Kategoriat
Artikkelit

100 parasta peliä 2022

Mikko Saaren top 100 -lista vuosimallia 2022 listaa vuoden parhaat pelit. Listasta saa hyvän kuvan siitä, mikä Lautapelioppaan päätoimittajaa peleissä miellyttää.

Harrastan vuosittaisia top 100 -listoja – tein tänä vuonna jo yhdek­sännen. Perinteinen aika listan koostamiselle on elokuussa, kun edellisvuoden Essen-uutuuksilla on ollut lähes vuosi aikaa tulla pelatuiksi.

Teen listat järjestämällä suuren peliturnauksen, jossa pitkä listä pelejä kohtaa toisensa kaksinkamppailuissa: kumpi on parempi, peli A vai peli B? Voittaja saa pisteen ja tasapelit ratkaistaan sillä, kumpi on voittanut parempia pelejä turnauksen aikana.

Aloitin kaikista peleistä, joille olen BoardGameGeekissä antanut vähintään seiskan reittauksen ja joita olen pelannut viimeksi vuo­den 2020 aikana tai myöhemmin. Tämä rajasi valikoiman noin 150 peliin, joista muodostui sitten tällainen sadan pelin lista.

Sijat 100–91

100 Battle Line. Vanha klassikko on niukasti listalla. Saa hyvin har­vakseltaan pelikertoja, mutta mihinpä 20 vuotta omista­maani peliä raaskisin hävittää, etenkin vanhasta boksista ei var­mas­ti vitosta enempää tienaisi. Tuleehan tätä sen kerran vuodessa pelat­tua.

99 Ta Yü. Vahvaa nostalgian laineilla kellumista tässäkin. 2020-luvulla toistaiseksi kaksi peliä pelattu pari vuotta sitten, pi­tä­nee siis nostaa peli pöydälle ja rakennella kanavia.

98 Africa. Tätä saattaa tulla pelattua, kun lapsia mummolaan kiikuttaa, mutta hyvin voi olla, että jotain houkuttele­vam­paa­kin pelattavaa on.

97 Le Havre: The Inland Port. Viimeistä kertaa listalla ennen kar­siutumista. Tämä lähti 2020 isoissa myynneissä kiertoon, vaikka pelistä ihan pidinkin.

96 Splendor. Vuonna 2014 tätä pelattiin reippaasti ja sen jälkeen tahti on ollut hiipuva. Tässä kohtaa lienisi jo ihan pe­rustel­tua pistää peli kiertoon. Omalta osaltani koen kyllä nähneeni sen, mitä Splendor tarjoaa.

95 The Mind. Vuoden 2018 ison innostuksen jäl­keen The Mind on päätynyt sellaiseksi suunnilleen kerran vuo­dessa pelatta­vaksi peliksi. Kesän mökkireissuille se voi päästä mukaan. Lisäksi tyttäreni pelaa peliä kavereidensa kanssa.

94 Flamme Rouge. Samat sanat kuin viime vuon­na: kevyttä vii­sin- tai kuusinpeliä kaivattaessa Flamme Rouge on rautaa, mutta tällaista kaipausta ei juuri ole ollut.

93 Ginirommi. Uutuus. Hivenen kyseenalainen tämä uutuus­lei­ma, ensimmäiset merkinnät kirjanpidossani ovat jo vuodelta 2001. Pelasimme tätä tänä kesänä Helsingistä tullessa junassa, kun olimme vaihtelua vailla, ja tykkäsin sen verran, että reittaus nousi kuutosesta seiskaan ja sitä myötä kaksinpelattavien korttipelien suuri klassikko pääsi listalle.

92 Istanbul. Arkkityyppinen seiskan peli. Oikein mukava ta­pa­us, parhaimmillaan oikein hauska juttu, sopivassa tilan­teessa saattaisin ehdottaa itsekin tätä pelattavaksi – mutta enim­män osan ajasta pärjään kyllä ihan hyvin ilmankin.

91 A Few Acres of Snow. Tätä pakanrakennuksen keinoin hi­das­ta piirityssotaa ja siirtomaainfrastruktuurin kehitystä mallin­tavaa peliä olisi mukava pelata, mutta käytännössä mahdolli­suudet ovat harvassa.

Ta Yün paksuja muovilaattoja pelilaudalla
Ta Yü on miellyttävä peli kosketella. Muuten en muoviosista niin välitä, mutta nämä paksut mahjong-henkiset muovilaatat ovat aina mukavia pidellä. Kuva: Mikko Saari

Sijat 90–81

90 Zèrtz. Olen omistanut Gipf-sarjan pelejä enemmänkin, mut­ta pari on enää hyllyssä ja niidenkin arvo on vä­hän kyseen­alainen. Zèrtz oli ensitutustumiseni sarjaan ja sillä se on hyllyssäni pysynyt, mutta hyvin vaikeaahan tätä on saada kos­kaan pelattua. Oppimiskäyrä on jyrkkä ja aloittelija saa valmistau­tua häviämään ensimmäiset parikymmentä erää. Joutaisi varmaan jo kiertoon, siis.

89 Klunker. Loistava ostos, kolmen euron han­kin­ta on ollut koko rahan arvoinen. Testasimme tätä kesälomareis­sulla, mutta vielä oli Klunker tyttärelleni ärsyttävä mysteeri. Minä­kään en pidä tästä ihan yhtä paljon kuin poikani, mutta sen verran kuiten­kin, että tätä on mukava pelata, kun on kolminpeleihin tilai­suus.

88 Caverna: Cave vs Cave. Viimeistää kertaa on listalla tämäkin Uwe Rosenbergin peli, joka on jo kokoelmasta poistunut. Hyvä peli, pelaisin edelleen mielelläni, mutta eipä ole ollut ikävä – olen pysynyt aivan riittävän hyvin peleissä Rosen­bergin tuoreem­pien ja parempien pelien kanssa.

87 Orléans. Uutuus. Mikä uutuus – tätä en ole pelannut loppu­vuoden 2020 jälkeen, jolloin peli oli meillä lainassa ja nakut­telimme muutaman erän todetaksemme, että Altiplano on meille mieluisampi. Jostain syystä peli nousi tänä vuonna listalle, mikä ker­too jotain prosessin tietystä sattumanvaraisuudesta, eten­kin näiden alempien sijojen osalta. Mutta mikäpä siinä – vaikka Alti­planosta enemmän pidänkin, kyllä minä Orléansiakin pelaisin.

