Splendor

Splendor

Splendor on fillerimittainen (alle 45 min) ja helposti opittava peli, joka tarjoaa yksinkertaisuudestaan huolimatta haastetta ja taktikointimahdollisuuksia.

Vuoden aikuistenpeli 2014Renessanssin jalokivikauppaa kuvaava peli on saanut osakseen runsaasti kehuja ja hypeä, ja myös Spiel des Jahres– ja Vuoden peli -ehdokkuudet. Spiel des Jahresissa ei onnistanut, mutta Vuoden pelissä Splendor nappasi parhaan aikuistenpelin palkinnon.

Katso Tuomon esittelyvideo pelistä.

Pelin kulku

Splendorin kansiSplendor koostuu kehityskorteista, jalokiviä kuvaavista pelimerkeistä ja aatelislaatoista. Valikoima kehityskortteja on jatkuvasti pöydällä ostettavissa. Vuorollaan pelaaja voi nostaa pelimerkkejä, varata kehityskortin ja nostaa jokeripelimerkin tai ostaa kehityskortin.

Pelimerkkejä voi nostaa joko kolme eriväristä tai kaksi samanväristä. Kun varaa kehityskortin, saa nostaa kortin omaan käteensä, jolloin kukaan muu ei pääse ostamaan sitä, ja lisäksi saa jokerin, joka käy minä tahansa jalokivenä. Kehityskortin voi ostaa joko pöydältä tai omasta kädestään, jos pystyy maksamaan kortin hinnan, vaikkapa viisi sinistä ja kolme valkoista jalokiveä.

Kehityskortit antavat voittopisteitä ja bonuksia. Bonuksilla saa hankittua uusia kortteja halvemmalla, joten mitä enemmän kortteja hankkii, sitä helpompi on saada uusia. Kaikkein halvimmat kortit eivät anna ollenkaan voittopisteitä.

Pöydällä on myös aatelislaattoja, jotka nekin antavat voittopisteitä. Aatelislaatan saa, kun on kerännyt oikeanlaisen valikoiman bonuksia. Peli päättyy, kun joku on kerännyt 15 voittopistettä.

Pistekoneisto pyörimään

Splendorin idea ei ole millään lailla uusi, mutta siinä tiivistetään hyvin monissa peleissä käytetty mekaniikka yksinkertaiseksi paketiksi. Pelaaja yrittää luoda korteistaan mahdollisimman tehokkaan tuotantokoneiston, jonka avulla voittopisteiden tahkoaminen sujuu nopeasti.

Useita erilaisia taktiikkavaihtoehtoja on, eikä mikään ole yksiselitteisesti paras. Esimerkiksi aatelislaatat ratkaisevat joskus koko pelin, joskus niitä taas ei nosteta ainuttakaan. Splendorin voittaminen vaatii onneakin, mutta se on selkeästi vähemmän tuuripeli kuin vaikkapa Vuoden peli -kilpakumppani Love Letter. Ensikertalainen voi silti lyödä kokeneemmat pelikaverit.

Jokainen vuoro tarjoaa valinnan mahdollisuuksia. Suuri osa informaatiosta on koko ajan avoimesti nähtävillä, joten omat siirtonsa voi periaatteessa suunnitella monen vuoron päähän. Splendoria on markkinoitu nopeatempoisena pelinä, mutta kyllä siinä analyysihalvauksen mahdollisuudetkin on. Käytännössä tilanteet muuttuvat niin paljon, että omaa taktiikkaa täytyy jatkuvasti hioa.

Splendor on sen verran yksinkertainen, että kovin monimutkaisia strategisia ulottuvuuksia siitä tuskin löytyy. Taktikointia on kuitenkin tarjolla sopivasti noin puolen tunnin kestoon nähden.

Pelin alkuasetelma. Kuva: Space Cowboys
Pelin alkuasetelma. Kuva: Space Cowboys

Nätti ja toimiva

Yksinkertaisen mutta toimivan lautapelin suunnittelu on vaikea laji, mutta siinä Splendorin tekijä Marc André on onnistunut. Uskon pelin miellyttävän sekä harrastajia että vähemmän pelaavia.

