Civolution

Elokuvaohjaaja Martin Scorsese ohjasi Netflixille vuonna 2019 The Irishman -nimisen elokuvan. Lopputulos oli 3,5-tuntinen mafiamöhkäle, jossa näyttelivät Scorsesen luottonäyttelijät Robert De Niro ja Joe Pesci. The Irishman on vaikuttava läpileikkaus Scorsesen urasta, mutta armottoman ylipitkä ja raskas. 

Lautapelisuunnittelija Stefan Feld taisi katsella elokuvia tuolloin ja varmasti piti The Irishmanista. Saattoipa hänenkin mieleensä tulla ajatus omaa lautapeliuraansa kunnioittavasta pelistä, joka kokoaisi yhteen kaikki hänen lempimekaniikkansa. Tuumasta toimeen ja yhteys uuteen Deep Print Games -julkaisijaan! Sieltä Feld sai vihreää valoa ja lähes vapaat kädet uransa isoimman pelin, Civolutionin, suunnitteluun. 

Millainen on lopputulos? No, hyvin feldmäinen. Civolution on todellakin suunnittelijansa uran läpileikkaus, joka korostaa hyvin Feldin vahvuuksia ja heikkouksia.

Feldin uran luottonäyttelijät

Jos Scorsese pestasi The Irishmaniin luottonäyttelijänsä De Niron ja Pescin, niin ketäs Feld nappasi omaan pelimöhkäleeseensä? 

Ensimmäisenä on roolitettu teema. Feldin peleissä on yleensä ollut kaksi teemavaihtoehtoa: joko ollaan kauppamiehiä kaupungissa X tai sitten hiipparoidaan jonain druidimenninkäisinä oudoissa maisemissa. Civolution luottaa jälkimmäiseen. Pelaajat ovat Luomistyön Teknillisen Akatemian opiskelijoita suorittamassa loppukoettaan, eli ohjailemassa outoa heimoa laboratoriomaisissa olosuhteissa. Ei mitään hajua keitä nämä opiskelijat ovat, tai ovatko heimon jäsenet edes ihmisiä. Tuskin, sillä kuvituksessa ne syntyvät munasta kuoriutumalla. Tavallaan Civolution on sivilisaatiopeli, mutta pelin nimen mukaisesti evoluutiolla on iso rooli. Voitkin päättää keksitkö pyörän vai kasvatatko heimollesi siivet selkään. Outo teema siis, ja taattua Feldin menninkäisosastoa.

Toinen päärooliin nostettu elementti on nopat, jotka ovat esiintyneet monessa Feldin pelissä, ikimuistoisimmin klassikkoaseman saavuttaneessa The Castles of Burgundyssa. Ja mikäs siinä. Nopat ovat aina näppärä tapa luoda peliin satunnaisuutta ja yllätyksellisyyttä. Civolutionissa nopilla tehdään vuorolla aina yksi toiminto. Niillä tuotetaan ja kerätään resursseja, synnytetään ja liikutellaan heimon jäseniä, pelataan kortteja, ja.. noh, niillä tehdään kaikki. Yksittäisellä vuorolla valitaan aina kaksi noppaa ja suoritetaan niiden sanelema toiminto. Esimerkiksi noppakaksikolla 2 ja 5 saa synnyttää uuden heimolaisen, luvuilla 4 ja 6 voi rakentaa rakennuksen ja niin edelleen. 

Kolmas luottonäyttelijä on tietenkin pistesalaatti. Tästä Feld on tunnettu: voittopisteitä satelee suurin piirtein kaikesta, ja pistekeskiarvot heittelevät 200:n tietämillä. Civolution ei tee tähän linjaan poikkeusta. Peli sentään hieman helpottaa pisteiden keräilyä tarjoamalla kierroskohtaisia tavoitepisteytyksiä ja muita täkyjä. Pistesalaateille tyypillisesti pelaaminen on paikoin aikamoista näpertelyä, mutta motivoivaa sellaista. 

Rönsyilevä mutta vivahteikas käsikirjoitus

Noista Feldin suosikkielementeistä Civolution sitten rakentuu. En lähde tässä avaamaan pelin mekaanista sisältöä tarkasti, sillä siihen menisi ikuisuus. Pelin lähes 40-sivuisesta ohjekirjasta käytetään viisi sivua alkuvalmisteluihin, mikä kertoo kaiken oleellisen. Tämä on himmeli.

Civolutionissa tapahtuu paljon. Siis oikeasti paljon. Nopilla voi suorittaa 22 eri toimintoa, joista suurimman osan voi vieläpä päivittää toiselle ja kolmannelle tasolle. Toimintojen ohessa kerätään 18:aa eri resurssia, edetään kuudella kehitysradalla eteenpäin, pöydätään viidenlaisia erikoisvoimia antavia kortteja ja kerätään kolmenlaisia bonuslaattoja. Tätä kaikkea hallinnoidaan pienen koiran kokoisella pelaajamoduulilla, jonka sisuksiin kortteja ja laattoja syötetään. Tuo moduuli on pelin ydin. Se kuvastanee työkalua, jolla Luomistyön Akatemian lopputyöopiskelijat hallitsevat minisivilisaatiotaaan. Käytännössä se on noppa-, resurssi- ja toimintovarasto.