86 Second Chance. Uutuus. Tälle tuli ensipelit jo vuonna 2019, niin että periaatteessa top 100 -listalle peli olisi voinut nous­ta jo 2020. Eipä noussut, mutta nyt oli onni myötä sen verran, että Second Chance mahtui sadan parhaan listalle. Viime vuonna loppu­vuodesta lapseni innostuivat pelaamaan tätä enem­mänkin ja olen kyllä sitä mieltä, että Second Chance hoitaa kupon­gintäyttä­mi­sen peruskuviot mallikelpoisesti.

85 The Crew. Tämä sisältää nyt käytännöllisesti molemmat versiot, sillä alkuperäinen The Crew olisi jo läpi pelattu­na poissa listalta. Mission Deep Sea on tullut tutuksi sekin, satunnai­sesti kaverin kappaleella pelattuna, ja onhan se oiva versio hyvästä pelis­tä. Kumpaa tahansa pelaa, saa kyllä mainion tikkipelielämyk­sen.

84 Kingdom Builder. Myin pelin pitkällisen vit­kut­telun jälkeen viime joulukuussa. Peli lähti turkulaisille lautapeli­blog­gaa­jil­le, liekö saanut paremmin peliaikaa siellä. Minä kyllä tyk­käsin, mutta hyvin harvakseltaanhan tätä on tullut pelattua, eikä varsinai­sesti ole ollut ikävä.

83 Cities: Skylines. Uutuus. Tämäkin on näitä vä­hän yllättäviä uu­tuuk­sia. Peli oli minulla lainassa alkuvuodesta 2020, jol­loin pelasin tätä muutaman kerran putkeen, jonka jälkeen tähän ei olla palattu. Miksi tämä nyt pomppaa listalle? Se on mys­teeri se; osasyy voi olla, että poikani osti Cities: Skylinesin tietoko­neelle, mikä palautti pelin mieleen. Huvittaisi kyllä tämän pariin palata, täytyy myöntää!

82 Cribbage. Kaksinpelattavien korttipelien klas­sikko. Hyvin sattumanvaraisesti tätä tulee pelattua, varsinkaan ko­tona ei käytännössä koskaan, kun kaikenlaista muutakin pelattavaa on, mutta reissurepertuaarissa peli on. Reppuni perusvarustukseen kuuluu kaksi korttipakkaa ja jos kaksinpeliä tarvitaan, cribbage on ensimmäisiä vaihtoehtoja. Viimeksi tätä pelattiin samaisella juna­matkalla, jolla giniäkin nautittiin.

81 Texas Showdown. Misääritikkipelien eliittiä, etenkin isom­malla porukalla. Hyvin riippuvainen siitä, pääsenkö peli-iltoihin vai en, mutta ihan oikea päätös oli siirtää ostamani kappale välittömästi Tavernan valikoimiin. Kotonakin tälle voisi löytää pelaajia, mutta eihän tässä ole kolmella pelaajalla tolkun hitua. Nelinpelinä Texas Showdown alkaa olla jo mielekäs.

Orléansin pelilautaa ja pelaajalautaa
Orléans on tyylikäs peli, jossa on hauska, omintakeinen lähestyminen pakanrakennukseen. Kuva: Mikko Saari

Sijat 80–71

80 Carcassonne: The Castle. Viimeinen henkäys tällekin peliper­heensä ainoalle edustajalle listalla. Kaikista Carcassonneista tämä on minulle mieluisin, mutta ei tarpeeksi – peli poistui kokoel­mista loppuvuodesta 2021, vuoden 2018 jälkeen se on päässyt pöy­dälle vain yhden kerran. Turhapa sellaista on hyllyllä makuuttaa, parempi antaa pelille uusi elämä uudessa kodissa.

79 Blue Skies. Uutuus. Muutaman kerran pelipo­rukan kesken nautittu lentokenttäpeli toimii mainiosti. Pelaajamää­rän suhteen peli on joustava ja toimii myös viidellä pelaajalla veny­mättä silti turhan pitkäksi. Nokkelaa tasapainottelua loppupelin enem­mistöjen ja pelin aikana kerättävien pisteiden välillä. Ulkoasu on karu, mutta kelpaa.

78 Westphalia. Amabel Hollandin eriskummal­linen kaupan­käyntipeli ei ole ensimmäisen pelikerran jälkeen lisä­pelejä saanut. Olen ollut aistivinani vastustusta silloinkin, kun olisi ollut tilaisuuksia kuusinpeleille. Hetken jo harkitsisin myymistä ja kyllä tämä hyvän tarjouksen tullen varmasti hyllystä liikahtaisikin, vaikka onkin tavattoman kiehtova peli.

77 The Quacks of Quedlinburg. Lähti Herb Witches -lisäosan kans­sa kiertoon jo syksyllä 2020, eli poistuu listalta ensi vuonna. Pelissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, se vain tuli parillakym­menellä pelikerralla siinä määrin nähtyä, ettei lisärikään tuonut pe­lille hir­veästi lisäelämää. Toisissa oloissa tällä olisi ollut pidempikin elämä, mutta kaksinpelinä ei lentänyt.

76 Blue Lagoon. Kunnon leimahdus, joka hiipui nopeasti ja lähti omasta kokoelmasta kiertoon. Tavernan hyllystä tämä on­neksi löytyy ja sieltä voin sen noukkia pelattavaksi, jos tar­vitaan illan päätteeksi nopeaa filleriä. Siinä tehtävässä Blue Lagoon on oi­kein toimiva peli.

75 London. Sinänsä sama, onko tarjolla ykkös- vai kakkoslaitos­ta, jotka molemmat olen omistanut ja myynyt pois, kumpaa­kin pelaisin yhä mielelläni. Kumpaakaan ei kuitenkaan tar­vitse omistaa, koska erityisen hyviä kaksinpelejä ne eivät ole.

74 String Railway. Narujunailu sai pari vuotta sit­ten vähän uutta elämää, kun löysin sen kaapinpohjalta pelattavaksi. Innostus haalistui nopeasti, mutta on tätä viimeksi tämän vuoden helmikuussa pelattu. Ei siis mitenkään toivoton tapaus ja kun kak­sinpelikelpoisuus on se ylin kriteeri, String Railway on siinä suh­teessa jopa parhaimmillaan.

