Tembo: Survival on the Savanna

Tembo on kolmas tanskalaisen Sidekick Gamesin luontoaiheinen julkaisu Aquan ja Hutan: Life in the Rainforestin jatkoksi. Nyt tehdään yhteistyötä savannilla, ja peli on selvästi haastavampi kuin edelliset. Virallinen nimi on Tembo: Savannin selviytyjät (Tembo: Survival on the Savanna) erotukseksi muista maailman Tembo-peleistä. Sana tarkoittaa swahiliksi norsua.

Kuten sarjan aiemmissa osissa, komponentit ovat laadukkaita ja laatikon mukana tulee koottava insertti. Norsunappulat ovat ihastuttavat: laumassa on erilaisia norsuja pienistä poikasista nuorukaisiin ja aikuisiin. Seikalla ei ole pelin kannalta merkitystä, mutta näinkin pienellä asialla voi merkittävästi nostaa pelifiilistä! Mukana ovat myös laumaa johtava matriarkka ja kaksi leijonaa.

Ulkoasun kruunaa jälleen Vincent Dutrait’n kaunis kuvitus: laatikko on komea sisältä ja ulkoa, savannilta löytyy pieniä yksityiskohtia, ja etenkin pelikorttien erilaiset taustat ovat hienot. Myös vähäinen symboliikka toimii enimmäkseen hyvin.

Tavoitteena selviytyminen

Pelaajien tehtävänä on yhteistuumin luotsata norsulauma lähtöpaikasta kuuden eri maamerkin kautta maaliin. Matkassa on tietenkin monenlaista vaaraa ja vastusta, joista pitäisi selviytyä hengissä.

Karttapohja maamerkkeineen kootaan kuudesta suuresta laatasta, jotka voi asetella monin eri tavoin, joten peliin saa helposti paljon vaihtelua ja sen mutkikkuutta voi säätää. Mikään läpijuoksu se ei ole helpoimmillakaan tasoilla.

Eri pelaajaväreistä huolimatta kaikki norsut ovat samaa laumaa ja toimivat yhdessä. Minkään väriset norsut eivät kuitenkaan saa loppua: jos jonkun pelaajan kaikki norsut kuolevat, peli päättyy tappioon. Peli on hävitty myös silloin, jos yhteinen energiavarasto loppuu, molemmat leijonat saavuttavat matriarkan tai aika eli korttipakka loppuu kesken.

Tähän liittyen sääntökirja saa hiukan moitteita: se on pääosin selkeä ja hyvillä esimerkeillä kuvitettu, mutta hahmottamisen kannalta olennaiset voiton ja tappion ehdot kerrotaan vasta sivulla 9! Jo sitä ennen tulee vastaan pieniä hämmennyksiä, kun jokin termi on unohdettu avata tai jokin tarkennus puuttuu. 

Ihmettelin myös, miksi leijonanappuloiden urosta nimitetään “leijonaksi” kun naaras on “naarasleijona” – lienee käännöskukkanen (engl. lion ja lioness). Pelaamista nämä pikku puutteet eivät kuitenkaan estä, asiat selkiytyvät kyllä.

Mitä savannilta löytyy?

Jokaisella on norsunsa ja kolme käsikorttia. Sääntöjen mukaan kortteja ei saisi näyttää muille, mutta niistä saa silti keskustella vapaasti – ja on syytäkin. Itse olen aina pelannut avoimin kortein. Jos tykkää tehdä yhteistyöpelien päätökset yhdessä, on helpompaa näyttää kortit kuin käyttää aikaa niiden sisällön kuvailuun. Toisissa porukoissa kädessä pidettävät kortit ja puoli-itsenäiset päätökset toimivat varmasti paremmin.

Vuorot ovat mukavan yksinkertaisia: pelaa kortti ja nosta uusi kortti. Suurin osa on tavallisia savannikortteja, joilla on kaksi käyttötarkoitusta: niitä pelataan pohjalaattojen päälle savannin maastoksi tai käytetään norsujen asettamiseen savannille. Lisäksi pakkaan on sekoitettu matriarkkakortteja ja leijonakortteja, joihin palataan kohta.

Korteista muodostuvalta savannilta löytyy muun muassa hyödyllisiä puita ja vesilähteitä. Esimerkiksi asettamalla norsuja puille saa lisää energiaa yhteiseen varastoon, mutta kunkin eri värisen puun voi syödä vain kerran ennen kuin ne kasvavat takaisin. Usein on myös karua maastoa, jonne astuminen vaatii enemmän norsuja, sekä tyhjiä kohtia, joista ei voi lainkaan kulkea.

