Kesän iloksi Tuomo on ottanut käsittelyyn vanhan klassikon. Russian Front -sotapeli on vuodelta 1985 oleva monsteri, jonka peliaika on 20 tuntia. Siis oikein kunnon hex-and-counter -sotarytinää. Onneksi arvostelu ei kestä kahtakymmentä tuntia, vaan on ohi alle seitsemässä minuutissa. Kyseessä on tosiaan lähes 30 vuotta vanha peli, joten uutena tätä peliä ei aivan helposti löydä. Jos peli alkoi […]
Afrikan mantereella on sodittu runsaasti, mutta lautapeleissä aihetta on käsitelty jostain syystä ainoastaan toisen maailmansodan yhteydessä. Silloinkin sotimassa olivat eurooppalaiset. Victory Point Games on huomannut puutteen ja perusti aihetta varten aivan uuden pelisarjan, joka kantaa nimeä The African Wars. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Last King of Scotland ja se käsittelee Ugandan ja Tansanian välistä […]
Lautapelit.fi julkaisee kesän aikana joukon mielenkiintoisia uutuuksia, joista enimmän osan olemmekin jo ehtineet arvioimaan. Roskis (Ab die Tonne) on leppoisa ja melko yksinkertainen korttipeli. Tuurilla on melko vähän sijaa, koska pelaajilla on samanlaiset kortit kaikilla. Mukana on kuitenkin yllätyksellinen näppäryyspelielementti, sillä pelatut kortit määräävät, mitä roskia pelaajien on laitettava roskikseen. Jos roskis tulvii yli, sanktioita […]
Sotapelit saattavat vaikuttaa ensisilmäyksellä pelottavilta. Niiden säännöt ovat europelejä monimutkaisemmat, ne sisältävät paljon yksityiskohtia, pelinappuloissa on runsaasti informaatiota ja hyvä pelaaminen vaatii sekä sääntöjen yksityiskohtaista tuntemista että strategista pelisilmää. Onneksi markkinoilta löytyy myös pelejä, jotka toimivat hyvinä johdatuksina lajityyppiin. Paul Koenig’s Market-Garden: Nijmegen on juuri tällainen peli. Pelin idea Nimensä mukaisesti peli keskittyy yhteen Operaatio […]
Lautapeliopas järjestää ennen Ropecon-tapahtumaa huutokaupan. Huutokauppaan voit ilmoittaa joutavat pelisi. Kaupat tehdään Ropeconissa, jolloin säästytään postikuluilta ja kaupankäynti on luotettavaa ja turvallista. Jos haluat päästä eroon peleistäsi, käy ilmoittamassa pelisi huutokauppaan. Ilmoittautumisaikaa on noin viikon verran. Ilmoittamalla pelisi huutokauppaan lupaat toimittaa ne Ropeconiin kaupantekoa varten. Huutaminen alkaa torstaina 18.7. ja jatkuu sunnuntaihin 21.7. klo 20 […]
Kahdesta Brain Gamesin julkaisemasta Oliver Sihiveerin pelistä Air King on ehdottomasti laadukkaampi. Pelissä toimitaan lennonjohtajina tarkoituksena saada luotsattua omat lentokoneet lähtökentältä määränpäähän ennen vastustajia. Pelissä on onnistuttu yhdistämään varsin mukavasti bluffaaminen, kiusanteko ja kevyt taktikointi. Pelin idea Pelissä on kaksi lentokenttää, joilla molemmilla on alussa viisi lentokonetta. Jokaiselle pelaajalle jaetaan alussa tavoitekortti, jossa näytetään, mitkä […]
Tokaido oli yksi keskeisimmistä kulkureiteistä Edo-kauden Japanissa. Antonio Bauzan samannimisessä pelissä kuljetaan Tokaidoa pitkin Kiotosta Edoon. Voittajaksi selviytyy pelaaja, joka kokee matkansa aikana eniten elämyksiä. Pelin idea Pelilaudalla on kuvattuna tie Kiotosta Edoon. Matka taitetaan etenemällä laudalla kuvatuista pisteistä toisiin. Vuorojaossa käytetään muun muassa Glen Moresta tuttua mekaniikkaa, jossa pelivuorossa on aina tiellä viimeisenä kulkeva […]
Mayat olivat vuoden 2012 kuuma peruna, jolloin heidän kalenteriaan sensaatiohakuisesti tulkinneet rummuttivat maailmanlopun puolesta. Mayoilla kalentereja oli toki vaikka muille jakaa, joista Tzolk’in, joka perustuu 260 päivän kiertoon, on yksi tunnetuimmista. Maailmanloppu ei tullut, mutta se ei estänyt Tzolk’in: The Mayan Calendaria liitämästä ennustuksien siivellä lautapelaajien tietoisuuteen. Nousua Essenin pelimessujen yhdeksi kohutuimmista peleistä edesauttoi myös […]
