Ra

Reinerssanssi
substantiivi

1. Lautapelimaailmassa 2015–2025 syntynyt kulttuurivirtaus, joka pyrki elvyttämään arvostusta suunnittelija Reiner Knizian pelejä kohtaan.

Reinerssanssi on avannut silmäni Knizian pelejä kohtaan, mieshän on suorastaan nero!

2. Uudesti syntyminen, uusi tuleminen, elpyminen

Milloinkahan Bruno Faidutti kokee reinerssanssin?

No okei, termi on itse keksitty, mutta tohtori Knizia on toden totta kokenut täysin uuden tulemisen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Joka paikassa kuhistaan sekä herran uusista peleistä että vanhojen pelien uusioversioista. Julkaisijat jopa kilvan kaivavat Knizian pelikavalkaadista hautautuneita aarteita, joita sitten restauroidaan nykystandardien mukaisiksi. Ja siellähän on mistä valita, kun takana on yli 800 peliä.

Yksi suunnittelijan arvokkaimmista aarteista on Ra, huutokauppapelien mestariteos. Huutokauppa lautapelissä voi tuntua nykypäivänä lähes oudolta, jopa tuoreelta idealta, mutta pelin julkaisuvuonna eli 1999 se oli lautapeleissä peruskauraa. Pelistä on vuosien saatossa julkaistu vaikka minkänäköisiä versioita ja tämän arvion pohjana sekä kuvauskohteena toimii vuonna 2023 julkaistu 25th Century Gamesin uusioversio, joka on kaikista versioista se upein ilmestys.

Muutaman auringon dilemma

Ra on siis puhdas huutokauppapeli, jossa nostellaan vuorotellen pussista laattoja tarjolle, kunnes joku päättää aloittaa niistä huutokaupan. Voitetuista laatoista rakennetaan settejä ja ne pisteytetään kolmen kierroksen ajan. Huutokauppailu ei ole ihan sitä perinteistä tyyliä, vaan kerran ympäri -huutokauppaa, jossa tarjous annetaan kerran ja sillä siisti. Myös tarjottu raha on erikoinen – tarjoukset tehdään käyttäen muutamaa aurinkolaattaa, jotka pelaajat saavat pelin alussa. Esimerkiksi nelinpelissä kädessä saattaa olla laatat 2, 6 ja 13 ja niillä yritetään voittaa kolme huutokauppaa.

Aurinkolaatat eivät kuitenkaan pysy samoina koko pelin ajan, vaan vaihtuvat joka kaupan jälkeen. Huutokaupan voittaja luovuttaa aurinkonsa pöydän keskelle ja ottaa tilalle edellisen voittajan auringon. Vaihdetut aurinkolaatat odottavat sivussa seuraavaa kierrosta ja niistä muodostuvat pelaajan tulevat uudet panostusmerkit. Pelin lopussa jopa niistäkin saa tai menettää pisteitä.

Aurinkojen ansiosta Ran huutokauppa on mielettömän sujuvaa, nopeaa ja mielenkiintoista. Rajalliset merkit kaventavat sopivasti panostusmahdollisuuksia, eikä merkkejä piilotella. Näin on helppo nähdä, mitä kauppoja voi voittaa ja mitä ei. Esillä olevien tuotteiden lisäksi omaan panostukseen vaikuttaa myös pöydällä lötköttävä aurinkolaatta. Vaikka tarjolla olisi kelpo saalis, niin miksi, oi miksi vaihtaisin 16:n arvoisen aurinkolaatan seuraavan kierroksen rupuiseen kakkoseen? Eihän sillä saa sitten yhtikäs mitään!

Monenlaista settiä

Huudettavia laattoja ei ole määrällisesti kovin montaa eri sorttia, mutta kaikkien tavoite on lisätä kaupankäyntiin kitkaa ja eriäviä intressejä. On pelkkiä pistelaattoja ja on laattoja, joista saa sitä enemmän pisteitä mitä useamman samanlaisen tai erilaisen saa kerättyä. Jotkut laatat jakavat pelaajille jopa miinuspisteitä, jos niitä on kerännyt liian vähän ja toiset taas voi tuhota ja napata tilalle yhden huutokauppaan nostetuista laatoista.

Pelin kolmen kierroksen aikana osa laatoista myös poistetaan pisteytyksen jälkeen ja osa jää laudan viereen loppupelin ajaksi. Tätä dynamiikkaa hyödynnetään ahkerasti. Esimerkiksi Niili-laatat antavat pisteen per laatta, mutta vain, jos pelaajalla on vähintään yksi tulvalaatta. Tulvat poistetaan joka kierros, joten ilman sitä Niilit ovat arvottomia. Tällaiset ratkaisut tekevät erityisesti kierrosten lopuista tiivistunnelmaisia ja saavat laattojen arvot heilahtelemaan hyvällä tavalla.

