Vuosiäänestyksen tulokset – 2007

Vuoden 2007 tulokset osoittavat, että on kestosuosikkeja ja vähemmän kestäviä suosikkeja. Puerto Rico palasi ykköspaikalle kahden vuoden tauon jälkeen. Viime vuoden voittaja Caylus löytyi vasta neljänneltä sijalta, Carcassonne putosi jo kuudenneksi. Menolippu romahti sijalle 12 – tosin, jos eri lisäosien saamat äänet lasketaan yhteen, Menolippu olisi jakanut kakkossijaa.

Uusia nousijoita nähtiin. Power Grid ja Thurn & Taxis olivat tämän vuoden nousijat. Uusista peleistä Imperial ja Notre Dame tekivät parhaimman vaikutuksen. Wallensteinin tasaisen suosion perusteella ei liene ihme, että Shogun keräsi varsin komean äänimäärän – osin varmasti Wallensteinin kustannuksella.

144 äänestäjää antoi yhteensä 945 ääntä varsin pitkälle listalle eri pelejä. Äänestäjä- ja äänimäärä on kaikkien aikojen suurin, kiitos siitä kaikille äänestäjille. Kärkipelien äänimäärät jäivät kuitenkin aikaisemmasta, eli äänet jakautuivat entistä laajemmalle joukolle pelejä.

Vanhoista peleistä Princes of Florence on tehnyt paluun, syystä tai toisesta. Pelin äänimäärä oli viimeksi näin hyvä neljä vuotta sitten. El Grandekin näyttäisi taas olevan nousussa.

Äänestyksen ohessa kysyttiin, onko Uudet lautapelit tuttu kirja. Lähes 40 vastaajaa oli tutustunut teokseen.

