Aarrepuun yllätys on arvostelun kirjoittamishetkellä Vuoden lastenpeli -finalistien joukossa, yhtenä kolmesta vaihtoehdosta kisan voittajaksi. Millä tavoin tämä uusi tulokas vertautuu vaikkapa lastenpelien kestoklassikkoon Kanin loikkaan? Mitä lapset ajattelevat tästä pelistä verrattuna muihin uudempiin tulokkaisiin lapsille soveltuvien pelien parissa?
Testiryhmässä mukana viisi- ja seitsemänvuotiaat lapset, yksi teini-ikäinen sekä aikuisia. Aarrepuun yllätys on suunnattu 2–4 pelaajalle. Peliä testattiin kaikilla pelaajamäärillä. Pelilaatikko on ulkoa ja sisältä tosi söpö, tuumaa testiryhmä yhdessä ensimmäistä peliä aloittaessaan. Ennen ensimmäistä peliä liimataan tarrat puisiin oravapelinappuloihin. Näin voidaan erottaa jokaisen oma orava.
Sen jälkeen kasataan pelissä käytettävä tammi eli Aarrepuu. Kolmiulotteinen tammi ei mahdu mitenkään päin pelilaatikkoon valmiiksi kasattuna tai edes hieman pilkottuna osiin. Sen joutuu purkamaan ja kasaamaan alusta asti joka pelihetken aluksi ja lopuksi, jos pelin haluaa laittaa välillä laatikkoonsa. Lopulta Aarrepuu on pystyssä ja peli voi alkaa!

Tammenterhojahdissa
Pelaajien tavoitteena on kerätä tammenterhoja omaan varastoonsa. Pelialustana toimii neljästä isosta palapelinpalasta koostuva pelilauta. Se on metsäinen niitty, jolla kasvaa eri värisiä sieniä! Keskellä on valtava ontto kolmiulotteinen tammi.
Omalla vuorolla heitetään noppaa ja päätetään, haluaako liikkua vasemmalle vai oikealle. Joka vuorolla voi siis liikkua eri suuntaan. Samassa ruudussa voi olla niin monta oravaa kuin siihen haluaa siirtyä. Välillä kumpaankin suuntaan liikkuminen vie samanlaiseen ruutuun, välillä taas pelaajalla on edessä valinta, millaiseen toimintoon hän haluaa.
Vuorollaan pelaaja suorittaa ainoastaan yhden toiminnon, ja toiminto määräytyy peliruudussa olevan kuvan mukaan. Pelin toiminnot ovat: ota toiselta terhoja, anna toiselle terhoja ja ”jos otat terhoja varastosta, laita saman verran myös Aarrepuuhun”. Näissä on joko kiinteä 1–2 terhon määrä tai sitten 1–2 nopan osoittama määrä. Huomionarvoista on, että nopassa on numerot 1–3. Lisäksi on mahdollista käyttää ”ota lehti” -toimintoa, jos sattuu sellaiseen ruutuun, jossa on tammenlehti. Lehdellä voi suojata oman pesänsä varkailta eikä silloin tarvitse antaa muille terhoja!
Pelin voittaa eniten tammenterhoja kerännyt orava. Peli päättyy siihen, kun viimeinen terho otetaan yhteisestä varastosta. Sen jälkeen tapahtuu vielä puun yllätys.

Kärpässienten tai tattien keskeltä aloittaminen on onnekasta!
Kukin pelaaja aloittaa oravallaan omanväristen sientensä kulmasta löytyvästä pesästä. Pelissä voi kehittää myös hieman sienitietoutta. Sieniä on neljää tyyppiä. Niitä ei ole erikseen pelissä nimetty, mutta ne muistuttavat selkeästi kantarelleja, kärpässieniä, tatteja ja rouskuja. Peli tarjoaa hyvän paikan opettaa lapsille samalla, että myrkyllisiin kärpässieniin ei kosketa.
Kärpässienten tai tattien keskeltä aloittava pelaaja saa selkeän ylilyöntiaseman, jos noppa suosii aluksi kakkosella, ja jos sen jälkeen usein ykkösellä. Lapset havainnoivat nopeasti, että lähellä on pelilaudan paras ruutu. Siinä on potentiaalia saada jopa kuusi terhoa itselle. Minimissään pelaaja saa kaksi terhoa, jos käy huono tuuri ja hän heittää molemmista nopista ykkösen. Kaksi terhoa on kuitenkin määrä, jonka voi enintään saada osasta muista pelilaudan ruutuja! Lapset jäävät oraviensa kanssa pyörimään kahden nopan ruudun lähistölle edestakaisin.