Baltiassakin julkaistaan pelejä kansainvälisille markkinoille. Yksi näistä on virolaisen Oliver Sihiveerin Construction Zone. Kyseessä on turhankin yksinkertainen kädenhallintapeli, joka ei yllätä millään osa-alueella. Pelin kulku Vuoron kulku on pelissä hyvin tavanomainen. Ensin otetaan resurssikortteja tarjolla olevista vaihtoehdoista. Sen jälkeen voi vaihtaa nostamiaan perusresursseja erikoisempiin resursseihin. Lopuksi saa halutessaan rakentaa resursseilla jonkun tarjolla olevista rakennuksista. Kun […]
Tuomon testissä tällä kertaa kotimaista tuotantoa eli Jarno Siekkisen suunnittelema ja Roll D6:n julkaisema pingviinipeli Jää sulaa. Tässä söpössä perhepelissä ohjastetaan pingviininpoikasia emonsa suojiin sulavilla jäälaatoilla. Peliä löytää ainakin alan liikkeistä ja toivottavasti myös muistakin pelejä myyvistä kaupoista mahdollisimman laajalla jakelulla.
Richelieu on säännöiltään yksinkertainen, mutta luonteeltaan kiero aluehallintapeli, jossa on runsaasti vuorovaikutusta. Peli on sijoitettu Ranskan kuninkaan Ludvig XIII:n hoviin. Pelaajat ovat aatelisia, jotka yrittävät saada mahdollisimman paljon vaikutusvaltaa hovissa juonittelemalla joko kardinaali Richelieun puolella tai tätä vastaan. Pelin kulku Pelaajilla on joka vuorollaan valittavinaan neljä toimintoa. Pelin alkuvaiheessa toimintoja saa suorittaa kaksi vuorossa, mutta […]
Filip Milunskin kahden hengen korttipelissä Vampire Empire ihmiset yrittävät tappaa keskuuteensa päässeitä vampyyreja ja estää vampyyreja tappamasta heitä. Toinen pelaajista pelaa vampyyreilla ja toinen ihmisillä. Molemmilla on käytössään toisistaan eroavat 40 kortin pakat. Ihmispelaajan peliin sisältyy etsivän työtä ja varsinkin alkupeli on varsin vainoharhaista. Vampyyripelaajan pelin ytimessä on bluffaaminen. Puolien eroavaisuuksista huolimatta peli on varsin hyvin […]
Kuopiolainen Kalle Malmioja on voittanut Spielmaterial.de:n ja Mücke Spielin järjestämän pelisuunnittelukilpailun. Aikaisemmin kilpailuissa on suunniteltu peli, joka käyttää tiettyjä ylijäämäkomponentteja. Tällä kertaa piti tehdä peli, joka mahtuu Tiukka tilanne rajalla -pelistä tuttuihin metallisiin salkkuihin, joita Spielmaterialilla on ilmeisesti hyvä läjä varastossa. Kallen peli City Council ilmestyy syksyllä 2013. Sen tarkempaa tietoa pelistä ei ole vielä saatavilla. […]
Fantasiapelien tarjoaman suomenkielisen Munchkinin voitti Margareta Marjoniemi. Onnittelut voittajalle! Peliä havitteli yhteensä 460 osallistujaa. Palautepuolella kiitosta tuli Tuomon videoista – ja ne ovatkin kyllä hyviä. Parannusehdotuksissa toivottiin etusivulle enemmän peliarvosteluita näkyville, se fiksattiin oitis. Arvosteluihin toivottiin lisää toisia mielipiteitä, kuten Munchkinin arvostelussa. Tämäkin on hieno idea, jonka toteuttaisin mielelläni – joten antaa palaa niitä toisia […]
Englantilaisen Martin Wallacen käsialaa ovat Age of Industryn lisäksi muun muassa Age of Steam, Brass ja Rise of the Empires. Age of Industry on Brassin helpompi versio, joka varmasti on monen talouspeleistä pitävän europelaajan mieleen. Pelin kulku Pelaaminen on melko suoraviivaista, mutta vaatii tulevien vuorojen suunnittelemista etukäteen. Pelin alussa kukin pelaaja nostaa käteensä kuusi korttia, […]
Tuomo kartoittaa uusimmassa videossaan Hotel Mystery -peliä, eli veritekoja hotellissa. Mistä löytyvät uhrit ja ennen kaikkea – kuka on syyllinen murhiin? Viisiminuuttinen video kertoo, onko hovimestari syyllinen. Hotel Mystery on ilmestynyt suomeksi ja on melko tuoretta tavaraa, joten sitä löytää vielä varsin hyvin lautapelejä myyvistä kaupoista.