Civolution ei ole itse pelattavuudeltaan vaikea. Vuorot ovat lyhyitä, ja peli soljuu mukavasti. Pelin raskaus johtuu ennen kaikkea lukuisista pikkusäännöistä ja valtavasta valinnanvapaudesta. Valinnanvaikeus vaivaa tauotta, sillä peli saattelee kädestä lopulta yllättävän vähän. Olo on kuin linkkuveitsen kanssa viidakkoon heitetyllä uudisraivaajalla. Jotain tässä nyt täytyisi keksiä!

Pelaaminen tuntuu silti hyvällä tavalla sokkeloiselta. Lähtisinkö vaeltamaan viereiselle aavikolle harvinaisten resurssien perässä? Vai rakentaisinko veneen ja lähtisin kalastamaan? Vai pelailenko kortteja, jotta saisin toimintojani tehostettua? Mahdollisia suuntia on valtavasti, eivätkä mitkään niistä ole huonoja. Pelin kiinnostavin elementti, eli toimintoja ja pelin sääntöjä rikkovat kortit mahdollistavat monia hauskoja voittostrategioita. Itselleni rakkaita pelin sisäisiä välitavoitteita on hyvin tarjolla: toimintojen päivittämistä, bonuslaattojen keräilyä ja moduulirivien täyttämistä. Peli ei tunnu missään tapauksessa itseään toistavalta nysväykseltä, vaan ohjattavan heimon sivilisaatio-evoluutio kehittyy mielekkäästi. 

Feldille tyypillisesti mitään kovin pitkän aikavälin suunnitelmia ei kuitenkaan kannata tehdä. Peli on nimittäin yllättävän satunnainen. Ihan jo nopista lähtien. Noppien silmälukuihin voi sentään onneksi vaikuttaa, mutta peli osaa kasata yllätyksiä tielle: säätila tai vaikkapa löydetty jäätikkö voi tehdä heimon elämästä vaikeaa.

Arvostan kovasti tätä valittuja linjaa. Civolution voisi olla pahimmillaan kuiva laskettavissa oleva hinkkaus, mutta nyt pelissä on elämää. Ja kaipa ne lukuisat satunnaiselementit kuvastavat sivilisaatioiden ja evoluution kehitystä. Vahingossahan monet asiat ovat syntyneet.

Parhaan leikkauksen ja puvustuksen palkintoa on turha odottaa

Pelimekaanisesti Civolution on hiottu paketti, josta huokuu Feldin ammattitaito. Aivan yksin hän ei ole peliä suunnitellut, sillä apunaan hänellä on ollut Deep Print Gamesin kustannustoimittaja Viktor Kobilke. Kobilken panos peliin lienee merkittävä, mistä kielii hänen nimensä painaminen pelin kanteen. Rehellisesti sanottuna työ on jäänyt hieman puolitiehen. Tuntuu, että peliä on laajennettu matkan varrella valtavasti ja erilaisia mekaniikkoja on lisätty peliin miettimättä kokonaisuutta sen enempää. Haastattelussa Feld onkin kertonut, että esimerkiksi toimintomoduulien päivittäminen kolmelle eri tasolle oli Kobilken idea. Hyvä idea se olikin, mutta monet muut pelin elementeistä ovat sellaisia, joita ei edes näe jokaisen pelin aikana. Se on huono merkki. 

On turhauttavaa, kun peliin on ängetty ties mitä, jolla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Erityisesti paljastettavien maastolaattojen joukossa on aivan jonninjoutavia efektejä, kuten susilauma, joka kierroksen päätteeksi saalistaa pelaajilta yhden ruokanappulan. Samoin säätilan vaihtelu on aivan päälleliimattu mekaniikka, jolla ei ole peliin juuri vaikutusta. Minusta tällainen “menetät yhden resurssin / saatkin yhden enemmän”-kikkailu ei ole kiinnostavaa. Mieluummin keskittyisin isoihin linjoihin.

Miten peli sitten kuvastaa sivilisaatio-evoluutio -ideaansa? Välttävästi. Parhaimmillaan peli luo hupsua tarinaa siitä, miten heimon jäsenet kasvattavat itselleen kidukset ja lähtevät pyydystämään vuorijärvelle kalaa syötäväkseen, kunnes löytävät purkautuvan tulivuoren, joka tuhoaa heidän maatilansa. Muttei läheskään aina: usein pelaaminen on sitä, että heimolaiset nököttävät saman nuotiopaikan ääressä ja kortteja pelaillaan moduuliin ilman sen kummempaa temaattista ideaa.  

Temaattisuutta syö myös pelin harmaan kalsea ulkoasu. Laudoista saa kyllä hyvin selvää, ja graafinen suunnittelu onnistunutta, mutta pelikokemus on kuin katselisi akvaariota huurretun lasin läpi. Tämä lienee tarkoituksellista, kun kerran Luomistyön Akatemian laboratorio-olosuhteissa tätä sivoluutiota pyöritellään. Mutta silti.

Olisiko elämäntyöpalkinto paikallaan?

Ensimmäinen erä Civolutionia oli järkyttävä: peli kesti tuntikausia, sääntöjä piti tarkistella kokoajan ja oikein mitään edistymistä ei tapahtunut. Seuraavien pelikertojen aikana peli kuitenkin voitti minut vähitellen puolelleen. Toimintomoduulin äärellä häärääminen ja sivilisaatiojumalan leikkiminen on koukuttavaa puuhaa. Löydettäviä strategiapolkuja riittää, korteissa on hurjasti vaihtelua ja kaikki megalomaaninen ylitsepursuavuus lopulta huvittaa enemmän kuin ahdistaa. Jokainen pelaamastani kuudesta pelistä on aidosti tuntunut erilaiselta. Toistojen myötä Civolution on muuttunut möröstä houkuttelevaksi leikiksi. Pelin kestokin on kahdella pelaajalla vakiintunut alle kahden tunnin.

Tiedän, että minun ei oikeastaan kuuluisi pitää näin rönsyilevistä peleistä. Pelisuunnittelussa tiivistäminen on kaunista, eikä Civolution ole millään muotoa harkitun tiivis kokonaisuus. Siitä ei pääse mihinkään, että peli on äärimmäinen. Ajatus pelaamisesta uuvuttavine alkuvalmisteluineen tuntuu vaivalloiselta, enkä ikinä haluaisi opettaa tätä kenellekään. Civolutionin pelaaminen on työtä, vaikkakin mukavaa sellaista.

Hieman yllättäen Civolution sijoittuu Feldin tuotannon parempaan päähän. Ei tässä hänen uransa alkupään peliensä, kuten Notre Damen tai In the Year of the Dragonin, tiivistettyä nerokkuutta ole, mutta kaikessa liiallisuudessaan peli on kutkuttava. Civolution ei todellakaan vajoa sinne tasaisen harmaaseen pistesalaattisuohon, jonne liian moni Feldin peli on kadonnut. Aivan suunnittelijansa magnum opukseksi en Civolutionia uskalla kutsua, mutta nostan hattua. Hauska nähdä mihin suuntaan Feldin ura tästä jatkuu. Vaikea uskoa, että ainakaan raskaampiin peleihin.

Vai mitäs Martin Scorsese teki The Irishmanin jälkeen? Hänhän ei elokuvan pitkää kestoa arvostelleista kriitikoista piitannut, vaan ohjasi vuonna 2023 jälleen 3,5-tuntisen, vähintäänkin yhtä möhkälemäisen, The Killers of the Flower Moonin.

Sitä Stefan Feld ei tainnut käydä elokuvissa katsomassa, sillä hänen seuraavat pelinsä ovat olleet selkeästi Civolutionia kevyempiä. Pelimöhkäleet saivat toistaiseksi riittää. Ehkä parempi näin. 

Faktat Civolutionista

Suunnittelija: Stefan Feld

Julkaisija: Deep Print Games (2024)

Mutkikkuus: Peli ei lopulta ole mahdottoman mutkikas, mutta muistettavaa ja kaikenlaisia pikkusääntöjä on valtavasti. Sääntökirjalla on mittaa tosiaan lähes 40 sivua, joten opetteluun kannattaa varata aikaa. 

Onnen vaikutus: Pelissä on paljon satunnaisuutta aina nopista lähtien. Ei tätä silti tuurilla voiteta, vaan kyseessä on raskaan luokan strategiapeli. 

Vuorovaikutus: Vähäinen. Yhteisen kartan tapahtumia ja pelin tempoa joutuu hieman seuraamaan, mutta suurin osa pelistä on oman laudan tuijottelua.

Teema: Luomistyön Teknillisen Akatemian oppilaiden loppukoe, jossa ohjaillaan omaa heimoa laboratorio-olosuhteissa? En täysin ymmärrä, mutta jotain sivilisaatio-evoluutio-rakentelua tässä kait yritetään mallintaa.

Saavutettavuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, mutta suurin osa komponenteista ovat tekstiä vailla. Pelin värit ovat aika epäselviä. Ainakin minun on vaikea erottaa ruskeaa, vihreää, harmaata ja mustaa toisistaan. Suosittelen pelaamista hyvässä valossa.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Tässä riittää nähtävää ja pelattavaa. Peli on sen verran laaja, että yhdellä pelikerralla pintaa ei ehdi kuin raapaista.

Pelaajamäärä: 1–4. Olen pelannut vain kaksinpeliä, mutta peli on jo sellaisenaan valmis, enkä usko lisäpelaajien juuri kokemusta muuttavan. Yksinpeli on sääntöjen perusteella aika näppärän oloinen, mutten ole itse kokeillut. 

Pituus: 90–180 minuuttia. Nopeilla kokeneilla pelaajilla kaksinpeli on pelattavissa puoleentoista tuntiin, mutta etenkin ensipeliin saa varata aikaa. Nelinpelin kesto onkin sitten kolmesta tunnista ylöspäin.