73 Agricola. Tärkeä peli omalle pelihistorialle, mutta olen ku­raattorina julma. Pelkkä nostalgia-arvo ei pidä peliä kokoel­massa. Jostain syystä tämä sai vielä vähän nousua viime vuo­desta, vaikka yhtään en ole pelannutkaan. Voisin kyllä jatkossakin pelata, jos joku tarjoaisi, sen verran harvassa ylipäänsä on tilaisuu­det esi­merkiksi oman peliporukan kesken Rosenbergejä pelata, mutta käytännössä itse kyllä keksisin joka tilanteeseen jonkun toi­sen Rosenbergin pelin, jota pelaisin mieluummin.

72 The Taverns of Tiefenthal. Quacksin tavoin tämä­kin on nyt nähty. Lisäri on kuulemma hyvä, itse myin tämän osin pois välttyäkseni pohdinnoilta hankkiako lisäri vai ei. Vähänlaisesti tätä joka tapauksessa olisi pelattu, harvassa olivat Tiefenthalin ta­verno­jen ystävät. Itse kyllä pidän ja edelleen suostuisin pelaamaan lähes koska tahansa.

71 Love Letter. Aika roima pudotus viime vuodes­ta. Onhan tämä tietyssä mielessä nähty, mutta toisaalta – pelikerto­ja on jo lähes 170, mutta tätä edelleen pelaa mielellään. Olen toi­saalta ihan tyytyväinen, että lapset pelaavat korttipelejä mielellään vähän laajemmallakin otteella, parempi se kuin 50 peliä Love Lette­riä vuodessa. Nykyinen tahti – joku 5–6 pelikertaa vuodessa – on vallan hyvä.

Blue Skiesin kortteja kädessä ja taustalla pelilauta
Joku voisi kuvailla Blue Skiesin ulkoasua kuivaksi, minä suosin ilmaisua ”asiallinen”. Kuva: Mikko Saari

Sijat 70–61

70 Attika. Oiva vanhan koulun europeli, jonka pariin tulee ny­kyään palattua harvakseltaan. Aina se kuitenkin viih­dyttää. Tämä on kokoelmani pitkäikäisimpiä pelejä ja siksikin miel­lyttävä omistaa yhä.

69 Terraforming Mars. Niin vain tämäkin peli ki­puaa jopa vähän viimevuotista paremmalle sijalle, vaikka en ole yh­tään pelan­nut. Nappasin sentään Epicin sovelluskaupasta tietoko­neversion, kun sen ilmaiseksi sai, mutta en ole sitäkään kokeillut vielä kertaa­kaan. Edelleen voisin tätä pelata, tietyin ehdoin.

68 Exit: The Game. Tuorein pelaamani Exit on yhä Theft on the Mississippi elokuussa 2020. Sen jälkeen olen antanut suomen­nokset muiden arvioitavaksi ja englanninkielisiäkään en ole pelan­nut. Helpoimmat eivät suuresti kiinnosta, vaikeampia en ole jaksa­nut ostaa. Ajatus kertakäyttöisyydestä ärsyttää ja niin ärsyttää se vaivannäkö, joka pelin kanssa pitäisi nähdä, jotta sen saisi pelat­tua rikkomatta sitä.

67 Family Inc. Uutuus. Reiner Knizia on taitava pelkistämään peli-ideoita. Tämä on noin kolmas variaatio samasta perus­ideasta ja toimii kyllä erittäin hyvin. Onnenkoetusmekanismi on tässä tiivistetty hyvin taidokkaasti ja peliin on leivottu tehokas koukku, joka kannustaa puskemaan rajoja. Jäänee silti vähän ohi­mene­väksi, koska joudun palauttamaan lainapelin jossain vaiheessa.

66 Europa Tour. Viime vuonna vielä pohdin, kum­pi on parempi, tämä vai uudempi 10 Days in Europe. Nyt on päätös tehty ja hankkiudun uudemmasta eroon heti kun jaksan. Pitäydym­me tässä vanhassa. Sääntöjen suhteen on jokseenkin sama kumpaa pelaa, molemmat ovat hyviä, mutta pidämme enemmän vanhan tyylistä.

65 Duck Dealer. Avaruusankkojen seikkailut jäivät viime vuonna listalta pois, kun en ollut pelannut. Sen johdosta vuo­si sitten peli noukittiin hyllystä pelattavaksi ja täällä se taas on. On tämä omituinen peli. Kolminpeliä olisi edelleen kiva pelata, minus­ta tuntuu, että kaksinpeli vaatisi hieman hiensäätöä. Se venyy vä­hän yliajalle. Pelikertoja tulee kuitenkin niin harvakseltaan, että asia ehtii aina unohtua.

64 Completto. Klassisen yksinkertainen peli oli jonkunmoinen hitti saapuessaan 2016, sittemmin sitä on tullut pe­lattua muutaman kerran vuodessa. Tänä vuonna on vielä pelaamat­ta, tilanne lienee syytä paikata. En soisi tämän vallan hautautuvan unohduksiin!

63 Colony. Toinen hyvin harvakseltaan pelattu pe­li. Colonyn suu­rimmat ongelmat ovat, ettei se varsinaisesti loista kaksinpe­linä – mielenkiintoiset vuorovaikutteiset osa-alueet jäävät koko­naan pois – ja moninpelejä on vaikea saada pelattua, koska pe­listä ei juurikaan pidetä. Tällaisia pikkupulmia. Minusta tämä on kuiten­kin mainiota noppamanipulaatiota.

62 The Quest for El Dorado. Yllättävän korkeilla sijoilla, ottaen huomioon ettei peli viime vuonna päässyt listalle ollenkaan. En ole myöskään pelannut kertaakaan edellisen listan tekemisen jälkeen. Tämäkin on näitä teoriassa oikein hyviä ja käyt­tökelpoisia pelejä, joille minulla ei yksinkertaisesti ole oikein mi­tään käyttöä, kun pelaan pääasiassa kotona, jossa tätä ei tule pelat­tua.

61 L.A.M.A. Tämä, sen sijaan, on osoittautunut erittäin käyttökelpoiseksi. Laamapeli jakaa mielipiteitä, mutta sen jälkeen kun opetin tämän tyttärelleni, olemme pelanneet tätä jo kolmisenkymmentä kertaa. Olen saanut isänikin – joka ei ole oike­astaan koskaan pelannut minun kanssani mitään – pelaamaan tätä minun ja lasten kanssa. Seuraavaksi mielessä olisi tuunailla tästä tussin kanssa L.A.M.A. Party Edition, koska sen tuomat pienet muutokset vaikuttaisivat parantavan peliä entisestään.

