Advanced Squad Leader

Sotapelien harrastaminen

Julkaisin helmikuussa 2018 Lautapelien harrastaminen -artikkelin, jossa pyrin kuvaamaan, millaista on harrastaa lauta- ja korttipelejä. Erityisesti halusin tuoda esiin toimintoja ja tapoja, joita lautapelien harrastamiseen kuuluu pelien pelaamisen lisäksi.

Lautapelien harrastaminen -artikkelin pääpaino oli niin kutsutuissa europeleissä ja temaattisissa peleissä, koska ne ovat harrastuksen kaksi suurinta tai ainakin äänekkäintä koulukuntaa. Liitin mukaan kuitenkin viittauksia muihinkin lautapeleihin, kuten sotapeleihin. Artikkelia kirjoittaessani aloin kuitenkin miettimään omaa artikkelia sotapelien harrastamisesta, koska sotapelien pelaaminen poikkeaa joiltain osin lautapelaamisen valtavirrasta. Tämä artikkeli on näiden mietintöjen tulos.

Sota ja rauha

Lautapeliharrastuksen suurimman tietolähteen BoardGameGeekin mukaan sotapelit ovat pelejä, jotka kuvaavat sotatoimia (“depict military actions”). Lautapelioppaassa kuvaus on lähes sama (“Sotapelit ovat yksinkertaisesti pelejä, joiden aiheena on sota”). Pelkkä sodan kuvaus tai teema ei kuitenkaan yleensä riitä.

Esimerkiksi yhteistyöpeli The Grizzled, jossa pyritään pitämään joukko ystävyksiä hengissä ensimmäisessä maailmansodassa, ja This War Of Mine: The Board Game, jossa yritetään selvitä hengissä sodan keskellä, kuvaavat molemmat sotaa ja sen vaikutuksia ihmisiin, mutta kumpaakaan ei lasketa BGG:ssä sotapeliksi.

Käytännössä sotapeleiksi mielletään pelit, jotka pyrkivät simuloimaan historiallista sotaa tai konfliktia. Esimerkiksi sotapeleihin keskittyneen nettisivusto ConsimWorldin nimen “consim” on lyhenne sanoista ”conflict simulation”, konfliktin simulointi. Tätä termiä käytetään kuvaamaan sotapelejä erityisesti rapakon takana.

Koska kaikki sotapelit ovat kuitenkin abstraktioita sodasta, johtaa tämä määrittely loputtomalta tuntuvaan väittelyyn siitä missä kohtaa abstraktiotaso on sen verran suuri että peli ei enää ole simulointi. Esimerkiksi shakkia, joka kuvaa taistelua, kutsutaan harvoin sotapeliksi, koska pelin abstraktiotaso mielletään liian suureksi. Tämä ei kuitenkaan estä loputonta keskustelua aiheesta, kuten esimerkiksi BGG:n “Do you consider Chess to be a wargame” -ketjussa.

Sodan ja konfliktin määritelmäkin on heiluva, erityisesti jos listalle lisätään vaatimus historiallisen sodan tai konfliktin kuvaamisesta. Puritaanisimmat sotapelaajat rajaavat fantasiamaailmaan tai tulevaisuuteen sijoittuvat pelit sotapelien ulkopuolelle, koska ne eivät kuvaa historiallista konfliktia. Esimerkiksi scifi-aiheiset Eclipse ja Twilight Imperium sisältävät pelaajien välistä konfliktia, mutta kumpaakaan ei lasketa BGG:ssä sotapeliksi. Sen sijaan War of the Ring on BGG:n mukaan sotapeli, vaikka ei kuvaakaan historiallista sotaa. Iso ero näiden välillä on kuitenkin siinä, että Eclipsessä ja Twilight Imperiumissa tehdään paljon muutakin kun soditaan ja pelin voi voittaa sotimatta, mutta War of the Ring on yhtä sormuksen kohtaloa lukuun ottamatta fantasiasotaa.

Viimeinen mohikaani

Sotapelien pyrkimys simuloida konfliktia on suoraa seurausta sotapelien omasta historiasta. Ensimmäiseksi sotapeliksi kutsuttu Kriegsspiel kehitettiin 1800-luvun alussa opettamaan preussilaiselle upseeristolle sotataitoa ja siinä tarkoituksessa mahdollisimman realistinen simulointi oli tärkeä ominaisuus.