Splendorin säännöt voi opettaa ja oppia muutamassa minuutissa. Yksinkertaiset säännöt ja melko lyhyt kesto ovat pelin ehdottomia valtteja. Myös kieliriippumattomuus helpottaa sen omaksumista. Splendor voi hyvin toimia aloittelijoita lautapeliharrastuksen pariin houkuttelevana porttipelinä samaan tapaan kuin vaikkapa Menolippu tai Dominion. Ihan Menolipun junateeman tasoista sympaattisuutta tai Dominionin viehättävyyttä ja monipuolisuutta Splendorissa ei kuitenkaan ole.

Korttitaide on harvinaisen onnistunutta, ja tuotantoarvot ovat muutenkin kohdillaan. Etenkin isot ja painavat pelimerkit ovat olleet monen mieleen. Hienoista puitteista huolimatta historiallinen jalokivikauppiasteema on etäinen ja vähän kömpelö. Splendorissa on abstraktien, matemaattisten pelien henkeä, ja jotenkin se tuo mieleen myös Reiner Knizian lyhyemmät pelit. Pelimekaniikka on riisuttu ja teema lähinnä koriste.

Splendor on kiva peli, mutta hypetyksestä huolimatta en näe siinä esimerkiksi Menolipun veroisen superhitin aineksia. Splendor on kuitenkin niin näppärä ja toimiva paketti, että se ei varmasti jää hyllyyn pölyyntymään.

Ostettavia kortteja. Kuva: Raisa Rautiola
Ostettavia kortteja. Kuva: Raisa Rautiola

Huomautus säännöistä

Pelistä on tulossa toinen painos, jossa on muutettu yksi yksityiskohta säännöistä. Ensimmäisessä painoksessa neuvotaan kaksin- ja kolminpelissä ottamaan kaksi ja kolme aatelislaattaa. Toisessa painoksessa tämä poikkeus on otettu pois, eli kaikilla pelaajamäärillä otetaan aatelislaattoja peliin yksi enemmän kuin pelaajien määrä.

Opi pelin säännöt videolta

Tuomo Pekkasen videoarvio

Faktat Splendorista

Suunnittelija

Julkaisija: Space Cowboys, Lautapelit.fi (2014)

Mutkikkuus: Säännöt oppii parissa minuutissa, mutta pelaaminen vaatii vähän enemmän pohdintaa. Aloittelijaystävällinen.

Onnen vaikutus: Omille valinnoille jää hyvin tilaa, mutta tuurikin vaikuttaa jonkin verran.

Vuorovaikutus: Toisten peliä kannattaa hiukan seurata, ja kiusaakin voi tehdä. Kovin suuri ei vuorovaikutuksen määrä kuitenkaan ole.

Teema: Renessanssiajan jalokivikauppaa kuvaava teema on lähinnä koriste. Peliä voi pelata tietämättä yhtään, mistä teemassa on kysymys. Kortit ovat silti hienoja.

Uudelleenpelattavuus: Ihan hyvä. Kortteja ja laattoja on sen verran, että variaatiota syntyy.

Kieliriippuvuus: Ei kieliriippuvuutta, pelin osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4. Toimii kaikilla pelaajamäärillä.

Pituus: Laatikon mukaan 30 min, käytännössä 30–45 min etenkin uusien pelaajien kanssa.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Splendor

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:119
Aito keskiarvo:3.61
Tasoitettu keskiarvo:3.61
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 5
  • 3: 45
  • 4: 60
  • 5: 9

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

15 vastausta artikkeliin ”Splendor”

  1. Minusta Splendor on kiehtova. Huomionarvoista on, että 15 pistettä saa kokoon lopulta aika nopeasti – pakasta löytyy viidenkin pisteen kortteja. Pitää siis olla hereillä.

    Meillä tämä sai peliporukassa aika nahean vaikutelman, enkä itsekään ollut aivan liekeissä ensimmäisen nelinpelin jälkeen. Sen jälkeen pelasin useamman kaksinpelin kotona pojan kanssa, ja vaikka tätä ei koskaan peliporukassa pelaisi, niin jo vain tätä tullaan kotioloissa pelaamaan ja paljon. Nopea, hauska ja sopivasti mietittävää.

    Kortit ovat todella hyvän näköisiä. Pidän sekä niiden kuvituksesta että asettelusta. Todella nättiä jälkeä. Chipit ovat tietysti aivan upeat ja voittavat kaikenmaailman kuutiot, puukiekot ja pahvilätkät ihan 100-0.

    Kuvittelisin, että jos kylään tulee peleistä kiinnostuneita, Splendor olisi tällä hetkellä ykkösvalintoja pelattavaksi, sen verran nopea, yksinkertainen ja kiehtova se on.

