Kategoriat
Uutiset

Revision Games ja Mania!

Revision Games on uusi kotimainen pelijulkaisija. Firma on kotoisin Lahdesta ja sen taustalla vaikuttavat Anna-Leena Kolunen ja Juha Salmijärvi. Pelien lisäksi Revision Games tekee visuaalista suunnittelua ja vaatesuunnittelua.

Revisionilla on tekeillä useampia pelejä, joista osa on jo alustavassa pelitestauksessa ja osa vasta alkuvaiheissa. Koska firmassa on muotoilijataustaa, pelien visuaalinen kokonaisuus on tärkeässä osassa ja pelin visuaalista ilmettä, teemaa ja pelimekaniikkaa kehitetään yhdessä alusta alkaen. Tarkoituksena on tehdä käyttökelpoisia pelejä, joille on tarvetta.

Lisää voi ihmetellä Revision Gamesin nettisivuilta, joiden informaatiosisältö on tosin tällä hetkellä vielä vähän rajallista.

Mania!

Mania! -pelin laatikkoRevisionin ensimmäinen julkaisu on Mania!, korttipeli, jota voi pelata monin eri tavoin. Kyseessä on lähinnä perinteistä korttipakkaa muistuttava peliväline, jolla voi pelata erilaisia pelejä. Vaikka pakka onkin rakenteeltaan tavanomainen (1–13 neljässä maassa, lisäksi jokunen erikoiskortti), pelit vaikuttavat ainakin lyhyiden esittelyjen perusteella olevan jotain muuta kuin perinteisten korttipelien kierrätystä.

Peliin liittyvät olennaisesti värikkäät sarjakuvahahmot, joita eri kortit edustavat. Hahmoja voi ihmetellä lähemmin vaikkapa Revision Gamesin nettisivuilta ladattavissa taustakuvissa.

Mania! ilmestyy pikapuoliin.

Näin peliä kuvailee Juha Salmijärvi:

MANIA! lähti liikkeelle ajatuksesta tehdä pieni ja periaatteessa yksinkertainen peli, jossa olisi kuitenkin paljon pelattavaa. Tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pelin nopea tempo ja sinänsä helpot säännöt, joita maustetaan erikoiskorteilla. MANIA!:n korttipakkaan sisältyy kortteja neljälle eri hahmolle, neljälle eri värille, kaikki numeroissa 1–13. Näiden lisäksi pakassa ovat erikoiskortteina jokerit ja huutomerkkikortit ja X-kortit, joiden käyttötarkoitus vaihtelee peleittäin.

Mania on sana, joka nivoo koko pelin yhteen. Pelin eri säännöt ovat erilaisia manioita, osa oikeita ja osa keksittyjä. Pelin mekaniikassa ja tavoitteissa näkyy mania itsessään. Esimerkiksi PyroMANIA!:ssa poltellaan toisten pelaajien rakennuksia ja KleptoMANIA!:ssa varastellaan toisten pelaajien pinoja. Kaikki pelit ovat pääasiassa nopeatempoisia ja hauskoja. Ne soveltuvat yksittäisinä nopeiksi fillereiksi isompien pelien väliin tai maratonina kaikki peräkkäin. Vaikka useimmissa peleissä pärjää jo tuurilla, on niissä varaa myös taktikoinnille ja taidolle.

MANIA!:n eri versioissa käytetään korttien ominaisuuksia eri tavalla. Toisissa peleissä hahmot ovat oleellisessa osassa, toisissa taas värit. Korttien värit symbolisoivat selkeästi toimintoa, jota ollaan tekemässä. Esimerkkinä PyroMANIA!:n punainen tuli ja sininen sammutus. NymphoMANIA!:ssa taas hahmot nousevat tärkeämmäksi, kun mieshahmot yrittävät iskeä pelin ainoaa naista.

Pelin hahmot eivät ole pelkästään koristeita korteissa, vaan heillä on myös tarinaa taustalla. Persoonalliset hahmot tuovat hieman lisää syvyyttä peliin. Bonnie Raeven on viileän rauhallinen goottipupu, joka selviää arjesta tiukan järjestelmällisellä luonteellaan. Hän viettää usein iltansa Maniatownin yössä ystäviensä kanssa. Bucky Rottens on punkkari suurella sydämellä. Vaikka tämä poro onkin hajamielinen, muistaa hän lajitella roskansa, sillä luonnon arvot ovat hänelle tärkeitä. Adonis Pigalle on käytöstapojen kuningas ja esiintymislavojen valtias. Tämä monitaitoinen uros hurmaa lihaksikkaalla kropallaan ja kuuluisuus on arkea, sillä hänen ympärillään on aina elämää. GG Koala B on alamaailman coolein räppäri. Hänen elämässään ovat palat loksahdelleet kohdalleen, eikä hän anna todellisuuden häiritä unelmiaan.