Reitin rakentaminen vaatii valintoja: mikä kortti kannattaa käyttää savanniksi ja mikä norsuiksi? Kenen kannattaa pelata tiettyyn kohtaan tarvittava kortti? Korttivalikoiman lisäksi on nimittäin väliä, missä pelaaja istuu: korttia ei yleensä saa kääntää, vaan se on pelattava omasta suunnasta katsoen “oikein päin”. Joidenkin korttien pyörittäminen on erikseen sallittu.

Kolme pientä elefanttia marssii näin

Lauma etenee eteensä avautuvalla savannilla tekemällä matriarkasta alkavia ketjuja. Norsuja pelataan heittämällä kädestä savannikortti poistopinoon ja asettamalla laudalle 2–3 omaa norsunappulaa kortin jälkikuvion mukaisesti maaston sallimissa puitteissa – jälleen useimmiten pyörittämättä korttia.

Vaihtoehtoisesti voi pelata myös yksittäisen norsun, mikä on hyvä, sillä levänneistä norsuista tulee helposti pulaa: suuri osa norsunappuloista on yleensä “uupuneita”, jolloin niitä ei voi pelata. Levänneitä norsuja saa savannia laajentamalla tai vierailemalla lähteellä.

Norsuketju saa haarautua, mutta yksilöitä on melko vähän ja niitä saattaa menettää leijonille, joten norsuja ei kannata lähettää päättömästi haahuilemaan. Suunnittelua vaaditaan: matkan pitäisi edistyä ja maamerkeillä pitäisi käydä, mutta leijonia pitäisi vältellä ja puita ja vettä löytää.

Leijonat ovat pelin pahiksia. Aina kun pakasta nousee leijonakortti, leijonat joko heräävät unestaan tai liikkuvat kohti lähimpiä norsuja. Jos leijona saa lauman kiinni, se syö pelistä pois kaikki alueensa norsunappulat ja käy sitten taas levolle. Leijonien väistely voi olla vaikeaa, sillä ne liikkuvat nopeasti, mutta niiden liikkeet ovat melko säännönmukaisia, joten niihin voi yrittää varautua.

Viisas matriarkka

Kaikki edellä mainittu vaatii pelaajilta huomiota, mutta kenties olennaisin osa pelissä pärjäämistä on matriarkan käyttäminen taitavasti ja oikea-aikaisesti. Kun joku saa pakasta matriarkkakortin, hän voi jollain tulevalla vuorollaan pelata sen, jolloin tapahtuu monta tärkeää asiaa.

Ensin matriarkka ottaa taas johdon, ja hyppää uuteen paikkaan jonkin savannilla olevan norsun viereen. Norsuketju alkaa tulevilla vuoroilla tästä uudesta lähtöpisteestä. Sitten matriarkka kutsuu lauman koolle, eli kaikki muut norsut palaavat pelilaudalta takaisin pelaajille. Parhaimmillaan lauma onnistuu samalla väistämään liian lähelle päässeitä leijonia – kuuluuhan perheen suojelu olennaisena osana matriarkan velvollisuuksiin.

Kokenut matriarkka tietää myös, mistä löytyy uutta ravintoa: aiemmin syödyt puut elpyvät, ja ne voidaan syödä jatkossa uudestaan. Tästä kaikesta ilosta on kuitenkin maksettava kaksi energiaa yhteisestä varannosta.

Matriarkan pelaaminen on iso valinta, sillä uhkana on tuplamatriarkka. Jos sama pelaaja nostaa käteensä jo toisen matriarkkakortin, matriarkan vaikutukset tapahtuvat välittömästi, ja sakkona menetetään peräti viisi energiaa. Tämä helposti tarkoittaa pelin päättymistä, ellei puita ole syöty riittävästi.

Toisaalta voi tulla tilanne, jossa matriarkkakorttia ei ole, kun sellaiselle olisi tarvetta. On pakko pohtia, milloin matriarkkaa käytetään ja milloin on varaa ottaa tuplamatriarkan riski.

Luonnon armoilla

Tembo on niitä pelejä, joissa on yksinkertaiset säännöt, mutta joiden vaikeustaso voi yllättää. Tämä ei ole pienten lasten tai huonojen häviäjien peli, vaikka perhepeliksi voidaankin vielä luokitella. Tappioita tulee, kun esimerkiksi leijonat saavat matriarkan napattua ja asialle on myöhäistä tehdä mitään. Luonto on joskus julma.