  2. Peli on ollut ehkä vähän ylihypetetty. Vähän ristiriitaiset fiilikset peli on jättänyt kolmen ensimmäisen pelin jälkeen.

    Pelikomponentit on hienot ja sen takia pelistä haluaa pitää enemmän kuin siitä pitää. Peli on myös yksinkertainen, mutta yksinkertaisuudesta huolimatta se tarjoaa syvällisen pelikokemuksen.

    Mikä pelissä sitten mättää?

    Noh, peli ei ole mitenkään kauhean hauska. Se hiljentää pöydän ja varsinkaan seurapelinä ei näin ollen ole mikään maailman paras peli. Uusi Ticket To Ride Splendor ei ole. Petyin peliin niin paljon, että ostin Istanbulin melkein välittömästi heti sen jälkeen kun olin pelannut Splendoria. Istanbul on minulla jotakuinkin samassa pelikategoriassa kuin Splendor, mutta pidän Istanbulista paljon enemmän.

    Ei Splendor kuitenkaan huono peli ole. Ei vaan ihan vastannut hypeen. Jännä juttu Splendorissa on se, että ajattelen peliä usein ja haluaisin kyllä pelata sitä lisää. En vaan tiedä, että onko kaikki ihan samaa mieltä.

  3. Siinä olet kyllä oikeassa, että Splendor on jotenkin tosikkomainen peli. Sopii minulle, mutta ei varmasti vastaa kaikkien mieltymyksiä.

  4. Ekat kolme pelikertaa oli hirmu kivoja. Sen jälkeen huomattin että pelissä ei juuri päätä tarvitse vaivata. Vihreästä pakasta metsästetään ensin halvimpia kortteja ja sen jälkeen mennään alennuksilla. Alussa kannattaa olla laaja valikoima eri värejä ja yleensä pelin voittaa se joka ei maksa neljää chippiä yhdestäkään kortista, mahdollisesti ensimmäistä pakko-ostoa lukuunottamatta. Eikä kovinkaan monesta kortista saa sitä kolmeakaan chippiä maksaa. Pelin häviää jos heti alussa panostaa kakkos ja kolmostason kortteihin, sillä ne ovat niin kalliita, että vuoroja kuluu mielettömästi ennen kuin niitä saa käteen ja 10 chipin rajoitus tekee muiden pelin hidastamisen mahdottomaksi.

    Isommilla pelaajamäärillä on täysin tuurista kiinni miten kortit tulevat peliin, mitä voit ostaa kun tulee oma vuoro. Kaksinpelikin menee piloille, kun kaveri nostaa pöytän tulleen ”ilmaisen” kortin aina kun itse olet maksanut jostakin kortista kalliisti, koska halpoja vaihtoehtoja ei ole ollut tarjoilla. Myös aatelisten jakaantuminen pelaajille on enimmäkseen kiinni siitä mitkä kortit on otettavissa omalla vuorolla.

    Mie kyllästyin nopeasti. Todella yksiulotteinen peli. Ei todellakaan uusi menolippu tai Carcassonne, joita jaksaa pelata vielä vuosien jälkeenkin.

  5. Splendor-keskusteluissa osa tuntuu uskovan vahvasti, että pelin voittaa aina, kun panostaa ykköstason kortteihin. Osa taas uskoo samaa kakkostason korteista. En tiedä, kumpikaan ei mun kokemusten perusteella ole automaattinen voittotaktiikka, ja muillakin konsteilla on pärjätty hyvin.

    Nettikeskusteluissa jotkut pitävät Splendoria tosi koukuttavana pelinä, ja se vähän hämmentää. Liekö onnistuneen markkinoinnin vaikutusta vai mitä. En itse ole havainnut ihmeellisempää koukuttavuuspotentiaalia, ja vaikka mielelläni sitä pelaankin, ei ole tullut kummempaa tarvetta pelata montaa peliä putkeen.

  6. Toimiin myös meillä. Pelit on tiukkaa vääntöä ja itse olen jäänyt jonkinverran koukkuun. Tosin liikaa pelattuna on vaara, että rupeaa toistamaan itseään liikaa. Parasta stragegiaa voittamiseen en ole itse löytönyt, vaikka pelejä alla parisenkymmentä. Usein voitettu myös pienemmällä määrällä kortteja ja chippejä hautomalla.