Julkaisemme sivuillamme myös yksityiskohtaisemmat säännöt pelin mukana tulevista säännöistä. Nämä sisältävät erilaisia variaatioita, jotka soveltuvat etenkin enemmän pelanneille. Lisäksi kehitämme jatkuvasti uusia sääntöjä ladattavaksi. MANIA! sopii myös alustaksi pelaajien itse kehittämille säännöille. Julkaisemme mielellämme myös niitä sivuillamme.

Tässä vielä pelien kuvaukset Revision Gamesilta. Pelien sääntöjen pitäisi ilmestyä Revision Gamesin nettisivuille jossain vaiheessa.

KleptoMANIA!

Pelaajat varastavat vuorollaan korttipinoja toisiltaan pelaamalla kortin, joka käy yhteen pinon päällimmäisen kortin kanssa. Tähän sopivat yhdistelmät väri-hahmo, väri-numero tai hahmo-numero. Pinot kasvavat pelin edetessä ja lopulta suurimman korttimäärän kerännyt pelaaja voittaa. Erikoiskorteilla pelaajat voivat tallettaa turvaan omia pinojaan tai saada parempia saaliita kerralla. Peli päättyy, kun yksi pelaajista saa kuusi pinoa itselleen.

PyroMANIA!

Pelaajien on tarkoitus saada rakennettua itselleen kuusi rakennusta ja samalla polttaa muiden pelaajien rakennuksia, ennen kuin he ehtivät tavoitteeseensa. Vihreät kortit edustavat rakennuksia, punaiset ja keltaiset kortit tulta ja siniset sammuttamista. Mitä suurempi numeroarvo rakennuksella, sitä vaikeampi se on saada syttymään. Erikoiskorteilla pelaajat voivat tehdä tehokkaampia toimintoja tai useamman saman vuoron aikana.

NymphoMANIA!

Bonnien kortit ovat omana pakkanaan ja päällimmäinen kortti nostetaan esiin joka kierroksella. Nyt pelaajien täytyy pelata samanvärisiä mieshahmoja vuorollaan, kunnes kukaan ei pysty lyömään paremmaksi. Pelaajat taistelevat Bonnien suosiosta ja lopulta parhaimmat Bonniet pokannut voittaa. Erikoiskorteilla pelaajat voivat laukoa iskulauseita taivaista tai sabotoida muiden mahdollisuudet. Peli päättyy, kun yksi pelaajista iskee kuudennen Bonniensa.

BusinessMANIA!

Siniset kortit edustavat eri hahmojen yritysten osakkeita. Vihreillä korteilla niiden arvo nousee, punaisilla taas laskee. Keltaiset kortit ovat rahaa, jolla osakkeita ostetaan. Vuorollaan pelaaja voi manipuloida osakkeiden arvoja mielensä mukaan ja ostaa haluamiaan osakkeita. Peli päättyy, kun yksi pelaajista aloittaa vuoronsa kuudella osakkeella. Tämän jälkeen jokaisen osakkeen arvo lasketaan ja pelaajien osakkeiden määrät kerrotaan niiden arvolla. Huonossa tilanteessa pisteet voivat mennä törkeästi minukselle, hyvässä taas pisteitä saattaa kertyä satoja.

CartoMANIA!

CartoMANIA!Kortit ovat asetettu ruudukoksi. Pelaajien on tarkoitus aukaista suljettuja kortteja pelaamalla viereisen kortin päälle sopiva kortti. Tähän käyvät yhdistelmät väri-hahmo, väri-numero tai hahmo-numero. Kun kokonainen vaaka- tai pystysuora tulee kartoitetuksi, saa pelaaja pistekortin itselleen. Käännetyistä korteista voi myös löytyä aarteita. Erikoiskorteilla pelaajat voivat helpottaa kartoittamistaan tai toimia useammin vuoronsa aikana. Peli päättyy, kun kaikki kortit on käännetty.

MemoryMANIA!

Vanha kunnon muistipeli, jossa kerätään pareja. Hahmojen kuvakortit ovat ruudukossa ja vuorollaan pelaaja yrittää etsiä samannäköisiä hahmojen kuvia (samalla myös sama numeroarvo).

HyperMANIA!

Pelaajat yrittävät päästä käsikorteistaan eroon pelaamalla pöytään edellistä suurempiarvoisen kortin, jossa toistuu sama hahmo tai väri. Kädestään voi pelata useankin kortin sarjoja, jos numerot, värit ja hahmot osuvat kohdalleen. Erikoiskorteilla pelaajat voivat kaataa pinon tai nostattaa kortteja muille. Ensimmäisenä korteistaan eroon päässyt voittaa.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.