Vantage

Vantagen on suunnitellut Jamey Stegmaier, joka tunnetaan niin muista suunnittelemista peleistään, kuten Scythe, Viticulture ja Tapestry, kuin perustamastaan Stonemaier Games -pelifirmasta.

Muistelen jostain lukeneeni Stegmaierin kertoneen, miten Vantage on kahdeksan vuoden suunnittelun tulos ja kuinka hän halusi haastaa itseään pelisuunnittelijana Vantagen kanssa. Siinä Stegmaierin voi kyllä sanoa onnistuneen, sillä enpä ole aiemmin törmännyt Vantagen kaltaiseen peliin: 1–6 pelaajalle suunnattuun, avoimen maailman yhteistyöpeliin, joka ei suoranaisesti ole roolipeli, eikä se todellakaan ole kampanjapeli, vaan jokainen pelikerta on oma kokonaisuutensa ja peli palautetaan alkuasetelmiin jokaisen pelikerran päätyttyä. 

Syöksy tuntemattomalle planeetalle

Vantagessa pelaajat rysähtävät tuntemattomalle planeetalle ja alkavat tutkia sitä kortti kerrallaan alkuvalmisteluissa määritellyn yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jokainen pelaaja kuitenkin putoaa eri puolelle planeettaa ja näkee planeetasta vain sen, mitä heidän hahmonsa paikkakortissa näytetään (siitä myös tulee pelin nimi, joka tarkoittaa näköalapaikkaa): omaa näkymäänsä saa kuvailla sanallisesti, mutta korttia ei saa näyttää toisille pelaajille. 

Peli ei erityisesti aseta sen selkeämpiä suuntaviivoja, miten tavoitteen voisi tosin saavuttaa. Pelimekaniikka onkin varsin vekkuli ja erityisesti ensimmäisillä pelikerroilla tuntui siltä, että minulla ei pelaajana ollut mitään hajua, miten voisin edistää tehtävän suorittamista ja ainut valinta oli vain lähteä tutkimaan planeettaa. Toisin sanoen ensimmäisillä kerroilla vain palloilin päämäärättömästi pitkin planeettaa ja satuin törmäämään (ehkä) oikeisiin asioihin. Jos siis ylipäätänsä satuin.. 

Planeettaa ja sen antimia tutkitaan tekemällä paikkakortteihin merkittyjä toimintoja. Pelaajien vuorot ovat rakenteeltaan suoraviivaisia: pelaaja tekee yhden toiminnon joko paikkakortistaan tai jostain varuste- tai vastaavasta kortistaan tai siirtyy seuraavaan paikkaan (eli seuraavalle paikkakortille). Paikkakorteissa on useampia vaihtoehtoja, jotka kuvastavat, millä tavalla pelaaja voi olla vuorovaikutuksessa kortissa näkyvien asioiden kanssa. Valinnan mukaisesti pelaajalle sitten luetaan yhdestä pelin monesta kirjasta, mitä valinnan pohjalta tapahtuu, sekä haasteheiton ehdot, jonka perusteella pelaaja heittää noppia.

Haasteheittoja ei tarvitse säikähtää, sillä pohjimmiltaan Vantage on varsin lempeä pelaajiaan kohtaan: haasteheitoista periaatteessa selviytyy aina ja tarina etenee. Toiminnosta riippuen pelaaja voi sitten löytää erilaisia varusteita tai esineitä, oppia uusia kykyjä tai vaihtoehtoisesti saada tarvitsemaansa tietoa tehtävän suorittamista varten. Osa varusteista, esineistä ja kyvyistä voi olla jopa elintärkeitä tehtävien suorittamiseksi! Lisäksi toiminnot voivat aukaista pelaajille kohtalokortteja: ne ovat ikään kuin tehtäväkortteja, mutta käsitykseni mukaan vaikeampia toteuttaa (tosin haasteellisuudesta en ole aivan varma). 

Vaan palataanpa vielä hetkeksi haasteheittoihin – mikäs idea niissä on, jos niistä aina kuitenkin selviytyy? Heitetyt nopat pitää pystyä asettamaan joko omille tai toisten pelaajien hahmo- ja esinekorteille. Jos noppaa ei pysty asettamaan mihinkään, se vähentää yhtä pelaajien kolmesta resurssista (aikaa, moraalia tai terveyttä) ja jos yksikään resurssi loppuu kokonaan, peli päättyy… käytännössä.

Pelin päättymisenkin suhteen Vantage on lempeä pelaajilleen, sillä vaikka jokin resursseista loppuisi, peli ei välttämättä pääty, vaan pelaajat voivat halutessaan vielä jatkaa peliä palauttamalla resursseja. Ylipäätänsä Vantagessa ei ole perinteistä voitto tai häviö -päättymisehtoa, vaan peli voi päättyä tehtävävoittoon (tehtävä on suoritettu), kohtalovoittoon (kohtalo on suoritettu), eeppiseen voittoon (sekä tehtävä että kohtalo on suoritettu) tai tosiaan siihen, että jokin resursseista loppuu ja pelaajat päättävät lopettaa pelaamisen. 

Tuhansien korttien möhkäle

Vantage on mielenkiintoinen möhkäle. Ja möhkäle se tosiaan on jo ihan fyysisestikin, sillä pelilaatikkoon on ahdettu lähemmäs 2 000 korttia eli painoa laatikolle kyllä kertyy. Möhkäle se on myös siltä kannalta, etten oikeastaan edes tiedä, mitä siitä tarkalleen ajattelisin. Joka pelikerralla minua on mietityttänyt, onko Vantage varsinaisesti peli vai ei. Varsinkin ensimmäisillä pelikerroilla tuntui siltä, että minulla ei pelaajana ollut lopulta oikein mitään mahdollisuutta edistää tehtävän suorittamista – ainakaan tietoisesti. Epämääräisen (härö)palloilun kokemusta ei helpottanut yhtään myöskään pelin mahdollisuus päättyä tai olla päättymättä, osittain pelaajien omien kiinnostusten mukaan. 

Toisekseen, minua on häirinnyt, miten välillä paikasta toiseen siirtyminen (tai kortilta seuraavalle siirtyminen) vaikuttaa aiheuttavan jonkinlaisen katkoksen tarinaan. Yhtäkkiä sitä ollaankin aivan eri paikassa ja pohdiskellaan, mitähän sitä seuraavaksi tekisi, eikä tarina aivan tunnu kulkevan mukana. Huomasin melko nopeasti kaipaavani vahvempaa kokemusta siitä, että aiemmin tekemilläni päätöksillä on merkitystä tai vaikutuksia tuleviin tapahtumiin. Tähän toiveeseeni vaikuttaa varmasti se, että taustallani on useampia kampanjapelejä, kuten Agemonia, joissa aiemmin tehdyillä päätöksillä on enemmän tai vähemmän vaikutuksia tuleviin tapahtumiin, jolloin tarinakokonaisuudesta tulee eittämättä eheämpi. Se on kuitenkin sanottava, että pelikertojen kertyessä Vantage alkaa avautua paremmin ja jonkinlainen ymmärrys valintojen merkityksestä selkeytyy.

Kelpo kokemus

Jos edellä mainitsemani asiat on valmis hyväksymään, niin Vantagesta kuoriutuu lopulta aivan kelpo… noh, kokemus. Peliksi en sitä oikein osaa vieläkään mieltää, vaan koen sen ennemmin yhteisenä tarinankertomis- tai kokemishetkenä. Huonontaako se Vantagea? Riippuu ihan siitä, mitä peliltä toivoo.

Uskoisin Vantagen soveltuvan hyvin juuri heille, jotka eivät halua sitoutua pitkiin kampanjapeleihin, mutta nauttivat silti tarinallisuudesta peleissä sekä uuden maailman tutkimisesta. Pelaajatkin voivat hyvin vaihtua pelikertojen välillä, sillä pelaamisen jälkeen peli palautetaan alkuasemiin. Pelattavaa ja tutkittavaahan pelissä riittää yllin kyllin (oikeasti: lähes 2 000 korttia?!) eli aivan hetkessä koko repertuaaria ei varmasti tule koluttua läpi ja täysin samanlaisia pelikertoja ei varmasti tule.