Aarrepuun yllätys
Viimeisen terhon ottanut pelaaja pääsee vetämään aarrepuun yllätysluukun irti ja vapauttamaan terhot. Terhot kimpoilevat ja tippuvat puun sisästä toivottavasti neljään eri suuntaan. Pelasimme useita testikierroksia, ja joillakin kierroksilla joku pelaaja jäi kokonaan ilman yllätystä, kun toiselle taas tuli jopa 18 terhoa lisää! Muut saivat pari-kolme.
Lapset ja aikuiset tekivät molemmat samoja havaintoja: Puu pitää olla aseteltuna hyvin huolellisesti, eikä se saa olla kallellaan kenenkään suuntaan. Ne pelaajat, joihin luukun vedin osoittaa, ovat hieman alakynnessä terhojen jakautumisessa testausten perusteella. Säännöt neuvovat vetämään luukun hitaasti ulos. Testatessa hitaasti vedettäessä jakauma on entistä epätasaisempi ja tulee väkisin hieman liukumäkiefektiä. Kun luukun vetää kohtuu vaakasuorassa melko nopeasti ulos, mutta ei kuitenkaan riuhtaise, jakauma on melko tasainen.
Puu on huiman korkea pöydällä viisivuotiaan käsille, mutta kurkottaen hän ylettyy itse juuri ja juuri lisäämään terhoja puun päälle. Myös luukusta kiskominen onnistuu! Seitsemänvuotias ylettyy täyttämään ja vetämään puun luukusta näppärästi.

