Kategoriat
Peliarvostelut
Vahva tulokas – hyvät tulokset kolmena viime vuonnaVAHVA TULOKAS

Clank!

Luolaholvissa on runsaasti aarteita – ja vihainen lohikäärme. Jos rosvot hiipivät paikalle ihan hiljaa, ehkä lohikäärme ei kuule? Ollaan siis ihan hiljaa…. KLANK! Hups. Clank! on fantasia-aiheinen pakanrakennus- ja rosvoamispeli.

Paul Dennenin suunnittelema Clank! vuodelta 2016 on yhdistelmä pakanrakennusta, onnenkoetusta ja seikkailua luolastossa. Voittaja on urheista rosvoista se, joka kerää eniten pisteitä ryöväämällä lohikäärmeen luolastosta esineitä ja keräämällä liittolaisia sekä selviää lisäksi takaisin maan päälle. 

Lohikäärme huomaa pelaajat helpommin, jos nämä metelöivät (Clank!, klank, klonk, kolikoli). Jos jäät lohikäärmeen kanssa jumiin luolastoon, ei esineistä ja sinusta jää sen kummemmin kerrottavaa jälkipolville, joten hiljaisesti olisi syytä kulkea.

Clank!:n kansi

Seikkailua luolastossa, mutta ei liian pitkään!

Käytännössä vuorollaan pelaajat ostavat lisäkortteja pakkaansa kokemuspisteillä, taistelevat hirviöitä vastaan ja liikkuvat luolastossa pelilaudalla. Kokemuspisteiden määrä, taisteluvoima ja liike riippuvat käteen omasta pakasta nostetuista viidestä kortista. Osa korteista saattaa antaa lisänostoja tai muita etuja.

Jos liike pelilaudalla johtaa luolaan, jossa on aarre, pelaaja saa ottaa sen itselleen. Aarteina voi olla esimerkiksi voittopisteitä, terveyttä tai miekkoja ja ne ovat afrikantähtimäisesti piilossa eli yllätyksiäkin on luvassa. Artefaktit, aarteista suurimmat, ovat kuitenkin näkyvissä eli liian suurta painoa kääntelyllä ei ole.

Pelin voittaakseen tai edes loppupisteytykseen osallistuakseen on kerättävä ainakin yksi artefakti, eikä enempää saa ottaakaan ilman erikseen ostettavaa reppua. Artefaktit ovat eriarvoisia, arvokkaimmat ovat syvällä maan alla, vähempiarvoiset löytyvät nopeammin.

Ydinkysymyksenä onkin uskaltaako hakea arvokkaan artefaktin syvältä maan uumenista vai pelaako varman päälle ja ottaa jonkun vähempiarvoisista? Peli nimittäin päättyy pian sen jälkeen, kun ensimmäinen pelaajista on poistunut luolastosta oman artefaktinsa kanssa tai jos joku kuolee. Loppupisteytykseen pääsevät mukaan vain ne pelaajat, jotka ovat pelin päättyessä artefaktin kanssa maanpinnan yläpuolella.

Lähikuva Clank!:n pelilaudasta
Pelilaudasta ei varsinaisesti luolaholvitunnelmaa irtoa. Kuva: Mirva Jääskeläinen

Pelin ytimenä pakanrakennus

Luolaston uumeniin sukelletaan pakkaa rakentaen. Käteen nostetaan pakasta joka vuorolle viisi korttia. Nämä pelataan, hankitaan uusia kortteja ja vuoron lopuksi nostetaan taas viisi korttia. Kun nostopakka loppuu, käytetyt ja hankitut kortit sekoitetaan uudeksi nostopakaksi.

Tarjolla olevat kortit poikkeavat esimerkiksi Dominionista siten, että vakiona tarjolla on neljä korttia ja loput kuusi täydennetään pakasta, jossa kortit ovat sekaisin. Pakkaan ostettavien liittolaisten ja esineiden lisäksi tarjolle voi tulla käytettäviä ja pois heitettäviä apuvälineitä sekä hirviöitä, joita vastaan taistellaan. 

Pakkaan kerättävissä korteissa on jotakin tai joitakin seuraavista neljästä:

  • kokemusta, jolla ostetaan lisäkortteja tai käytetään tavaroita
  • askeleita, joita tarvitaan liikkumiseen
  • miekkoja, joilla taistellaan sekä tarjolla olevissa korteissa että luolastossa olevia hirviöitä vastaan 
  • voittopisteitä

Lisäksi kortit saattavat joko käteen otettaessa tai joka kerran pelatessa antaa rahaa, voittopisteitä, elämäpisteitä tai esimerkiksi lisäkortteja. 