Ensimmäiset harrastuskäyttöön tarkoitetut sotapelit kehitettiin 1900-luvun vaihteessa, kun Fred T. Jane julkaisi säännöt laivasotapeliin All the World’s Fighting Ships vuonna 1898 ja H. G. Wells Floor Gamesiin vuonna 1911.

Varsinainen harrastussotapelien buumi alkoi 1950-luvulla kun Charles S. Roberts kehitti Tactics-sotapelin ja perusti pian tämän jälkeen Avalon Hillin myymään pelin myöhempiä laitoksia.

Sotapelien kultakautena pidetään 1970-lukua, jolloin Avalon Hillin, Simulations Publicationsin (SPI) ja Game Designers’ Workshopin (GDW) sotapelit hallitsivat pelimarkkinoita. Pian tämän jälkeen sotapelit saivat kuitenkin kilpailijoita uusista sosiaalisista peleistä, kuten roolipeleistä, uuden sukupolven lauta- ja korttipeleistä ja videopeleistä. Nykyään sotalautapelit elävät uutta kukoistuskautta muiden lauta- ja korttipelien vanavedessä, mutta pelaamisen valtavirtaa sotapelaaminen ei enää ole.

H.G. Wells
H.G. Wells pelaamassa sotapeliä. Kuva on julkaistu alunperin Illustrated London News -lehdessä 25.1.1913 ja sen on piirtänyt Samuel Begg.

Platoon

Sotapelit jaetaan karkeasti ottaen kahteen osaan, lauta- ja miniatyyripeleihin. Suomessa miniatyyripeleistä, joita usein kutsutaan figupeleiksi, tunnetuimpia ovat Warhammer-sarjan eri versiot, joissa käydään loputonta taktisen tason sotaa. Lautapelaajille tunnetuimpia figupelejä ovat todennäköisesti ensimmäisen maailmansodan ilmasotaa simuloiva Wings of War ja siitä jatkokehitetty Star Wars: X-Wing Miniatures Game. Maailmalla miniatyyreillä pelataan paljon taktisen tason taisteluita esimerkiksi Napoleonin aikaisilla, yksityiskohtaisilla miniatyyreillä.

Warhammerin ulkopuolella miniatyyrisotapelaaminen on Suomessa pienen piirin harrastus. Itse en tunne tätä puolta sen tarkemmin, joten tämä artikkeli keskittyy enemmän sotalautapeleihin. Miniatyyripeleistä kannattaa myös huomioida, että varsinkin Englannissa on tapana kutsua kaikkia miniatyyripelejä, kuten Warhammer-sarjan pelejä, nimellä ”war games”.

Lauta- ja figupeleihin jakamisen lisäksi sotapelejä luokitellaan pääasiassa sen mukaan kuvaavatko ne taktista, operatiivista vai strategista tasoa:
Taktisella tarkoitetaan yksittäistä taistelua, johon voi osallistua kymmeniä tai tuhansia sotilaita, ja mittakaava on satoja tai tuhansia metrejä suuntaansa. Suurelle yleisölle tunnetuin taktisen tason sotapeli on todennäköisesti Memoir ’44. Advanced Squad Leader (ASL), joka on yksi sotapelaamisen isoja kulmakiviä, kuvaa myös taktisen tason taisteluita toisessa maailmansodassa.

Memoir '44
Memoir ’44. Kuva: Mikko Saari

Strategisen tason pelit pyrkivät kuvaamaan koko sotaa tai isoa osaa sodasta ja niissä pelaajat joutuvat huomioimaan huollon, tuotannon, diplomatian ja monta muuta sotaan liittyvää seikkaa. Paths of Glory (ensimmäinen maailmansota) ja Twilight Struggle (kylmä sota) ovat molemmat strategisen tason sotapelejä – pelejä yhdistää myös se, että molemmat ovat olleet BGG:n ranking-listan ykkösenä joskus. BGG:n mahdollisesti suosituimmaksi sotapeliksi koskaan mainostama Risk vuodelta 1959 on myös strategisen tason peli.