Äänestyksen tulokset

Sija Peli Äänet
1Puerto Rico36
2Power Grid29
2Thurn und Taxis29
4Caylus26
5Imperial19
6Carcassonne18
6Notre Dame18
6Samurai18
9Princes of Florence17
10El Grande16
11Catan (Catanin uudisasukkaat; Settlers of Catan)14
11Menolippu (Ticket to Ride)14
13San Juan13
13Shogun13
15Bohnanza12
16Yspahan10
17BattleLore9
17Railroad Tycoon9
19Aavikon karavaanit8
19Caylus Magna Carta8
19Leonardo da Vinci8
19Memoir '448
19Niagara8
19War of the Ring8
25Age of Steam7
25Alhambra7
25Bang!7
25Factory Fun7
25Guillotine7
25Mykerinos7
25Pingwin (Hey, That's My Fish!)7
25Ra7
25Ticket to Ride Europe7
25Twilight Struggle7
25Vegas Showdown7
25Zooloretto7
376 Nimmt!6
37PitchCar6
37Struggle of Empires6
37Tichu6
37Tigris & Euphrates (Eufrat & Tigris)6
37Wallenstein6
43Arkham Horror5
43Carcassonne: Kivikausi (Hunters & Gatherers)5
43Citadels5
43Coloretto5
43Combat Commander: Europe5
43Commands & Colors: Ancients5
43Diamant5
43Genial (Ingenious, Einfach Genial)5
43Loopin' Louie5
43Lord of the Rings: The Confrontation5
43Phoenicia5
43Shadows over Camelot5
43St. Petersburg5
43Taivaan pilarit (Pillars of the Earth)5
43Ticket to Ride – Märklin Edition5
43Tikal5
43Twilight Imperium (3. laitos)5
60Alchemist4
60Amun-Re4
60Blokus4
60Die Macher4
60Diplomacy4
60Fairy Tale4
60Formula Dé4
60High Society4
60Mr. Jack4
60Portobello Market4
60Taru sormusten herrasta (Lord of the Rings)4
60Tsuro4
60Ubongo4
60Villa Paletti4
60Wings of War4
7518563
75A Game of Thrones3
75A Game of Thrones: A Clash of Kings3
75Antiquity3
75Attika3
75Battle Line3
75Blue Moon3
75Blue Moon City3
75Bluff (Call My Bluff, Liar’s Dice)3
75Bridge3
75Britannia3
75Carcassonne: The Castle3
75Crusader Rex3
75Elasund3
75Fearsome Floors (Finstere Flure)3
75Lost Cities3
75Menolippu USA 1910 (Ticket to Ride - USA 1910)3
75Mississippi Queen3
75Monopoly3
75Oltre Mare3
75Through the Ages: A Story of Civilization3
75Tide of Iron3
75Twilight Imperium 3rd Edition: Shattered Empire3
75Werewolf (Mafia, Lupus in Tabula)3
991860: Railways on the Isle of Wight2
997 Ages2
99Alcatraz2
99Antike2
99Arkadia2
99Atlantic Star2
99Augsburg 15202
99Blokus Trigon2
99Cash 'n Guns2
99Catanin uudisasukkaat -korttipeli (Settlers of Catan: The Card Game)2
99Cluzzle2
99Colosseum2
99Crokinole2
99Descent: Journeys in the Dark2
99Die Kutschfahrt zur Teufelsburg2
99Doom Lautapeli2
99Dungeon Twister2
99EastFront II2
99Flaschenteufel2
99Frank's Zoo (Zoff im Zoo)2
99Genoa2
99Go2
99Goa2
99Himalaya2
99Kunstmarkt2
99Last Panther (Mü & Mehr)2
99Louis XIV2
99Mamma Mia!2
99Marvel Heroes2
99Medieval Merchant (Pfeffersäcke)2
99Modern Art2
99Mogul2
99Munchkin2
99Naval Battles2
99Pokeri2
99Primordial Soup (Ursuppe)2
99Reef Encounter2
99Risk2
99Schotten-Totten2
99Settlers of Catan: Cities & Knights2
99Shifting Sands2
99Sticheln2
99Taj Mahal2
99Talisman2
99Thebes (Jenseits von Theben)2
99Tiedolla tai tuurilla (Wits & Wagers)2
99TransAmerica2
99Travel Blokus (Blokus Duo)2
99Trivial Pursuit2
99Web of Power2
149A Game of Thrones: A Storm of Swords1
149Acquire1
149Activity 21
149Advanced Squad Leader1
149Afrikan tähti1
149Age of Renaissance1
149American Megafauna1
149Arkham Horror: Dunwich Horror1
149Ave Caesar1
149Axis & Allies1
149Bandu (Bausack)1
149Beowulf: The Legend1
149Blindside1
149Blood Bowl1
149Bootleggers1
149Can't Stop1
149Canasta1
149Carcassonne (kaikilla lisäosilla)1
149Carcassonne: Builders & Traders (Kirjurit ja kauppiaat)1
149Carolus Magnus1
149Celtica1
149Champion Hill1
149Cleopatra and the Society of Architects1
149Condottiere1
149Conquest of the Empire1
149Corruption1
149Dak21
149Die Pyramiden des Jaguar1
149Domaine1
149Dreamblade1
149Dungeoneer: Tomb of the Lich Lord1
149EastFront1
149Edel, Stein & Reich1
149Elfenland1
149Enemy at the Gates1
149Epic Armageddon1
149Evo1
149Farlander1
149Fiese Freunde Fette Feten1
149Fluxx1
149For Sale1
149Friedrich1
149Funkenschlag1
149Gang of Four1
149Gauner Trio1
149Gloom1
149Goldbräu1
149Grant Takes Command1
149Hacienda1
149Hameln1
149Hammer of the Scots1
149Havoc: The Hundred Years War1
149Heave Ho!1
149Hermagor1
149HeroScape1
149History of the World1
149Hive1
149Hotelli1
149In the Shadow of the Emperor (Im Schatten des Kaisers)1
149Indonesia1
149Intrigue (Intrige)1
149Java1
149Kalahen1
149Khet: The Laser Game (Deflexion)1
149Kingdoms1
149Kuin kaksi marjaa1
149Liberty1
149Lohikäärmeiden aarre (Schatz der Drachen)1
149Lohikäärmeiden maa1
149Lost Valley1
149Maailman ympäri 80 päivässä1
149Magic: The Gathering1
149Mahjong1
149Man O War1
149Manila1
149Maya1
149Memoir '44: Eastern Front1
149Men of Iron vol. 11
149Merchants of Amsterdam1
149Merirosvopoukama (Pirate's Cove)1
149Mesopotamia1
149Mission: Red Planet1
149Mordheim: City of the Damned1
149Mü & More (Mü & Mehr)1
149Nexus Ops1
149No Thanks!1
149Nuclear War1
149O Zoo Le Mio1
149Oasis1
149Polarity1
149Railroad Dice 21
149Revolution: The Dutch Revolt 1568-16481
149Ricochet Robot1
149Roads & Boats1
149Roborally1
149Rumis1
149Rummikub1
149Runebound (2nd ed.)1
149Sahara1
149Santy Anno1
149Scotland Yard1
149Scrabble1
149Sellaista sattuu!1
149Shakki1
149Skip-Bo1
149Space Dealer1
149StreetSoccer1
149Tabu1
149Taistelu Roomasta (Struggle for Rome)1
149Taluva1
149Tantrix1
149Tanz der Hornochsen!1
149The Great Dalmuti1
149Thurn und Taxis: For Power & Glory1
149To Court the King1
149Tohtori Terapia1
149Tower of Babel1
149Tuppi1
149Union Pacific1
149UNO1
149Vampire: Prince of the City1
149Vimmaiset vampyyrit (Dawn Under)1
149Vinci1
149War of the Ring: Battles of the Third Age1
149Warrior Knights1
149Wings of War: Dawn of War1
149Wings of War: Famous Aces1
149Ys1
149Zèrtz1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.