Pelin tarjoilema pulma on kuitenkin kiehtova ja sen teema tukee mekaniikkoja. Tuuria on väistämättä mukana, kun kortteja käännetään pakasta, mutta sitä kompensoidaan useilla eri tavoilla, joista tärkein on pakan jaottelu kolmeen vaiheeseen. Kussakin vaiheessa on tietty määrä matriarkka- ja leijonakortteja, joten niiden esiintymistä voi jossain määrin ennustaa.

Lisäksi tarjolla on “apupyöriä”: viisi tukilaattaa, joista voi hädän tullen ottaa käyttöön jonkin neljästä edusta, esimerkiksi lisää energiaa tai levänneitä norsuja. Tämä tuntuu aluksi vähän huijaukselta, mutta säännöissä kannustetaan käyttämään tukia, kunnes huomaa, että alkaa pärjätä ilmankin. Ilman niitä ensimmäiset pelit voivat päättyä tylysti, mikä helposti syö peli-intoa.

Pelin suunnittelijat kehuvat pelaavansa vaikeimpiakin tasoja läpi hyvällä onnistumisprosentilla ilman apuja, mistä päätellen pelissä voi kehittyä taitavaksi, eikä onnella ole niin suurta sijaa kuin ensin näyttää. Jos kaipaa lisää haasteita, peruspeliä voi maustaa satunnaistapahtumilla, jotka muuttavat sääntöjä tilapäisesti eri tavoin pelin kuluessa. Myös kampanjatyyppinen pelaaminen on lisätty sääntöihin.

Temboa voi suositella luontoaiheista ja yhteistyöstä pitäville aikuisille sekä perheille, joissa on jo hiukan lautapelikokemusta – etenkin jos porukassa ei ole pomottavaa pelaajaa, joka kertoo kaikille mitä pitää seuraavaksi tehdä. Se on erinomainen lisä temaattisten ja jännittävien, mutta melko nopeasti pelattavien yhteistyöpelien kategoriaan, ja sijoittuu mutkikkuudessa jonnekin Salaisuuksien saaren ja Paleon välimaastoon.

Faktat Tembosta

Suunnittelija: Asger Harding Granerud, Dan Halstad, Daniel Skjold Pedersen, Mads Fløe

Julkaisija: Sidekick Games (2026)

Mutkikkuus: Säännöiltään melko kevyt: toimintavaihtoehtoja on vuorolla useimmiten vain kaksi. Pelin voittaminen onkin sitten toinen juttu, vaikka vaikeustasoa voikin säädellä. Ikäsuositus 10+ on kohdallaan, vaikka tuskin kymmenvuotiaat tätä keskenään pelaisivat.

Onnen vaikutus: Vaikuttaa aluksi suurelta, mutta taitavalla pelaamisella sen saa painettua merkittävästi pienemmäksi. Tuuri saattaa kuitenkin ratkaista pelin tiukassa tilanteessa.

Vuorovaikutus: Yhteinen suunnittelu ja kommunikointi on yhteistyöpelissä erittäin tärkeää. Määräilevän pelaajan ongelmaa pitää kuitenkin varoa.

Teema: Helposti lähestyttävä ja tukee pelaamista. Norsujen selviytymiskamppailuun on helppo eläytyä.

Uudelleenpelattavuus: Korkea. Erilaisia reittipohjia on mukana 14, joista jokaisen voi koota useilla eri tavoilla, ja lisää voi varmasti keksiä itse. Savannikortit tekevät jokaisesta reitistä käytännössä uniikin. Lisäksi mukaan voi ottaa satunnaistapahtumat tai pelata kampanjamoodia.

Saavutettavuus: Pelin osissa ei ole tekstiä. Pelaajavärit ovat harmaa, violetti, oranssi ja keltainen, joista viimeksi mainittu on melko lähellä pelilaudan taustaväriä, mutta tämä ei ole ollut ongelma.

Pelaajamäärä: Periaatteessa 1–4, ja pelinappuloita on neljälle, mutta sopivassa porukassa peliin voinee osallistaa vähän suuremmankin joukon. Virallisen yksinpelin sijasta hauskempaa on ohjastaa yksin kahta tai kolmea norsujoukkoa.

Pituus: Riippuu suunnitteluun ja neuvotteluun käytettävästä ajasta, mutta laatikon lupaama 30–45 min on varmasti saavutettavissa, kunhan kokemusta on kertynyt eikä pelatessa jahkailla. Varaisin mieluummin 60–90 min.