Pussissa on vielä Ra-laattoja, jotka pakottavat huutokaupan alkamaan, sekä ankeita katastrofilaattoja, jotka tuhoavat jo voitettuja laattoja. Erityisesti Ra-laatat tuovat pienen jännitysmomentin, sillä kun niitä nostetaan tietty määrä, kierros päättyy siihen ja loput tarjolla olevat laatat poistetaan. Himmailija voi siis joutua nuolemaan näppejään.

Seteissä on tarpeeksi vaihtelevuutta ja niiden hyödyllisyys muuttuu pelin aikana ja pelaajien välillä niin paljon, että optimaalisen huudon arviointi vaatii harkintaa. Jos tarjolla olisi vaikka himoitsemani seitsemäs monumentti sekä tulvalaatta, jolla saan Niilini pisteytettyä, olisin täpinöissäni. Mutta kun kaveri nostaa jatkoksi tarjolle katastrofilaatan, jonka saajan on poistettava kaksi monumenttia, setti muuttuu silmissäni lähes arvottomaksi.

Samalla arvioidaan myös sitä, miten paljon muut kaupattavia laattoja haluavat, mitä muut juuri keräävät, mikä aurinkolaatta on tarjolla, mitä aurinkolaattoja on itsellä jäljellä ja miten pian kierros on loppumassa. Mietittävä siis riittää. Onneksi mukana on laattanostojen vuoksi myös reilu roiskaisu tuuria, jotta peliä pelaa mielellään vaistojen varassa.

Huudan Ra, Ra, Ra, enkä pelkääkään tätä maailmaa

Moni huutokauppapeli vaipuu tahtomattaan otsien kurtisteluun ja hiljaiseen oman huudon puntarointiin, mutta Ra on virkistävä poikkeus. Pohjavire ei ole lainkaan totinen, vaan huutokaupoissa on eloa ja ilon pirskahduksia. Tähän vaikuttaa eniten kierrosten loput, jolloin peli saattaa muuttua aivan odottamatta onnenkoetuspeliksi. Yleensä kierroksen lopussa vain yhdellä pelaajalla on enää jäljellä aurinkoja, jolloin hän voi nostella laattoja pussista niin pitkään kuin uskaltaa. Riskinä on tietysti se, että Ra-laattoja nousee liikaa ja kierros kosahtaa siihen. Tässä vaiheessa muut pelaajat usein kuin vaistomaisesti alkavat toistaa “Ra, Ra, Ra, Ra…” samalla kun viimeinen pelaaja kaivaa hikisillä sormillaan laatan esiin yksi kerrallaan.

Iso osa tunnelmaa on niinkin “pieni” asia kuin mukana tuleva Ra-patsas. Puista nappulaa käytetään huutokaupan merkkinä – huutokauppa alkaa, kun pelaaja nappaa patsaan ja huutaa “RA!”. Patsas on pelimekaanisesti täysin hyödytön, mutta säilyttänyt paikkansa pelin joka versiossa ja syy on selvä. Vaikkei ohjeissa tätä mainita, niin kautta aikain patsasta on käytetty nuijana, sillä sen pöytään kalauttamisessa ja huudossa on jotain alkukantaisen hauskaa. Uusimmassa versiossa toteemi on kylläkin nyrkin kokoinen jötkäle, mikä menee jo hivenen huumorin puolelle.

Uusimmassa 25th Century Gamesin komponentit ovat jo ihan perusversiossa aivan poskettoman övereitä. Ra-patsaan lisäksi laatikko on reunojaan myöten täynnä paksua laattaa ja puuta ja jopa pussi on kerrankin tarpeeksi iso kaikille laatoille. Ian O’ Toolen kuvituskin sopii kieltämättä muinaiseen Egyptiin paremmin kuin nenä Gizan sfinksin päähän. Spessuversio on vielä hivenen hulppeampi, kun huutokaupattavat laatat korvataan puulla ja rahat metallilla. En kuitenkaan näe mitään syytä hankkia erikoisversiota, kun taviskin saa näin pramean paketin.

Mikä parasta, överi on samalla myös käytännöllinen. Vihdoinkin pelissä on selkeät pelaajalaudat, joissa selitetään kaikkien laattojen pisteytys ja montako mitäkin laattaa on pelissä. Alkuun laudasta voi saada symboliyliannostuksen, mutta onneksi symboliikka on selkeää ja johdonmukaista. Lisäksi laudat säilövät voitetut laatat nerokkaasti – kierrosten ajan säilyvät laatat pidetään laudan vasemmalla puolella ja kierrosten lopussa poistettavat oikealla. Tällaiset harkitut yksityiskohdat tekevät pelistä paljon aloittelijaystävällisemmän kuin ennen.

