Lautapelit.fi-uutuuksia: Village, Kellotornin kummitukset, Bananas, Eclipse Ship Pack

Villagen kansiLautapelit.fi on kaipaillut suomennosvalikoimiinsa uutta harrastajille soveltuvaa, vähän haastavampaa peliä, ja nyt kohdalle osui sopiva peli. Loppuvuodesta ilmestyy suomenkielinen laitos VillagestaVillage voitti vuoden 2012 Kennerspiel des Jahres -palkinnon, eli kyse on palkitusta laatupelistä.

Pelaajilla on perhe, jota pitää pistää hommiin kylään: käsityöammatteihin, maatilalle, kyläneuvostoon, kirkkoon ja matkustelemaan maille. Toiminnot kuluttavat aikaa ja kun aikaa kuluu, vanhimmat perheenjäsenet kuolevat pois. Kuolema on kuitenkin hyväkin asia, sillä kuolleet perheenjäsenet ikuistetaan kylän kronikkaan, josta tienaa voittopisteitä.

Kyseessä on siis varsin näppärä viritys työläisten asettelu -kuvioista. Peli on kohtuuhaastava, ainakin muiden kuin peliharrastajien näkökulmasta, joten tuskinpa tätä markettimyynnistä löytyy, mutta vähän haastavammista peleistä kiinnostuneet saavat tästä mainiota pelattavaa.

Lastenpelirintamalla kauppoihin on jo saapunut Bananas, jossa hyppyytellään apinoita metsäaukiolta pois. Pelin juju on, että kaikki apinat ovat kääntöpuoleltaan samanlaisia, eli kun alkuasettelu on tehty, on muistista kiinni että tietää, mitkä apinat ovat omia ja mitkä eivät.

Vuoden peli -finaaliin päässyt Kellotornin kummitukset on yhteistyöpeli, joka sekin vaatii muistia. Kummituslapset pitäisi saada omiin sänkyihinsä nukkumaan ennen kuin nukkumaanmenoaika on mennyt. Pelaajien on löydettävä laatoista kolmen samanlaisen laatan settejä tekemättä virheitä. Pelin vaikeustasoa on mahdollista säätää, joten vaikeustaso on aina mahdollista viritellä siten, että haastetta on sopiva määrä, mutta peli ei ole liian vaikea.

Peliharrastajia kutkuttanee myös ensimmäinen Eclipse Ship Pack, joka lisää Eclipseen pykälää fiinimmät avaruusalukset. Peruspelin hivenen geneeriset alukset eivät ole kaikkien mieleen, se on nähty, ja toivottavasti nämä alukset miellyttävät enemmän. Paketissa ei ole uutta sisältöä pelillisesti, ainoastaan nätimmät komponentit, eli jos olet tyytyväinen peruspelin aluksiin, voit jättää tämän paketin suosiolla ostamatta.

Eclipse Ship Packin aluksia. Kuva: Lautapelit.fi
Eclipse Ship Packin aluksia: Eridanien asema, Plantan interceptor, Dracon cruiser ja Hydran cruiser. Kuva: Lautapelit.fi
Osta Löydä lautapelit -kirja

One thought on “Lautapelit.fi-uutuuksia: Village, Kellotornin kummitukset, Bananas, Eclipse Ship Pack”

  1. ”Paketissa ei ole uutta sisältöä pelillisesti” ei pidä ihan 100% paikkaansa, siitä löytyy kyllä Terran/Magellan pelilauta ja muutamia muita juttuja…

    Lautapelit.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.