Family Inc.:n pelimerkkejä, esillä kaksi kolmosta
Family Inc.:n pelimerkkijahti on hauskaa puuhaa. Kuva: Mikko Saari

Sijat 60–51

60 The City. Loppuvuodesta 2021 oli havaittavis­sa taas kevyttä innostusta tämänkin klassikon suuntaan. Eiköhän tämä ennen pitkää sataan pelikertaan pääse.

59 Age of Steam. Viime vuonna listalle palannut junapelien klassikko maistuisi kyllä edelleen, mutta harvakseltaan­han tästä pääsee nauttimaan. Alkuvuoden 2020 jälkeen peliä en ole nähnytkään, joten eiköhän tämä taas ensi vuonna listalta poistu viettämään vanhuuden lepoa. Mutta olipahan paras peli ikinä 2005–2009!

58 Shards of Infinity. Roima hyppäys ylöspäin vii­me vuodesta, vaikka viime vuoden listan tekemisen jälkeen myin pelin pois. No, hyppäys selittyy tietysti mobiiliversiolla, joka on sitkeästi pysynyt suosikkipelinäni, jota pelaan puhelimella eniten. Peliker­tojen määrä on jo lähempänä kahta tuhatta kuin tuhatta.

57 Rails of New England. Tämän oivallisen junape­lin kanssa voi enimmäkseen vain haaveilla moninpeleistä, mutta kyllä tätä kaksinkin pelaa aina silloin tällöin. Oma synkkä viehätyk­sensä pelis­sä on ja jotain hyvin omaperäistä.

56 Tyrants of the Underdark. Aika lailla samoilla si­joilla kuin viime vuonnakin. Teema on yhdentekevä ja ulkonäkö jo­tenkin vähän rujo, mutta pelimekaniikka toimii. Tämä on oivalli­nen yhdistelmä pakanrakennusta, pakanpurkamista ja alue-enem­mistöpeliä laudalla. Lisäosat ovat olennaisia tuomaan vaihtelua ja pelit saavatkin mukavasti eri sävyjä, riippuen siitä mitkä teemapa­kat mukaan ottaa.

55 Krass Kariert. Reipas hyppy viime vuoden sijal­ta 92. Tämä näppärä tikki- ja kiipeämispelin yhdistelmä on nautti­nut suosiota peliporukkani kesken, mutta tänä kesänä myös tyttä­reni oivalsi pelin nerokkuuden, joten olemme pelanneet tätä paljon lasten kanssa. Tämä onkin oivallista viihdettä kolmelle pelaajalle.

54 Concordia. Niitä menetyksiä, jotka ovat vähän jääneet harmittamaan. No, ehkä kaksinpeliä Britannian kartalla ei edelleenkään ole hirveän ikävä, mutta moninpelinä ja muilla kar­toilla tätä olisi edelleen mukava päästä pelaamaan. Mutta turhahan tätä oli omassa kokoelmassa roikuttaa, ei tälle kotoa pelaajia löyty­nyt.

53 Neuland. Omintakeinen aikarata- ja logistiik­kapeli saa levätä hyllyssä, sanoin viime vuonna, mutta nyt tämän lis­tan teke­misen myötä lepo sai tauota. Pelasimmekin saman tien erän ja se palautti mieleen pari asiaa: tämä on hauska ja ovela peli, jota en vain kykene voittamaan. Nytkin pääsimme lopputilantee­seen, jossa neljästä viimeisestä voittopisterakennuksesta minun olisi pitänyt voittaakseni tehdä kolme, kun taas vastapuolelle riitti yksi isoin tai mitkä tahansa kaksi. Voitapa siitä sitten. Kiero peli.

52 Merchant of Venus. Alkuinnostuksen jälkeen pelin suosio laantui, mutta alkuvuodesta palasimme taas avaruuden kaupankäynnin pariin. Ja miksipä ei: pelin kanssa on kyllä kalustele­mista, mutta kunhan löytyy sopiva hetki, kilpajuoksu avaruudessa on kyllä hauskaa. En tiedä, onko tämä nyt pysyvästi omistamisen väärti, mutta sen verran tuo linkitön nimi tuossa häiritsee, että ar­vostelu tästä pitää kyllä saada aikaiseksi ennen kuin peli lähtee kiertoon.

51 Just One. Tämä mainio sanapeli saa edelleen sen verran peliaikaa koko perheen voimin, että sen paikka kokoel­massa on vakaa.

Neulandin pelilauta
Tässä kohtaa Neulandia on vielä kaikki mahdollisuudet avoinna. Kuva: Mikko Saari

Sijat 50–41

50 Antike II. Toiveajattelua. Oma kappaleeni läh­ti Tavernan kokoelmaan jo aikaa sitten. Sieltä sitä on pelattu ehkä kerran; pelaisin mieluusti useamminkin.

49 Suburbia. Vähän samaa sarjaa Antiken kanssa: oma kappale on jo pistetty kiertoon, mutta pelaisin tätä kyllä oike­astaan koska tahansa aivan mielelläni.

48 Coco Loco. Yli sadan pelikerran näppäryyspeli on melkoinen helmi. Apinakatapultit ovat vielä täysin ehjät ja koo­kospäh­kinöiden linkoaminen on aina yhtä mukavaa. Nykyisellään tätä pelataan muutaman kerran vuodessa, mutta pelin vetovoima ei ole sinänsä vähentynyt mihinkään.

47 Dale of Merchants. Pakanrakennuspelien aate­liin kuuluva ko­timainen mestariteos on ollut viime aikoina vähällä pelaa­misella. Pelasimme nyt muutaman pelin taas pitkästä aikaa, ja pik­kuisen tämä nyt kärsi värittömyydestä – herkästi tulee pelattua niin, ettei juuri pelaa toimintoja, vaan ostaa vain kortteja suoraan kojuiksi tehtäväksi.

46 Linko! Tämä nokkela korttipeli sai tänä kesä­nä uutta eloa, kun opetin tämän tyttärellenikin. Nyt tätäkin voin pelata lasten kanssa, mikä tuleekin varmasti näkymään pelikerrois­sa mukavasti.

45 Lokomotive Werks. Karun kulmikas junapeli saatiin parin vuoden tauon jälkeen pöydättyä viime kesänä. Turpiin tuli, kuten tähän mennessä aina: olen pelannut peliä nyt yhdeksän kertaa yli kymmenen vuoden aikana, enkä ole vielä kertaakaan on­nistunut voittamaan.