Operatiivinen taso on taktisen ja strategisen tason välimaastossa kuvaten usein kokonaisia rintamanosia ja taisteluiden sarjoja. EastFront II (itärintama toisessa maailmansodassa) on yksi arvostetuimmista operatiivisen tason sotapeleistä.

Tätä luokittelua voi mieltää myös niin että taktisen tason pelissä pelaaja asettuu joukkueen tai komppanian päällikön asemaan (Napoleonin aikaisissa ja sitä vanhemmissa peleissä myös kenraalin asemaan), operatiivisen tason peleissä pelaaja on kenraali tai marsalkka joka johtaa kokonaisia sotatoimia, ja strategisen tason peleissä pelaaja on harmaa eminenssi, joka päättää sotatoimista, taloudesta ja diplomatiasta.

Näiden lisäksi sotapelejä luokitellaan niiden kuvaaman konfliktin tai aikakauden mukaan. Toinen maailmansota on todennäköisesti suosituin niin pelaajien kuin pelien kehittäjienkin keskuudessa, mutta käytännössä sotapelejä löytyy lähes kaikista mahdollisista konflikteista, joita Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on käyty ja paljon muualtakin maailmasta, jos konfliktissa oli mukana eurooppalaisia tai pohjoisamerikkalaisia. Lisäksi meri- ja ilmasotien simuloinnin ympärillä on oma, aktiivinen harrastajajoukkonsa.

Tohtori Outolempi

Verrattuna euro- ja temaattisiin lautapeleihin, sotapeleillä on maine pitkinä ja monimutkaisina peleinä, eikä se maine ole ihan tuulesta temmattu. Perinteinen sotapeli on useamman tunnin, joskus päivienkin, mittainen ponnistus, jossa pelin pelikuntoon asettelu (setup) saattaa kestää kauemmin kuin perinteisen keskiraskaan europelin pelaaminen. Usein mainittu ääriesimerkki on The Campaign for North Africa, jonka peliajaksi on arvioitu tuhat tuntia. Huhujen mukaan joku on sen jopa joskus pelannut loppuun.

Sotapelejäkin on silti moneen makuun ja BGG:stä löytyy lähes tuhat alle puolen tunnin mittaista sotapeliä ja pari tuhatta alle tunnin mittaista peliä, kun BGG:n tietokannassa on sotapelejä yhteensä noin yhdeksän tuhatta.

Valtaosa sotapeleistä on kaksinpelejä, koska muutamia historiallisia poikkeuksia lukuun ottamatta sodat ja taistelut ovat olleet kahden osapuolen välisiä. Varsinkin taktisen tason pelit ovat lähes yksistään kaksinpelejä. Strategisen tason peleistä löytyy enemmän useamman pelaaja pelejä joissa jokainen pelaa eri maita tai merkittäviä ryhmittymiä. Esimerkiksi COIN-sarjan (COunterINsurgencies, joka tarkoittaa epäsymmetristä sotaa, jossa sodan osapuolten määrittely on vaikeaa) peleissä 2–4 pelaajaa pelaa konfliktin eri osapuolia. Uusin COIN-sarjan peli, All Bridges Burning, kuvaa Suomen sisällissotaa ja osapuolia on kolme: punaiset, valkoiset ja sosiaalidemokraatit.

Sotapeleissä on myös paljon pelisarjoja, joissa samaa systeemiä kierrätetään pelistä toiseen. Sotapeleissä realistisen oloisen pelisysteemin (simulaation) kehittäminen on haastavaa, mutta kun sellaisen saa kerran kehitettyä yhteen sotaan tai konfliktiin, sen soveltaminen toiseen on helpompaa. Erityisesti operatiivisen tason pelit voivat kehittää pelisysteemin yhteen operaatioon (esimerkiksi Normandia vuonna 1944) ja sen jälkeen soveltaa samaa systeemiä vastaavan kokoisiin, saman aikakauden operaatioihin.

Esimerkiksi Operational Combat Series (OCS) -pelisysteemiä on sovellettu 19 eri peliin (eri versiot huomioiden), mukaan lukien kaikki keskeiset toisen maailmansodan operaatiot. Pelaajien kannalta systeemin uudelleenkäytön etuna on, että säännöt tarvitsee opetella vain kerran. Joissain pelisarjoissa, kuten jo mainitussa OCS:ssa, pelisarjalle on kokonaan omat säännöt ja sarjan eri pelit sitten soveltavat näitä sääntöjä tietyin poikkeuksin.

