Vuosi 2014 näyttää kymmenen vuotta myöhemmin oikein mainiolta pelivuodelta. Vuoden uutuuksien joukkoon mahtuu monia kestosuosikin asemaan nousseita pelejä. Lautapelioppaan avustajien poiminnoissa on paljon samaa, mutta myös yksilöllisiä nostoja – ja mahtuupa joukkoon yksi tyly tuomio huonosta vuodesta.
Kickstarterin puolella vuoden kovin peli oli Zombicide Season 3: Rue Morgue, joka keräsi lähes kolme miljoonaa dollaria. Se oli siihen mennessä rahakkain Kickstarter-julkaisu, mutta vuonna 2015 summat nousivat ihan eri tasolle Exploding Kittensin lähes yhdeksän miljoonan dollarin potin myötä. Vuonna 2014 ei siis oltu ihan vielä Kickstarterin kuumilla aikakaudella, mutta lähellä jo. Yli puolen miljoonan pelejä oli vuonna 2014 yhteensä kahdeksan, kun vuonna 2015 niitä oli jo 21 ja 2020-luvulla jo yli 60.
Palkintovoittajat
Edellisvuoden pohjanoteerauksen jälkeen Vuoden peli -palkinnon sai aivan kelpo peli, Battle Sheep. Peli on edelleen myynnissä, eli kestävyyttä sillä on ollut. Miksipä ei, Battle Sheep on säännöiltään yksinkertainen, mutta aivoja vaivaava peli. Perhepeliksi siinä on aika vähän tuuria, mutta riittävän tasaväkisten pelaajien kesken peli on jännittävä.
Vuonna 2014 jaettiin viimeistä kertaa Vuoden aikuistenpeli, seuraavana vuonna palkinto nimettiin Vuoden strategiapeliksi. Voittaja oli Splendor, joka oli sekä erinomainen että jokseenkin ilmeinen valinta. Tämäkin peli on osoittautunut kestäväksi klassikoksi, toisin kuin vaikka edellisvuoden Qin tai seuraavan vuoden New York 1901.
Vuoden lastenpeli oli vuoden 2013 Kinderspiel des Jahres eli The Magic Tower – Lumottu torni, joka oli myös oivallinen valinta. Peli on yksinkertainen, jännittävä ja tarjoaa hauskan leluelementin, kun onnistunut ratkaisu saa linnaan lukitun prinsessan sinkoamaan raketin lailla vapauteen. Tätä olen nuoremman lapseni kanssa pelannut paljon, eikä peli ole koskaan minua liiemmin kyllästyttänyt – se jos mikä on hyvän lastenpelin merkki.
Vuoden partypeli tuli ohjelmaan vasta vuonna 2015, eli vielä vuonna 2014 palkintoa ei vielä jaettu.
Spiel des Jahres -palkinto meni Camel Cupille. Alunperin Camel Up -nimellä ilmestynyt kameliralli on pöhkö vedonlyöntipeli, joka sai palkintovoittajana lisäosia ja Second Editionkin ilmestyi vuonna 2018. Korttipeliversio Camel Up: The Card Game ilmestyi vuonna 2023, eli kamelikisailulla on selvästi yhä vetovoimaa.
Jos edellisvuoden Kennerspiel des Jahres oli heikommin tunnetuksi jäänyt Die Legenden von Andor, vuoden 2014 voittaja Istanbul on varmasti monille Suomessakin tuttu. Lisäosat, noppapeliversio ja Big Box vuonna 2018 ovat pitäneet peliä hengissä. Oivallinen kilpajuoksupeli on edelleen kokeilemisen väärti.
Kinderspiel des Jahres oli Ghost Fightin’ Treasure Hunters. Julkaisija Mattel ei vakuuta peliharrastajia, mutta tämä olikin kelpo peli, joka on edelleen BoardGameGeekin lastenpelien listalla viidennellä sijalla. Suomessa peli taitaa silti olla melko vähän tunnettu.
Deutscher Spiele Preisin voitti Russian Railroads. Tämä rautatieaiheinen raskaampi europeli oli nappivalinta. Peli on saanut paljon tunnustusta ja uusia versioita, ja alkuperäinen mahtuu yhä BGG:n sadan parhaan strategiapelin listalle ja melkein yleisellekin top 100 -listalle. DSP:n lastenpelivoittaja oli HABA:n Feuerdrachen, josta ei koskaan tullut varsinaista englanninkielistä versiota.