  7. Menipä heti ensimmäinen peli kummaan pattitilanteeseen. Kahdestaan pelattiin. Nyt on kädessä kolme korttia ja chippejäkin on 10, mutta pöydällä olevia kortteja ei silti ole varaa ostaa. Eli mitään ei voi tehdä omalla vuorolla. Onko kovana kohtalona vain skippailla omaa vuoroa odottaen, että toinen lopulta kääntää pöytään jotakin ostettavaa? Vai eikö näitä sääntöjä sittenkään tajunnut? :)

  8. Spynde, chippejä saa nostaa, vaikka kädessä olisi jo kymmenen, pitää vain heittää vuoron lopussa pois ylimääräisiä. Voit siis vaihtaa chippejä paremmiksi.

  9. Kolme peliä pelasin tätä juuri äsken kolmella pelaajalla, raskaat chipit ja niiden tuntuma käytännössä pelastavat pelin. Ne lisäävät melko kuivaan ja lähinnä numeropohjaiseen peliin taktiilin elementin, joka vastaa sitä samaa mielihyvää, joka vaikkapa Carcassonnessa tulee pelilaudan rakentumisesta. Eli vaikka ei aina voittaisi tai jaksaisi edes kovin paljon miettiä, voi ainakin räplätä niitä chippejä. Jos chipit olisivat esim. pahvia, en välttämättä edes pelaisi peliä enää, kun taas nykyisellään ajatus lisäpelaamisesta on ihan ok, silloin tällöin. Itse kortit ovat todella hienoja, vaikka niiden kuvituksella ei olekaan pelin kannalta mitään merkitystä.

    Pidin kyllä pelistä, mutta en oikein tiedä onko tällä jalkoja pidempään pelailuun, vähän häiritsee minuakin tuo pelipöydän hiljentäminen: symbolipohjainen jatkuva laskutoimitus ei oikein istu yhteen rupattelun kanssa, jolloin tulee vähän outoja psyykkisiä törmäyksiä. Peli on kuitenkin niin selkeästi ”kaikkien” seurapeliksi suunniteltu ja chippien räplääminen tuo väkisinkin sitä pokerimaista huulenheittoa, että jotenkin tulee helposti puhuneeksi paljon ja sellaista, joka ei liity itse peliin mitenkään. Ajatukset pitää katkaista, että voi taas pelata itse peliä, tai ettei unohda kenen vuorossa ollaan menossa.

    Ehkä asiaa auttaisi, jos vaikka aatelisilla olisi jonkinlaista persoonallisuutta/peliin muutenkin kuin vain pistearvojen muodossa vaikuttavaa roolittavaa elementtiä tms., jolloin peliin tulisi mahdollisesti makua aivan toisella tavalla. Toisaalta sitten mentäisiin samalla sinne monimutkaisempaan päin, nythän tämä on tosiaan kuin Knizian peli. Ehdottomia valttejahan toisaalta pelin elegantti simppeliys ja helppo omaksuttavuus ovat. Porttihuumeesta on siis epäilemättä kyse.

  10. Jaha, katsoin tuon Tuomon esittelyvideon ja taisin vain toistaa tismalleen samat mietteet. Oh well.

  11. Aateliset vierailevat pelaajilla, menettääkö pelaaja siis aatelisen toiselle pelaajalle jolla on vierailuun oikeuttava määrä bonuksia vai jääkö aatelinen pysyvästi kyläilemään? Pelaajalla voi ilmeisesti olla useita aatelisia mikäli ne hankkii eri vuoroilla?

  12. Jare, ”vierailu” on tässä vähän harhaanjohtava, koska kyllä ne tosiaan ihan pysyvästi tulevat. Toisilta ei voi aatelisia viedä. Aatelisista saa kerätä vaikka kaikki jos pystyy, mutta tosiaan vain yksi kierroksessa. Muuten ei ole rajoituksia.

  13. Osa korteista maksaa >10 chippiä. Miten niitä on mahdollista ostaa, kun rajoituksena on max. 10 chippiä kädessä vuoron lopussa?

  14. Olli, lukaisepa säännöt uudestaan. Ostetuista korteista saa pysyvää, joka vuoro käytössä olevaa rahaa.

  15. Peli on meidän perheessä hitti. Sopivan yksinkertainen, sopivasti taitoa vaativa ja helppo ottaa esiin. Suosittelen niillekin jotka eivät niin lautapeleistä välitä. Tämä koukutti ainakin meidän perheen lapset ja isovanhemmat 10 – 70 -vuotiaat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *