Vuosi 2023 oli poikkeuksellisen kova pelivuosi, BG Stats -sovelluksen mukaan pelikertoja kerääntyi huikeat 380 kappaletta ja eri pelejä tuli pelattua 140 eri pelin verran. Vuosien saatossa pelimakuni on elänyt ja muuttunut, nykyään listalta löytyy perinteisten europelien lisäksi sekalainen seurakunta tikki-, huutokauppa-, juna- ja talouspelejä. Vertailua voi tehdä edelliseen top 100 -listaani, joka ilmestyi 2021.
Pelimekaniikoista vahvasti edustettuna ovat muun muassa pakan-, pussin- ja koneistonrakennus, resurssien-, alueiden ja korttienhallinta. Näiden lisäksi tärkeimpinä mekanismeina toistuu vuorojärjestyksen ja pelin lopun manipuloiminen. Yhteistyö-, party- tai sanapelejä ei listalta juuri löydy.
Toivon että listaa lukiessasi löytäisit uusia, kiinnostavia lautapelejä, joista et ehkä ole ikinä kuullutkaan!
Sijat 100–91
100 Lands of Galzyr. Sami Laakson Galzyr on 95% tarinaa ja 5% peliä, mutta peli (tarina?) on toteutettu vallan mainiosti ja selainpohjainen käyttöliittymä toimii. Jää nähtäväksi kuinka kauan tämä jää pyörimään hyllyyn, tarinaa tuntuu riittävän mutta kestääkö kiinnostus yksinkertaisen pelimekaniikan vuoksi kuinka pitkäksi aikaa? Tälle listalle mahtui vain kaksi suomalaisen suunnittelijan peliä (mikähän se toinen mahtaa olla?).
99 De Vulgari Eloquentia: Deluxe Edition. Miltä kuulostaa peli, jonka teemana on italian kirjakielen kehitys myöhäiskeskiajalla? Hieman erikoiselta, mutta yllättävän hyvä ja temaattinen peli on tästäkin aiheesta saatu aikaiseksi. Tätä pelaisi mielellään ja useammalla pelaajalla jopa, sillä pelaajien välistä vuorovaikutusta on jopa yllättävän paljon.
98 My Island. Ks. seuraava listasija.
97 My City. Puoliso innostui aikanaan The Isle of Catsin myötä polyominopeleistä ja menin puolivahingossa mainitsemaan My Cityn. Pakkohan se oli sitten hankkia ja myöhemmin myös Roll’n’write ja My Island. Alkuperäinen My City on oikein mainio ja mukaansatempaava peli. Ainoa miinus tulee geneerisestä teemasta ja ulkoasusta – pelin kanssa olisi voitu tehdä niin paljon enemmän! Mielestäni My City on pelisarjan paras peli, My Islandin lopusta jäi todella epämiellyttävä maku suuhun ja vaikka siinä oli hetkensä, lopun pistetyssäännöt pilasivat muuten ihan hyvän kampanjan.
96 The One Hundred Torii. Laatanasettelua, hahmokykyjä ja lyhimmän reitin etsimistä – The One Hundred Torii yllätti positiivisesti. Carcassonnen ystäville, ehkä?
95 Bärenpark. Phil Walker-Hardingin (Sushi Go!, Gizmos, Imhotep) mainio polyominopeli eläintarhateemalla. Lisäosa The Bad News Bears tuo peliin lisäsyvyyttä. Suosittelen jos polyominopelit ovat mieleesi!
94 Locomotive Werks. Lainaan Mikkoa kun en keksi mitään sanottavaa tästä hyvin omantakeisesta pelistä. “Winsome Gamesin karu, mutta kiehtova junatehtailupeli jaksaa viehättää. Peli on hieno esimerkki siitä, miten jonkun idean pelkistäminen äärimmilleen voi toimia.”
93 Wild Tiled West. Paul Dennenin (Clank!-pelisarja, Dune: Imperium) Wild Tiled West -polyominopeli oli pienoinen pettymys. Peli on muutaman kierroksen liian lyhyt ja todella pahasti epätasapainossa olevat hahmokortit veivät pelistä ilon ja päädyin lopulta myymään pelin. Silti se on top 100 -pelien joukossa, koska pelissä on hetkensä.
92 German Railways. Winsomen junapelit ovat todella, todella omituisia. Karun ulkokuoren alta on vuosien saatossa paljastunut toinen toistaan loistavampia pelejä, joista German Railways eli Preußische Ostbahn on yksi suosikeistani. Tunnen syvää viha-rakkaussuhdetta pelin vuorojärjestysmekanismia kohtaan – mitä paremmin pelissä pärjää, sitä todennäköisemmin jää ilman vuoroa ja toisinpäin. Ihanan raivostuttavaa.
91 Canvas. Canvas on samaan aikaan monimutkainen että yksinkertainen peli – vuorollasi joko ostat riviltä kortin tai teet maalauksen valmiiksi yhdistelemällä kolme eri kuvakorttia päällekkäin haluamaasi järjestykseen, jonka jälkeen sujautat kortit kuoren sisään ja pisteytät maalauksesi. Toista tämä kolme kertaa ja peli on ohi.
Ongelmana on se että kortteja saa pitää hallussaan kerrallaan maksimissaan viisi kappaletta. Pelin neljä erilaista joka peliin vaihtuvaa tavoitekorttia määrittävät sen mitä symboleita pelaajat haluavat taideteoksiinsa lisätä ja missä järjestyksessä. Ei analyysihalvausherkille pelaajille, sillä etenkin lisäosien kanssa mahdollisten yhdistelmien määrä moninkertaistuu ja pahimmassa tapauksessa kokeneemmatkin pelaajat menevät lukkoon. Kickstarter-herkkuineen peli on oikein nätti, vaikkakin osa lisäsälästä on täysin turhaa rahastusta.
Sijat 90–81
90 Point City. Nopea ja vaivaton filleri. En ole pelannut Point Saladia, mutta tämän jälkeen tuntuu ettei minun tarvitsekaan, hyvällä tapaa. Teema on ainakin mielenkiintoisampi tässä kaupunkiversiossa.
89 Silk. Älä anna söpön kuvituksen ja ulkoasun hämätä – peli on todella brutaali! Pelaajat tekevät kaikkensa raivatakseen tilaa omille silkkitoukilleen hinnalla millä hyvänsä. Tapoihin kuuluu muunmuassa vastustajien toukkien työntäminen kalliolta alas tai suoraan pedon suuhun. Ei helposti hermonsa menettäville pelaajille mutta niille, joita pelin sisään rakennettu “take that” ei haittaa, Silk saattaa olla yllätyshitti.
88 Cartographers. Kupongintäyttöpelit tulivat ja menivät, mutta Cartographers sinnittelee yhä listalla. Omistan Heroes-lisäosan sekä kaikki kuusi karttalisuria, mutta toisaalta ei tätä tule juuri edes pelattua. Silloin kun tulee, muistuu mieleen että hei, tämähän on ihan hyvä peli sittenkin.
87 The Magnificent. Outo ja mielestäni jopa vähän teematon pistesalaatti. Puoliso tykkää ja siksi tätäkin on tullut pelattua viimeaikoina. Peli saa plussaa siitä miten nopanvalinta toimii tässä pelissä. Jokaisen kierroksen päätteeksi maksat isoimman yhteenlasketun samanväristen noppien summan plus valkoisten noppien luvun verran rahaa. Kierroksen aikana aiempien noppien luvut lisätään uuden nopan tehokkuuteen mutta vain jos nopat ovat samaa väriä, joten pelissä täytyy jatkuvasti tasapainotella toimintojen tehokkuuden ja rahankäytön välillä.
86 Trickerion: Legends of Illusion. Taikuriteemalla jatketaan, seuraavana vuorossa Trickerion. Joka ikinen kerta kun pelaan Trickerionia, mietin että tämän pelin voisi varmasti suunnitella paremmin. Ehkä tätä pitäisi vain pelata enemmän, jotta se vihdoin klikkaisi päässä tai jotta se ei tuntuisi työltä. Ehkä Mindclash Gamesin pelit eivät vain ole mun makuuni, mutta on pakko myöntää että Collector’s Edition on ainakin upean näköinen.
85 Yedo: Deluxe Master Set. Se vaativampi ja temaattisempi Lords of Waterdeep. Oikein mainio peli joka vaatii tietynlaisen peliporukan. Deluxe Master Set on oikein hieno kokonaisuus itsessään ja lisämoduulit tuovat peliin lisää valinnanvaraa mikä on vain hyvästä.
84 Next Station: London. Listan viimeinen muokkaus, olin täysin unohtanut Next Station: Londonin listalta! Sori Merkator, tipuit juuri satasen ulkopuolelle. NS:L on ehkä paras kupongintäyttöpeli Cartographersin ohella, vahva suositus. Tätä on tullut pelattua myös Board Game Arenassa paljon.
83 Cat in the Box: Deluxe Edition. Tikkipelit ovat loistavia ja Cat in the Box tekee juuri tarpeeksi uutta ja erilaista. Kierroksen viimeisten korttien peluu on joka kerta yhtä jännittävää, sillä paradoksin vaara uhkaa aina. Rohkeasti vain kokeilemaan, jos joskus saat tilaisuuden.
82 A Feast for Odin. Sillai ne Uwe Rosenbergin pelit ovat vain kadonneet listalta. A Feast for Odin on edelleen kyseisen suunnittelijan magnum opus. En ole enää pitkiin aikoihin omistanut peliä, mutta kyllä tätä pelaa joka kerta oikein mielellään, etenkin lisäosien kanssa.
81 Lost Ruins of Arnak. Pakanrakennusta ja työläistenasettelua yhdistävä Lost Ruins of Arnak on kevyttä löytöretkeilyä ja seikkailua, kun pelaajat yrittävät rosvota aarteita Arnakin kadonneista raunioista. Viiden kierroksen aikana pelaajat etsivät ja löytävät uusia kaivauksia, kukistavat muinaisia hirviöitä jotka suojelevat aarteita, hankkivat avustajia, ostavat ja käyttävät työkaluja ja artifakteja sekä etenevät tutkimusradalla. Voittopisteitä ropisee vähän kaikesta ja peli on loppu yllättävän nopeasti.
Nopein pelaamani pelikerta Board Game Arenassa oli pelin koodannutta pelaajaa (BoltKey) vastaan, pelasimme kaksinpelin kahdeksaan minuuttiin, minkä lisäksi olen kerran päässyt pelaamaan Arnakia pelin toista suunnittelijaa, Michal “Elwen” Štachia, vastaan. Hävisin, mutta oikein mukava muisto! Plussaa The Missing Expedition -tarinalisäosalle, jossa on harvinaisen kekseliäitä skenaariota, joissa käytetään peruspelin komponentteja todella nerokkaasti uusilla tavoilla.
Sijat 80–71
80 7 Wonders Duel. Se parempi 7 Wonders. Duel on yksi parhaita puhtaita kaksinpelejä ja etenkin Pantheon-lisäosa tuo peliin enemmän mahdollisuuksia. Agora on myös hyvä lisäosa, mutta ei ihan Pantheonin veroinen.
79 Bitoku. Pistesalaattia oudolla teemalla. Pelissä on muutama todella nerokas mekanismi, kuten muun muassa lukitut nopat ja se, miten muiden pelaajien nopat voivat estää tiettyihin alueisiin pääsemisen. Olen hiljalleen lämmennyt tälle pelille, mutta kynnys oli kyllä melkoinen. En välttämättä halua ikinä pelata tätä täydellä neljän pelaajan pelaajamäärällä.
78 Gulf, Mobile & Ohio. Winsomen pelejä on tällä listalla useampi. Mikkoa lainatakseni: “pelin tarjoama pulma on aivan omanlaisensa kuutiojunailujen maailmassa ja vuorojärjestyksen ja ajoituksen merkitys on huipussaan.”
77 New York Central. Oikein näppärä korttipeli kivalla junateemalla. Jälleen kerran lainaten: “Winsome Gamesin karu korttipeli on erinomaista viihdettä kolmelle pelaajalle. Osake-enemmistöjä ja loppupelinpistepottien epäsuoraa rakentelua yhdistelevä peli on koukuttava ja hauska.”
76 Biblios. Listan alkupään yllättäjä – tätä on tullut pelattua poikkeuksellisen usein Tavernan peli-iltojen viimeisenä pelinä ja jostain syystä aina kolminpelinä. Pelissä on kaksi vaihetta, ekana eräänlainen puolittainen “minä jaan, sitä valitset” vaihe ja sen jälkeen huutokauppa jäljellä olevista korteista. Sitten katsotaan korttien värienemmistöt ja isoimmat nopan luvut kerännyt voittaa.
75 Castles of Mad King Ludwig: Collector’s Edition. Bézier Games rahasti häikäilemättömästi Collector’s Edition painoksella pelaajakuntaansa. Paketti oli alkujaankin todella ylihintainen ja heti kampanjan päätyttyä Bezier julkaisi erikseen lisäosan, joka olisi selkeästi alunperin kuulunut olla osa Collector’s Editionia. Huono maku jäi, mutta peli itsessään on hauskaa hupia, kunhan sitä ei ota liian tosissaan. Peli sisältää todella, todella pahasti epätasapainossa olevia pelaajakortteja jotka laskevat pelin mukavuutta.
74 Tekhenu: Obelisk of the Sun. Daniele Tascinin ja Dávid Turczin pelit eivät ole enää kiinnostaneet pariin vuoteen – ne tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta liian himmeleitä pistesalaatteja omaan makuuni eikä Tekhenu ole siinä poikkeus. Jotain miellyttävää siinä silti on, koska se on listalle päässyt. Ehkä se on uutuudenviehätys, sillä peli on listan uusin hankinta. Peliä on pelattua lyhyessä ajassa jo useamman kerran, saa nähdä hiipuuko innostus. Suosittelen vahvasti lisäosaa heti ekoihin peleihin lisäksi.
73 Innovation. Jos sivilisaatiotietokonepelien teknologiapuusta tehtäisiin lautapeli, olisi se lautapeli Innovation. Kiehtova peli, jossa on päällä tietynlainen tempo, jonka alkaa näkemään vasta kokemuksen myötä. Innovation Ultimate -painosta odotellessa.
72 The Quest for El Dorado. Knizian noin 700 pelin joukosta löytyy helmiä tämän tästä ja The Quest for El Dorado on yksi niistä. Peli on todella nopeatempoinen kilpajuoksu, jossa pelaajat pyrkivät löytämään tiensä El Doradon kultaiseen kaupunkiin. Päädyin lopulta myymään pelin lisäosineen, kun tätä ei tullut kotona pelattua tarpeeksi.
71 The Lord of the Rings: Journeys in Middle-Earth. Ensiksi hankittiin Arkham Horror: The Card Game, sitten se vaihdettiin teeman vuoksi Lord Of The Rings: The Card Gameen ja lopulta se vaihtui Journeys in Middle-Earthiin ja nyt tuntuu, että vihdoin löytyi se peli, jota haluamme pelata. Ikävä kyllä alun innostuksen jälkeen peli ei ole pitkän setupin ja kaiken sälän vuoksi päässyt pöydälle ollenkaan niin usein kuin toivoin, vaikka peli itsessään onkin hyvä. Tässä pelissä teema kantaa pitkälle ja pelin oma app on yllättävän hyvä ja toimiva.
Sijat 70–61
70 The Quacks of Quedlinburg. Onnenkoetuspelit (Diamant, Can’t Stop, Spots) ovat aina olleet kiehtovia. Yleensä häviän tämänkaltaisissa peleissä riskeeramalla liikaa, eikä siinä mitään, mutta monesti tällaiset pelit ovat lopulta liian lyhyitä ja liian kevyitä omaan makuuni. The Quacks of Quedlinburg eli Räävelin Rohtotohtorit on poikkeus sääntöön, sillä peli yhdistelee onnenkoetusta pussinrakennukseen ja lisää siihen vielä kivan teeman ja mikä tärkeintä, pelillä on mukavasti kestoa eikä peli tunnu loppuvan liian nopeasti.
69 Dealt! / Krass Kariert. Näppärä kiipeämis- ja tikkipelin yhdistelmä. Harvoin tulee ehdotettua itse peliä, mutta jos peli on jollain mukana, pelaan kyllä oikein mielelläni.
68 Obsession. Obsession on niin omintakeinen peli, ettei sille tullut löytyvän sopivaa sijaa listalla. Teema toimii ja peli on näppärä yhdistelmä korttienpeluuta ja laattojen ostelua. On ollut ilo seurata vierestä, kun puolison kaveriporukka on pelannut peliä innoissaan ja kyllähän tämä oikein mainio peli on, vaikkakin ehkä omaan makuun liian pitkä (suhteessa pelin keveyteen), etenkin kun pelaajamäärä kasvaa.
67 18Lilliput. Todella erikoinen 18xx-peli jossa pelaajat rakentavat kartan pala palalta ja jossa toiminnot valitaan pöydällä olevista korteista. En tiedä suosittelisinko ensikosketuksena 18xx-peleihin kuitenkaan, koska peli on niin erilainen kuin muut äksät. Tätä pitäisi pelata lisää.
66 Scout. Tällä listalla on toinen toistaan parempia korttipelejä ja viime vuosien uutuus Scout on paikkansa ansainnut tällä listalla. Siinä missä Krass Kariert toimii pienemmällä pelaajamäärällä, Scoutiin toivoisin vähintään neljää pelaajaa.
65 Everdell: The Complete Collection. Söpö ja simppeli työläistenasettelupeli Everdell. Pidän erityisesti siitä, miten peli hoitaa paikkojen vapautumisen laudalla, kun pelaajat etenevät vuodenajoissa eri tahtiin. Hyllystä löytyy tottakai Complete Edition ja vaikka kaikki lisäosat eivät ole napakymppejä, on se silti oikein hyvä kokonaisuus, vaikkakin hyvin kallis sellainen.
64 Dragonheart. Pitkän etsinnän jälkeen sain vihdoin tämän pelin kokoelmaani! Dragonheart on kahden pelaajan korttipeli, jossa joudut miettimään tarkkaan, mitä kortteja pelaat minne ja milloin, yrittäen välttää antamasta vastustajalle helppoja pisteitä. Jokainen korttityyppi tekee eri asioita pelilaudalla ja kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen. Lohikäärmeillä saa varastettua aarrekortteja, mutta jousiampujat taas ampuvat lohikäärmeet alas ja laivakorteilla kerätään jousiampujat talteen. Toimii!
63 Cribbage. Lisää korttipelejä! Cribbage on klassinen korttipeli, jota on tullut pelattua livenäkin, mutta suurin osa pelikerroista on tullut pelattua Board Game Arenassa, jossa olin parhaimmillani sivuston rankingin kakkonen.
62 Blue Skies. Sininen on taivas ja pelilauta ruma kuin mikä. Mutta silti tämäkin peli vain uppoaa tietylle peliporukalle. Voisi jopa sanoa, että tämähän on kuin suunniteltu meidän peliporukalle. Vuoden 1979 Yhdysvaltoihin sijoittuva kevyt talouspeli on juuri oikean mittainen ja mikä parasta, peliä voi pelata viidellä pelaajalla eikä se myöskään viivy pöydässä liian pitkään vaan loppuu juuri silloin kun pitääkin.
61 Undaunted: North Africa. Osprey Gamesin toinen Undaunted-sarjan peli on ollut oikein viihdyttävä kokemus. Vielä olisi vähän alle puolet jäljellä kampanjasta, mutta minkäs teet kun pelikaverin kanssa ei aikataulut aina kohtaa eikä ole yhtälaista intoa pelata peli läpi, toisin kuin alkuperäisen Normandyn kanssa. Voi hyvinkin olla että Undaunted-sarjan uudet pelit (Undaunted: Stalingrad, Undaunted: Battle of Britain, Reinforcements ja Undaunted 2200) jäävät hankkimatta, vaikka itse peli onkin hyvä.
Sijat 60–51
60 Irish Gauge. Vaikka Iron Rail -sarjan toinen peli Ride the Rails ei ollut kummoinen, Irish Gauge puolestaan on aivan loistava. Peli on todella lyhyt ja tiukka junailu- ja osakepeli, joka on täynnä mielenkiintoisia valintoja alusta loppuun. Jos kuutiojunailu kiinnostaa, tämä peli tarjoaa kaiken oleellisen edullisessa ja komeassa paketissa. Odotan innolla Iron Rail-sarjan seuraava osaa Age of Rail: South Africa.
59 Dice Forge. Miltä nopanrakennuspeli kuulostaa? Dice Forgessa kullakin pelaajalla on kaksi kuusisivuista noppaa, joita pääsee muokkaamaan pelin edetessä. Kerätyillä resursseilla ostetaan parempia nopan sivuja ja kortteja, joissa on monenmoista bonusta ja erikoiskykyä. Toimii oikein hyvin kaikilla pelaajamäärillä ja lisäosien myötä peliin saa haluamansa määrän lisäsyvyyttä.
58 Marrakech. Board Game Arena on ollut vastuussa useista pelihankinnoista vuosien varrella ja Marrakech on yksi niistä hankinnoista. Kyseessä on todella simppeli ja helposti opetettava riskinottopeli. Liiku mattokaupassa ja liikkumisen jälkeen jätä matto viereesi, muut pelaajat joutuvat maksamaan mattorykelmän koon mukaan sinulle rahaa jos he vuorollaan astuvat mattojesi päälle. Tätä toistetaan kunnes matot loppuvat ja lopulta voittaa se, kellä on eniten rahaa.
57 Nippon. Klassinen esimerkki pelistä, jossa kaikkea ei kerkeä tehdä millään ja peli loppuu aivan liian nopeasti. Mielenkiintoinen yhdistelmä resurssien- ja alueidenhallintaa mukavalla teemalla. What’s Your Game on julkaissut aikanaan useita hyviä raskaampia europelejä, kuten Madeiran ja Zhangoun.
56 Azul. Azul on ehtinyt poikia jo useamman jatko-osan vuosien saatossa. Siinä missä Azul: Summer Pavilion oli ihan ok ja Azul: Stained Glass of Sintra täysi tunkki, voi vain todeta että ei ole alkuperäisen voittanutta. Jos netissä pelattuja pelejä ei lasketa, Azul on edelleen allekirjoittaneen eniten pelattu peli 68 pelikerrallaan.
55 Cascadia. Lisää jokseenkin samantyylisiä perhepelejä, tällä kertaa luontoteemalla. Vuorollasi valitset yhden pelimerkin ja yhden laatan ja asetat ne alueellesi. Pelin lopuksi pisteytetään eläimiä eri kriteerein ja jokaisen eri maastokuvion isoin alue. Yksinkertaista mutta toimivaa. Juuri julkaistu Landmarks-lisäosa kiinnostaa, toki peruspelissäkin riittää pelattavaa vielä useiksi kerroiksi ilmankin lisäosaa.
54 Great Western Trail: Argentina. Mielestäni paras neljällä pelattava Great Western Trail, sillä Argentiina-versiossa korostuu matkan päättämisen ajoittaminen oikeaan hetkeen. Laivat lähtevät toimittamaan karjaa ulkomaille ja kaikki pelaajat eivät pääse jokaisen laivan kyytiin. Oli kiehtovaa nähdä, miten suhteellisen pienilläkin muutoksilla alkuperäisestä pelistä saatiin erilainen, mutta silti hyvin samanhenkinen peli. Omistan kaikki kolme versiota ja New Zealand löytyy listalta paljon korkeammalta.
53 John Company: Second Edition. Haluaisin pitää tästä pelistä enemmän ja haluaisin pelata sitä enemmän, mutta karu totuus on että John Company on Sidereal Confluencen ja 18xx-pelien rinnalla poikkeuksellisen hankala saada pöytään tällä hetkellä. Peli on todella hienon näköinen ja vaikka pelissä on rutkasti tuuria ja sattumia, kantaa sen teema alusta loppuun. Innolla odotan mitä Cole Wehrle suunnittelee tulevina vuosina, sillä John Company ja Pax Pamir ovat molemmat oikein hyviä pelejä.
52 Seas of Strife / Texas Showdown. Peliporukkamme pitää tikkipeleistä ja alkuperäisestä Texas Showdownista tuli nopeasti suosittu filleri, jota pelattiin joskus jopa lähes viikottain. Toin pelin jopa työporukamme illanviettoihin, jossa siitä tuli myös hitti. Peli on helppo opettaa ja parhaimmillaan viidellä tai kuudella pelaajalla. SoS:n uusi variantti toi peliin uutta eloa kuivan kauden jälkeen.
51 The Fox in the Forest. Kahden pelaajan tikkipeli? Kyllä kiitos! Fox in the Forestin jippo on siinä, että haluat voittaa juuri oikean määrän tikkejä: et liian vähän, etkä liian montaa. Vain kolme eri maata ja parittomien korttien erikoiskyvyt tekevät tästä oikein miellyttävän ja nopean pelin, jota jaksaa pelata useamman kerran peräkkäin.
Sijat 50–41
50 Space Base. RIP Machi Koro, täältä tulee Space Base. Todella nerokas ja nopea tableau-builderi, josta ei voi olla pitämättä. Omistan kaikki lisäosat ja ensi vuonna julkaistaan vielä yksi lisäosa peliin. Toimii mutkattomasti myös isoilla pelaajamäärillä.
49 The Isle of Cats. Pelattavaa riittää eikä kissa-aiheinen teema ole haitaksi, puhumattakaan kivoista ja laadukkaista komponenteista. Tätä on pelattu jopa kuudella pelaajalla eikä kokemus ollut niin traumaattinen kuin mitä voisi kuvitella. Oikein mainio polyominopeli. Yksi puolison ja kaveriporukan lemppareista, tähän peliin on hankittu aivan kaikki mitä peliin on julkaistu.
48 Sagrada. Nerokas abstrakti noppienasettelu, jossa samanväriset ja -arvoiset nopat eivät saa olla vierekkäin pelilaudalla. Pelin voi sössiä heti ekoilla kierroksilla yllättävän tehokkaasti. Peli sai uuden elämän upeiden lisäosien myötä (Life, Passion, Glory ja 5-6 pelaajan lisäosa). Itse en pitänyt ollenkaan Sagrada: Artisans -legacypelistä, pelatkaa mieluummin peruspeliä lisäosilla. Artisans (4/10) oli ehkä koko vuoden isoin pettymys Voidfallin (3/10) ohella.
47 Shogun No Katana Deluxe Edition. Yksi vuoden kovimpia yllättäjiä, sillä kyseessä oli itselle tuntematon julkaisija ja suunnittelija. Pelissä pelaajat toimivat aseseppinä feodaaliajan Japanissa. Ota tilauksia vastaan eri klaaneilta, kerää resurssit, hanki rahoitus ja lopulta valmista miekka omassa työpajassasi.
Pelissä on todella nokkela pähkinä ratkottavana kun miekkoja kuljetetaan pajassa eri reittejä pitkin. Jos yrität tehdä liian monta tilausta samaan aikaan, saatat joutua ongelmiin, mutta mitä enemmän samalla linjastolla on tavaraa, sitä useamman miekan voit aktivoida. Harvinaisen temaattisesti onnistunut europeli myös, eikä Deluxe Editionissa ole valittamista. Hieno peli ja vahva suositus jos teema vähääkään kiinnostaa!
46 Pax Renaissance: 2nd Edition. Kunpa Cole Wehrle olisi ollut tekemässä myös tästä pelistä toista laitosta (Wehrle teki loistavaa työtä Pax Pamirin kanssa). Ei siinä, Eklundien isä-poika-combo onnistuivat edes vähäsen suoraviivaistamaan peliä ensimmäisestä laitoksesta. Ollapa renesanssiajan pankkiiri, kaataen ja kruunaten kuninkaita ja kuningaskuntia, manipuloiden kauppareittejä ja uskontokuntia. Oikein hieno peli, jonka pintaa on vasta vähän raapaistu, tätäkin peliä pitäisi ehdottomasti pelata enemmän.
45 Flamme Rouge. Peloton-lisäosan voimin kiistatta yksi parhaista viiden tai kuuden hengen peleistä. Uudempi Heat: Pedal to th eMetal ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin mitä toivoin: siitä yksinkertaisesti puuttuu Flamme Rougen nopeus ja vaivattomuus.
44 Las Vegas. Las Vegas on oman pelihyllyni “se filleri” jonka voi opettaa minuutissa mille porukalle vain. Tämä peli on ollut hitti etenkin työpaikan illanistujaisissa. “Toitko sen noppapelin?”, no tottakai toin, onhan tämä aivan loistava filleri.
43 Imperial Steam. Alexander Huemerin Imperial Steam on yksi viime vuosien parhaita raskaita talouspelejä. Pelissä rakennetaan omaa junaverkostoa teollisen vallankumouksen aikana Keski-Euroopassa (olen samaa mieltä, huikea teema :D!). Pelissä on todella hyviä mekanismeja liittyen toimintojen valitsemiseen ja rahankäyttöön. Mainittakoon erityisesti se, miten pelin aikana voit myydä osia firmastasi sijoittajille, jolloin loppupelin pisteistäsi vähennetään 10% jokaista myytyä osaketta kohden. Jos pidät Brass: Birminghamista tai ylipäätään raskaista juna/talouspeleistä, saattaisit pitää tästäkin.
42 Underwater Cities. Vladimír Suchýn Underwater Cities on se peli, joka Terraforming Mars halusi olla. Peli yhdistelee nerokkaasti työläistenasettelua, resurssien hallintaa ja koneistonrakennusta. Molempia pelejä yhdistää se, että lisäosat parantavat peliä – Underwater Cities: New Discoveries tekee Underwater Citiesille saman, mitä Prelude teki Terraforming Marsille, nopeuttaen pelin alkua ja lyhentämällä peliä yhden kierroksen verran. Suosittelen lämpimästi, jos Terraforming Marsin kaltaiset koneistonrakennuspelit kiinnostavat. Peli on tippunut useita sijoja, mutta kyllä tätä edelleen pelaa oikein mielellään.
41 Crusaders: Thy Will Be Done. Tasty Minstrel Games on julkaissut vuosien saatossa monia hyviä pelejä (Gentes, Yokohama). Crusaders on vähän kuin “käänteinen” Trajan: rondelilla liikutaan tuttuun mancala-tyyliin, mutta tässä aktivoit ensin toiminnon ja vasta sen jälkeen liikutat nappuloita rondelilla. Toteutus toimii, mekanismit toimivat ja vaikka teeman epäloogisuus jättää toivomisen varaa, ei tästä voi olla pitämättä. Peli myös loppuu juuri oikeaan aikaan.
Sijat 40–31
40 Acquire. “Mitä jos pelattais tätä?”, tokaisin eräänä peli-iltana kotona, Acquiren laatikko kädessäni. Muut pelaajat pyörittelivät silmiään ja mutisivat jotain, kunnes lopulta suostuivat pelaamaan Acquirea. Ymmärrän täysin reaktion – omistamani Avalon Hillin painos on se halpa, pahvinen, paperirahoilla varustettu versio pelistä (pelasimme sentään pokerimerkeillä). Pelin jälkeen kaikki pelaajat totesivat yhteen ääneen – onpa loistava peli. Acquire on ajaton klassikko, jota jokaisen kuuluisi pelata edes kerran.
39 Yokohama. Ostin Yokohaman heti ensimmäisen pelikerran jälkeen ja lopulta päädyin päivittämään oman versioni Deluxified-painokseen, kun Mikko oli myymässä omaansa pois. Hetkeäkään en ole katunut, sillä TMG:n deluxepainokset ovat todella korkealaatuisia ja TMG:n konkurssin jälkeen niitä ei enää myöskään saa mistään. Kiitos modulaarisen laudan ja erittäin satunnaisen setupin, jokainen pelikerta on takuulla erilainen ja mikä hienointa, pelin lopun voi laukaista monella eri tapaa, mikä on myös aina plussaa.
38 A Game of Thrones: The Board Game. Vaikka tätä peliä on päässyt pelaamaan vain kerran, syöpyi se pelikerta hyvin elävästi mieleen. Viiden hengen peli kesti noin seitsemän tuntia ja päättyi lopulta siihen kun voitostaan varma Targaryen-pelaaja usutti lohikäärmeensä varomattomasti mitättömältä vaikuttaneen yksikön kimppuun. Alunperin harmittomalta vaikuttanut tilanne laukaisi uskomattoman sarjan tapahtumia, kun yllättäen kyseinen lohikäärme kuolikin hyökkäyksessä tavallista jalkasotilasta vastaan ja hetken päästä kyseinen hyökätyksi tullut pelaaja voitti pelin ihan puskista.
37 Carnegie. Xavier Georgesin (Troyes, Ginkgopolis) suunnittelema Carnegie on 1800-luvun Amerikkaan sijoittuva raskas europeli, jossa on yllättävän paljon vuorovaikutusta ja ripaus vanhan ajan europelien armottomuutta. Jostain kumman syystä tämä ei ole päätynyt ollenkaan niin usein pöydälle kuin mitä arvelin – digitaalisessa muodossa tätä on tullut pelattua yli sata peliä Board Game Arenassa, livenä vain kolmesti.
36 Ginkgopolis. Niinikään Georgesin suunnittelema Ginkgopolis on mielenkiintoinen yhdistelmä aluehallintaa ja koneistonrakennusta. Pelissä on vain kolme eri toimintoa, joilla joko laajennetaan, hyödynnetään tai rakennetaan ekologisesti kestävää kaupunkia 200 vuoden päässä tulevaisuudessa, kun resurssit ja elintila ovat loppumassa maapallolta. Pelistä julkaistiin hiljattain vihdoin ja viimein uusintapainos, mutta jostain kumman syystä en tunnu saavan tätä pöydälle. Tuntuu että muut pelaajat eivät yksinkertaisesti näe kuinka hyvä peli Ginkgopolis oikeasti on.
35 Dwellings of Eldervale. Yksi tämän vuoden uutuuksista itselleni, Dwellings of Eldervale on kiehtonut jo pitkään. Onhan siinä aluehallintaa, työläistenasettelua ja välillä hyvinkin suoraa pelaajien välistä vuorovaikutusta. Mainittakoon toki että Deluxe-version hirviöiden äänipohjat (kyllä, hirviöt pitävät ääntä kun kiinnität miniatyyrin jalustaan kiinni) ovat kiistatta turhimmat erikoiskomponentit, mitä hyllystä tällä hetkellä löytyy.
34 Ethnos. Ethnoksesta julkaistiin hiljattain uusi versio nimeltä Archeos Society, jota en ole päässyt testaamaan. Eikä se haittaa, sillä alkuperäinen peli on edelleen oikein hyvä enkä koe tarvetta päivitykseen. Itse peli on vähän kuin Ticket to Ride fantasiateemalla, mutta kartalle ei rakenneta reittejä, vaan pyritään valtaamaan eri alueita pelaamalla kädestä 1–6 samanväristä tai -rotuista korttia. Vaihtelevat pelattavat rodut tekevät jokaisesta pelikerrasta taatusti erilaisen. Peli on myös yksi parhaita nopeiten pelattavia yli neljän hengen pelejä joissa on oikeasti peliä, tästä plussaa.
33 Dune: Imperium – Uprising. Se uudempi Dune, vaan ei ole alkuperäisen voittanutta, ainakaan vielä. Uprising toi paljon uutta ja pelilauta ja kortit tuntuvat olevan aiempaa temaattisempia. Nyt ei ole enää varaa hajoittaa liittolaisuuttaan kaikkien neljän ryhmän kesken, tai ainakin siltä itsestä tuntuu, että eri ryhmien suosioon ei enää pääse yhtä helposti.
Pelin ehdottomasti huonoin uutuus on näennäisesti liian vahvat madot, jotka tuplaavat taisteluista saatavat palkinnot, riippumatta monesko olet. Tuntuu vain yksinkertaisesti väärältä, että yksi pelaaja saisi neljä voittopistettä yhdestä taistelusta, kun tavoitteena on päästä kymmeneen. Edellämainitut isot swingit voittopisteissä eivät mielestäni kuulu peliin. Tämän lisäksi tiettyjä taisteluita voittamalla voi saada suoraan lisäpisteitä, jos keräät kaksi samanlaista symbolia. Tämäkin osa pelistä tuntuu väärältä. Saa nähdä miten “matometa” muuttuu, onko oma arvio väärin tai tuleeko peliin lisäosia tasapainottamaan matoja?
Eräät pelaajat ovat jo matoja muokanneet talon säännöillä (olen kuullut variantista missä madot antaisivat vain normaalin palkintosijan + kolmannen palkintosijan bonuksena, mutta se tuntuu jotenkin liian heikolta). Saa nähdä miten pelin käy tulevina vuosina, alkuperäisen Dune: Imperiumin lisäosat eivät tuntuneet ensivaikutelman perusteella sopivat kauhean hyvin tähän uuteen versioon.
Oli myös hyvin merkillistä lukea BGG:n foorumeilta kritiikkiä kuinka muka alkuperäinen Dune: Imperium on nyt täysin vanhanaikainen Uprising-pelin myötä. Höpönlöpön, sanon mä – Uprising vain korosti sitä kuinka hyvä alkuperäinen peli on.
32 IKI. Lisää Japani-aiheisia pelejä! IKI sijoittuu Edo-kauden Japaniin jossa pelaajat palkkaavat erilaisia työntekijöitä Nihonbashi-pääkadun varteen. Pelissä on todella kätevä vuorojärjestysmekanismi, jossa eniten paloturvallisuuteen satsannut pelaaja (kyllä, pelissä syttyy tietyin väliajoin tulipaloja) saa päättää ensimmäisenä, kuinka monta askelta pelaajan nappula liikkuu päälaudalla. Kun kaikki pelaajat ovat tehneet valinnan, määräytyy uusi vuorojärjestys.
Pelaajien nappulat kiertävät lautaa ympäri, aktivoiden sekä pelilaudan toimintoja että pelaajien itsensä palkkaamia työläisiä. Jos muut pelaajat pysähtyvät kojullesi, työntekijä saa kokemusta ja täten saat itse parempia tuloja vuodenajan lopulla. Kokemusta tulee myös ajan kulumisesta, jos itse kierrät pelilaudan ympäri, kaikki työntekijäsi nousevat yhden kokemustason. Lopulta työntekijät jäävät eläkkelle jolloin saatat saada vielä parempia tuloja, mutta saatat menettää vuodenajan lopun voittopisteitä pelilaudalta.
Pelissä on todella mukavasti positiivista vuorovaikutusta ja lisäosa Akebono toi peliin kaivattua vaihtuvuutta. Nyt kaikkia kerättäviä settejä (kaloja, tupakkaa, piippuja ja niin edelleen) on entistä enemmän, mikä tuntuu tasoittavan peliä parempaan suuntaan. Suosittelen vahvasti europelien ystäville.
31 Luxor. Pahimpaan korona-aikaan löysin Luxorin ihan sattumalta Board Game Arenan kautta, kun eräs ilta minut kutsuttiin peliin, jota en ollut koskaan aiemmin pelannut. Olin muistaakseni jopa vilkaissut peliä aiemmin ja ajatellut, että peli ei näyttänyt järin kiinnostavalta. Olin väärässä, sillä Luxorhan on todella hyvä!
Kyseessä on näppärä kilpajuoksu pyramidin keskellä olevaan hautakammioon, samalla keräten pisteitä useasta eri lähteestä. Pelissä on mukana myös hienosti toteutettu kortinhallintamekanismi, jossa saat pelata viidestä kädessäsi olevasta kortista vain jommankumman reunimmaisen kortin (kortteja ei saa ikinä järjestää ja uusi kortti tulee aina käden keskelle). Pelissä on myös yksi parhaimpia kiinniottomekanismeja ikinä – mitä vähemmän aarrelaattoja on kartalla jäljellä, sitä nopeammin viimeisenä olevat meeplet pääsevät etenemään. Yksinkertaisen nerokasta. Kiitoksia Annika ja Kai Saarto tämän pelin peluuttamisesta!
Sijat 30–21
30 Concordia. Kymmenen vuotta sitten julkaistu Mac Gerdtsin suunnittelema Concordia on moderni klassikko. Taidan omistaa kaiken peliin julkaistun sisällön paitsi uusimman Roma/Sicilia-kartan. Concordiaan ei tunnu kyllästyvän, ei sitten millään. Harvassa on lautapelit joissa saat itse valita samaan tapaan voittopisteesi kertoimet ja valittavissa olevat toiminnot. Nerokasta!
29 Medici. Osa Reiner Knizian kuuluisaa “huutokauppatrilogiaa” Ran ja Modern Artin ohella. Tämäkin peli elää ja kuolee riippuen siitä millaisia pelaajia porukassa on, mutta meidän porukassa tämä vain yksinkertaisesti toimii kerta toisensa jälkeen.
28 World Wonders. Mielestäni yksi tämän vuoden Essen Spielin parhaita uusia pelejä. Polyominopelejä ei ole ikinä liikaa ja vaikka maailman ihmeet ovatkin melkoinen klisee lautapeleissä, tässä pelissä teema vain yksinkertaisesti toimii.
Parasta pelissä on todella hieno toimintojenvalintamekanismi: jos haluat ihmeen, joudut kuluttamaan kaiken jäljellä olevan rahasi loppuun ja olet ulkona kierrokselta. Tästä johtuen joudut jatkuvasti miettimään onko järkevää hankkia jokin tietty saatavilla oleva ihme nyt ja heti (etenkin, jos jollain muulla pelaajalla on myös mahdollisuus hankkia sama ihme) vaiko rakentaa muunlaisia laattoja ja rakennelmia laudallesi. Toki ihmeet eivät ole kaikki kaikessa, vaan pisteitä ropisee myös muistakin asioista. Keskimääräinen pistemäärä pysyy mukavan alhaisena (noin 30VP), joten jokaisesta voittopisteestä täytyy taistella kynsin ja hampain mikä vain korostaa ajoituksen tärkeyttä.
27 Lords of Waterdeep. Tästä kaikki aikoinaan lähti vuosia, vuosia sitten. Olin toki pelannut muita moderneja lautapelejä ennen tätä, mutta Lords of Waterdeep oli alkuperäisen peliporukkani “se peli”, jota pelattiin illasta toiseen. Väittäisin edelleen, että peli on yksi parhaita työläistenasettelupelejä ikinä, etenkin Scoundrels of Skullport -lisäosan kanssa. Peliä on ollut ilo opettaa uusille pelaajille lähiaikoina, ehkä siksi se on listalla noussutkin.
26 Clank!: Catacombs. Ei paras Clank!, eikä edes toiseksi paras, vaan vasta kolmanneksi paras! Silti Catacombs tekee juuri tarpeeksi erilailla, oikeuttaen sijansa tällä listalla. Tämän vuoden seitsemän pelatuimman pelin joukossa on kolme eri Clank! peliä – niissä on vain yksinkertaisesti jotain, mikä kiehtoo. Peli on nopeatempoinen oikeassa seurassa ja mielestäni pakanrakennus on hoidettu näissä peleissä oikein hienosti.
25 Trains. Siinä missä Hisashi Hayashin Yokohama on yksi parhaimpia europelejä, Trains on yksi parhaita pakanrakennuspeleistä ikinä. Siltikin listalla on jäljellä useampi vielä sitäkin parempi pakanrakennuspeli! Peruspelin lisäksi omistan myös Coastal Tides ja Rising Sun -lisäosat (vaikka teknisesti ottaen Rising Sun on oma pelinsä). Yli tuhannen kortin sleevaaminen oli vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus. Ps. Jos keltään löytyy Hayashin Trick of the Rails, olen kiinnostunut sen ostamisesta :D
24 Ra. Reiner Knizialta ei hyvät pelit lopu – listalla on vielä yksi Knizian peli jäljellä. Yhteensä Knizian pelejä tällä listalla on huikeat kuusi kappaletta. Rasta julkaistiin hiljattain oikein hieno uusi laitos, jota on pelattu ilolla meidän peliporukassa. Toimii oikein mainiosti kolmesta viiteen pelaajalla.
Parasta pelissä on olla kierroksen ainoa jäljellä oleva pelaaja ja päättää kohtalostaan nostamalla liian varomattomasti pussista tavaraa laudalle. Ainahan se tulee vedettyä yli, mutta ainakin saan syyttää itseäni oman pelin pilaamisesta. Knizia oli kyllä kuvainnollisesti tulessa 90-luvun lopulla, sen verran monta modernia klassikkoa herra tuohon aikaan suunnitteli.
23 Slovenialainen tarok. Ensimmäiset pelikerrat slovenialaista pelatessa olin ihan hukassa, mutta vähitellen jokaisesta pelikerrasta oppi aina jotain uutta ja ajan myötä olen pelannut meidän peliporukassa peliä eniten, etenkin kun valat.si-sivusto tuli tutuksi. Variantteja on monia (unkarilainen, ranskalainen ym.), mutta silti slovenialainen tarok on kiistatta paras näistä kaikista.
22 Brian Boru: High King of Ireland. Aluehallintaa yhdistettynä tikkipeliin? Kyllä kiitos. Eikä aina edes tarvitse hävitä tai voittaa tikkejä, joskus riittää että olet keskellä. Pelissä on mukava flow ja jokaisen kierroksen alussa tehtävä drafti on aina yhtä kiinnostava – keskittyisikö sitä valtaamaan alueita vai pitäisikö taistella viikinkejä vastaan tällä kierroksella, tai ehkä sittenkin pitäisi rakentaa luostareita.
Tämäkin kaikki riippuu täysin siitä mitä muut pelaajat haluavat, sillä vain eniten tiettyyn juttuun satsannut saa isoimmat palkinnot. Tätä pitäisi ehdottomasti saada useammin pöydälle. Mainittakoon vielä, että peli oli erittäin onnistunut viime vuoden synttärilahja puolisolta.
21 Spots. Itseasiassa listan seuraava peli oli sekin puolison yllätyshankinta. Olin pitkään kironnut sitä, ettei Spotsia tuntunut saavan mistään, kunnes lopulta puoliso oli sattumalta bongannut pelin olevan saatavilla Briteistä ja yllätti eräänä päivänä pelillä.
Spots on koirateemainen onnenkoetuspeli, jossa on tavoitteena saada kuuden kortin verran koirien täpliä täytettyä. Vuorollasi valitset yhden jäljellä olevista kuudesta eri toiminnosta ja heität noppia. Jos luvut täsmäävät, peitä korteillasi olevien koirien täpliä nopan täplillä. Jos nopan luku ei käy, joutaa se koirankoppiin. Jos koirankopissa on ikinä noppia yli seitsemän pisteen verran, keskeneräisten korttien täytön joutuu aloittamaan alusta!
Vuorollasi voit toiminnon ottamisen sijaan pisteyttää täydet koirakortit, jolloin ikäänkuin lukitset nopat ja saat kääntää kortin ympäri, jolloin uhkaa ylimenosta ei enää ole näiden korttien osalta. Jokaista valmiiksi tehtyä korttia vastaan saat aina automaattisesti uuden, kunnes sinulla on yhteensä kuusi korttia. Pelaaja joka saa ensimmäisenä täytettyä kaikki kuusi korttiaan, voittaa. Spots on kiistatta paras viime vuosien filleripeli.
Sijat 20–11
20 Zhanguo: The First Empire. What’s Your Gamen (Nippon, Madeira) Zhanguo oli itselle täysin tuntematon peli, kunnes puoliso hankki pelin uuden laitoksen (Sorry We Are French, 2023). Hyvä että hankki, sillä kyseessä on yllättävän hyvä europeli. Yllätys yllätys, pelissä autetaan keisaria muinaisessa Kiinassa ja pyritään takaamaan suvulle mainetta ja kunniaa ja jopa paikan terrakotta-armeijassa.
Joka kierros saat kuusi korttia käteen (kaksi korttia jokaista kolmea eri väriä) ja joka vuoro pelaat näistä yhden. Peli kestää viisi täyttä kierrosta, eli pelissä on kolmisenkymmentä vuoroa. Vuorollasi joko lisäät yhden käsikorteistasi pelilautasi alle, parantaen yhtä pelin kuudesta eri toiminnosta, tai pelaat kortin pelilaudalle ja aktivoit jonkun näistä kuudesta toiminnosta. Jos kortin luku on yli tai alle edellisen pelatun korttiin verrattuna (riippuen toiminnosta), vain silloin voit aktivoida kyseisen toiminnon bonukset pelilaudaltasi!
Näinkin pieni mutta nerokas pelimekanismi lisää heti peliin strategista syvyyttä kortin peluun suhteen – milloin ja minkä kortin pelaan pelilaudalle, minkä taas pelilaudan alle? Sillä kaikkea pitäisi kuitenkin tehdä eikä millään ole aikaa eikä resursseja kaikkeen mitä oikeasti haluaisi tehdä. Tämän lisäksi ensimmäisenä apajille ehtivä hyötyy eniten, oli kyse sitten Kiinan muurin tai temppeleiden rakentamisesta, joten aina ei ole aikaa parantaa omaa pelilautaa. Pelissä on monia muitakin todella hienoja hetkiä, pitäisiköhän tästä kirjoittaa ihan kunnon arvostelu… (Pitäisi, terveisin päätoimittaja.)
19 Clank! In! Space!. Se toiseksi paras Clank!, tällä kertaa avaruudessa. Modulaariset laudat olivat selkeästi Paul Dennenin mieleen Catacombsia ajatellen ja on ollut hienoa nähdä miten Clank!-pelisarjan pelit ovat kehittyneet vuosien saatossa. In! Space! on oma suosikkini näistä “perus”-Clankeista – se tuntuu olevan haastavin ja hankalin, tuntuu että tässä pelissä liikkuminen on hieman hankalampaa kuin aiemmissa versioissa.
Pelin vaikeustasoa voi helposti säätää pelissä tulevian skenaariokorttien valinnan myötä: pelistä voi tehdä helpon, keskivaikean tai haastavan mielensä mukaan. Lisäosat tuovat mukanaan erilaisia moduuleita ja erikoisempia kortteja. Vahva suositus Clank!-sarjan ystäville.
18 Hansa Teutonica: Big Box. Hansa Teutonican uusi laitos on päätynyt pöydälle todella usein kuluneen parin vuoden aikana. Syynä saattaa olla pelin suhteellisen lyhyt kesto ja se, että se toimii yllättävän hyvin myös viidellä pelaajalla. Vaikka pelikertoja on takana jo useita, tuntuu että tästä pelissä on edelleen vasta raapaistu pintaa. Hansa Teutonica saattaa hyvinkin olla meidän peliporukan epävirallinen “go-to”-peli viidellä pelaajalla.
17 Great Western Trail: New Zealand. Alkuperäinen Great Western Trail oli parin vuoden ajan (2016–2017) kaikkien aikojen suosikkipelini. Sittemmin se on tippunut kokonaan ulos Top 100 -listalta kun Argentina– ja New Zealand -versiot ilmestyivät. New Zealand on mielestäni paras kaksinpeli näistä kolmesta ja oikein hyvä kolmellakin, kun taas Argentina on parhaimmillaan neljällä pelaajalla. Alkuperäistä en enää pelaisi ilman Rails to the North -lisäosaa.
Tällä kertaa lehmät ovat vaihtuneet lampaisiin joiden villaa pystyy myös kerimään, jonka lisäksi pelissä seilataan laivoilla saaristossa alkuperäisen Rails to the North -lisäosan hengessä. Peli sisältää myös täysin uusia pakanrakennuskortteja, jotka ovat nerokas lisäys pelisarjaan. Kaikista kolmesta GWT-pelistä tämä tuntuu olevan eniten hiekkalaatikkomaisin, mikä on vain plussaa.
16 Age of Steam. Kaikkien aikojen junapeliklassikko Age of Steam on yksinkertaisesti sanottuna anteeksiantamaton. Virheistä joutuu maksamaan ja saattaa jokunen pelaajakin tippua pelistä kesken kaiken konkurssin takia, mutta se kuuluu pelin henkeen ja peli onkin parhaimmillaan silloin, kun pelaajia on paljon ja tilaa puolestaan ei. Vaikka Eagle-Gryphon Gamesin Deluxe KS -painos on peliporukan Aapon sanoin “vähiten Deluxe Deluxe-painos”, itse peli on onneksi täyttä kultaa. Karttoja on myös saatavilla valtava määrä, niin alkuperäisiä kuin uusiakin. Pelattava ei siis tästä pelistä lopu.
15 Euphrat & Tigris. Todella mielenkiintoinen ja rohkenisinko sanoa temaattinen Knizian aluehallintapeli. Tuttuun Knizia-tyyliin pelin voittaa pelaaja, joka on kerännyt eniten heikointa väriään, samaan tyyliin kuin Genialissa. Mielestäni peli kuvastaa hyvin valtakuntien nousua ja tuhoa – valtakuntia menee palasiksi tämän tästä kun pelaajat kisaavat eri alueiden hallinnasta.
Peli on jatkuvassa liikkeessä alusta loppuun, peli tuntuu elävän, suorastaan hengittävän hyvinkin luontaisesti. Tigris & Euphrates (tai Euphrat & Tigris kuten alkuperäisessä saksankielisessä painoksessa lukee) on kiistaton klassikko yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja jokaisen lautapelaajan kuuluisi pelata sitä edes kerran elämässään.
14 Star Wars: Outer Rim. Harvemmin yksi peli korvaa toisen omassa kokoelmassa tällä tavoin, mutta niin siinä vain kävi että Star Wars: Outer Rim kukisti Xia: Legends of the Drift Systemin lentämällä taidokkaasti lämmönpoistokuiluun protonitorpedojen kanssa. Xia tuntui olevan jotenkin liian karkea, keskeneräinen, tuuripitoinen, kun taas Outer Rimia kannattelee tuttu teema ja jotenkin sitä on vain paljon mukavampi pelata.
Lisäosa parantaa peliä entisestään, suosittelen ehdottomasti hankkimaan sen niin pian kuin mahdollista, jotta tehtävät eivät ala toistamaan itseään. Vielä kun saataisiin peliin yksi tai kaksi lisäosaa lisää niin ai että. Lyhyesti kerrottuna pelaajat ohjaavat alussa valitsemaansa hahmoa läpi galaksin, tehden monenlaisia tehtäviä, ostaen varusteita ja aluksia ja ylipäätään seikkaillen Star Wars -universumissa. Ei tästä voi olla pitämättä, etenkin kun kotona katsottiin hiljattain lähes kaikki Star Wars-sisältö mitä Disney+:sta löytyy (Clone Wars ja Rebels-animaatiosarjat ovat loistavia!). Huom. Episodit 7-9 eivät ole Star Warsia nähneetkään.
13 Pax Pamir: Second Edition. 1800-luvun Afganistaniin sijoittuva peli kertoo suuresta pelistä Britannian ja Venäjän välillä. Pax Pamir on herkullinen yhdistelmä aluehallintaa, koneistonrakennusta ja kutkuttavia käänteitä. On vakoojia, salamurhia, politikointia, sotaa… Peli on kiero ja kaaottinen etenkin ensimmäistä kertaa pelaavan näkökulmasta, mutta peli vain paranee jokaisen pelikerran jälkeen, etenkin koneneessa peliporukassa.
Muistan edelleen hyvin elävästi kun vuosia sitten pelasin pelin ensimmäistä laitosta (joka oli huomattavasti vaikeasti lähestyttävämpi kuin tämä uudempi laitos) ja jossain kohtaa peli vain klikkasi päässäni ja kaaoksesta löytyi järjestys. Se oli hieno hetki se.
12 Eclipse: Second Dawn for the Galaxy. Vähemmän yllättäen se listan toinen suomalaisen suunnittelijan peli: Eclipse! 4X-avaruusstrategiaa, eihän tästä voi olla pitämättä. Vaikka peli on ehkä hieman liian kliininen euro, on aluksien rakentaminen ja pelilaudan tutkiminen poikkeuksellisen tyydyttävää puuhaa. Välillä ei edes kiinnosta kuka voittaa tai häviää pelin, haluan vain nähdä, miten omat alukseni pärjäävät taistelussa muiden pelaajien yhtä häröjä aluksia vastaan.
Ensi vuoden puolella peliin tulee lisää uusia pelattavia rotuja enkä malta odottaa että peli pääsisi taas pöydälle. Eclipseä aina verrataan Twilight Imperiumiin ja ihmekös tuo, yhtäläisyyksiä kun riittää, ja ilokseni voin todeta että pääsen vihdoista viimein heti ensi vuoden alussa pelaamaan Twilight Imperiumia! Saa nähdä, mihin se sijoittuu ensi vuoden Top 100 -listalla ja vaikuttaako se Eclipsen listasijoitukseen.
11 Strasbourg. En olisi ikinä uskonut, että Stefan Feldin tuotannosta olisi löytynyt The Castles of Burgundyn veroinen peli. No, sellainen löytyi, kun Strasbourg pöydättiin. Onpahan huikean hyvä huutokauppapeli, ei tästä voi olla pitämättä. Sokkopanostus yhdistettynä pelin korttienhallintaan yhdistettynä laudalla olevaan aluehallintaan – ihan kuin peli olisi suunniteltu meidän peliporukalle. Jälleen kerran osoitus siitä että aina ne parhaimmat pelit eivät löydy sieltä uusien julkaisujen joukosta, vaan välillä kannattaa suunnata katse menneeseen.
Sijat 10–1
10 Shikoku 1889. 18xx.games-sivuston ensimmäinen “äksä”, jota tuli pelattua kymmeniä ja kymmeniä kertoja pahimpaan korona-aikaan. Toimii edelleen niin kokeneiden kuin myös aloittelevien pelaajien kanssa. Upouusi Grand Trunk Gamesin laitos on kiistatta upein tähän asti julkaistu äksä ja oli ilo opettaa uusia pelaajia genren saloihin hiljattain. Ensi kertaa odotellessa, oli ilo huomata miten hyvin peli otettiin vastaan.
Peli on 18Chesapeaken kanssa ehdottomasti pelaajaystävällisin 18xx-pelisarjan peli, kannattaa ihmeessä tutustua. Eivät äksät oikeasti ole niin monimutkaisi tai hankalia kuin miltä ne on saatu kuulostamaan ja viime vuosina GTG:n ja AAG:n julkaisujen myötä ne myös näyttävät todella moderneilta.
9 Tyrants of the Underdark. Vaikka pelin D&D-teema onkin jokseenkin löyhä, peli toimii todella hyvin yhdistelemällä kartalla tapahtuvaa aluehallintaa ja muita perinteisempiä pakanrakennuspelien jippoja. Tyrants of the Underdarkissa muodostetaan pelin alussa 80 kortin pelipakka kahdesta erilaisesta 40 kortin setistä ja kuuden pakan myötä erilaisia yhdistelmiä on lukemattomia ja jokainen pakka tuo mukanaan erilaisia elementtejä peliin.
Parhaimmillaan peli on täydellä neljän pelaajan pelaajamäärällä. Pelissä on myös ehkä paras kortin tuhoamismekanismi: kortteja ylennetään sisäpiiriin, jolloin ne ovat huomattavasti arvokkaampia pelin lopulla, mutta samalla ne ovat myös pois pakasta. Alussa haluat huonot kortit pois tunkkaamasta pakkaa, mutta loppua kohden haluat sisäpiiriisi korkeamman voittopisteen kortteja. Pisteitä tulee sekä pakassa että sisäpiirissä olevista korteista sekä kartan aluehallinnasta että myös pelin aikana saaduista voittopisteistä.
8 The Castles of Burgundy: Special Edition. Stefan Feldin moderni nopanasetteluklassikko teki tänä vuonna paluun Awaken Realmsin säestämänä. The Castles of Burgundy: Special Edition on kieltämättä yksi upeimman näköisiä lautapelituotantoja hetkeen. Kyseessä on myös puolison kaikkien aikojen suosikkipeli, joten tätä on tullut pelattua viimeaikoina urakalla ja mikäs siinä, peli on edelleen yhtä loistava kuin aiemminkin, mutta silmänkarkki kruunaa koko paketin.
Vineyards– ja Trade Routes -moduulit ovat meillä käytössä joka pelissä, samoin Châteuma-soolobotti. Etenkin kaksi edellämainittua modulaarista minilisuria tuovat peliin ihan uusia ulottuuvuksia: Vineyards-lisäosassa rakennetaan omaa viinitarhaa tuplasti isommista laatoista joita kerätään ja rakennetaan samaan tapaan kuten muitakin laattoja. Mitä isompia samanlajisia rypäleryppäitä, sitä isompia pisteitä on luvassa, tämän lisäksi saat myös peitetyt bonukset käyttöösi kun kasvatat viinitarhaasi.
Trade Routes taas lisää uusia ulottuvuuksia tuotteiden myyntiin: jos myyt tiettyjä tuotteita tietyssä järjestyksessä, saat niistä vielä erikseen bonuksia. Tämä korostaa laivojen merkitystä muuna kuin vuorojärjestykseen vaikuttavana tekijänä. Yksin- ja kaksinpelissä käytettävä soolobotti on myös suhteellisen helppokäyttöinen parin pelikerran jälkeen, vaikka ohjeet voisivatkin olla hieman helpommat.
7 Beyond the Sun. Dennis K. Chanin debyyttipeli on kiistatta yksi parhaimpia pelejä vuosiin. Pienimuotoista resurssien- ja alueidenhallintaa yhdistettynä pelin keskiössä olevaan loistavaan teknologiapuuhun. Peli on alusta loppuun asti täynnä mielenkiintoisia valintoja eikä yksikään peli tunnu ikinä olevan samanlainen.
Lisäosa vain paransi jo entisestään loistavaa peliä, antaen pelaajille alussa draftattavia kykyjä ja tuoden tasapainoa tiettyihin teknologioihin. Harvoin on yksikään suunnittelija osunut näin napakymppiin ensimmäisellä pelillään. Tätä on tullut pelattua Board Game Arenassa 174 kertaa ja livenä 12 kertaa.
6 Clank! Legacy: Acquisitions Incorporated. Olen pelannut pelin kampanjan läpi kahdesti ja voin vain todeta että tässä on ehkä kaikkien aikojen parhain Legacy-peli. Clank! Legacy on poikkeuksellisen tasapainoinen alusta loppuun, yleensä legacy- ja kampanjapelit sisältävät niitä heikkojakin hetkiä, mutta Acquisitions Incorporated jaksoi kiinnostaa pelistä toiseen, kahdesti!
Huikean hyvä peli loistavalla huumorilla ja hienolla tarinalla enkä voi olla suosittelematta tätä jos vähänkään pidät pakanrakennuspeleistä tai Clank!-pelisarjasta. En malta odottaa Clank! Legacy 2:n ilmestymistä ensi vuonna, harvoin tulee innostuttua enää kunnolla uusista julkaisuista, mutta Legacy 2 on itselle kiistatta se lähivuosien odotetuin uutuus.
5 Dune: Imperium. Dune: Imperium on ollut kovassa huudossa jo pitkään ja vaikka en heti aluksi lämmennyt pelille, kuudentoista pelikerran jälkeen ymmärrän miksi peli on niin suosittu kuin mitä on. Joillekin tämä on jopa se kaikkien aikojen paras peli tälläkin hetkellä. Itse pelaisin tätä jatkossa vain täydellä neljän pelaajan lukumäärällä.
Minulle Dune: Imperium – Uprising ei ole ainakaan vielä syrjäyttänyt alkuperäistä ja molemmille peleille on aikansa ja paikkansa. Kuten jo aiemmin mainitsin, Dune: Imperiumin lisäosat eivät vaikuta olevan yhtä yhteensopivia Uprisingin kanssa. Itselleni paras Dune-kokemus on tämä alkuperäinen versio yhdistettynä molempiin lisäosiin. Rise of Ix on se parempi lisäosa näistä kahdesta, mutta ei Immortality mikään turhake ole, etenkin kun voitin hiljattain juurikin Immortalityn ansiosta.
4 18Chesapeake. 18xx-pelien parhaimmistoa Shikoku: 1889 ja 1882: Assiniboian kanssa. Ainoa syy miksi 1882 ei ole listalla on se että en ole vieläkään päässyt pelaamaan sitä livenä, ehkä siinä olisi sopiva uudenvuoden tavoite ensi vuodelle. Tosin jos sille tielle lähdetään, pitäisi hyllystä saada pöydälle myös 1822, 18AL, 18Ireland, 18Mag, 18MEX, 1848: Australia, 1844/1854, 1861/1867…
Mutta palataan 18Chesepeakeen. Jollain tapaa se on jopa hyvinkin tavallinen ja normaali äksä, mutta ehkä juuri siksi pidänkin kyseisestä pelistä. 18Chesapeaken kartta ja privaatit ovat mielestäni todella hyvin tasapainossa ja peli on etenkin 4–5 pelaajalla yksi parhaita äksiä, niin kokeneille kuin uusille pelaajille.
3 Chaos in the Old World. Paras “ukkoja kartalla” peli mitä olen ikinä pelannut. Warhammer-teema toimii saumattomasti ja pelin neljä (lisäosalla viisi) eri puolta pelaavat kukin peliä omalla tavallaan ja silti peli on todella hyvin tasapainossa osaavien pelaajien kesken.
Pelin voi voittaa joko tiettyyn voittopisteeseen päästyään tai keräämällä tarpeeksi laudalla olevan kiekon liikkeitä. Jokainen pelin neljästä Kaaoksen Jumalasta voi voittaa pelin kummalla tapaa vain, mutta jotkut selkeästi keskittyvät enemmän toiseen tapaan. Khorne haluaa vain tuhota muiden yksiköitä mahdollisimman monella eri alueella, Nurgle haluaa hiljalleen levittäytyä pitkin karttaa ja toivoo pelin kestävän mahdollisimman pitkään jotta alueita vihdoin pisteytettäisiin, Tzeench haluaa pelata aikaa ja katsoa mitä muut tekevät ensin ja viimeisenä Slaanesh haluaa vietellä kartalla olevat sankarit ja ruhtinaalliset haltuunsa.
Yksi oman kokoelman helmiä, vielä kun saisi Horned Rat -lisäosan järkevään hintaan jostain. Unohtamatta tietenkään ehjää Tzeentchin isointa figuuria, omastani puuttuu kokonaan pää (ostin pelin käytettynä).
2 Horseless Carriage. Splotterin pelit (Food Chain Magnate, The Great Zimbabwe, Antiquity) ovat aina olleet kiehtovia tapauksia. Tällä kertaa ollaan ottamassa ensiaskelia autoteollisuuden parissa, kun pelaajat rakentavat omia tehtaitaan ja tuotantolinjojaan yrittäessään optimoida tuottojaan alati kasvavilla automarkkinoilla. Rahaa eikä resursseja ei pelissä sinällään ole, vaan kaikki tämä on abstrahoitu tehtaan pinta-alaan ja erikokoisista palasista rakennettaviin tuotantoketjuihin. Eri linjoja on neljää eri kirjainyhdistelmää ja eri automallit voivat parhaimmassa tapauksessa käyttää useampaa yhteistä linjaa, jolloin lattialta säästyy tilaa muulle tarpeelliselle, kuten vaikka useammalle eri automallille.
Autojen täytyy olla yhteydessä jälleenmyyjiin ja näiden puolestaan täytyy olla yhteydessä markkinointiosastoon jos haluaa isomman palasen markkinoista ja täten enemmän valinnanvaraa. Näiden lisäksi löytyy myös muunlaista tutkimus- ja kehitysosastoa. Pelin keskiössä on kuluttajien alati muuttuvat vaatimukset: milloin autoista halutaan mahdollisimman nopeita, milloin turvallisia tai luotettavia. Joka vuosi vain kaksi näistä viidestä eri ominaisuudesta on kerrallaan kuluttajien huulilla ja riippuen siitä mihin pelaajat ovat autoissaan panostaneet, pääsevät pelaajat myymään autoja vain tietylle osalle markkinoita.
Myöskin vuorojärjestys on toteuttu nerokkaasti tässä pelissä: jokainen kierros pelaaja kenellä on eniten pelissä kerättäviä Gantt-vuorojärjestyspisteitä saa päättää ensin haluaako käyttää kaikki pisteensä ja valita paikkansa vuorojärjestyksessä. Ääripää vasemmalla tarkoittaa että saat käyttää muiden teknologioita kun rakennat lisää osastoja tehtaaseesi, mutta myyt autoja viimeisenä. Toisessa ääripäässä pääset myymään ensimmäisenä, mutta voit käyttää vain omia palasiasi.
Jos pidät raskaista talouspeleistä tai Splotterin Food Chain Magnatesta, tutustu ihmeessä Horseless Carriageen. Horseless Carriage on itselle vuoden peli 2023 ja tämä peli olisi varmasti myös löytynyt Mikon Top 100-listalta, jos olisi ehtinyt peliä pelata ennen listan julkaisemista (Niin olisi! –Mikko)
1 Brass: Birmingham. Kiistaton numero yksi, vuodesta toiseen: Brass: Birmingham. Melkein neljänkymmenen pelikerran jälkeen luulisi että peliin olisi jo kyllästynyt, mutta pelaisin tätä vaikka joka viikko. Pelistä löytyy edelleen uusia, odottamattomia tilanteita ja kutkuttavia hetkiä.
Pelin parasta antia on se, miten jokainen pelaajan tekemä toiminto vaikuttaa muiden pelaajien peliin, oli se sitten positiivisesti tai negatiivisesti. Selkeästi pidän peleistä jossa voi vaikuttaa vuorojärjestykseen, Brassissa tämä määräytyy kierroksessa käytetyn rahan mukaan ja tämä johtaa todella kiperiin valintoihin kierroksesta toiseen.
Peliporukkamme Hannua lainaten: “Brass: Birmingham tarjoaa elämyksen, josta raskaampien talouspelien ystävän pelikokemus ei juurikaan hienommaksi enää voi muuttua. Hattua päästä – tässä on ehkä kaikkien aikojen paras peli!”
Kiitoksia jos jaksoit lukea loppuun asti! Toivottavasti löysit uusia, kiinnostavia pelejä listalta.