Ranskassa As d’Or meni Conceptille, joka onkin oikein mainio viestintähaaste. Kovin ihmeellinen peli se ei ole, mutta kokemuksena kyllä mielenkiintoinen ja sinänsä palkintonsa ansainnut. Parhaan peliharrastajien pelin palkinnon sai työläistenasettelupeli Bruxelles 1893, jolla on ystävänsä Suomessakin, erityisesti Puutyöläinen. Paras lastenpeli oli Zochin laivanlastauspeli Riff Raff, joka näyttää upealta.
Yleisön suosikit
- Orléans on oikeastaan hämmentävänkin korkealla BGG:n listalla, sijalla 31. Onhan se kelpo peli, jossa keskiaikaista henkilökuntaa haalitaan omaan pussiin pyörittämään koneistoa. Minulle sitä seurannut Altiplano tekee saman idean paremmin, mutta suuri yleisö pitää Orléansista kovastikin.
- Star Wars: Imperial Assault on hyvä peli Star Wars -teemalla, mikä on helppo menestyksen tae. Descentin pelimekaniikka pyörii taustalla ja toimiihan tämä, jos tällainen skenaariopohjainen kevyt figumättö kiinnostaa.
- Five Tribes on Bruno Cathalan pidetty lähi-itäteemainen peli. Pelaajat noukkivat meeplejä laatoilta levittäen niitä muille laatoille Mancala-tyyliin. Pisteitä kertyy sieltä täältä pistesalaattihengessä.
- Fields of Arle on yksi Uwe Rosenbergin pidetyimmistä peleistä eikä suotta. Rosenbergin suvun historiaan kytkeytyvä maatalouseepos on vain kahdelle pelaajalle, mutta sellaisena aivan timanttista työläistenasettelua. Peli on pakattu täyteen Itä-Friisian historiaa.
- Patchwork on myös Uwe Rosenbergin kädenjälkeä. Yksinkertainen aikaradalle perustuva laattojenasettelupeli toimii erittäin hyvin. Samaa ideaa kierrätettiin sitten vähän eri muodossa Nova Lunaan, kelpo peli sekin. Patchworkistakin on lukuisia eri versioita.
- Roll for the Galaxy on suositun Race for the Galaxyn erittäin toimiva noppaversio. Lisäosiakin saanut peli on Racen pelaajille tuttua huttua, mutta sopivasti uudella kierteellä.
- Alchemists on appivetoinen peli, jossa alkemistit kehittelevät keitoksiaan. Pisteitä kerätään julkaisemalla alkemistisia teorioita, mutta oikeiden tulosten saaminen ei ole ihan yksinkertaista.
- Star Realms edustaa konfliktivetoisten kahden pelaajan pakanrakennuspelien koulukuntaa ja on siinä erinomainen. Tähän on tullut runsaasti jatkoja, joten ostajiakin on löytynyt.
- Legendary Encounters: An Alien Deck Building Game on myös scifiteemainen pakanrakennuspeli. Legendary-sarjan pelit ovat pidettyjä ja tämä Alien-versio yleisön suosikki sarjasta; Marvel pääsee lähelle, muut ovat sitten reippaasti kauempana.
- Istanbul on tyylikäs europeli, jossa kirmaillaan ympäri Istanbulia suorittamassa tehtäviä ja välillä peruutellaan keräämässä apulaisia taas kasaan. Nokkelasta rakenneltu kilpajuoksupeli toimii erittäin hyvin.
Lautapelioppaan listalla vuoden 2014 pelejä on seuraavasti:
27. Castles of Mad King Ludwig – Hullun kuninkaan linnanrakentelu on hauska hinnoittelupulma, joka tuottaa mukavan outoja linnoja.
30. Splendor
32. Port Royal – Onnenkoetuspelien klassikko kysyy, uskallatko nostaa vielä lisää laivoja satamaan.
76. Dead of Winter – Ensimmäinen Crossroads-sarjan peli pistää pelaajat selviytymään sekä kylmästä talvesta että zombieinvaasiosta.
82. Patchwork
91. Star Wars: Imperial Assault
95. Star Realms
Petri
Kymmenen vuotta sitten elettiin hullujen pelien vuotta, osin kirjaimellisesti.
Castles of Mad King Ludwigissa rakennetaan hullun kuninkaan hullunkurista linnaa. Pelissä pitää kuitenkin olla tarkkana mitä rakentaa ja milloin rakentaa, sillä kaveria ei saa päästää napsimaan hänelle edullisimpia laattoja itselleen.
Camel Up (tai Camel Cup) on vedonlyöntipeli kamelikisoista. Hömelössä arvausrallissa on ihan mielenkiintoinen mekaniikka, mutta ei se silti ole enempää kuin hömelö arvausralli. On tämä silti kivaa aina silloin tällöin.
King of New York on pöhkö pahvihirviöpeli jossa taistellaan suurkaupungin herruudesta. Pelasin tätä kerran enkä muista siitä oikeastaan muuta kuin hassut animaatiohirviöt ja kepeän mättämisen. Voisin ottaa uusiksi.
Arkwrightissa on mielenkiintoinen työläismekaniikka, mutta muutoin peli haiskahtaa tarkoituksella yltiöraskaaksi rakennetulta. Aloitusjärjestyskin tuntuu suosivan joitain pelaajia enemmän.
Pirita
Muisteluissani päädyin siihen, että vuosi 2014 oli minulle fillerien löytämisen aikaa. Seurapelirintamalla tuolloin julkaistiin muun muassa Colt Express, jossa pelaaja pääsee suunnittelemaan junaryöstöä. Omasta pakasta valitaan kortit, mutta suunnitelmat usein menevät kaoottisesti pieleen. Upea 3D-junanvaunu pelilautana pitää pelin silti selkeänä ja pelaaminen on hauskaa – kunhan antaa itsensä muistaa että tässä pelissä on onnella on iso vaikutus. Peli on omien kokemuksieni mukaan parhaimmillaan vähintään viiden pelaajan porukassa, joten pöydälle peli pääsee silloin tällöin.
Maininnan arvoinen on myös Splendor, joka ehti jo omasta hyllystä lähteä kiertoon, mutta johon palasin uudelleen BoardGameArenan kautta ja harkinnassa onkin josko peli pääsisi takaisin hyllyyn – kenties Marvel-kuvituksella perheen nuorempien iloksi. Ikäsuositus +10 on linjassa, mutta näppärästi hitusen nuoremmatkin omaksuivat pelin ja vallan mainiosti pystyvät päihittämään vanhemmat pelitoverit. Perusideana on viilata pisteiden tuottokoneistoa jalokivien, kehityskorttien ja aatelislaattojen avulla. Peli on melko lyhyt ja säännöt on helppo opettaa minuuteissa.
Vuoden 2014 julkaisuista yhä useimmiten pöydälle pääsevä peli näyttää olevan Uwe Rosenbergin Patchwork, joka on meillä edelleen kahden hengen laatanasettelupelien kärkeä. Tetriksenomaiset tilkut asetellaan omalle laudalle pyrkien välttämään reikiä, joista loppupisteytyksessä saa miinuspisteitä. Abstrakti perhepeli on säilyttänyt paikkansa todennäköisesti nopean pelattavuutensa ja helpon opittavuutensa kanssa, ja kaunis peli onkin päivittänyt visuaalista ilmettään useamman kerran.
Nostan mielelläni ylös myös Catan Juniorin, joka oli meillä lasten suosikki viskarista koulun alkuluokille. Tätä vanhemmatkin pelasivat mielellään. Peli on helppo pelata niin kaksinpelinä kuin nelinpelinä, ja vaikka esikuvastaan Catanista peliä on yksinkertaistettu isolla kädellä, resurssien ja pisteiden keruu on edelleen pelin keskiössä. Merirosvoteema sympaattisella papukaijalla on helposti lähestyttävä, peli on lyhyt, ja meillä peli toimi erinomaisesti porttipelinä itseensä Cataniin.
Joonas
Vuosi 2014 oli pikkupelien luvattu vuosi. Yhtään muhkumpaa jytkyä ei omaan pelihyllyyni tuolta vuodelta ole kertynyt, mutta pieniä puolen tunnin rykäisyjä löytyy senkin edestä.
Seuraavan vuoden Spiel des Jahres -voittaja Colt Express oli mielestäni vuoden 2014 hauskimpia julkaisuja. Koodarina nautin suuresti tämän junaryöstelyn ennakko-ohjelmoinnista, joka mitä luultavimmin menee totaalisesti metsään. Ideanahan on, että kaikki kierroksen kortit pelataan pöytään yksitellen, jonka jälkeen ne suoritetaan samassa järjestyksessä. Koska osa korteista pelataan kuvapuoli alaspäin, ei voi koskaan olla täysin varma siitä, miten muut pelaajat aikovat törttöillä. Yksinkertaisesti toimivan lupsakkaa, jossa tärkeintä on, että jonkun toisen suunnitelmat epäonnistuvat mitä mainioimmin.
Vuoden peli -voittajiin kuuluvat Splendor, Port Royal ja Castles of Mad King Ludwig ovat myös saaneet pöydässäni kohtuullisesti peliaikaa. Splendor on ehkä hitusen kuivakka, mutta silti sangen toimiva moottorinrakennus, jossa jalokivillä tienataan jatkuvasti kalliimpia jalokivikortteja. Tätä piristää mukavasti lisäosa Cities of Splendor, jolla peliin saa vaihtelua erilaisilla moduuleilla. Port Royal puolestaan on simppeli onnenkoetuspeli, jossa kovin helposti jää oman ahneutensa vangiksi. Uskaltaisinko ottaa vielä yhden kortin, vai meneekö vuoroni täysin hukkaan nostettuani toisen samanvärisen laivan? Kolmantena Hullun kuninkaan eriskummalliset linnarakennelmat laattojenhinnoittelumausteineen on ehkä vuoden raskaimpia pelejä, muttei sekään noin tunnin kestollaan ole oikeasti pitkä. Teema on toimiva ja lopputulokset yleensä varsin mielikuvituksellisia – mitäpä sitä muuta rakentelupeliltä kaipaa?
Hienoja kaksinpelejä edustavat Uwen parhaimmistoon kuuluva Patchwork ja nopea avaruusläpsyttely Star Realms. Näistä ensimmäisessä pelaajat täyttävät tetris-palikoilla omia pelilautojaan tienaten samalla valuuttana toimivia nappeja. Jälkimmäisessä puolestaan rakennetaan omia pakkojaan hieman Dominionin ja Magic: The Gatheringin hengessä. Myynnissä on aluskortteja neljästä eri väristä, ja kukin väri tuottaa komboja muiden samanväristen korttien kanssa. Tarkoituksena olisi saada ammuttua kaveri hengiltä ennen kuin hän tekee vastaavan sinulle. Molempia pelejä suosittelen kokeilemaan!
Puhtaasti sosiaalisiakin pelejä vuodelta löytyy: Spyfall ja Sheriff of Nottingham. Spyfallissa pelaajat kyselevät toisiltaan kysymyksiä, ja yrittävät näillä saada selville, kuka heistä on soluttautuja eikä oikeasti tiedä, missä ollaan. Soluttautuja puolestaan yrittää jeesailla muita ja selvittää, missä he oikeasti ovat. Idea on yksinkertainen, ja oikeassa porukassa varmasti toimiva (omaan makuhermooni se ei kylläkään aivan osu). Sheriffissä puolestaan kukin on vuorollaan sheriffi, joka tullaa muiden pelaajien pussukoita ja yrittää saada kiinni kiellettyjen tuotteiden salakuljettajat. Tästä muodostuu helposti melkoinen psykologinen trilleri, kun pohditaan, kuinka moninkertaisesta bluffista onkaan kysymys. Tämä on todettu toimivaksi myös yleensä partypelejä kaihtavien pelaajien keskuudessa.
Bonuksena ilmestyi vuonna 2014 lapsieni suosiossa oleva lastenpeli Logic Pirates. Pelissä ratkaistaan simppeleitä logiikkatehtäviä (2, 4, 6, ?, 10), jonka jälkeen yritetään vierittää tykinkuula laivan ramppia pitkin vastausta vastaavaan kallioluolaan. Muut pelaajat yrittävät torpata suorituksen laittamalla reitin esteeksi kaloja. Oikealla suorituksella pääsee nostamaan jalokiviä, joita saa poimia niin monta kuin uskaltaa, mutta Port Royalin hengessä kaksi samanväristä jalokiveä nostettuaan menettää kaikki sen kierroksen tuottonsa. Jos ei mitään muuta, on pelin merirosvolaiva kuulineen varsin hauska lelu.
