Vuonna 2011 ilmestyi paljon hyviä pelejä. Suomalaisin lasein tarkasteltuna vuosi 2011 oli ehdottomasti Eclipsen vuosi. Peli on edelleen pähein suomalainen julkaisu ja yhä ajankohtainen, kiitos tuoreen toisen painoksen.
Kansainvälisesti tarkasteluna vuoden ykkösnimike lienee The Castles of Burgundy. Stefan Feld on pidetty ja tuottelias pelisuunnittelija ja kymmenen vuotta vanha Burgundy on edelleen Feldin selvästi pidetyin peli, jota on myös versioitu monina eri versioina. Jotain osui siis kohdalleen.
Palkintovoittajat
Vuoden peli -palkinnon vuonna 2011 nappasi edellisvuonna ilmestynyt ja vuoden 2011 puolella suomeksi saatu Salaisuuksien saari. Tämä kelpo perhepeli ei ollut ollenkaan huono valinta, peli on edelleen pidetty ja pelattu ja nousee esiin, kun kysellään hyvien perhepelien perään.
Vuoden strategiapeli oli ilmiselvästi vuoden 2010 megahitti 7 Wonders, joka ennätti seuraavan vuoden kisaan mukaan Suomessakin. Tästä ei kahta sanaa, en näe, että mikään muu peli olisi ansainnut tätä voittoa yhtä paljon.
Vuoden lastenpeli oli niin ikään oivallinen valinta, Richard Scarryn Touhula on yhteistyöpeli, jossa pitkältä pelilaudalta etsitään kortin osoittamia kuvioita. Pelaaminen on helppoa, hauskaa ja yhteistyönä mukavaa puuhastelua lasten kanssa.
Vuoden 2011 Spiel des Jahres -voittaja oli Qwirkle, joka on aivan kelpo abstrakti moninpeli. Peli on massamarkkinahitti, joka on Spiel des Jahresin lisäksi voittanut Mensa Selectin, Parent’s Choice Gold Awardin ja Major Fun Awardin. Ei suotta: Qwirklessä yhdistyy sopiva määrä uutta todella tuttuihin kuvioihin ja yksinkertaisiin, helposti omaksuttaviin sääntöihin. Ranskan As d’Orin voitti yksinkertainen bluffauspeli Skull & Roses.
Vuonna 2011 jaettiin ensimmäinen Kennerspiel des Jahres, jonka voitti itsestään selvästi 7 Wonders. Samaan osoitteeseen meni Deutscher Spiele Preis ja As d’Orin peliharrastajasarja.
Kinderspiel des Jahresin voitti Mato Mato, joka on erinomainen esimerkki paketoinnin merkityksestä. Peli on pohjimmiltaan kisa siitä, kuka heittää nopalla tietyn summan ensimmäisenä, mutta ihan tyhmä idea on saatu houkuttelevaksi tekemällä siitä pelilaudan kätköissä etenevien matojen kilpajuoksu. Deutscher Spiele Preisin paras lastenpeli oli Mister Monster, joka on mainio näppäryyspeli, jossa pelaajien on pareittain ohjattava monstereita sokkelossa monttuun käyttäen laudan poikki kulkevia rimoja. Ranskassa voittajaksi valittiin Octopus, edellisvuoden Kinderspiel des Jahres.
Oma top 10 -listani
10 Walnut Grove on Touko Tahkokallion ja Paul Laanen yhteistyönä syntynyt peli. Tätä näkee edelleen pelattavan silloin tällöin, toisin kuin Tahkokallion toista vuoden 2011 julkaisua, Principatoa. Mikäpä siinä: ihan kelpo peli tämä onkin.
9 Eclipse jää omalla listallani sijalle yhdeksän. Pelin ilmestyminen oli aikoinaan hieno juttu ja sellainen hetki, jolloin on saanut olla ylpeästi suomalainen lautapeliharrastaja, mutta omaan makuuni ja omiin tarpeisiini peli ei sitten lopulta toiminut erityisen hyvin.
8 Takenoko on kauniilla komponenteilla koristeltu oivallinen perhepeli. Lapset pitivät tästä ja sopivasti neuvottuina pystyivät pelaamaan oikein mainiosti. Aikansa kun tätä pelattiin, ei toisaalta harmittanut pistää kiertoon.
7 A Few Acres of Snow on Martin Wallacen kiehtova yhdistelmä pakanrakennusta, yhteiskunnan kehitystä ja hidastempoista sotimista. Mainio, kiinnostava peli, jota olisi mukava pelata useamminkin.
6 Kingdom Builder eli Dominionin kehittäjän Donald Vaccarinon toinen peli jäi vähän edeltäjänsä jalkoihin. Yhden kortin korttikäsi risoi joitakin pelaajia yli kaiken, vaikka Kingdom Builder onkin huomattavasti vähemmän tuuripitoinen kuin sen kriitikot herkästi valittavat. Aika vähiin on silti jäänyt pelaaminen, lopulta.
5 Pantheon on Bernd Brunnhoferin hieno europeli kansainvaelluksista Euroopassa. Kyseessä on toimiva, hieno peli, kuten Brunnhoferilta sopii odottaa, mutta koska se ei ollut häävi kaksinpeli, sekin päätyi sitten kiertoon.
4 The City on kepein versio San Juanin ja Race for the Galaxyn peliperheestä. Tässäkin rakennellaan kortteja pöytään maksamalla niitä toisilla käsikorteilla. Pelatut kortit tuottavat sitten pisteitä ja uusia käsikortteja. Hyvin suoraviivaista ja yksinkertaista, mutta myös erinomaisen toimivaa.
3 Rails of New England on Rio Grande Gamesin epäonninen julkaisu, joka oli heti julkaisun jälkeen lähes pelikelvoton. Kun sääntökirja saatiin uusittua, pelistä tuli pelattava. On siinä sittenkin aika huomattavia puutteita, mutta samalla se on myös kiehtova ja kertoo hienoa tarinaa Uuden-Englannin teollistumisesta ja bisneksistä. Satunnaisesti pelattuna tämä on oiva elämys.
2 South African Railroads on Winsome Gamesin parhaita, napakka ja hyvin hiottu junapeli, jossa ostetaan osakkeita Etelä-Afrikassa toimivista rautatieyhtiöistä ja kehitetään niitä kohti parempaa huomista. Yksinkertaisen toimiva rahapeli.
1 Ora et Labora on Uwe Rosenbergin aivan erinomainen peli, joka on viihtynyt top 100 -listoillani, joskus jopa ykköspaikalla. Täyden kympin pelihän tämä on, niin herkullinen yhdistelmä resurssien keräämistä ja jalostamista, yhdenlaista työläistenasettelua ja uusien työpaikkojen rakentamista ja myös laudan kehittämistä ja tilallista hallintaa Ora et Laborassa on tarjolla. Viihdyn joka kerta kovasti.
Muiden suosikit
BoardGameGeekin kymmenen kärki vuoden 2011 pelien osalta on:
- The Castles of Burgundy – Pidetyn pelisuunnittelijan Stefan Feldin parhaana pidetty peli on vielä kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen BoardGameGeekin parhaiden pelien listalla 20 parhaan pelin joukossa.
- Mage Knight Board Game – Vlaada Chvátilin pidetyimpiin kuuluva Mage Knight on melkoinen järkäle, jota monet pelaavat mieluiten yksinpelinä.
- Eclipse
- Trajan – 2011 oli kelpo vuosi Feldille, sillä roomalaisteemainen mancala-tulkinta Trajan on Feldin toiseksi arvostetuin peli ja mahtuu sekin top 100 -listalle.
- A Game of Thrones: The Board Game (Second Edition) – Alkujaan vuonna 2003 ilmestynyt Diplomacyyn nojaava A Game of Thrones -lautapeli rempattiin toisessa laitoksessa uuteen uskoon.
- The Lord of the Rings: The Card Game – Tolkienin kirjoihin perustuva Living Card Game on genrensä suosituimpia ja vanhin yhä tuotannossa oleva. Se on sittemmin jäänyt ehkä vähän Arkham Horror: The Card Gamen jalkoihin, mutta jos teema kiinnostaa, tässä riittää kyllä paljon pelattavaa.
- Ora et Labora
- Village – Inka ja Markus Brandin työläistenasettelu kuvaa kyläläiselämää. Pelin erikoisuutena on työläisten ikääntyminen ja kuoleminen. Omien perheenjäsenten hallittu tapattaminen uusien sukupolvien tieltä on pelissä keskeistä.
- Sekigahara: The Unification of Japan – GMT Gamesin blokkisotapeli sijoittuu Japaniin vuoteen 1600 ja kuvaa sotaa, jonka seurauksena Japani yhdistettiin Tokugawa-shogunaatin alle. Peli on edelleen BGG:n sotapelilistan viidennellä sijalla.
- Dungeon Petz – Vlaada Chvátilin spinoff-peli Dungeon Lordsille on on suosittu työläistenasettelupeli, jossa kasvatetaan hirviölemmikkejä luolaholvien pomoille.
Lautapelioppaan top 100 -listalta vuoden 2011 pelejä löytyy:
- Eclipse sijalla 8
- Mansions of Madness sijalla 36
- Mage Knight sijalla 56
- The Castles of Burgundy sijalla 70
- King of Tokyo sijalla 71
- Kingdom Builder sijalla 72
Timo Pöntinen
Legacyn ensipuraisu. Risk Legacy taisi olla meidän porukkamme ensimmäinen Legacy-peli, ja suurina Risk-faneina tämä oli erittäin hauska kokemus. Pelin kampanja kärsi hieman siitä, että vain voitoilla oli merkitystä. Tietyssä vaiheessa oli matemaattisesti voittaja jo selvillä ja peli-into karisi kaikilta, myös voittajalta. Paljon parempi olisi ollut ottaa käyttöön joku pisteytysjärjestelmä, jolloin myös pelien loppuvaiheessa olisi kannattanut keskittyä omien mahdollisuuksien maksimointiin “kingmakingin” sijaan. Tästä pelistä otettiin kuitenkin paljon “house ruleja” perus-Riskiin, jota yhä säännöllisesti mökkireissuilla pelataan.
Samaten tästä alkoi Legacy-/kampanjakokemusten sarja, joka on sittemmin jatkunut pitkään: Seafall, Charterstone, Scythe Rise of Fenris ja avopuolison kanssa Pandemic Legacy: Season 1, Season 2 ja nyt tuoreimpana Season 0, joka on juuri alkamassa. Kaiken kaikkiaan merkittävä kokemus!
Lovecraftia kartanossa. Mansions of Madness ilmestyi vuonna 2011. En ole pelannut tätä, mutta vuonna 2016 ilmestynyttä 2nd Editionia olen paljonkin. Tässä toisessa edikassa kaikki pelaajat vapautuivat tutkijoiksi, kun iPad-sovellus otti “pelilaudan” haltuun. Meidän porukassa ei ole oikein ikinä lähtenyt se, että yksi “joutuu” toimimaan pelinjohtajana ja esittämään lautaa.
Mansions of Madness on varsin kivaa yhdessä tekemistä ja yleensä skenaariot menevät aika hilkulle, että pelastuuko maailma vai tuhoutuuko. Ehkä enemmän on tuhoutunut kuin pelastunut… Tämä peli myös toimi ensimmäisenä askeleena omassa figujen maalaus -harrastuksessa ja on myös siksi jäänyt erityisesti mieleen.
Yllättäjä. En edes muista mistä Takenoko on tarttunut matkaan, mutta se on yksi eniten kotona avopuolison kanssa pöydälle nousseita pelejä Pandemic Legacyjen ohella. Sopivan yksinkertainen ja kevyt. Lisäksi pelissä on sopivasti tuuria, ettei se mene liian raskaaksi vastakkainasetteluksi. Pelit ovat nopeita ja useampi matsi menee yhdellä istumalla helposti. Takenoko on toiminut myös hyvin silloin, kun joku ei-lautapeliharrastaja on eksynyt vieraaksi.
Juuri nyt kiikarissa. Seuraavana todo-pelilistalla on koeponnistaa The Lord of the Rings: The Card Game ja katsoa, onko siitä pitkäikäiseksi peliksi kaverin kanssa pelattavaksi. Teema miellyttää ja entisinä MTG-pelimiehinä korttisettien keräily ja pakanrakennus vaikuttaa oikein kiinnostavalta.
Kaksi isoa hutihittiä. Lautapelivuodelta 2011 löytyy pari isoa hittiä, jotka eivät kuitenkaan korkeista odotuksistaan huolimatta omassa porukassa iskenyt: suomalainen avaruusseikkailu Eclipse ja Mage Knight Board Game. Eclipse oli ainakin siihen aikaan meidän porukalle turhan raskas ja työläs. Pöydälle saaminen osottautui mahdottomaksi ensimmäisten pelien jälkeen ja peli lähti sitten kiertoon. Olisikin mielenkiintoista päästä testaamaan uutta 2nd Editionia ja katsoa onko fiilis muuttunut. Mage Knightissa oli teema ja kaikki kohdillaan, mutta jostain syystä ei tärpännyt. En enää oikein muista, mistä kiikasti.
Viidennen pelaajan lisäosat. Omassa porukassamme on aina hakusessa hyviä pelejä, jotka taipuvat myös viidelle. Yksi tuoreimmista hankinnoista on vuonna 2011 ilmestynyt Stone Age: The Expansion mikä kasvattaa hyvän Stone Age -pelin viidelle ja tuo mukaan pientä vaihtelua itse peruspeliinkin.
Seuraava lisäosa on peruspelinsä ohella ollut omalla metsästyslistalla jo useamman vuoden, nimittäin Chaos in the Old World: The Horned Rat Expansion. Lisäosa kasvattaa pelaajamäärän viiteen ja esittelee uuden factionin, jolla pelata. Valitettavasti sekä lisäosasta että peruspelistä on painokset olleet jo pitkään loppu ja peli onkin jo keräilyharvinaisuus.
Petri Hänninen
Top Race on vuonna 1996 ilmestynyt klassikkopeli, joka julkaistiin suomeksi vuonna 2011. Pelissä jokainen pelaaja saa hurjan määrän kortteja, jotka liikuttavat tiettyjä autoja radalla. Autot huutokaupataan ja sen jälkeen ajetaan kilpaa.
Jujuna on, että vain yhtä autoa liikuttavia kortteja on vähän. Yleensä mukana liikkuu muutama muukin auto ja näin tulee auttaneeksi vastustajaa ja vastustaja tulee auttaneeksi sinua. Herkullisinta onkin löytää sellainen kortti, joka kyllä liikuttaisi kaverin autoa, ellei se olisi juuri silloin blokkaantuneena toisten taakse.
Kilpa-ajopelit perustuvat usein tuuriin, mutta kaikkihan tietävät, ettei kilpa-autoilussa ole kyse tuurista vaan taidosta, ajoituksesta ja riskinotosta. Top Race on paras ei-fyysinen kilpa-ajopeli, jossa nämä elementit yhdistyvät.
Inka Plit
1 Kukkulan kuningasta nopilla ja hirviöteemalla, mikä voisi olla hauskempaa? King of Tokyon suola on toisten virtuaalinen mäiskiminen ja pelaajaeliminaatio, ja pelin ratkaisee lopulta noppatuuri – kaikki ominaisuuksia, joista emme yleensä pidä. Mutta tässä ne on saatu niin hauskaan pakettiin, että edes oma putoaminen ei paljon harmita. Olen ottanut tämän esiin, kun on tarvittu vähän isommalle porukalle sopiva peli, joka on viihdyttävä, sopivan mittainen ja helppo opettaa.
2 Eclipse joutui kakkossijalle oikeastaan vain siksi, ettei se ole päässyt pöydälle pitkään aikaan. Kesto ja pitkät säännöt rajasivat halukkaita pelikavereita jo ennen koronaa, ja kaksin on pelattu mieluummin muuta. Kyseessä on silti loistava peli, josta en luovu, varsinkin kun samantyyppisiä avaruusseikkailuja ei hyllystämme muita löydy.
3 Pidän edelleen Dominionista – on kiehtovaa, miten erilaisia peleistä voi tulla suppeallakin korttivalikoimalla, lukuisista lisäosista puhumattakaan. Vuonna 2011 ilmestynyt Dominion: Hinterlands (Rajaseudut) on viimeinen lisäosa, joka hankittiin omaan hyllyyn, ja siitä löytyy yhä kortteja, joita en muista koskaan käyttäneeni. Mielestäni kelpo paketti, josta löytyy paljon pelattavaa, vaikka pidänkin vielä enemmän vuotta vanhemmasta Prosperity (Nousukausi) -lisäosasta.
Muita positiivisia:
Takenoko: kerran kokeiltu, ja pelaisin oikein mielelläni uudestaan.
Kittens in a Blender: tätäkin olen pelannut kerran ja hauskaa oli! Kevyt kortinläiskintä, pienen porukan party-peli.
En innostunut:
Kingdom Builder: lähtökohdat olivat hyvät ja kokeilin useita kertoja mielenkiinnolla, mutta jokin tässä ei nappaa. Ehkä tuuripitoisuus rajoitti liikaa ja optimointihalvaus uhkasi.
Mondo: muuten hyvä ja eläinteema toimii tässä perheessä aina, mutta pelaaminen kelloa vastaan on epämiellyttävää sekä minun että lasten mielestä. Toki sen voi jättää poiskin.
Angry Birds: Knock on Wood: tämähän ei ole peli vaan lelu, eikä siinäkään tehtävässä kovin hyvä. Paitsi ne lintu- ja possuhahmot ovat hauskoja lasten mielestä.