Fantasiapelit ja Lautapeliopas järjestävät yhteistyössä kilpailun, josta voit voittaa suomenkielisen Munchkin-pelin. Voittaaksesi sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin täyttää alla oleva lomake ja toivoa parasta! Munchkin on legendaarinen peli, jossa etsitään luolaholveista hirviöitä tapettaviksi ja aarteita ryöstettäväksi. Siinä sivussa koitetaan lyödä pelikaveria kuin vierasta sikaa. Vuonna 2001 ilmestynyttä peliä on myyty vuosien varrella satoja tuhansia […]
Competo on asettanut seuraavat pelit ehdolle kilpailemaan Vuoden peli -palkinnosta vuonna 2013: Lastenpelit AniMix Junior Lancelot Simsala Hopp Perhepelit La Boca Riff Raff Aikuisten pelit Kadonnut kaupunki Sanasota Tobago Lastenpeleistä AniMix (Zebra-Schwein) on piirustelupeli, jossa täytyy piirtää eri eläinten sekoituksia ja muut yrittävät arvata, mitkä eläimet sekoituksessa ovat. Junior Lancelot (Die kleinen Drachenritter) on pinoamispeli, jossa […]
Paolo Morin uudessa pelissä pelaajat taistelevat konsulin paikasta Rooman ensimmäisen keisarin Augustuksen rinnalla. Konsuliksi päästäkseen on saatava puolelleen senaattoreita ja kahmittava vaikutusvaltaa provinsseissa. Augustus on visuaalisesti onnistunut peli, joka on oivallinen tulokas perhepelien kategoriaan. Lautapelit.fi julkaisi Augustuksen suomeksi marraskuussa 2014. Pelin kulku Pelaajien tehtävänä on mobilisoida legioonia eri kohteisiin, jotka ovat joko senaattoreita tai provinsseja. Kohteiden […]
Saksan Vuoden peli -palkinnon ehdokkaat on julkaistu. Vuonna 2013 parhaan pelin Spiel des Jahres -palkinnosta kilpailevat: Augustus (Paolo Mori / Hurrican) Hanabi (Antoine Bauza / Abacusspiele) Qwixx (Stefen Benndorf / Nürnberger-Spielkarten-Verlag) Augustusta voisi luonnehtia taktiseksi bingoksi. Hanabi on yhteistyöpeli, jossa kukaan ei näe omia korttejaan. Qwixx taas on nopea noppapeli, jossa pääsee toimimaan toistenkin pelaajien vuoroilla. Suosituslistalle […]
Taru sormusten herrasta on innostanut pelisuunnittelijoita tuottamaan valtavan määrän vaihtelevan tasoisia pelejä. Lisenssillä on tehty paljon kamalia virityksiä, mutta myös monia todella hyviä pelejä. Lord of the Rings: Fellowship of the Ring Deck-building Game kallistuu karmeasta nimestään huolimatta jälkimmäisten suuntaan. Peli on siis pakanrakennuspeli, mutta Dominion-kloonista ei ole tällä kertaa kyse. Peli perustuu Cryptozoicin Cerberus-järjestelmään ja on siten […]
Phil Eklundilla on melkoinen maine. Miehen kaikkia pelejä pidetään kautta linjan todella vaikeina ja ainoa poikkeus tähän sääntöön löytyy ehkä hiljattain julkaistusta Pax Porfirianasta. Etenkin High Frontier– ja Bios: Megafauna -pelien sääntöjä voidaan vaikeutensa puolesta verrata Advanced Squad Leaderin kaltaisiin sääntöhirviöihin. Mielestäni väite on kuitenkin suuresti liioiteltu ainakin Bios: Megafaunan kohdalla. Sen säännöt ovat pohjimmiltaan […]
Roolipelislangissa munchkin on epäkypsä pelaaja, joka keskittyy voittamiseen ja menestyksen optimointiin rakentavan ja muut pelaajat huomioivan pelitavan sijasta. Termi tulee alunperin Ihmemaa Ozin maiskiaisista. Munchkin-korttipeli huvitteleekin roolipelikliseillä siinä määrin, että peli kannattaa jättää suosiolla väliin, mikäli roolipelien maailma on vieras. Sen sijaan varsinkin perinteisimpiä roolipelejä kuten Dungeons & Dragonsia pelanneille Munchkin toimii viihdykkeenä. Peli on […]