Mikko
Vuoden pelatuin peli oli Coco Loco, jolle kertyi pelikertoja muikeat 50 – ja sain pelin vasta lokakuussa. Splendor pääsi sekin päälle kolmeenkymmeneen pelikertaan. Erilaisia lastenpelejä tuli pelattua vielä tähän aikaan aika paljon. Maaginen labyrintti ja Kanan kotkotus saivat eniten pelikertoja.
Aikuisten pelejä näyttäisi olevan vähänlaisesti listallani. Agricolaa tuli kymmenisen peliä – nekin toki luultavasti kaikki tuolloin 8-vuotiaan esikoisen kanssa – ja Castles of Mad King Ludwig pääsi sekin kymmeneen pelikertaan.
Pelitapahtumista vierailin niin Ropeconissa kuin Lautapelaamaanissa, mutta myös keväinen Junacon mahtui kalenteriin.
Näin jälkikäteen tarkasteltuna vuoden ykköspeli on ilman epäilyksen häivää Fields of Arle, jonka itse hommasin vasta seuraavana vuonna. Sen jälkeen pelistä on iloittu suuresti ja se on muun muassa top 20 -listani kakkosena.
Vuonna 2005 ilmestyneen Antiken uusversio Antike II on yksi parhaista peleistä, joista kukaan muu ei pidä yhtä paljon kuin minä. Kakkonen paikkaa ykkösen pahimmat virheet ja on erinomaisen sulava peli. On vain tylsää, ettei tätä oikein kukaan suostu pelaamaan, koska ajattelevat mokomat, että minä voitan aina. Ei pidä paikkaansa: olen pelannut kuusi kertaa ja voittanut vain viidesti.
Coco Loco tulikin jo mainittua. Tämä on edelleen aivan timanttinen näppäryyspeli. Apinakatapultit ovat juuri sopivan epätäsmällisiä. Jos peli tulee jostain vastaan, kannattaa ehdottomasti ostaa omaksi.
La Granja on hieno peli, josta haluaisin pitää enemmän, mutta pelin ärsyttävät nippelisäännöt tökkivät niin paljon, että kiertoon meni. Hyvä peli kyllä muuten, tätä vain pitäisi pelata niin tiuhaan, ettei sääntöjä tarvitsisi joka kerta opetella uusiksi.
Linko on jäänyt vähän sivuun. Se on sääli; peli on oikein mainio korttipeli. Orléansin suosiota tosiaan ihmettelen. Mukava sitäkin on silti pelata, vaikka Altiplano onkin parempi. Patchwork on hyvä kaksinpeli, jota en ole kuuteen vuoteen pelannut. Spyfall on huikean hauska, mutta kovin stressaava agenttielämys. Star Realms oli hyvä, mutta Shards of Infinity teki minulle Star Realmsista tarpeettoman. Mainitaan vielä Deus, joka on mukavan sujuva ja kepeä sivilisaatiopeli. Jostain syystä sekin lähti kiertoon kokoelmastani.
Sampsa
Vuosi 2014 ei varmasti kaikkien mielestä ole se loisteliain lautapelivuosi, mutta minulle tuona vuonna julkaistiin useampikin hyvä peli. Kiistämättä tärkein on Roll for the Galaxy eli “elämäni peli”, jota olemme jaksaneet peliporukan kanssa jauhaa joka vuosi vähintään 10-20 kertaa. Tähän päästäkseen ensimmäinen lisäosa Ambition oli pakkohankinta, mutta uusinta monsterilisäosaa Rivalrya en ole juuri harkinnut. Lisälaattoja ja aloitusmaailmoja ottaisin kyllä aina mielelläni.
Vuoden toinen erinomainen julkaisu on Five Tribes, vaikka se ei sitten muita kanssapelaajia lumonnutkaan ihan samalla tavalla. Minusta peli tarjoaa pituuteensa nähden (noin 90 minuuttia) paljon sisältöä ja meillä siitä ei ole koskaan muodostunut sellaista analyysiparalyysi-hirviötä, kuin jotkut ovat antaneet ymmärtää. Tämä pitäisi saada pöytään pian, viime kerrasta on kuitenkin jo turhan pitkä aika.
Patchwork on hiukan menettänyt särmäänsä kovan kulutuksen vuoksi, mutta pelaan sitä edelleen mielelläni. Kyseessähän on pariskuntapelien timantti ja vieläkin kaikessa yksinkertaisuudessaan laattojenasettelupelien kiistaton kuningas. Linkolle eli Abluxxenille taas kävi toisin, sillä kun peliä taannoin pääsin taas pelaamaan, niin siitähän irtosi vallan raikas tuulahdus. Joku vuosi sitten peli vähän kului loppuun, niin kuin kevyemmille korttipeleille tuppaa käymään, mutta aika on selvästi tehnyt hyvää. Kun kaipaan korttipeliä, jota on miellyttävä läpsytellä ja samalla myös jauhaa jonnin joutavaa, niin Linkoa parempaa ei juurikaan ole.
Muutama muukin peli on pakko nostaa esille. One Night Ultimate Werewolf aloitti kokonaisen ihmissusi-innostuksen oppilaitteni keskuudessa ja on jopa syrjäyttänyt minulla The Resistancen. Nouda ja toimita -pelien parhaimmistoa edustava Istanbul jätti sekin hyvän maun suuhuni, vaikka petyinkin karvaasti lisäosiin. San Juan: Second Edition, Castles of Mad King Ludwig ja Camel Cup ovat kaikki olleet viihdyttäviä pelejä, joita pelaisin mielelläni lisää, mutta ne ovat syystä tai toisesta jääneet unholaan.
Lastenpeleistä on vielä loppuun nostettava kaksi ikiklassikkoa eli Outfoxed! ja Peikkopolku, joista molemmat ovat innostaneet jo kaikkia kolmea lapsukaista, joten ne tekevät selvästi jotain oikein. Eli ei siis yhtään pöllömpi vuosi!
Inka
Lista on järjestyksessä pelikertojen määrän mukaan.
1 Peikkopolku (Troll Trail) on yksi parhaita tuntemiani lastenpelejä, ja sen huomaa myös pelikertojen määrästä. Siinä on mainio teema ja hauskoja yksityiskohtia – aarretta tavoittelevaa lohikäärmettä voi esimerkiksi harhauttaa karkeilla! Se on yhteistyöpeli, eli voitot ja tappiot ovat yhteisiä, ja samalla opitaan pohtimaan, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. Sekä onnella että päätöksillä on merkitystä, mutta tasapaino on sopiva, sillä suurin osa peleistä voitetaan, ellei aivan tyhmästi pelata. Mikä parasta, optimaalisen reitin rakentamisessa metsän läpi erilaisista polkulaatoista on sen verran ideaa, että aikuinenkin jaksaa hyvin pelata mukana. Lämmin suositus perheisiin, joissa on noin 4–8-vuotiaita.
2 Splendorin voinee laskea niihin porttipeleihin, joilla houkutella uusia ihmisiä lautapelien maailmaan. Arvelin taannoin, että sen jalokiviteema, värikkäät kortit, ihanan painavat pelimerkit, yksinkertaiset säännöt ja palkitseva eteneminen vetoaisivat perheen silloiseen 8-vuotiaaseen, ja olin oikeassa. Peli on toiminut hyvin myös esimerkiksi isovanhempien ja muiden vähemmän pelanneiden kanssa. Omaan makuuni peli on vähän turhan matemaattisen suoraviivainen, mutta pelaan sitä mielelläni sopivassa seurassa.
3 Port Royalin ostin kerran sokkona, siis kokeilematta sitä etukäteen. En oikeastaan tiedä miksi, sillä onnenkoetus mekaniikkana tai laivanvarustus teemana eivät yleensä vetoa minuun, mutta niin vain tämä osoittautui todella hyväksi hankinnaksi. Peliaikaa on tullut muun muassa pidemmillä junamatkoilla, peli-illoissa fillerinä sekä puolison kanssa iltapelinä lasten jo mentyä nukkumaan. Peli on helppo opettaa, mahtuu pieneen tilaan ja onnenkoetus on sopivan jännittävää, mutta ei vaikuta liian voimakkaasti.
4 Fungi, eurooppalaistettu versio Morelsista, on kaksinpelien suosikkilistallani jo teemansakin vuoksi. Pelaajat etenevät metsäpolulla, poimivat kilvan koriinsa sieniä ja pisteyttävät setit paistamalla. Herkullisimmat sienet ovat tietenkin vaikeimpia löytää, ja kärpässieniä pitää muistaa varoa. Hankkimalla lisää koreja voi poimia enemmän. Peli teemoineen on hienosti toteutettu, kuvitusta ja sienten tieteellisiä nimiä myöten. Luontoharrastaja suosittelee, jos kaksinpeleille on tilausta.
5 Castles of Mad King Ludwig on yksi harvoja pelejä, joita pelaan mieluummin sovelluksena kuin fyysisenä lautapelinä. On nimittäin suuri helpotus, kun sovellus laskee pisteet valmiiksi, eikä tarvitse ihmetellä, onko nyt varmasti muistanut kaiken. Tätä lukuunottamatta hullunkuristen linnojen laajentaminen aina vain uusilla huoneilla on hauska idea, ja pidän siitä, miten eri muotoisia laatat ovat, mutta osuvat kuitenkin hyvin yksiin.
Bonuksena Realm of Wonder ansaitsee maininnan, vaikken ole sitä pelannut kuin pari kertaa. Se on kotimainen fantasiaseikkailu, josta näkee, että asiaan on panostettu urakalla, sen verran paljon pelissä on kaikenlaista. Esimerkiksi pelilaudan pyöritettävät kehät herättävät heti kiinnostusta. Sääntöjä on melko paljon, mutta toisaalta peli ei ole kovin syvällinen, ja sen pitäisi edetä varsin nopeasti, kunhan säännöt on omaksuttu. Ainakin fantasiasta ja seikkailupeleistä kiinnostuneiden kouluikäisten ja perheiden kannattaa tätä kokeilla.
Ville
Lautapeliharrastukseni alkoi kunnolla vasta 2015–2016 ja hyvä niin, sillä 2014 oli julkaisujen valossa hämmästyttävän huonolaatuinen vuosi: pelaamistani 25:sta julkaisusta olen antanut alle kutosen arvosanan jopa kahdeksalle pelille! Kyseisen vuoden pelien keskiarvo on niinkin alhainen kuin 6/10.
Vuonna 2014 julkaistiin kaksi mielestäni ehkä yliarvostetuinta lautapeliä ikinä, Istanbul ja Five Tribes, joille olen molemmille antanut arvosanaksi 3/10. Nämä pelit löytyvät luultavasti muiden listoilta joten ei kirjoiteta niistä sen enempää. Mitä hyvää vuodesta sitten jäi käteen?
- Irish Gauge, josta Capstone Games julkaisi uuden painoksen vuonna 2019. Peli on edelleen mitä mainion tutustumispeli junapelien maailmaan, sillä peli on kompakti, halpa ja helposti opeteltava.
- Trains: Rising Sun, junateemainen pakanrakennuspeli kartalla höystettynä, löytyy myös edelleen kokoelmasta. Teknisesti Rising Sun on oma itsenäinen pelinsä, mutta olen aina itse pitänyt tätä enemmänkin lisäosana. Lisää karttoja ja kortteja ei ole tämänkaltaisissa peleissä ikinä pahitteeksi.
- Viimeisenä mainittakoon Arkwright, jonka myin jo jokin aikaa sitten eteenpäin. Peli on edelleen yksi raskaimpia pelejä mitä olen ikinä pelannut, mutta oli siinä hetkensä. Pidin ideasta enemmän kuin itse toteutuksesta. Harmillisesti peliä oli todella hankala saada pöydälle ja viimeinen niitti Arkwrightin arkkuun oli loistavan Horseless Carriagen ilmestyminen vuonna 2023. Hepaton yksinkertaisesti tekee kaiken paremmin kuin Arkwright.
Jos pitäisi valita yksi 2010-luvun vuosi, jonka lautapelijulkaisuja ilman pärjättäisiin vallan mainiosti, olisi se vuosi 2014.
