kokoontuu. Kokouksessa on kahden minuutin aikaraja, jonka aikana neuvottelut on käytävä. Kokouksissa määritellään kauppatavaroiden markkinoita. Tähän on mahdollisuus jokaisella vaikuttaa, mutta vaikuttamisessa on mukana satunnaiselementti. Pelaajat heittävät kolmea noppaa, joiden osoittama noppaluku määrittää sen, mihin kauppatavaraan sen voi laittaa. Nopista voi käydä kauppaa toisten pelaajien kanssa. Kun kahden minuutin aikaraja on täynnä, laitetaan nopat paikoilleen ja siirrytään viimeiseen vaiheeseen, jossa jokainen pelaaja voi ostaa vaikutusvaltaa killassa. Vaikutusvaltaiset kauppiaat voivat manipuloida markkinoita. Pelaaja, joka kerää ensimmäisenä 50 vaikutusvaltaa voittaa pelin.

Kiltaneuvoston nappulat ovat tyylikkäät. Kuva: Tero Oksala
Kiltaneuvoston nappulat ovat hauskan näköisiä. Kuva: Tero Oksala

Ihan hauskaa, mutta…

Sky Traders on ihan kiva -tason peli. Peli ei ollut täysin julkaisuvalmis, kun se putkahti markkinoille. Peliin julkaistiinkin pian korjaussäännöt ja etevimmät pelaajat ovat huomanneet joitakin porsaanreikiä pelin systeemissä, mutta toisaalta tämän mahdollistavat vain muut peliä pelaavat, joten se ei liene ihan niin paha ongelma.

Peliä on hauska pelata, muuttuva lauta auttaa uudelleenpeluuarvossa, mutta jotenkin tuntuu, että jotakin olennaista puuttuu. Satunnaiselementti on vahva, mutta tämä toisaalta antaa uudelleenpeluuarvoa lisää.

Peli on pitkähkö, mutta peliä voi nopeuttaa vähentämällä voittoon tarvittavan vaikutusvallan määrää tai vastaavasti pudottaa vaikutusvallan ostamiseen tarvittavan kullan määrää.

Komponentit ovat perinteiseen tapaan laadukkaat ja yleisesti ottaen peli on tehty hyvin. Sääntöihin olisin toivonut pientä hienosääntöä, mutta peli on täysin pelattavissa niin päivittämättömillä kuin päivitetyillä säännöillä, päivitetyissä säännöissä on korjattu alkuperäisissä olevia virheitä.

Peli ei ole missään nimessä huono ja suosittelen sitä steampunkista ja kaupankäynnistä pitäville. Jos kuitenkin haluaa realistista kaupankäyntiä ja tiukkaa taktikointia, kannattaa katsella muualta.

Faktat Sky Tradersista

Suunnittelija:  

Julkaisija:  Dust Games, Fantasy Flight Games (2012)

Mutkikkuus: Säännöissä on jonkin verran opettelemista, mutta peli ei ole ylitsepääsemättömän vaikea.

Onnen vaikutus: Pelissä on paljon tuurielementtejä, kuten nostopakka ja nopat.

Vuorovaikutus: Pelissä on kohtalaisesti vuorovaikutusta ja mahdollisuus pelaajien väliseen taistelemiseen.

Teema: Steampunkiin kääritty kevyt kaupankäyntipeli.

Uudelleenpelattavuus: Kohtuullisen hyvä, kiitos satunnaiselementtien ja jokaisella kerralla erikseen kasattavan pelilaudan.

Kieliriippuvuus: Sääntöjen lisäksi korteissa ei ole paljon tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5 . Paras kolmella tai neljällä pelaajalla.

Pituus: 180 minuuttia. Mahdollisuus pelata nopeammin sääntömuutoksella.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *