Paul Koenig’s Market-Garden: Nijmegen

Sotapelit saattavat vaikuttaa ensisilmäyksellä pelottavilta. Niiden säännöt ovat europelejä monimutkaisemmat, ne sisältävät paljon yksityiskohtia, pelinappuloissa on runsaasti informaatiota ja hyvä pelaaminen vaatii sekä sääntöjen yksityiskohtaista tuntemista että strategista pelisilmää. Onneksi markkinoilta löytyy myös pelejä, jotka toimivat hyvinä johdatuksina lajityyppiin. Paul Koenig’s Market-Garden: Nijmegen on juuri tällainen peli.

Pelin idea

Nijmegen Bridgen kansiNimensä mukaisesti peli keskittyy yhteen Operaatio Kauppapuutarhan taisteluun. Yhdysvaltojen 82. maahanlaskudivisioonan tehtävänä on vallata Nijmegenin sillat, mutta viivästyksen vuoksi saksalaiset ehtivät siirtää alueelle 9. SS-panssaridivisioonan tiedustelupataljoonan. Liittoutuneilla on kolme päivää aikaa murtautua läpi saksalaisten puolustuksesta, tai muuten XXX armeijakunnan eteneminen pysähtyy.

Pelin voittaja määritellään kolmannen päivän päätteeksi voittopisteiden perusteella. Näitä saa muun muassa valtaamalla kartalla olevia tavoitteita ja tuhoamalla vihollisen yksiköitä. Lisäksi Nijmegenin siltoja hallitseva pelaaja saa roppakaupalla lisäpisteitä, joten molempien osapuolten on taisteltava niiden hallinnasta verissä päin.

Vaihteleva vuorojärjestys

Peli käyttää niin kutsuttua chit-pull -pelimekaniikkaa. Jokainen pelimerkki on komppania tai rykmentti, joka kuuluu tiettyyn divisioonaan. Jokaisen vuoron alussa kaikkien laudalla olevien yksiköiden divisioonien esikunnat laitetaan kuppiin, josta niitä nostetaan yksitellen. Nostettu esikunta aktivoi kaikki sen alaisuudessa olevat yksiköt. Kun kaikki esikunnat on nostettu, vuoro päättyy ja kaikki palautetaan takaisin kuppiin.

Chit-pull -järjestelmän suurin etu löytyy sen luomasta arvaamattomuudesta. Seuraavaa vuoroa ei voi miettiä tarkalleen etukäteen, sillä esikunnat aktivoituvat satunnaisessa järjestyksessä. Hyvällä tuurilla sama pelaaja saa liikuttaa useiden divisioonien yksiköitä peräkkäin. Tämä nostaa joukkojen sijoittelemisen tärkeäksi, sillä huonosti asetellut yksiköt eristetään ja tuhotaan hyvin nopeasti.

Yksinkertainen mekaniikka

Aktivoitu yksikkö voi toimia muutamalla tavalla. Se voi ampua täydellä tulivoimalla, liikkua täyden liikemääränsä verran tai tehdä näiden kahden yhdistelmän. Tällöin se saa sekä liikkua että ampua, mutta vain puolella tulivoimastaan ja liikepisteistään. Joukot voivat myös yhdistää toimiaan, mutta tässä tapauksessa molempien täytyy suorittaa täsmälleen sama toiminto.

Ampuminen hoidetaan kätevästi yhdellä nopanheitolla. Heiton tulosta verrataan ampuvan yksikön tulivoimaan, josta on vähennetty kohteen heksan suojaluku. Mikäli tulos on tätä pienempi, hyökkäys onnistuu ja vihollinen kärsii yhden pisteen vahinkoa. Jos noppa näyttää samaa lukua, niin sekä hyökkääjä että puolustaja kärsivät pisteen vahinkoa. Mikäli heiton tulos on suurempi, mitään ei tapahdu. Jenkeillä on tällä osastolla selkeä etu saksalaisiin, sillä suurimmalla osalla heidän joukoistaan on 6 tulivoima. Toisaalta yksiköt kestävät rutkasti vahinkoa, sillä vastustaja eliminoituu vasta kolmen vahinkopisteen jälkeen.

Liikkuminen on erittäin yksinkertaista. Jokaisella yksiköllä on liikepisteitä, joita liikkuminen kuluttaa. Minkäänlaisia rajoituksia ei ole ja vastustajien välistä saa ravata vapaasti. Liikkumisen aikana on myös mahdollista liikkua vihollisen kanssa samaan heksaan, jolloin joukot ottavat toisistaan mittaa lähitaistelussa. Se on ainoa keino saada vihollinen perääntymään, mutta sen onnistuminen on hyvin epävarmaa.

Vapaat liikkumissäännöt pakottavat saksalaiset rakentamaan tiiviin rintamalinjan Nijmegenin siltojen lähelle, sillä muuten liukkaat yhdysvaltalaiset livahtavat helposti joen toiselle puolelle.

Pelin sisältö. Kuva: Victory Point Games
Pelin sisältö. Kuva: Victory Point Games

Toimii pienenä välipalana tai tutustumisena sotapeleihin

Pelin suurin miinus tulee sen suppeasta sisällöstä. Pieni kartta ei jätä paljon tilaa taktisille liikkeille ja siksi taistelut tuntuvat hyvin samanlaisilta. Jenkeillä on pari erilaista strategiaa voiton tavoittelemiseen, mutta siltojen valtaamiseen sidotut voittoehdot rajoittavat voimakkaasti pelaamista.

Sisällön niukkuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi pelistä tykännyt. Se toimii oivallisena välipalana silloin kun suuremmille sotaretkille ei ole aikaa. Yhden matsin pelaa noin kolmessa vartissa, joten molempien osapuolien kokeileminen onnistuu saman pelisession aikana. Peli toimii myös hyvänä tutustuttajana sotapeleihin. Siitä löytyy heksoihin jaettu kartta, tyypilliset sotapelinappulat, maaston vaikutukset tuleen ja liikkeeseen, sekä chit-pull -pelimekaniikka. Nämä kaikki ovat arkipäivää suurempien pelien maailmassa, joten perusteita on hyvä lähteä opettelemaan esimerkiksi tämän pelin avulla.

Faktat Paul Koenig’s Market-Garden: Nijmegen -pelistä

Suunnittelija:

Julkaisija: Victory Point Games (2012)

Mutkikkuus: Selkeät ja yksinkertaiset säännöt tekevät pelaamisesta helppoa.

Onnen vaikutus: Taistelut ratkaistaan nopan avulla, joten hyvät suunnitelmat saattavat kaatua huonoon noppatuuriin.

Vuorovaikutus: Pieni kartta ja tiukat voittoehdot pakottavat pelaajat sotimaan jokaisella vuorolla.

Teema: Historialliset yksiköt ja Nijmegenin kartta vievät hyvin Operaatio Kauppapuutarhan tunnelmiin.

Uudelleenpelattavuus: Pieni kartta ja hyvin tiukat voittoehdot syövät pelin uudelleenpelattavuutta.

Kieliriippuvuus: Säännöt ovat englanniksi.

Pelaajamäärä: 2

Pelin kesto: 45–60 minuuttia.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Paul Koenig’s Market-Garden: Nijmegen

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:1
Aito keskiarvo:3.00
Tasoitettu keskiarvo:3.26
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 1
  • 4: 0
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.