Tällä kertaa täysille seurapelimarkkinoille pyrkii Compatibility, jonka ensimmäinen versio julkaistiin vaille 20 vuotta aikaisemmin. Suomessa pelin julkaisi Competo vuonna 2011. Peli on tarkoitettu pääasiallisesti pariskunnille, joiden on kyettävä ymmärtämään toisten ajatuksenjuoksua. Paperilla Compatibility on siis hyvin perinteinen seurapeli, mutta onnistuuko se yllättämään? Pelin idea Peliä pelataan kahden pelaajan tiimeissä. Jokainen pelaaja saa samanlaiset 40 korttia, joissa on […]
Nox on aloittelevan pelisuunnittelijan Steffen Brücknerin kolmas julkaistu peli. Kyseessä on kevyt abstrakti korttipeli, joka on häiritsevän kaoottinen, mutta tarjoaa viihdykettä kiusantekoon mieltyneille pelaajille. Pelin kulku Pelissä on 90 korttia, joiden arvo vaihtelee välillä 1–15. Jokaista numeroa on pakassa kuusi kappaletta. Kortit on jaettu kolmeen eri väriin siten, että kaikki saman numeron kortit ovat samanvärisiä. […]
Warhammerin maailma pursuaa sotia, korruptiota ja kaaosta. Keisari yrittää taistella alati kasvavaa pahuutta vastaan, mutta se ei ole helppo tehtävä, kun omalla puolellakin on vihollisia. Horus Heresy on Fantasy Flight Gamesin vuonna 2010 julkaisema järkälemäinen lautapeli, joka sijoittuu yhteen Warhammer 40 000 -maailman legendaarisimmista taisteluista. Pelin kulku Pelaajilla on valittavanaan kaksi eri puolta: Horuksen petturit […]
Tarjousten metsästäminen kirpputoreilta on hauskaa puuhaa – ainakin joidenkin mielestä. Kirpputoreilla huomaa myös, miten toisen roska on toisen aarre. Näihin ajatuksiin perustuu Bohnanzasta ja Agricolasta tutun Uwe Rosenbergin tikkipeli Bargain Hunter (Schnäppchen Jagd), jossa yritetään löytää aarteita roskan seasta. Pelin idea Pakassa on kuusi väriä ja numerot 1–10 joka värissä kahteen kertaan. Pelaajille jaetaan käsi kortteja, […]
Inka ja Markus Brandin kevyesti temaattinen noppapeli Saint Malo otti nimensä Ranskan luoteisrannikolla sijaitsevalta historiallisesti merkittävältä linnoituskaupungilta. Pelissä kerätään pisteitä lisäämällä kaupunkiin rakennuksia ja henkilöitä. Miinuspisteitä välttääkseen on kaupunkia puolustettava merirosvoilta muureilla ja sotilailla. Pelin idea Peli on eräänlainen Yatzy-variantti, jossa kaikki toiminta tapahtuu noppia heittämällä. Juuri muita komponentteja peliin ei kuulukaan. Rakennukset ja henkilöt […]
Lautapelien nappuloissa on tapahtunut kehitystä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana paljon ja ne ovat lähestyneet perinteisiä miniatyyrejä laadultaan ja yksityiskohtien määrältään. Monesti valmiiksi maalatut tai maalaamattomat pikku-ukkelit ovat kuitenkin mitäänsanomattomia. Niihin on kotikonstein helppo saada lisää eloa ja tehdä tätä kautta pelaamisesta uudenlainen kokemus. Pohjatyöt kunniaan Nappulat on hyvä ensimmäiseksi pestä kunnolla. Tähän touhuun vanha hammasharja […]
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastointi
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.