Lähikuva Clankin korttivalikoimasta
Tarjolla on aina tietyt vakiokortit ja sitten lisäksi satunnainen valikoima muita kortteja. Kuva: Mirva Jääskeläinen

Hys, lohikäärme hyökkää!

Erityisen pelistä tekee se, että pelaajien puuhia vahtii lohikäärme, joka hyökkäilee tunkeutujien kimppuun aina, jos tarjolle tuleviin kortteihin ilmestyy lohikäärmeen kuvalla varustettu kortti. Luolastossa olisi siis hyvä hipsutella hiljaa. Osa korteista kuitenkin tuottaa meteliä, joko itselle tai toisille.

Meteli näkyy pelissä pelaajien värisinä clank-kuutioina, jotka lohikäärmeen hyökätessä laitetaan samettiseen pussukkaan ja sokkona nostetaan. Pelaajat ottavat osumaa, jos omia kuutioita nousee, ja pelin edetessä lohikäärmeen viha kasvaa, eli kuutioita nostetaan kerralla enemmän.

Kullakin pelaajalla on oma terveysmittarinsa, jonka avulla lohikäärmeen tekemä vahinko mitataan. Myös luolastossa liikkuessa ilman miekkaa kohdatut hirviöt vahingoittavat pelaajaa. Mikäli mittari etenee loppuun saakka, pelaaja pökertyy ja hänen pelinsä päättyy.

Pelaajaeliminaatio voi aiheuttaa sen, että joku pelaajista joutuu odottelemaan pelin loppumista hetken aikaa. Kun ensimmäinen pelaaja poistuu linnoituksesta artefaktin kanssa tai kuolee, on jäljellä kuitenkin enää korkeintaan neljä kierrosta, joiden jälkeen peli viimeistään päättyy.

Pelin lopussa voittopisteitä saa osasta korteista sekä kerätyistä ja ostetuista aarteista, artefakteista ja kauppatavaroista, mutta vain jos artefakti kainalossa on päässyt maanpinnan yläpuolelle. Ei haittaa, vaikka olisi pökertynyt, kunhan vain ehdot täyttyvät.

Lähikuva lohikäärmekomponenteista
Lohikäärme ja pussukka, josta kuutioita nostetaan. Pelaajien väriset kuutiot merkkaavat vaikeuksia pelaajille. Kuva: Mirva Jääskeläinen

Pelikokemuksia

Clank! on teemoitettu hyvin: kortit on nimetty ja kuvitettu oivaltavasti. Ne syventävät hauskalla tavalla luolastorosvousteemaa. Sen sijaan pelilaudan valkeat viivat ovat lähinnä hämmentäviä: eivät ne oikein tunneleitakaan muistuta. Miksi linnan maanpäällisen osan tunnelit näyttävät täsmälleen samalta kuin maan alla, vaikka huoneet ja luolat ovat selkeästi eri näköisiä? Näinpä: jos nuoruuttaan ei ole viettänyt tietokoneella luolastokarttoja tutkien, voi pelilauta vaikuttaa kummalliselta.

Oikein oivallisesta pakanrakennuspelistä on kuitenkin kysymys, pienin huomioin. Oman pakan muokkaukseen työkaluja on vähän: huonojen korttien poistaminen pakasta on vaikeaa, eikä joka kerralla tarjolla ole kovin kummoisia vaihtoehtoja ostettavaksi.

Jotta luolastossa liikkuminen hengissä pysyen onnistuisi, on kokemusta, askeleita ja miekkoja kaikkia oltava pakassa ja yleensä kädessäkin jonkin verran. Näitä ei tietenkään välttämättä pakasta käteen tule tasaisesti, vaikka niitä miten tasapainoisesti pakkaansa rakentaisi. Tuurilla on melko paljon merkitystä korttien suhteen, puhumattakaan sen merkityksestä kuutioiden nostamisessa lohikäärmepussukasta.

Vuorovaikutustakin pelistä löytyy, erityisesti epäsuoraa. Pelissä pitää seurata muiden touhuja, sillä kun joku pelaajista lähtee nousemaan ylöspäin luolastossa, pelin loppu on lähellä. Luolastosta on päästävä maan pinnalle, jolloin pääsee mukaan loppupisteytykseen ja mielellään vielä ulos linnasta, jolloin saa bonuspisteitä. Tämä tekee pelistä kilpajuoksua, ensin artefaktien luo ja sitten maan päälle. Kilpajuoksuelementtiä tuovat myös kaupankäyntiluolat, joissa myytävien kauppatavaroiden määrä on rajattu.

Peli sopii kevyehköksi peliksi peliharrastajille sekä perheille, mikäli pieni määrä englantia korteissa ei haittaa, ja mikäli hauska ja huumorilla maustettu peli on sitä mikä on hakusessa. Pelaajaeliminaatio on myös huomioitava asia: kaikki kun eivät siitä pidä, vaikkakin tässä pelissä se käytännössä laukaisee aina pelin loppumisen muutaman kierroksen päähän myös muilta pelaajilta. Kokonaan pisteittä jääminen on pelissä kuitenkin täysin mahdollista.

Sisarpeli Clank! in! Space!

Clank! In! Space!:n kansi

Perusidea Clank! in! Spacessa! on sama kuin alkuperäisessä. Pelilauta on jopa alkuperäistä karumpi: vaikka tuijottaisi kuinka pitkään, on kuvituksesta vaikea hahmottaa avaruusalusta. Ennemminkin pelaajat seikkailevat vuokaaviossa.

Avaruusaluksessa kuitenkin ollaan ja tavoitteena on varastaa galaksin valtiaan, lordi Eradicuksen, artefakteja. Matkalla rakennellaan pakkaa, taistellaan hirviöitä vastaan ja varotaan pitämästä meteliä, jotta lordi ei hyökkää ja vie elämäpisteitä. Etsittävät artefaktit ovat aluksen lukitussa osassa, komentokeskuksessa, jonne päästäkseen pitää hakea kaksi komentokoodia eri puolilta alusta.

Kun pelaaja on poiminut haluamansa artefaktin, hän kiiruhtaa pakosukkulalle ja saa bonuspisteet. Tämän jälkeen muut voivat yrittää samaa, kunnes pelaajakohtaiset elämäpisteet loppuvat.

Alkuperäisessä Clankissa on mahdollista hakea nopeasti lähin artefakti, kiivetä ylös luolastosta ja päättää peli nopeasti. Tässä avaruusversiossa pelaajat on pakotettu seikkailemaan komentokoodien perässä ennen artefaktin hakemista – tämä pidentää peliä ja kasvattaa pakkaa tehden pelistä aavistuksen strategisemman.

Peli ei pääse loppumaan niin helposti kesken, vaikka edelleen voit hakea suuremmalla riskillä arvokkaamman artefaktin kauempaa tai lähempää vähemmän arvokkaan. Lisäksi uutena tässä versiossa joissakin korteissa on lisäominaisuuksia, jotka aktivoituvat, kun pöytään saa yhtä aikaa vähintään kaksi saman väristä korttia. Monipuolisuutta lisää myös modulaarinen pelilauta, jonka voi yhdistellä lukemattomilla eri tavoilla.

Kädessä Clank in Spacen kortteja, taustalla pelilauta
Clank! In! Space! toteuttaa scifiteemaa korteissa mukavasti, mutta pelilauta on kovin ankean näköinen. Kuva: Mirva Jääskeläinen

Muut lisäosat

Mikko Saari: Clank!:iin on ilmestynyt joukko lisäosia, joista lyhyesti kokeilematta:

Sunken Treasures sisältää uuden pelilaudan, jossa on kaksi osittain vedenalaista karttaa ja niiden myötä uusia haasteita. Sukellusvarusteilla voi olla veden alla rajattomasti, ilman niitä täytyy päästä nopeasti ylös. Vesiputousta pitkin pääsee nopeasti alas, mutta sepä pitääkin ääntä aika lailla.

The Mummy’s Curse sisältää uuden pelilaudan, joka on pyramidi, jossa muumio vaeltelee sattumanvaraisesti tekemässä kiusaa. Tämä lisäosa muuttaa peliä jonkin verran eikä vain lisää uutta, mutta kaikkia lisäosan satunnaisuus ei ole miellyttänyt.

Expeditions-lisäosat ovat karttapaketteja, joissa ei ole uusia kortteja, vain pelkkä kaksipuolinen pelilauta ja mahdollisesti jotain lisätokeneita. Gold and Silk on toiselta puolelta kääpiöiden kultakaivos täynnä hirviöitä, toisella puolella on hämähäkkikuningattaren pesä. Kuningatarhan on vain legenda, jolla pelotellaan ihmisiä pysymään poissa… Temple of the Ape Lords on viidakko- ja King Kong -teemainen lisäri, toisella puolella on viidakkoa ja toisella apinatemppeli.

Adventuring Party -lisäri toimii peruspelin ja Clank! Legacyn kanssa ja kasvattaa pelaajamäärän kuuteen. Jokainen pelaaja saa asymmetrisen aloituspakan.

Apocalypse! laajentaa Clank! In! Space!:a. Kaksipuolinen pelilauta ja vähäsen uusia kortteja tarkoittaa sopivaa annosta lisävaihtelua peliin. Cyber Station 11 on selvästi peruspeliä tiiviimpi pelilauta, joka tuo Clank! In! Space!:n keston lähemmäs alkuperäistä Clank!:ia.

Clank! Legacy: Acquisitions Incorporated

Tuomo Pekkanen: Penny Arcade -nettisarjakuvan tekijöiden humoristiseen D&D-maailmaan sijoittuva Clank! Legacy: Acquisitions Incorporated ottaa tavallisen Clankin ja lisää siihen kieli poskessa kirjoitettua tarinaa ja tapahtumia, jonka syövereihin 2–4 pelaaja voi sukeltaa.

Clank! Legacyssä pelaajat ovat aarteenmetsästäjäyrityksen palveluksissa ja vaikka kampanjassa periaatteessa tehdäänkin yhteistyötä, ei Clank! Legacy ole yhteistyöpeli, vaan jokaisen pelikerran lopuksi (yleensä) saadaan ulos voittaja ja kerätään kokemusta, parempia kortteja ja ominaisuuksia omalle hahmolle, jonka kanssa kampanja läpi viedään.

Peli yrittää ohjata pelaajia yhteistyöhön, mutta toisaalta jättää oven juuri sopivasti ahneudelle ja vahingonilolle, kun yhtiötoveri jää pelastusrajan alapuolelle artifaktinsa kanssa.

Clank! Legacy: Acquisitions Incorporated ei suoranaisesti kaipaa aikaisempaa kokemusta Clank!:sta, mutta kun peli maksaa lähes 100 euroa kannattaa tietysti olla varma, että peli kiinnostaa. Se ei myöskään muuta Clank!:ia mekaanisesti mitenkään merkittävästi, mutta on mielestäni monipuolisempi kuin tavallinen Clank!. Lisäksi legacy-peleille luontaisesti olisi hyvä, että peliseura pysyisi samana koko kampanjan ajan, ihan vain jo siksi, että pääsee nauttimaan kampanjan tuoman tarinan käänteistä täysipainoisesti. 

Clank! Legacyn kirjoittamisen laatu oli ainakin meidän peliporukkamme mielestä erinomaista. Ääninäyttelimme innolla tarinan vaiheet, revimme, lätkimme tarroja, merkkasimme ja teimme legacy-peleille ominaisia juttuja suu virneessä. Tavaraa liimaillaan ja revitään pelin aikana runsaasti.

Pelikerrat saimme läpi noin tunnissa osaa kohden ja yleensä pelasimme kaksi osaa yhdellä pelikerralla, joiden kaikkien jälkeen jäimme kyllä kaipaamaan lisää. Onneksi melko kalliista Clank! Legacy -boksista jäi pelin ostajalle uniikki, vähän kuin useammalla lisärillä viritelty Clank!

Faktat Clank!:sta

Suunnittelija:

Julkaisija: Renegade Game Studios (2016)

Mutkikkuus: Sääntökirja on hieman sekava, mutta itse peli on selkeä ja suoraviivainen. 

Onnen vaikutus: Aarteet ovat piilossa ja ne kääntyvät esiin, kun pelaaja astuu ruutuun, toisaalta arvokkaat artefaktit ovat pelilaudalla pistepuoli ylöspäin. Myös korttituurilla on toki vaikutusta: tarjolla olevat kortit vaihtuvat sen mukaan mitä pakka tarjoaa ja käteen valikoituu omasta pakasta satunnaiset kortit. Lohikäärmeenkin hyökkäyskohteiden valikoitumisessa on hyötyä hyvästä onnesta.

Vuorovaikutus: Clank! on kilpajuoksua ensin arvokkaille artefakteille, sitten ylös maan alta. Toisen pelaajan valinnoilla on paljon vaikutusta peliin, voit jäädä jopa kokonaan pisteittä, jos joku pelaajista päättää pelin nopeasti. Myös korteilla voi aiheuttaa toiselle vahinkoa metelin muodossa.

Teema: Pelilaudasta omituisine valkoisine raitoineen ei ehkä heti tule linnoitus käytävineen ja tunneleineen mieleen, mutta muuten laudalla liikkuminen ja hirviön hyökkäykset luovat hyvin tunnelmaa. Korteissa on mukavasti ajatusta taustalla, korttien nimet ja kuvat on liitetty taitavasti ja humoristisestikin toiminnallisuuteen.

Uudelleenpelattavuus: Alkuperäisen pelin pelilauta on kaksipuolinen ja avaruusversiossa modulaarinen, eli vaihtoehtoja on. Kortteja on melko paljon ja ne tulevat toki tarjolle joka peliin eri järjestyksessä tarjoten eri korttiyhdistelmiä.

Kieliriippuvuus: Korteissa on jonkin verran tekstiä, mutta pitkälle pärjää symboleiden avulla.

Pelaajamäärä: 2–4, toimii hyvin kaikilla pelaajamäärillä.

Kesto: Noin 30–60 minuuttia, mutta riippuu paljon pelaajien strategioista.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.