Operational Combat Series
Operational Combat Series -sarjan pelejä.

Tuntemattomat sotapelaajat

Ketkä näitä pelejä sitten pelaavat? Rankasti yleistäen sotapelit kiinnostavat kahta pelaajajoukkoa. Toisaalta sotapelien pariin hakeutuu monimutkaisista syy-seuraussuhteista kiinnostuneita pelaajia, jotka pelaavat myös raskaita europelejä ja temaattisia pelejä (esimerkiksi 18xx-sarjan junapelejä ja Splotterin julkaisemia pelejä). Raskaissa peleissä pelin sääntöjen opettelu on vaikeaa, jollei sääntöjen tukena ole vahvaa temaattista taustaa, ja sotapelien tavoite simuloida sotaa luo pelin ympärille vahvan temaattisen kehyksen.

Omien havaintojeni perusteella väittäisin kuitenkin, että sotapelien pariin hakeutuu eniten pelaajia, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, sodasta ja konflikteista ja joille sotapelien harrastaminen on osa historian harrastamista yhdessä kirjojen, elokuvien ja podcastien kanssa. Erityisesti amerikkalaisten sotapelipodcastien tekijöiden joukossa on harrastajia, jotka vierailevat kuuluisien taisteluiden museoissa ja tapahtumapaikoilla ja pelaavat sitten kyseiseen taisteluun sijoittuvia pelejä. Niin ikään amerikkalaisten podcastaajien joukossa on paljon entisiä tai nykyisiä sotilaita. Euroopassa suhtautuminen sotaan on kuitenkin erilaista kuin rapakon takana ja sotapelaajatkin ovat enemmän historianörttejä kuin varsinaisesti sotanörttejä.

Sota ei teemana kuitenkaan sovi kaikille ja hyvin ymmärrettävistä syistä moni ei halua pelata pelejä, joissa vastustajan joukkojen tappaminen on yksi osa peliä. Toiset taas voivat vierastaa moderneja konflikteja, jotka ovat vielä käynnissä tai vasta loppuneet. Toisinaan sodan aiheuttamia mielikuvia kierretäänkin onnistuneesti teeman avulla. Esimerkiksi vuoden 2018 hittipeli Root on sotapeli (myös BGG:n mukaan), jossa johdetaan kissoja, lintuja ja muita metsäneläimiä. Temaattisesti tämä on vähemmän raskasta kuin jos sama peli sijoittuisi vaikkapa Vietnamin sotaan.

Sotapelit koostuvat myös lähes pelkästään suorasta, pelaajien välisestä konfliktista, ja tämä on myös osa-alue josta kaikki pelaajat eivät pidä.

Oli syy sitten teeman tai muiden tekijöiden, sotapelaaminen on hyvin miesvaltainen harrastus. Lautapelaamisessa ylipäätänsä sukupuolijakauma on viime vuosina tasapainottunut niin, että pelaajien ja pelaamisesta raportoivien henkilöiden joukossa on vuosi vuodelta enemmän naisia. Sotapelaamiseen tämä trendi ei ole vielä tarttunut.

Amerikassa, ja mahdollisesti Britanniassa, sotapelaajat ovat myös keskimäärin paljon vanhempia kuin muut lautapelaajat. Podcasteista saa helposti sen kuvan, että siellä sikäläinen sotapelien harrastaja on eläkeläinen, joka on pelannut sotapelejä 1970-luvulta lähtien. Euroopassa, ehkä Britanniaa lukuun ottamatta, ero sotapelaajien ja muiden lautapelaajien välillä on paljon pienempi. Silti Euroopassakin useilla pitkän linjan harrastajilla on sotapelihistoria. Esimerkiksi europeleistä tunnettu Martin Wallace aloitti peliuran sotapeleistä, työskenteli Warhammer-sarjasta tunnetussa Games Workshopissa ja siirtyi vasta sitten suunnittelemaan europelejä.

Kunnian polut

Sotapelien harrastaminen on monilta osin samanlaista kuin lautapelien harrastaminen ylipäätänsä. Sotapelien säilyttäminen vaatii myös tilaa ja niiden säilytys ja kuljetus vaatii jonkin ratkaisun. Samoin pelikomponenttien, varsinkin korttien, suojaus on sotapeleissä yhtä olennaista kuin muidenkin lautapelien kohdalla.

Pelipöydän pinta-alan suhteen sotapelit ovat vähintään yhtä vaativia kuin muutkin lautapelit, mutta sotapeleistä löytyy myös useamman pöydän tilan vaativia pöytätilarohmuja joiden vaatimukset saavat Warhammer-figupelaajatkin epätoivon valtaan. Sotapelaajat myös hyödyntävät usein muovisia pleksejä pitämään kartan ja muut pelikomponentit paikallaan. Tämä johtuu useiden sotapelien tavasta painattaa pelin kartat paperille, jolloin pleksiä tarvitaan pitämään kartta pelin aikana paikallaan. Tämän lisäksi sotapelaajat hyödyntävät erilaisia noppatorneja ja vastaavia vähentämään valtoimenaan pomppivien noppien vaurioita ja löytyypä monen sotapelaajan varastoista pinsetitkin pienten ”pahvicounttereiden” käsittelyyn.

Sotapelien harrastamisessa on kuitenkin omia vivahteita, jotka poikkeavat lautapelaamisen valtavirrasta. Omien havaintojeni perusteella väittäisin, että sotapeleissä ”cult of the new”, eli halu kokeilla uusia julkaistuja pelejä, on paljon pienempi suuntaus kuin lautapelien kohdalla ylipäätänsä. Amerikassa on jopa jossain määrin ”uudenkultismin” vastaista trendiä, jossa arvostetaan ja pelataan ennemmin 1970- ja 1980-luvun kultakauden pelejä kuin moderneja pelejä. Osaltaan tämä on seurausta siitä, että sotapelit ovat keskimäärin raskaampia, kestävät pidempään ja vaativat tarkempaa sääntöihin perehtymistä kuin lautapelit ylipäätänsä, joten jatkuva uusien pelien kokeileminen olisi jo ajankäytönkin suhteen vaikeaa.

Sotapelejä pelataan myös vähemmän säännöllisissä peli-illoissa. Sotapelit ovat kaksinpelipainotteisia ja kahdelle hengelle on usein helpompaa sopia peliaika kahdestaan kuin pelata säännöllisessä peli-illassa. Peli-illat voivat myös olla liian lyhyitä pidemmille sotapeleille ja monimutkaisempia pelien kohdalla peli-ilta ei ole välttämättä paras tilaisuus opetella pelin sääntöjä.

Pelitapahtumat sen sijaan sopivat hyvin sotapelien pelaamiseen, koska niissä on yleensä sekä aikaa että potentiaalisia pelaajia, jopa niille pitkille monsteripeleille. Muiden pelitapahtumien lisäksi Suomen lautapeliseura järjestää vuosittain Hexacon-tapahtuman jossa keskitytään nimenomaan raskaimpien pelien pelaamiseen, sotapelit mukaan lukien. ASL:n ympärillä on Suomessa myös oma yhdistys, Self-Rally, joka järjestää pelitapahtumia ja muuta ASL:n pelaamiseen liittyvää toimintaa.

Monelle sotapelien harrastamiseen kuuluu myös olennaisena osana sooloaminen eli pelien pelaaminen yksin. Erityisesti pitkien pelien kohdalla yksin pelaaminen voi olla ainut realistinen tapa päästä pelaamaan peliä pöydällä, varsinkin jos asuu suurempien taajamien ulkopuolella tai peliseuraa ei muuten löydy. Sooloaminen on myös hyvä tapa opetella pelin säännöt ennen kuin lähtee pelaamaan vastustajaa vastaan. Sotapelejä myös kehitetään sooloaminen huomioiden: useista peleistä löytyy yksinpelisäännöt. Tämän lisäksi on kokonaan oma joukko sotapelejä, jotka on tarkoitettu vain yksin pelattavaksi. BGG:n tietokannasta tällaisia pelejä löytyy noin kolmesataa.