Nopea ja toimiva lastenpeli
Viisivuotias kuvaili peliä: ”kivoja oravia, puu oli hauska, kun terhot lensi ulos, voisin pelaa vielä lisää tätä”. Seitsemänvuotiaalle peli oli ”ihan ookoo, mutta vähän helppo, voitinkin teidät, pelataanko seuraavaksi jotain vaikeampaa?”. Molemmat omaksuivat säännöt nopeasti ja sanoivat, että oli helppo muistaa kuvista pelilaudassa, mitä eri ruudut tarkoittavat. Aikuiset hieman auttoivat ensimmäisellä pelikerralla.
Useamman pelikerran jälkeen lapset osaavat pelata peliä itsenäisesti, jos aarrepuun kasauksessa autetaan. Pelissä on kuitenkin ilkeilyn mahdollisuus, joten hieman riitaa voi syntyä, jos joltain tietyltä pelaajalta vohkitaan koko ajan terhoja. Pelin mekaniikka ei mitenkään rajoita sitä, keneltä terhoja voi viedä. Kohteen saa valita vapaasti.
Toisaalta pelissä on myös mahdollisuus olla mukava ja antaa toisille terhoja! Teini-ikäinen kyseenalaisti, mitä järkeä pelaajan on antaa toisille terhoja? Viisivuotiaan mielestä tarkoitus oli selkeä: se nyt vaan on hauskaa, kun voi antaa haluamalleen pelaajalle terhoja ja vohkia toiselta! Pelissä on selkeästi ajateltu, että lapsia miellyttää mahdollisuus olla mukavakin toisille, vaikka kilpaillaankin siitä, kenellä on eniten terhoja.
Aikuiset kuvailivat peliä: ”Todella helppo napata pöytään, tietää varmasti mitä saa, kun tarttuu boksiin ja takuuvarmasti nopea pelata, vaikka filleripeliksi. Kuvitus on todella söpöä ja sitä on miellyttävää katsella.” Teini-ikäinen tykästyi peliin ja pelasi sitä mielellään useamman kierroksen. Aarrepuun yllätystä pelattaessa on noudatettava julkaisijan 5+-ikäsuositusta. Pelissä on runsaasti pieniä osia, jotka voisi nielaista. Tammenterhot pyörivät välillä pakoon lattialle.
Teini-ikäinen ehdotti, että jos peliä pelaavat vanhemmat lapset, voisi olla hyvä sopia ennen pelin aloitusta, miten noppaa heitetään. Sääntöjä kirjaimellisesti tulkittaessa ensin heitetään noppaa ja sitten valitaan mihin suuntaan liikutaan. Mikäli pelaaja päättäisi ensin suunnan ja sitten heittäisi noppaa, se toisi peliin vielä enemmän satunnaisuutta ja tasapuolisuutta, ettei joku pelaaja voi jäädä keräämään jättipottia yllä mainitun tuplaruudun luona. Pelaajan ei kuitenkaan tarvitse murehtia, että hän olisi varmasti hävinnyt, jos onni ei ole suosinut ennen pelin lopetusta. Yllätys pelin lopussa voi tasata eroja pelaajien välillä kerätyissä tammenterhoissa todella huomattavia määriä!
Aarrepuun Yllätys toimii mainiosti viisivuotiaalle kohderyhmälleen vaikka ensimmäiseksi lautapeliksi harrastuksen pariin. Eri pelaajamäärillä ei havaittu pelin suosivan paremmin ketään, vaan pelikokemus tuntui aika samalta, oli mukana sitten 2, 3 tai 4 pelaajaa. Viisivuotiaan mielestä peli on tarpeeksi yksinkertainen. Ei tarvitse odotella, että mitä säännöt sanoo ja oma vuoro on nopeasti käsillä! 7-vuotias ehdotti seuraavaksi MLEM: Space Agencyä, jota hän on pelannut useasti aiemmin jo. Hän haluaa vertailla pelejä keskenään, ja toteaa että ”orava peli on aika helppo ja nopea tähän kissapeliin verrattuna”.
Samaan aikaan testissä ollut Panda Gang vertautuu lasten mielessä Aarrepuun yllätykseen. ”Toisessa kerätään tammenterhoja ja toisessa pandoja. Pelit ovat nopeita ja se on hyvä!” Lapset keskittyvät pelimekaniikkojen erilaisuuden sijasta pohtimaan enemmän sitä, mitä pelissä teemallisesti tapahtuu.
Aarrepuun yllätyksessä on enemmän sääntöselitystä kuin Kanin loikassa. Lapset kommentoivat, että säännöt kuultuaan Aarrepuun yllätyksessä pelilaudassa olevien symbolien merkitykset on kuitenkin helppo muistaa. Peli vaatii hieman sorminäppäryyttä puuta kasattaessa ja purettaessa sekä pieniä terhoja käsitellessä. Nyt on aika purkaa Aarrepuu ja laittaa se talteen laatikkoonsa!

Faktat Aarrepuun yllätyksestä
Julkaisija: Tactic (2026)
Mutkikkuus: Puu pitää kasata ja purkaa joka pelikerralla. Säännöt selittää kahdessa minuutissa perinpohjaisesti. Sääntöselitys on 5+-ikäluokan pelille pitkähkö, mikäli kaikki symbolit selitetään auki. Lasten mukaan pelaaminen on kuitenkin helppoa, kunhan osaa laskea pelaajien terhot.
Onnen vaikutus: Erittäin suuri. Pelissä on noppia, lisäksi voi olla, että kaikki oravat kähveltävätkin juuri sinun tammenterhovarastosi. Aarrepuun yllätys voi myös langeta vain osalle pelaajista, niin että joku saa paljon terhoja ja joku ei yhtään!
Vuorovaikutus: Voit vohkia toisilta tammenterhoja! Jännää, eikö? Terhoja voi myös antaa toisille.
Teema: Tammenterhoja keräävät oravat ovat luonteva ja toimiva teema.
Uudelleenpelattavuus: Kohtalainen, pelissä on satunnaismuuttujina noppia ja itse puusta vapautuva yllätys.
Saavutettavuus: Riittää että joku osaa lukea sääntöjä, voi opettaa niitä muille. Pelissä ei tarvita lukutaitoa, kun osaa säännöt.
Pelaajamäärä: 2–4
Pituus: 10–15 min.