44 Antiquity. Viime vuonna jo pohdiskelin, miten Antiquityn olisi nostalgiasyyt unohtaen jo aika lähteä kiertoon. Pää­dyin tällä kierroksella jo melkein listaamaan pelin myyntiin, mutta sen sijaan pelasimmekin sitä ja no, ei se vielä lähdekään. Sen sijaan yritämme pelata uudestaan aikaisemmin kuin kahden vuoden pääs­tä – vaikkapa vielä tämän vuoden puolella. Antiquityssä on raskaat puolensa, mutta toisaalta se on kokemuksena aivan omanlaisensa.

43 Machi Koro. Vuoden 2020 piikkilukemista olemme tulleet jokin verran alas, mutta tämä nopparalli on kuiten­kin pysynyt suosittuna. Machi Koro 2:n pariin emme ole vielä siirty­neet, vaikka se jo viime vuonna kiinnosti, mutta olemme pari ker­taa ehtineet kokeilla pakan jakamista 1–6 ja 7–12, jolloin esillä on aina viisi korttia molemmilta puolilta. Tämä muuttaa peliä kiinnos­tavalla tavalla, mutta en ole ihan varma, onko tämäkään paras tapa pelata. Viimeksi tämän pohtiminen herätti jo haluja kehitellä ihan kokonaan uusi peli Machi Koron pohjalta, saapa nähdä siis missä ollaan vuoden päästä.

42 Underwater Cities. Lainapeli piti palauttaa, jo­ten tähän emme ole päässeet palaamaan. Kelpo peli, jota pelaisin mieluusti edelleen, mutta eipä ole niin paljon kiinnostanut kuiten­kaan, että olisin omakseni hankkinut.

41 So Clover!. Uutuus. Ilahduttava sanapeliuu­tuus, jonka ainoa vika on englanninkielisyys. Jos tämä olisi suomek­si, tätä olisi helpompi pelata perheen kesken. Tosin nyt kun tyttäre­ni on alka­nut lukea englanninkielisiä kirjoja, luulisi kielitaitoa So Cloveriinkin riittävän. Tässä toki ei voi kysyä suomennoksia vaikeil­le sanoille paljastamatta korttejaan. Suomeksi tämä olisi siis parem­pi, mutta on tämä näinkin oivallinen.

Antiquityn pelilauta, joka on lähes täysin saastemerkkien peitossa
Antiquity ja sairaan kaunis maailma. Kaiken saasteen keskeltä löytyy yksi saastumaton metsäalue, johon kummankaan pelaajan vaikutusalue ei yllä ja jota ei siksi ole saastutettu. Kuva: Mikko Saari

Sijat 40–31

40 Decrypto. Toinen sanapelisuosikki, jota aina silloin tällöin tulee pelattua. Ei yhtä helposti lähestyttävä kuin Just One, mutta toisaalta vaativuudessaan sitten antoisampi.

39 Wabash Cannonball. Vanha kunnon Wabash, jonka useimmat tuntevat paremmin Chicago Expressinä, pääsi pöy­dälle viimeksi toukokuussa. Se oli mukavaa se. Tämä oli vuonna 2008 kova juttu ja vähän mullisti junapelien maailmaa omalta koh­daltani. Väittäisin, että Age of Steamin pelaamisen laskusuunta lähti Wabashin saapumisesta. 00-luvun jälkeen pelikertoja on tullut vä­hänlaisesti, mutta toukokuussa sai huomata, että olihan tämän pariin mukava palata.

38 Preußische Ostbahn. Se toinen Winsomen klas­sikkojunapeli, paremmin German Railwaysina tunnettu Ostbahn on jäänyt hyvin vähälle käytölle. Jos talven aikaan pääsen Tavernaan pelaamaan, tätä haluaisin ehdottomasti tuoda pelattavaksi.

37 Root. Viimeistä kertaa listalla. Tämän kohdalla vähän harmittaa, sillä peli on nautinnollinen ja haluaisin mielelläni pelata Rootia enemmän. Valitettavasti peli vaatii enemmän kuin kaksi pelaajaa. Tiedän, että lisäosissa on kaksinpeliä parannettu, mutta minulle Rootin hienous on nimenomaan moninpelissä. Siihen taas vaadittaisiin säännöllisiä pelejä porukalla, joka pelin tuntee, eikä se nyt ollut mahdollista.

36 Great Western Trail. Viime vuoden loppupuo­lella iski taas uusi into pelata Great Western Trailia. Pääsin pelaa­maan toistamiseen lisärin kanssa ja mielipiteeni siitä kohentui. En silti kaipaa sitä itselleni. Nykyisillä pelimäärillä peruspeli riittää. Uutta kakkoslaitosta olen nopeasti päässyt kokeilemaan ja sen pa­rannuk­set ovat kyllä hyviä, mutta eivät niin hyviä, että kovin paljon rahaa ja vaivaa käyttäisin pelini päivittämiseen.

35 Eurorails. Kerran-pari vuodessa pyöriteltävä on sopivasti päänvaivaa tarjoava tavarankuskausoperaatio. Kokeneilla pelaajilla peli soljuu leppoisasti ja kilpajuoksu Euroopan kartalla on miellyttävä elämys.

34 Res Arcana. Viime vuonna pohdiskelin toisen lisäosan hankkimista. Perlae Imperii tuli hankittua alkuvuodesta. Su­juvastihan sekin solahti osaksi Res Arcanaa ja toi strategioihin uusia ulottuvuuksia pidentämällä aikaisemmin hyvin nopeaa peliä noin kierroksella. Aivan alkuinnostuksen tasoiseen pelaamisen riemuun se ei meitä lietsonut, mutta eiköhän Res Arcana jossain vaiheessa liity harvalukuiseen sadan pelikerran pelien joukkoon.

33 De Vulgari Eloquentia. Kulmikas ja vanhanai­kainen ja juuri siksi niin kiehtova. Tiukka toimintapisteiden opti­mointi on De Vulgari Eloquentian juttu ja hauska teema siinä päällä kuorrutuk­sena viimeistelee kokonaisuuden ihastuttavan retroksi.

32 The Great Zimbabwe. Splotterin paras peli. Omassa peli­porukassa tälle on onneksi löytynyt ymmärrystä, viime syksynä tätä saatiin jopa nelinpeli pelattua. Viime vuoden listan koostamisen jälkeen lämmittelimme kaksinpeliäkin. Parhaimmil­laan The Great Zimbabwe on kuitenkin isommalla porukalla.

