Tatu ja Patu virheistä viis

Virheiden tai eroavuuksien etsiminen kuvista on perinteistä hupia. Tatu ja Patu virheistä viis tekee aiheesta pelin. Kyseessä on alunperin Spot the Difference -niminen peli, joka on saanut suomalaisessa laitoksessaan Tatu ja Patu -kuvituksen. Sehän sopii – Sami Toivosen ja Aino Havukaisen kuvia kyllä katselee mielellään.

Peli pääsi Vuoden peli -kisassa perhesarjan finaaliin vuonna 2013, mutta vetovoima ei aivan riittänyt voittoon asti.

Pelin idea

Jokainen pelaaja saa kortin, jossa on kaksi Tatu ja Patu -kuvaa. Kuvissa on kortista riippuen joko 5, 10 tai 15 eroavuutta. Tiimalasi käännetään mittaamaan aikaa ja pelaajat yrittävät löytää mahdollisimman monta eroavuutta kortistaan. Erot merkitään korttiin tussilla.

Kun aika loppuu, lasketaan pisteet. Pistemäärä riippuu siitä, montako eroavuutta löytyi. Löytämällä kaikki tai melkein kaikki, tienaa viisi pistettä. Ensimmäisenä 25 pisteeseen päässyt vie voiton.

Idea on yksinkertainen ja toteutus suhtkoht toimiva. Pyyhittävät tussit ovat näppärä tapa merkitä virheitä, tosin testikappaleessa yksi tusseista oli jo valmiiksi hengetön. No, tusseja saa toki kaupasta lisää.

Tatu ja Patu virheistä viis. Kuva: Peliko
Tatu ja Patu virheistä viis -pelin sisältö. Kuva: Peliko

Hauska, mutta ei täydellinen

Tatu ja Patu virheistä viis on hauska peli, joka meillä ainakin miellytti lapsia. Perhepelinä se ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä peli on aikuisille vähän liian helppo. Vaikka kokeilimme tasoittaa peliä siten, että lapset saavat tupla-ajan, aikuisen oli silti helppo voittaa. Neljä- ja seitsemänvuotiaat lapset pystyivät kyllä pelaamaan peliä suhtkoht fiksusti keskenään, mutta koko perheen pelinä Tatu ja Patu virheistä viis ei toiminut erityisen hyvin.

Pelissä on miellyttävän vähän tuuria mukana. Ainoa tuurielementti on noppa, jolla arvotaan, minkä väristä korttia pelataan. Kaikki pelaavat samantasoista korttia, joten siinäkään ei ole tuuria mukana, mutta yksi nopan sivuista on bonuskierros, jolloin pelataan viiden virheen korttia ja nopanheittäjä saa tuplapisteet. Jos tämä lievästi epäreilu tuurielementti häiritsee, se on onneksi helppo poistaa joko unohtamalla bonuspisteet tai antamalla bonuspisteet heittäjän lisäksi muillekin pelaajille.

Jos tämä ei haittaa eli peliä pelaavat lähinnä lapset keskenään tai aikuisia ei haittaa löysäillä pelatessaan niin, että lapsillakin on mahdollisuus voittaa, Tatu ja Patu virheistä viis on viihdyttävä ja kieltämättä vähän erilainen peli.

Faktat Tatu ja Patu virheistä viis -pelistä

Julkaisija: Peliko (2013)

Mutkikkuus: Pelin idea on lähes ilmiselvä, joten sääntöjen selittämisessä ei paria minuuttia kauempaa mene.

Onnen vaikutus: Bonuskierroksia lukuunottamatta pelissä ei varsinaisesti ole tuuria mukana.

Vuorovaikutus: Jokainen tuijottaa keskittyneesti korttiaan – niin keskittyneesti, että tähänkin peliin toimii tiimalasia paremmin puhelimen hälytys, jonka saa piippaamaan ajan loppuessa, jolloin kenenkään ei tarvitse huolehtia tiimalasin katsomisesta.

Teema: Tatu ja Patu -kuvia on aina hauska katsella, vaikka samoja tuttuja kuvia tämäkin peli kierrättää.

Uudelleenpelattavuus: Kortteja on sen verran paljon, että pelattavaa riittää.

Kieliriippuvuus: Pelaaminen ei edellytä lukutaitoa.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 20 minuuttia.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Tatu ja Patu virheistä viis

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:7
Aito keskiarvo:2.71
Tasoitettu keskiarvo:3.20
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 2
  • 3: 5
  • 4: 0
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

4 thoughts on “Tatu ja Patu virheistä viis”

  1. Hei!

    Ostimme joululahjaksi lapsille Tatu ja Patu Virheistä viis -pelin ja kun alamme pelaamaan, niin mukana on täysin valkoinen noppa. Vaikka likinäköisimmän käskettiin aloittaa peli, niin kukaan meistä ei nähnyt värin väriä nopassa. Olisiko noppaan pitänyt olla mukana tarrat, jotka liimataan, vai onko tullut painovirhe paholainen noppaa tehdessä? Hankala pelata, kun joka sivu nopasta on valkoinen.

  2. Mitähän ne tarrat on. Että voisi vaikka tussilla piirtää kun ei tarroja löydy?

  3. Arttu, nyt ei jakauma irtoa ihan ulkomuistista, mutta nopasta löytyvät 5, 10, 15 ja bonus erinäisiä kertoja. Bonus on kyllä ihan tyhmä, joten laittaisin nuo numerot noppaan kaksi kertaa kukin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.