Internetin välityksellä sotapelejä pelataan alun perin ASL:n pelaamiseen kehitetyn VASSALin avulla. VASSAL tukee yli tuhatta peliä, joukossa useimmat sotapeliklassikot. VASSAL on virtuaalinen pelipöytä, joka tarjoaa kaikki pelivälineet pelaamiseen, mutta pelin sääntöjen seuraaminen jää pelaajien harteille. VASSALin käyttöliittymä ei myöskään ole tältä vuosituhannelta, joten oppimiskynnystä on jonkin verran.

Lautapelien kohdalla pelien mobiiliversioista on tullut lyhyessä ajassa iso osa liiketoimintaa ja harrastusta, mutta sotapelien kohdalla vastaavaa buumia ei ole ainakaan vielä nähty.

VASSAL
Virtuaalinen pelipöytä VASSAL.

Länsirintamalta ei mitään uutta

Sotapelien ympärillä on jossain määrin oma keskustelukulttuuri, erillään valtavirtalautapelaamisesta. BGG:ssä on aktiivinen alaosio sotapeleille, mutta sotapeleille on myös oma sivusto ConsimWorld, josta löytyy paljon tietoa ja keskustelua sotapeleistä. Vastaavasti moni lautapeleistä raportoiva media, kuten The Dice Tower, käsittelee sotapelejä harvoin ja silloinkin yleensä Rootin kaltaisia pelejä, joissa sotateema on häivytetty taustalle. Lautapeliopas listaa kuitenkin kiitettävästi sotapelejä, myös raskaampia sellaisia.

Käytännössä sotapeleistä kiinnostuneet seuraavatkin omia blogeja, podcasteja ja YouTube kanavia. ConsimWorldin etusivulta löytyy nykyään kattava lista linkkejä näihin kaikkiin, mukaan lukien sivuston oma uutisosuus. Suomessa Kenen Vuoro? -podcast kattaa myös sotapelit ja Suomen lautapeliseuran foorumilla on oma keskusteluosio sotapeleille. Sotapeleistä raportoi myös varsin kattava joukko englanninkielisiä aikakausilehtiä, joista osa julkaisee lehtien mukana niin kutsuttuja ”magazine games”-pelejä, joiden kaikki säännöt on kuvattu kyseisessä lehdessä. Näiden pelien joukossa on monia kevyempiä pelejä ja lehdessä julkaistu sotapeli on myös pelien suunnittelijoille hyvä tapa kasvattaa mainettaan.

Sotapelien oma vuoden peli -palkinto oli vuodesta 1974 alkaen Charles S. Roberts Award, joka jakautui temaattisesti useampaan eri kategoriaan. Palkinnon jakaminen loppui kuitenkin 2012, koska palkintoraadilla ei ollut enää aikaa viedä prosessia läpi, eikä tilalle ole tullut uutta vastaavaa palkintoa.

Yhteenveto

Laudalla ja korteilla pelattavilla sotapeleillä on pitkä ja kunniakas historia ja sotapelaaminen elääkin nykyään uutta kukoistuskautta muun lautapelaamisen vanavedessä. Sotapelien harrastaminen on monilta osiltaan samanlaista kun lautapelien harrastaminen muutenkin, mutta mukana on myös joitain omia mausteita, jotka ovat yleensä seurausta sotapelien pituudesta ja kaksinpelipainotteisuudesta.

Sotapelejä on kuitenkin monenlaisia ja alle tunnin mittaisia sotapelejä listataan BGG:n tietokannassa pari tuhatta. Yhteistä sotapeleille on kuitenkin sodan ja konfliktin simuloinnin tavoite, oli se sota sitten historiallinen tai kuvitteellinen.

Suomessa vaikuttaa pieni, mutta aktiivinen sotapelaajien joukko ja onpa harrastuksen sisällä kokonaan oma järjestönsäkin ASL:n pelaamiselle.

(Artikkelin kansikuva: Ted Torgerson)

Osta Löydä lautapelit -kirja

8 thoughts on “Sotapelien harrastaminen”

  1. Olipa hyvä juttu! Näin semisti sotapeleistä kiinnostuneelle historianörtille ainakin ihan räätälöity. Joskus voisit ehtiessäsi Marko (tai joku muu perehtynyt) tehdä jatkoartikkelin siitä, miten tämän alaharrastuksen pariin kannattaisi lähteä. Mitkä on erityisen hyvin aloittelijapelejä eri konflikteista tai minkä mikä pelisarja antaa hyväät eväät eteenpäin.
    Iso peukku.

  2. Kiitos paljon kommentista!

    Aloittelevan sotapelaajan peleistä kirjoittaminen on hyvä idea. Asiaa on käsitelty jonkin verran podcasteissa ja yleensä suositus on miettiä ensin mikä konflikti tai sota kiinnostaa, ja sitten miettiä siitä eteenpäin mikä peli voisi toimia parhaiten. Sotapelaamisessa teema on olennaista joten aloittelijallekin teema on tärkeää. Toinen mietittävä asia on jotta haluaako olla kaikesta päättävä harmaa eminenssi (strateginen taso), komppanian päällikkö (taktinen taso), vai jotain siltä väliltä (operatiivinen taso). Tämän tosin oppii parhaiten kokeilemalla, joten se ei ole ihan niin merkittävä tekijä.

  3. Vaikeusasteeseen kannattaa kyllä sotapelejä valitessa kiinnittää paljon huomiota, muuten käsissä on helposti kiinnostavaa aihetta käsittelevä aivan liian raskas peli.

  4. Erinomainen artikkeli! Samoin minäkin toivoisin vinkkejä aloittelijaystävällisistä sotapeleistä.

  5. Olen pyörittänyt tätä kuviota pään sisällä ja aloittelijalle sopivien pelien listaaminen tuntuu sotapelin kohdalla paljon haastavammalta kuin lautapelien kohdalla ylipäätänsä, johtuen juuri teeman (tarkoittaa myös sotapelien sisällä teemoitusta esim. eri aikakausiin) suuremmasta merkityksestä. Esim. jos joku on todella kiinnostunut vaikkapa USA:n sisällissodasta, niin sääntöjen puolesta vaikeakin peli menee, koska ne sääntöjen vaikeudet johtuvat suurella todennäköisyydellä temattisista yksityiskohdista, joista harrastajat pitävät.

    Mutta toisaalta, tämän vuoksi aloitteleville sotapelaajille sopivien pelien miettiminen on myös haaste. Formaatiksi mietin sellaista että ensin listattaisiiin n. 3-5 yleisesti hyvin toimivaa sotapeliä, joita on hyvin saatavilla ja joiden teema ei ole liian utopistinen, ja sen jälkeen muutamissa teemoissa nostaisi esille 1-2 juuri siihen teemaan sopivaa aloittelijan peliä. Tällöin sen pitäisi toimia suurimmalle osalle potentiaalisia pelaajia. Ja oletuksena tämä olisi sellaisella pelaajalle joka on pelannut lautapelejä ja esim. Memoir’44:sta, ja miettii mitä muuta sotapelien suunnalta löytyisi.

    Ihan yksin en tätä kyllä pysty tekemään, joten pitää kutsua ratsuväkeä apuun. Ja aikataulustakin sen verran että ei kannata odotella mitään tänä vuonna.

  6. Vuosi sitten ensimmäisen hex-and-counter-pelini vahingossa(!) saaneena ja siitä sitten hyvin pienin askelin laajentaneena olen täysin Mikon linjoilla ja ihmettelen Markon vastahakoisuutta ja sitoutumista teemaan.
    Näkisin uudelle pelaajalle merkittävimpänä tekijänä pelin raskauden. Kuinka lyhyet säännöt ovat? Kuinka jouhevasti peli lopulta sujuu ilman sääntöjen selausta? Ensimmäisen pelin jälkeen voi sitten etsiä joko samaa jo kokeiltua alalajia toisessa ympäristössä, parhaimmillaan jopa samalla säännöstöllä. Tai ainakin tietää, mitä raskaustasoa uskaltaa seuraavaksi kokeilla.
    En olisi itse koskaan hankkinut Ukrainan sodasta kertovaa peliä, mutta kaupan kylkiäisenä saapunut löytö sattui BGG-kommenteissa olemaan ”yksi parhaista aloittelijapeleistä”, joten pitihän se kokeilla. Ja koukkuun jäin. Tästä tulossa lisää tekstiä vielä tämän vuoden puolella.

  7. Odotan mielenkiinnolla juttuasi!

    Minulla on teeman korostamisessa kolme keskeistä syytä. Osa näistä on varmasti hyvin henkilökohtaisia, mutta oletan silti että en ole ihan ainutkertainen lumihiutale tämän(kään) asian suhteen. Nämä syyt ovat:

    1. Teema on minulla sotapeleissä tärkeä, paljon tärkeämpi kuin europeleissä. Esim. sotapelaajien keskuudessa suurta suosiota nauttivat pelit Napoleonin sodista ja USA:n sisällissodasta jättävät minut kylmäksi. Voin kyllä kokeilla molempia (ja olen kokeillutkin), mutta en hakeudu niiden pariin, koska teema ei kiinnosta. Toisaalta toinen maailmansota kiinnostaa aina, oli säännöt millaiset tahansa.

    2. Sääntöjen määrä ja raskaus on minulle ylipäätänsä pieni asia. Kun on lukenut ja opetellut ulkoa roolipeleissä Dungeons & Dragonsin sääntöjä, tai Twilight 2000:sen ajoneuvovahinkosäännöt, niin siihen verrattuna lautapelien säännöt on lyhyitä ja helppoja. Jopa sääntöraskaan ASL:n starter kitin sääntöjä lähdin lukemaan ihan suoraan ohjekirjasta vaikka lähes kaikki neuvovat etsimään jonkun joka tuntee säännöt ja aloittamaan siitä. Käytännössä sääntöjen määrällä on kuitenkin merkitystä esim. peli-illoissa jos pöytään nostetaan uusi peli, jonka säännöt opetellaan lennosta. Sotapelien kohdalla en kuitenkaan suosittele tätä kuin hyvin harvoissa tapauksissa.

    3. En ole myöskään ihan varma niin sanotusta aloittelijanpelikonseptista ylipäätänsä. Minut kiskoi lautapeliharrastuksen pariin Diplomacy, aloitin 18xx pelien pelaamisen 1856:lla, ja sotapeleistäkin hommasin ensin EastFront II:sen. Näistä mikään ei ole niin sanottu aloittelijan peli. Vaikka pelasin Carcassonnea samaan aikaan Diplomacy kanssa, niin ei se saanut sukkia pyörimään jaloissa yhtään samalla tavalla, enkä olisi sen perässä lähtenyt ajamaan toiselle paikkakunnalle pelaamaan lisää Carcassonnea. Minun mielenkiinnon herättämiseen tarvitaan jotain lihaisampaa.

    Mutta ymmärrään toki että ihmiset on erilaisia. Siksi mietinkin yllä konseptia jossa ensin listaisin 3-5 aloittelijan sotapeliä (ilman teeman miettimistä), ja sen jälkeen teemoittain (toinen maailmansota, suomi, ilmasota) 1-2 suositusta. Tämä konsepti tuntuu parhaalta tavalta tavoittaa niin aloittelijapelejä etsivät kuin teeman mukaisesti pelejä etsivät. Ja jos miettii vielä vähän lisää, niin samalla tavalla europelejäkin usein suositellaan. Eli ensin Carcassonne, Splendor, Menolippu jne. ja sen jälkeen suositellaankin jo työläistenasettelupelejä, junapelejä jne. Sotapeleissä on sama, mutta mekaniikan tilalla on teema.

  8. Sinänsä olen samaa mieltä kuin Marko, ”porttipeli” on ihan tyhmä konsepti juuri yllä esitetyistä syistä. Mutta vaikeusasteella on silti myös merkitystä, sen on oltava hallittavalla tasolla.

    Mikä se taso sitten on, vaihtelee toki yksilöllisesti. Diplomacyhan nyt ei ole säännöiltään missään tapauksessa vaikea peli ja EastFront II ei sekään ole vaikkapa Home Before the Leaves Fallin tasoa, jolla itse yritin aikoinaan sotapeleihin tutustua – jäi yritykseksi, kun en ymmärtänyt sääntöjä laisinkaan. Siinä kohtaa jonkun olisi pitänyt sanoa, että tuolla ei muuten lähde, otapa tästä vaikka sitten tämä EastFront. Sen olisin ehkä ymmärtänytkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.