Kesytetty peto

Ra on vuosien jälkeen edelleen yhtä relevantti kuin ilmestyessään. Peliä on peluutettu onnistuneesti niidenkin kanssa, jotka eivät miellä itseään lautapelaajiksi, mutta siitä riittää järsittävää myös harrastajille. Toki on hyvä tiedostaa, että Ra ei tarjoa nykypelaajien janoamaa erilaisten mekaniikkojen ilotulitusta, variaatiota tai erikoisrooleja, vaan vanhan koulukunnan tarkkaan harkittua ja rajattua kokemusta. Vähän kuin lautapelien KonMari.

Mukana oleva reilu tuurin osuus on hyvä tiedostaa etukäteen ja suhtautua siihen oikealla mentaliteetilla. Totisessa porukassa peli on kuin ylipitkä filleri ja analyyttisessä seurassa taas kuin kesytetty villieläin – alkuun kaikki saattaa mennä suunnitelmien mukaan, kunnes peli yhtäkkiä pillastuu ja pussista nousee viisi Ra-merkkiä putkeen tai huutokaupparivi täyttyy katastrofeista. Fortunan iskut on parasta kuitata naurulla ja tallettaa lautapelimuistojen arkistoon.

Ra skaalautuu myös erittäin hyvin. Kolmin-, nelin- ja viisinpeli ovat kaikki mainioita, eikä peli suuresti muutu eri pelaajamäärillä. Ehkä satunnaisuus lisääntyy hieman pelaajien lisääntyessä, jonka vuoksi osa pitää kontrolloitua kolminpeliä parhaana tapana pelata, toiset taas villiintyvät viisinpelistä. Nykyisin mukana tulee myös ohjeet kaksinpeliin, mutta sitä en ole sitä kokeillut. Lukemani perusteella se kaiketi toimii yllättävän hyvin, vaikka itse valitsisin kahdelle pelaajalle ihan muita pelejä.

Vaikka olen arvion ohessa ylistänyt 25th Century Gamesin uusioversiota vähän liiankin kanssa, ei mikään julkaisu ole käyttökelvoton tai mitenkään erityisen huono. Pelin ydin on pysynyt kautta aikain samana, joten jonkun aiemman version hankkiminen käytettynä on järkevää ja perusteltua. Suosittelen kuitenkin BoardGameGeekistä sopivien apulautojen tulostamista pelaamisen tueksi.

Faktat Rasta

Suunnittelija: Reiner Knizia

Julkaisija: Muun muassa Alea ja Rio Grande Games (1999), Windrider Games (2016), 25th Century Games (2023)

Mutkikkuus: Yllättävän yksinkertainen. Pelin voi hyvin opettaa myös muille kuin harrastajille. Aluksi eri laattojen pisteytys voi tuntua vähän sekavalta, mutta tämä selkeytyy nopeasti. Tasoltaan vähän vaativampi perhepeli.

Onnen vaikutus: Taitavalla pelaajalla on etulyöntiasema, mutta tuuri voi toisinaan keikauttaa pelin aivan toiseksi. Isommat pelaajamäärät ovat laattatuurin ja aurinkolaattojen vähäisyyden vuoksi hieman satunnaisempia.

Vuorovaikutus: Ra ei ole yksinpelipasianssia. Huutokaupassa toisia nokitellaan jatkuvasti ja muiden lautoja kyylää toistuvasti, jotta on perillä siitä, mitä muut keräävät.

Teema: Egypti-teema on aina jotenkin sopinut peliin, vaikka temaattisesti Ra on puhdasta abstraktia huutokauppaa.

Uudelleenpelattavuus: Peli ei tarjoa vaihtelevuutta laatoissa tai pisteytyksessä, vaan ainoastaan loppuun asti hiotun paketin, jossa kyllä riittää opittavaa.

Saavutettavuus: Varsinkin Windrider Gamesin versiota on parjattu graafisesta suunnittelusta ja värivalinnoista, joiden vuoksi osa laatoista on melko epäselviä. Uusimmassa 25th Century Gamesin versiossa laatat ovat pääsääntöisesti selkeitä, mutta jotkut monumentit ja sivilisaatiolaatat näyttävät edelleen turhan paljon toisiltaan. Pelin osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5.

Pituus: 45–60 minuuttia.