Korttien kuvitus on kaunista, vaikkakin välillä hieman epäselvää, kenties aivan tarkoituksella. Lievästä epäselvyydestä johtuen paikkakorttien toimintovaihtoehdot ovat paikoitellen hieman harhaanjohtavia, kun muistelen esimerkiksi jollakin pelikerralla luulleeni, että valmistaudun kommunikoimaan kortissa näkyneen alkuasukkaan kanssa, mutta tarinaosuudessa koitinkin kommunikoida kuvassa näkyneiden, leijuvien kivipaasien kanssa. Oliko ongelma sitten minussa pelaajana vai pelin kuvituksessa, sitä en voi varmaksi sanoa.

Parhaimmillaan koen Vantagen toimivan kaksin- tai kolminpelinä, jossa pelaajat suhtautuvat peliin enemmän tutkimusmatkana ja tarinahetkenä kuin niinkään pelinä. Siihen vain taustalle soimaan Hans Zimmerin säveltämät, upeat Interstellar-elokuvan musiikit, niin kokemus on oikein mainio. Muutoinkin nostan hattua Stegmaierille ja Stonemaier Gamesille, kun he uskaltavat kehittää ja tuottaa lautapelimaailmaan jotain uutta ja sellaista, mistä ainakaan minulla ei entuudestaan ole kokemusta.

Faktat Vantagesta

Suunnittelija: Jamey Stegmaier

Julkaisija: Stonemaier Games (2025)

Mutkikkuus: Peliä pääsee pelaamaan suhteellisen joutuisasti, sillä sääntöjä ei loppujen lopuksi ole mahdottomasti ja ne voi helposti opetella ensimmäisen pelikerran yhteydessä.

Onnen vaikutus: Pelikerralle valitun tehtävän toteuttaminen vaikuttaa varsinkin alkuun hyvin tuuripitoiselta. Pelikertojen kertyessä onnen vaikutus kuitenkin pienennee, kun pelaajat oppivat löytämään oikeita asioita. Haasteheitot eivät pelissä myöskään voi epäonnistua, vaan niistä voi pahimmillaan tulla erilaisia vastoinkäymisiä.

Vuorovaikutus: Kunkin pelaajahahmon tarinaa koetaan ja jaetaan yhdessä ja pelaajilla on myös mahdollista keskustella vaihtoehdoista yhdessä. Mahdotonta tätä olisi pelata ilman vuorovaikutusta (ellei sitten pelaa yksinpelimoodia).

Teema: Tuntemattoman planeetan tutkiminen on kiehtovaa, vaikkakaan suoranaisesti Vantage ei tuo mitään uutta ja yllättävää scifitarjontaan. Pelimekaniikkojen vuoksi pelin planeettaan ja sen tarinoihin ei aivan uppoudu niin syvällisesti kuin mitä ehkä toivoisin.

Uudelleenpelattavuus: Laatikkoon on ahdettu noin 800 tutkittavaa paikkaa sekä yli 900 muuta korttia, joten tutkittavaa ja ihmeteltävää riittää aivan varmasti useampaan pelikertaan. Erilaisia tehtäviäkin on 21 kappaletta, joten jo sen pohjalta materiaalia riittää.

Saavutettavuus: Englantia on pakko osata, sillä peli on hyvin tarinavetoinen ja kaikki tarinat ovat englanniksi. Näköhaasteisille peli voi tuottaa harmaita hiuksia niin pelin tarinavetoisuuden (pelissä on paljon tekstiä) kuin salaisen pelaajatiedon (paikkakortit) vuoksi.

Pelaajamäärä: 1–6. Toiminee parhaiten 2–3 pelaajalla, jolloin tarinan pääsee jakamaan toisten ihmisten kanssa ja oman vuoron odottamiseen ei kulu mahdottomasti aikaa.

Pituus: Laatikon mukaan 120–180 minuuttia. Yksinpelinä tämä on kestänyt sellaiset 45 minuuttia, nelinpelinä tähän on mennyt jopa kolme ja puoli tuntia. Pituuteen vaikuttaa pitkälti pelaajien “jaksaminen”, sillä peliä on mahdollista jatkaa, vaikka sen periaatteessa pitäisi jo päättyä ja sen voi päättää, vaikka sen periaatteessa pitäisi jatkua.