31 New York Central. Tämäkin pääsi viime syksy­nä pöydälle. Hieno kolminpeli on alkuun hämärä kuin mikä, mutta kun juonesta pääsee kiinni ja näkee miten peli toimii, se kyllä vie­hättää. Testasin tätä tyttäreni kanssa ja ensimmäisen pelin tulokse­na oli lähinnä hämmennystä – se on normaalia New York Centralin kanssa – joten ehkäpä tätä voi vielä päästä pelaamaan kotioloissa­kin.

Perlae Imperiin Pearl Bed -kortti, jonka päällä helmiä
Res Arcanan uuden Perlae Imperii -lisäosan mukana tulevat helmet ovat tyylikkäitä. Kuva: Mikko Saari

Sijat 30–21

30 Beyond the Sun. Uutuus. Villen top 100 -listalla Beyond the Sun pomppasi tuoreeltaan kakkospaikalle. Ville onkin pelannut tätä BoardGameArenassa kolminumeroisen määrän pele­jä. Minä olen pelannut pääasiassa laudan äärellä ja pelikertoja on va­jaat parikymmentä. Syys- ja lokakuussa pelasimme tätä jatkuvasti, sitten tahti on hiipunut ja tänä vuonna ensimmäinen ja ainoa peli on pelattu vasta heinäkuussa – ja siitäkin jäi vähän lattea fiilis, toki lähinnä siksi, että pelasin huonosti. 30. sija on siis ihan kelpo sijoi­tus tälle aivan mainiolle pelille, joka ei sitten kuitenkaan aivan huippupelin tasolle yllä.

29 Oregon. Yläkerran hylly on meillä sellainen lautapelien lepo­koti, josta pelejä käydään harvemmin hakemassa. Pitäisi var­maan siirtää Oregon alakerran käytetympään hyllyyn, niin tämäkin oiva kilpajuoksu saisi enemmän pelikertoja. Kuumimmasta innos­tuksesta on jo 1o vuotta: vuonna 2012 pelasin Oregonia yli sata ker­taa.

28 Web of Power. Kuumimmasta Web of Power -in­nostuksesta on sen sijaan jo 20 vuotta: tämä peli keräsi valtaosan peliker­roistaan jo vuonna 2002. Muutama vuosi sitten tehty vaih­dos Chinasta alkuperäiseen Web of Poweriin oli kyllä paikallaan, mut­ta kun pelaajia pitää olla kolme, tätä tulee kotioloissa harvemmin pelattua.

27 Merkator. Hilpeä kilpajuoksu 30-vuotisen so­dan jäädessä taustalle lähinnä sääntökirjan tasolle. Pelissä sota ei näy muuta kuin siinä, että muskettejakin kaupataan paikasta toi­seen ja loppuhuipennuksena on Westfalian rauha. Siis kuiva kuin mikä, mutta etenee kahden kokeneen pelaajan välillä niin sujuvasti, että ilohan tätä on aina pelata.

26 Anno 1800. Viime vuonna Anno 1800 debytoi sijalla 20, kun pelasimme alkukesän ajan vimmaista tahtia. Syksym­mällä alkuinnostus hiipui. Tässä kohtaa Anno 1800 on asettunut sel­laiseksi perushyväksi peliksi, jota on aina mukava pelata, mutta jota koh­taan ei suurta intohimoa ole. Jonkunmoisella mielenkiinnolla odot­telen lisäosaa, joka on tällä hetkellä työn alla.

25 Gulf, Mobile & Ohio. Omia suuria suosikkejani Winsomen junapelien katalogista. Pääsi pöydälle viime syksynä parin vuoden tauon jälkeen, joten paikka tämän vuoden listalla oli sillä varmistettu. Toivottavasti peliä saa pöydälle jatkossakin.

24 South African Railroads. Huhut kertovat, että tämä Winsomen pitkään uudelleenjulkaisua vältellyt peli olisi vih­doin ja viimein Capstonen julkaisuohjelmassa. Saapa nähdä, uskon kun näen. Toivottavasti, sillä onhan tämä oivallinen peli. Olen täs­säkin muuten aika huono, yhdestätoista pelistä olen voittanut tasan kaksi, molemmat heinäkuussa 2011. Sen jälkeen on ollut tauotonta tappioputkea. Osasyy tähän on poikani, joka on jostain syystä South African Railroadsissa lähestulkoon lyömätön.

23 Oath. Viime vuonna Oath jäi niukasti kymme­nen kärjen ulkopuolelle sijalle 11, tällä kertaa sijoitus on selvästi alempana. Syy on tietysti siinä, että peliä on ollut erittäin vaikea saada pelattua. Viime vuoden sijoitus tuli kahden ensimmäisen pelin perusteella, sen jälkeen on saatu alle kolme lisää. Minut Oath on hurmannut täysin, mutta omassa peliporukassani se jakaa jo sen verran pahasti mielipiteitä, että peliä on vaikea saada pelattua. Se on harmi, sillä tähän maailmaan olisi mukava sukeltaa syvemmälle.

22 Unlock!. Viime vuonna sanoin odottelevani Legendary Adventures -boksia. Tässä odotuksen tilassa olen yhä, mutta nyt odotukselle häämöttää jo loppu: havaitsin nimittäin Legendary Adventuresin löytyvän Tampereella kirjaston kokoelmista ja varaus on tehty. Tämähän on aivan täydellinen kirjastolaina. Uusia Unlock!-seikkailuja on siis luvassa!

21 Lost Ruins of Arnak. Uutuus. Vuoden kolman­neksi korkein uutuus päätyi ostoslistalle, kun luin tarpeeksi kehuja Lauta­peliseuran foorumilta. En tosin ostanut itselleni, vaan pojalle joulu­lahjaksi. Lahjapeli oli iso hitti ja maistui myös äidilleni, joka onkin Kennerspiel des Jahresin kohderyhmää. Lisäosa Expedition Leadersin hankin jo alkuvuodesta, mutta panttasin kesälle synttäri­lahjaksi. Nyt lisärikin on korkattu ja havaittu ihan hyväksi, mutta kyllä pelkällä peruspelilläkin pääsee pitkälle. Vuoden ilahduttavim­piin julkaisu-uutisiin kuuluu Arnak – Kadonneet rauniot eli Lautape­lit.fi:n suomenkielinen painos.

Lost Ruins of Arnakin pelilauta
Arnakin kadonneiden raunioiden jahtaamista. Kuva: Mikko Saari

Sijat 20–11

20 Everdell. Jokseenkin samoilla sijoilla mennään kuin viime vuonnakin ja miksipä ei, Everdell on kestävä ja tasaisesti viihdyttävä peli. Työläistenasettelua hieman omaperäisellä tavalla ja räjähtävää korttikombottelua hieman samaan tapaan kuin Imperial Settlersissä, siinäpä kerrassaan toimiva yhdistelmä. Nautinnollinen peli. Lisäripaljouden suuntaan ei ole ollut minkäänlaista hinkua, mistä lompakko kiittää.

19 Magic: The Gathering. Tämäkin olisi teoriassa melkoinen uhka lompakolle, mutta pahat kielet pistävät suunsa suppuun: mistään pelistä en ole viime aikoina saanut tällaista mää­rää hupia näin halvalla. Peliaikakello näyttää tällä hetkellä lukemiksi 41 vuorokautta ja seitsemän ja puoli tuntia. Ihan kohtuullinen mää­rä viihdettä, kun rahaa on mennyt peräti viitonen. Päivittäinen Magicin pelaaminen on peliharrastukseni kulmakivi nykyään.

18 Altiplano. Kestosuosikki, pakanrakennusta yh­dessä muodossa ja genren mukavimpia pelejä. Pakanrakennukseen liittyvät rajoitukset ovat tässä vahvoja ja ohjaavat peliä vaikeisiin suuntiin.

17 Spirit Island. Elämyspeli, jonka pelaamiseen liittyy aina sen verran kalustelemista, että Spirit Islandia tulee pe­lattua verrattain harvoin. Kokemus on toki aina vaikuttava. Spirit Islandin kohdalla on taas ajankohtainen lisäosakysymys. Lokakuussa joukkorahoitukseen tulee seuraava lisäosa. Hankkiako vai ei? Eten­kin jos toimitusaika on yhtä pitkä kuin viimeksi, jättänen väliin, mutta hinta ja tarkka sisältö vaikuttavat toki. Nykyiselläänkin pe­lissä on toki niin paljon pelattavaa, ettemme saa sitä pelattua puhki tämänhetkisellä pelitahdilla.

16 1825. 18xx-genrestä olen hitusen vieraantunut, mutta tästä vanhasta klassikosta tykkään. Nyt ollaan genren juuril­la, sillä 1825 on modernisoitu versio koko genren aloittaneesta 1829-pelistä. Vaikka sanon modernisoitu, niin onhan tämäkin jo pari­kymmentä vuotta vanha. Teräviä kulmia piisaa, mutta vähät niistä. Koko Iso-Britannian kartalla pelattavaa versiota en ole päässyt pe­laamaan pandemian alkamisen jälkeen, ehkä siihen päästään vielä.

15 Hansa Teutonica. Uutuus. Listan toiseksi par­haiten sijoittunut uutuus on vanha peli. Alunperin vuonna 2009 ilmestynyt peli tuli meidän peliporukkaamme uudelle kierrokselle Big Box -laitoksen ilmestymisen myötä. Peli iski lujaa ja nousi en­simmäisen pelikerran epäilysten jälkeen omilla listoillani yhdeksi parhaista viiden pelaajan peleistä. Vanhan koulukunnan europeliä, herkullista vuorovaikutusta ja paljon erilaisia mahdollisuuksia me­nestyä. Hieno peli.

14 1860: Railways on the Isle of Wight. Korkeim­malle sijoittunut 18xx-peli on karheampaa 1825:ttä huolellisemmin viimeistel­ty ja modernimpi tapaus. Se on myös erittäin hyvä kaksin- ja kol­minpeli, mikä on minulle merkityksellistä. Tämän paremmak­si 18xx-pelit eivät käy.

13 Ora et Labora. Aikaisemmin kolmen kärjessä notkunut luostaripeli on hivenen hiipunut suosiossaan. Se on jäänyt vähän uudempien pelien jalkoihin. Osasyy voi olla sen tietyssä staattisuudessa. Ora et Laboraan ei ole koskaan ilmestynyt lisäosia, joten pelin pelaaminen on aina samanlaista, voi vain valita pelaako Irlannin vai Ranskan skenaariota, eikä niiden välillä niin suurta eroa ole. Mutta eipä tämä miksikään sinänsä ole hapantunut.

12 Die Dolmengötter. Täyden kympin peliksi tätä hirvittävän rumaa peliä tulee kyllä pelattua ihan rikollisen vähän. Tiukka neljän pelaajan vaatimus haittaa paljon. Mutta tästä tykkää­minen on henkilökohtaisia erityispiirteitäni, niitä joista ei tingitä.

11 Nusfjord. Uwe Rosenbergin pieni ja notkea. Tähän työläistenasettelupeliin saisi tulla taas joku uusi lisäosa. Saimme mukavasti iloa Tony Boydellin kehittelemän lisäosan testaamisesta; toivottavasti Lookout Games saisi vaikkapa sen julkaistua ihan virallisestikin, sen verran oivallisia ideoita tässä lisäosassa on.

Hansa Teutonican Itä-Preussin kartta
Hansa Teutonica ja touhua ja tohinaa Itä-Preussissa. Kuva: Mikko Saari

Sijat 10–1

10 Hallertau. Vuoden 2021 peli oli tämä Uwe Rosenbergin työläistenasettelu- ja korttienkeräilypeli. Pelasimme tätä vimmatusti alkuvuoden, mutta kesäkuussa tulivat sitten uudet pelit ja Hallertaun pelaaminen jäi. Elättelin toiveita viidestäkymme­nestä pelikerrasta vuodessa, mutta se ei sitten toteutunut. Paljon tätä silti pelasimme. Edelleen maistuisi, peliseurani lienee kuiten­kin innostuneempi muista peleistä.

9 Monikers. Rikollisen hauska partypeli ponnahti listalla ylöspäin, koska pääsin pelaamaan sitä useamman kerran, kun palasin syksyllä peli-iltoihin. Minkään muun pelin kanssa ei vain ole tällä tavalla hauskaa. Edelleen soisin, että korttivalikoima olisi pykälää monimuotoisempi, mutta toisaalta en ole edelleen­kään jaksanut tehdä asian eteen mitään.

8 Pax Pamir (2nd edition). Valtataistelua Afganista­nissa päästiin käymään viimeksi kesäkuussa. Neljän hengen peli oli silloin ihan silkkaa Pamiria. Hirveä vääntö, joka päättyi aivan yllät­tävään äkkilopetukseen, kun pöytään plumpsahti toinen Domi­nance Check -kortti, katkaisten pelin sen sileän tien. Hups!

7 Fields of Arle. Yleensä kärkikolmikossa viihty­nyt peli putosi nyt vähän alemmas, kun kärkeen änkesi kaikenlaista uutta. Syytä huoleen ei ole: maatilan kehittely maistuu kyllä edel­leen. On vain ollut muunlaista kehittelyä, joka on viime aikoina kiinnostanut enemmän. Arle on edelleen vahva peli, jossa on muka­va miettiä erilaisia lähestymistapoja likimain samana pysyvään on­gelmaan (eipä tässä hirveästi enempää liikkuvia osia ole kuin Ora et Laborassa, silti tämä on kestänyt paremmin).

6 Slovenialainen tarok. Perinteisten korttipelien ykkönen on listalla samoilla sijoilla kuin viime vuonnakin. Keväällä peli oli erityisen paljon mielessä, koska värkkäsin uusia haasteita saadakseni pelistä sovitusta Board Game Arenaan. Projekti jäi tou­kokuussa loppuvaiheisiin, hion vielä pelin toteutuksen yksityiskoh­tia ja testausta tarvitsisi vielä paljon. Kesälomalla hanke ei ole eden­nyt, mutta nyt syksyllä peli olisi tarkoitus saattaa julkaisukuntoon.

5 Ark Nova. Uutuus. Tämän vuoden kuumin uu­tuus löytyy näinkin korkealta. Ark Novan suhteen minulla oli al­kuun omat epäilykseni, mutta onneksi olin välittämättä niistä ja hankin pelin, sillä tämä oli kyllä täysosuma. Isoja epäilyksiä kohdis­tui esimerkiksi pelin kestoon, mutta meille tämä ei ole tuntien peli, vaan noin kolmen vartin pikamatka. Onhan tämä kertakaikkiaan erinomainen peli, jossa pääsee pähkäilemään mukavasti korttien käyttämistä ja toimintojen järjestystä. En siis lainkaan ihmettele, että peli on ollut huippusuosittu. Ark Novan ilmestyminen suomek­si on vuoden ilahduttavin julkaisu-uutinen.

4 Samarkand: Routes to Riches. Viime vuoden päät­teeksi pelasimme tätä lempipeliäni pari kertaa. Tämä täyden kym­pin peli on juuri sellainen salamannopea peli, jollaisista pidän.

3 Mahjong. Viime vuonna näytti siltä, että tyttä­reni olisi vihdoin kypsynyt mahjonginpelaajaksi ja niinhän siinä kävi. Pelasimme tätä pari kertaa kolminpelinä, mutta ennen kaik­kea tästä tuli kestosuosikki mummolareissuille. Edelleen se ainoa oikea tapa pelata mahjongia on Zung Jung, mitään muuta ei tarvitse edes harkita.

2 Innovation. Listan ylin kärki on muuttumaton. Innovation pitää edelleen kakkospaikkaa. Viime vuonna pelasimme Innovationia hurjan paljon, yli 40 erää, ja aivan niin hurjaan tahtiin emme mitenkään yllä tänä vuonna. Kestosuosikin asema ei kuiten­kaan horju, eiköhän tänä vuonnakin vielä ennätetä kaksinumeroi­siin pelikertoihin. Nelinpeliäkin olisi hauska päästä pelaamaan lisää.

1 A Feast for Odin. Listaykkönen on ja pysyy. Uwe Rosenbergin viikinkieepos on edelleen parasta, mitä lautapeleillä on tarjota. Kotona pelaamme yhä lyhyempää kuuden kierroksen peliä The Norwegiansin ja Mini Expansion #2:n kanssa, mutta sen lisäksi keväällä pelasimme paljon eri kokoonpanoilla peruspeliä Board Game Arenassa. Peruspelin kaksinpeli ei ole ihan yhtä hyvä, toimintolaudassa on siihen puutteensa, mutta ei se silti sitä muuta mihinkään, että A Feast for Odin on upea peli. Syksyllä pitänee taas yrittää saada säännölliset BGA-pelit käyntiin. Gernot Köpke muuten kehittelee paitsi tulevia lisäosia (The Danes saattaa ilmestyä jo tänä vuonna!), myös päivitettyä versiota peruspelistä, jossa olisi sisäänrakennettuna parempi kaksinpeli.

Kädessä kuusi Ark Novan korttia
Mitä näistä pelaisin? Ark Novan kanssa pääsee pohtimaan korttien pelaamisen kiemuroita. Kuva: Mikko Saari

Huomioita listasta

Tänä vuonna listalle nousi yksitoista uutuuspeliä. Viime vuonna en­nustin, että yhdeksästä uutuuspelistä mentäisiin tänä vuonna alas­päin. Niin ei käynyt, mutta näistä nyt listalle nousseista uutuuk­sista kaikki eivät olleet varsinaisesti uusia pelejä, vaan nousivat listalle muuten vain. Määrä on kohtuullinen.

Viime vuonna omistin listan peleistä 71, tällä kertaa 70. Viidestä­kymmenestä parhaasta omistin viime vuonna 45, nyt 44. Aika ta­saista on siis kehitys, mutta en olekaan juuri myynyt tai ostanut pelejä vuoden aikana.

Tänä vuonna kahden vuoden sääntö pudotti pois paljon pelejä, kos­ka myin vuonna 2020 lähes sata peliä kokoelmistani. Niinpä nyt lis­tan ulkopuolelle jäi paljon pelejä, joita en enää vuonna 2020 pelan­nut. Ensi vuonna karsintaa tulee vielä lisää, sillä joukossa oli nytkin paljon pelejä, joita en ole pelannut vuoden 2020 jälkeen.

Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että tämä kahden vuoden sääntö ei jätä minulle edes sataa ehdokasta listalle, mutta eiköhän tilanne eh­di vielä vuoden aikana elää. Laskeskelin nyt joka tapauksessa pari­senkymmentä käytännössä varmaa karsiutujaa pelkästään nyt sa­dan parhaan joukkoon päässeistä. Ensi vuonna lista tulee siis uusiutu­maan reippaasti.

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *