Kategoriat
Peliarvostelut

Wilderness

Ruotsalaisen FryxGamesin Wildernessissa on kysymys selviytymisestä. Metsään joutuneiden pelaajien on selvitettävä reitti erämaan läpi kylään, jossa odottaa pelastus. Matkalla vaivaavat nälkä ja jano, jotka molemmat lisäävät uupumusta. Ensimmäisenä kylään selvinnyt tai viimeisenä hengissä oleva pelaaja voittaa pelin.

Pelin kulku

Wildernessin kansiPelaajalla on joka vuorollaan käytössään tietty määrä energiapisteitä, joiden määrä riippuu pelaajan uupumuksen asteesta. Virkeimmillään pelaaja saa käyttää vuorossaan kuusi energiapistettä ja uupuneimmillaan vain kolme. Energiapisteitä voi käyttää liikkumiseen, ravinnon etsimiseen, lepäämiseen ja nukkumiseen.

Jokaisella pelaajalla on oma pelaajalautansa, jossa on kuvattuna pelaajan nälkä, jano ja uupumus. Pelaajien vuorojen jälkeen seuraa aina luonnon vuoro, jolloin jokaisen pelaajan nälkä, jano ja uupumus kasvavat. Nälkä ja jano eivät tapa pelaajaa, mutta lisääntyessään ne kasvattavat uupumusta voimakkaammin. Uupumuksen saavuttaessa huippunsa pelaaja kuolee.

Luonnon vuoron aikana liikutetaan myös eläimiä, joita voi olla laudalla yhteensä neljä: kaksi sutta, karhu ja käärme. Eläimet liikkuvat summittaisesti, mutta ollessaan vuoron lopussa pelaajan kanssa samassa, tai viereisessä ruudussa, ne hyökkäävät kimppuun. Eläin heittää hyökätessään kahta noppaa ja pelaaja yhtä. Eläimen heittäessä isomman luvun lisätään lukujen erotus pelaajan uupumukseen. Jos pelaaja heittää enemmän, eläin kuolee ja pelaajan nälkä nollaantuu.

Pelilauta muodostuu heksojen muotoisista ruuduista, joita on kuvattuna maastolaatoissa. Jokaisessa maastolaatassa on 21 ruutua ja laattoja on pelissä kerrallaan kuusi kappaletta. Päämääränä oleva kylä on aloituspisteestä kauimmaisessa pelilaudan nurkassa. Pelaajat kulkevat erämaassa osittain summassa, koska seuraava maastolaatta käännetään näkyviin vasta, kun joku pelaajista saapuu laatan reunalle.

Energiapisteiden käyttö

Liikkuminen laudalla vie maastotyypistä riippuen kahdesta neljään energiapistettä ruudulta. Ruohikossa, aavikolla ja kalliomaastossa kulkemiseen kuluu kaksi energiapistettä, metsässä ja suolla liikkuminen vie kolme pistettä ja vuoristo vie neljä pistettä.

Olleessaan ruohikko- tai metsäruudussa pelaaja voi etsiä ruokaa. Ravinnon etsiminen vie neljä energiapistettä. Ravintoa etsiessään pelaaja heittää kahta noppaa ja vähentää nälästään noppien silmäluvun. Jos pelaaja heittää jommalla kummalla nopalla ykkösen, hän ei löydä ruokaa vaan eksyy ja joutuu siirtymään summassa valittavaan viereiseen ruutuun. Pelaaja menettää loput vuoronsa energiapisteistä eksyessään.

Juominen on toiminto, joka ei vie vuoron energiapisteitä olleenkaan. Juominen kuitenkin onnistuu ainoastaan sellaisissa ruuduissa, joissa on vettä. Lepääminen vie kaksi energiapistettä ja vähentää pelaajan uupumusta yhdellä pisteellä. Nukkuminen vie koko vuoron ja vähentää uupumusta neljällä pisteellä.

Kortit

Jokainen pelivuoro vastaa neljää tuntia. Aikaa seurataan sääkorteissa, joita käännetään aina vuorokauden vaihtuessa. Neljä ensimmäistä kortin vuoroa ovat päivävuoroja ja kaksi viimeistä yövuoroja. Yö eroaa päivästä siten, että yöllä ei voi etsiä ruokaa. Myös liikkuminen on yöllä haastavampaa. Pelaajan on liikkumisessa onnistuakseen heitettävä nopalla luvut 4-6. Heiton epäonnistuessa pelaaja eksyy. Sääkortissa kuvattu sää voi joko helpottaa tai vaikeuttaa pelaajien etenemistä kuvatun vuorokauden aikana.

Sääkorttien lisäksi pelissä on tapahtumakortteja, joita jaetaan jokaiselle pelaajalle kolme pelin alussa ja joita saa yhden tai useamman kortin lisää aina uuden sääkortin kääntyessä. Kaikissa tapahtumakorteissa on vaihtoehtoina sekä itseä hyödyttävä tapahtuma että muita pelaajia haittaava tapahtuma. Tapahtumakortteja voi pelata joko omalla vuorolla tai muiden pelaajien vuoroilla. Tapahtumakorttien käyttäminen on taktisin ja mielenkiintoisin osa peliä. Kortteja saa sen verran harvoin, että niitä ei ole tuhlattavaksi saakka.

Kolmas pelissä oleva pakka on sairauskorttipakka. Aina siirtyessään suolle pelaajat joutuvat kääntämään sairauskortin. Toiset taudeista eivät juurikaan haittaa pelaamista, mutta pahimmat lähes pakottavat nukkumaan seuraavaan vuorokauteen saakka. Sairauskortteja voi joutua suolla tarpomisen lisäksi kääntämään myös joidenkin tapahtumakorttien seurauksena.

Seikkailua villissä luonnossa. Kuva: Henk Rolleman / BGG
Seikkailua villissä luonnossa. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Erittäin toimiva teema

Wildernessin suurin vahvuus on ehdottomasti sen toimiva teema. Pelaaminen tuntuu selviytymistaistelulta ja aina potentiaalinen ongelma pelaajien eliminoitumisesta kesken pelin on onnistuttu kääntämään vahvuudeksi. Kuoleminen on realistinen vaihtoehto ja varsinkin kaksinpelissä peli päättyy usein toisen pelaajan menehtymiseen. Tähän ei niinkään ole syynä selviämisen liiallinen vaikeus, vaan se, että maalin lähestyessä on jäljessä olevan pelaajan otettava riskejä.

Pelin tapahtumakortit on nerokkaasti toteutettu idea. Korteilla on saatu pelimekaniikkaan huomattavasti lisää mielenkiintoa. Kortteja on riittävästi, jotta niillä pystyy hyvin pelatessaan vaikuttamaan pelin kulkuun, mutta ei niin paljon, että niitä voisi käyttää tuhlailevasti. Myös se, että jokaista korttia voi käyttää joko itsensä eduksi tai muita vastaan lisää mielenkiintoa.

Komponentit ja kuvitus

Wilderness on laadukas peli myös komponenteiltaan ja sen kuvitus on varsin onnistunutta. Ainoastaan pelaajien omat laudat jättävät hieman toivomisen varaa. Pitkänmalliset laudat ovat ohutta kartonkia ja ne tuppaavat kaareutumaan päistään, mikä hankaloittaa keveiden markkereiden pitämistä oikeissa ruuduissa. Myös eläinten liikkumisen ja eksymisen suunnan määräävä pyöräytettävä kompassi on hieman epäkäytännöllinen. Summittaisen liikkumisen voi tosin määrittää myös nopalla.

Toimii erityisesti kaksinpelinä

Etenkin kaksinpelinä Wilderness on suositeltava peli. Suuremmalla pelaajamäärällä peliaika voi venyä näin kevyelle pelille turhan pitkäksi ja johtavan pelaajan häiritseminen yhteistuumin voi olla liian voimakasta. Kahdella pelaajalla pelin pelaa nopeimmillaan läpi puolessa tunnissa.

Pelille on eduksi, että sitä voi helposti yksinkertaistaa poistamalla tapahtumakortit käytöstä. Näin siitä saa oivallisesti lapsillekin sopivan pelin, joka siinäkin muodossa on aikuisillekin jokseenkin mielekäs.

Faktat Wildernessistä

Suunnittelija: ,

Julkaisija: FryxGames (2011)

Mutkikkuus: Pelin oppii hyvin nopeasti. Muistettavia sääntöjä ei ole paljon ja pelilaudan reunassa on käytännöllinen muistutusruutu.

Onnen vaikutus: Onnella voi toisinaan olla suurikin merkitys. Eläimien liikkuminen voi vaikeuttaa etenemistä huomattavasti ja korttien voimasuhteet vaihtelevat.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutus perustuu tapahtumakortteihin, joilla pääsee vaikuttamaan toisten peliin. Pääosin on ajateltava kuitenkin vain oman hahmon toimintoja.

Teema: Teema toimii erittäin hyvin. Pelissä on selviytymistaistelun henkeä.

Uudelleenpelattavuus: Pelilauta muodostuu joka kerta erilaiseksi ja tapahtumakortteja on riittävästi takaamaan uudelleenpeluuarvon hyväksi.

Kieliriippuvuus: Pelin korteissa on melko paljon englanninkielistä tekstiä, joten englantia on ymmärrettävä hyvin.

Pelaajamäärä: 2–8

Pelin kesto: 30–90 minuuttia pelaajamäärästä riippuen.

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *