Cubitos

Joskus tulee vastaan pelejä, joista tietää jo ennen pelaamista todennäköisesti pitävänsä. Cubitos oli tällainen peli ja aivan kuin suunniteltu minua varten. Mukana on Quacks of Quedlinburgin “jäänkö tähän vai koetanko vielä onneani” -tapaista puntarointia, Quest for El Doradon kilpajuoksua ja pakanrakennusta, Dominionin kombojen metsästystä sekä Roll for the Galaxyn omassa kuplassa tapahtuvaa noppaläjän nakkelua. En voisi oikein enempää toivoa.

Eikä suunnittelijakaan ole mikä tahansa tavan tallaaja. John D. Clair ehti ennen Cubitosia julkaista muun muassa Mystic Valen ja Space Basen, pidettyjä pelejä molemmat, joten meriititkin ovat kunnossa. Odotukset hipoivat tässä vaiheessa jo vähintäänkin sääsatelliittien kiertoratoja.

Mutta niin siinä sitten kävi, että Cubitos lunasti lähestulkoon kaikki toiveet ja siitä muodostui tämän vuoden kovin uusi pelituttavuus. Onkin aika pyyhkiä vaahdot suusta ja koittaa artikuloida, miksi peli on niin kertakaikkisen loistava ja toisaalta miksi se ei välttämättä toimi kaikille.

Jalkojen metsästys

Lähtöasetelma on pakanrakennuspelejä pelanneille tuttu – pelaajat saavat tietyn aloitusnoppaläjän, niitä heitellään, tuloksilla edetään ja vuoron lopuksi ostetaan uusia noppia kiertoon. Käytetyt nopat siirtyvät poistoon ja kun nostokasa hupenee, siirretään poistetut nopat takaisin nostokasaan ja homma jatkuu.

Päätavoitteena on kipitellä aloitusruudusta läpi vaihtelevan kartan aina maaliviivalle saakka. Tätä tehdään pääasiassa nopista löytyvillä jalankuvilla (yksi jalka vastaa yhtä edettyä ruutua). Juoksussa nopeus on valttia ja ensimmäinen maaliin päässyt voittaa pelin, mutta joskus kannattaa edetä hieman hitaammin ja samalla optimoida omaa noppakasaa. Matkalla kun on ruutuja, joissa omia huonompia noppia pääsee tuhoamaan, mikä on pakanrakennusta parhaimmillaan.

Pelissä on kuitenkin aina riski, ettei etenemään pääse lainkaan. Jokaisen heiton jälkeen kun voi valita, heittääkö uudelleen niitä noppia joista ei saanut mitään. Jos jatkaa ja seuraavalla heitolla ei yksikään  nopista tuota tulosta, koko kierros kosahtaa siihen ja eteneminen sekä uusien noppien hankinta haihtuu savuna ilmaan. Jos edes yhdestä nopasta saa jonkun symbolin, niin jälleen on valinnan paikka – heitänkö ehkä vielä yhden kerran?

Alkuun tämä onnenkoetus on aika riskitöntä ja on hyvin epätodennäköistä, että kierros loppuu samantien. Peli pitää tästä vielä huolen, koska ennen kuin nopista saa vähintään kolme symbolia ei edes voi epäonnistua.  Myöhemmin kun heitettävä noppia on jäljellä enää muutamia, valinta on mutkikkaampi. Eritoten, kun tällaisissa peleissä pelaaja erehtyy usein arvioimaan onnistumistodennäköisyytensä yläkanttiin.

Erikoiset voimat

Aivan kuten pintaliitäjällä muotikaupassa, myös Cubitosissa parasta on shoppailu. Noppia heitellessä kerätään jalkojen lisäksi kuvia kolikoista ja niillä saa sitten ostella tarjolla olevia noppia. Myynnissä on kahdeksan eri noppaa, jotka ovat herkullisten värien lisäksi sivuiltaan ja hinnoiltaan erilaisia.

Jokaisella nopalla on myös yksi tai kaksi sivua, joka aktivoi nopan erikoisvoiman. Erikoisvoimat erottuvat toisistaan kivasti – joku antaa kerralla paljon kolikoita ja sitten tuhoutuu, toisella saa uusia noppia halvemmalla, kolmas antaa liikkua kartalla vetten päällä ja neljäs tarjoaa hirmuisen määrän jalkoja. Kaikkia noppia ei yhden pelin aikana monesti kannata tai ehdikään hankkia, joten pelin alussa on lukittava jonkinlainen alkustrategia.

Eikä peliä voi ainakaan syyttää vaihtelun puutteesta. Jokaiselle nopalle on olemassa seitsemän erilaista erikoisvoimaa, joista joka peliin valitaan yksi. Tällainen Dominionista tuttu pöydälle rakennettava aloitussetti toimii edelleen mainiosti ja luo lähes loputtomasti variaatiota. Jopa karttoja on mukana neljä erilaista. John-setä on ymmärtänyt sanonnan “mieluummin överit kuin vajarit” hyvin kirjaimellisesti, mutta emme suinkaan valita.

Frankenstein, mutta hyvällä tavalla

Cubitosia voisi luonnehtia ilkeämielisesti hirviöksi, joka on parsittu kasaan useasta eri pelistä. On totta, että peli muistuttaa vahvasti Quacks of Quedlinburgin ja Quest for El Doradon yhdistelmää, jossa kortit on vain korvattu nopilla, mutta samalla se on pelin aliarviointia. Noppien ansiosta pelissä on aivan omanlainen tunnelma, mutta myös tiettyjä uusia oivalluksia.

Ensinnäkin jos nauttii noppien kilinästä, niin Cubitos on yhtä juhlaa. Yleensä noppia on kourassa kymmenkunta, mutta parhaimmillaan pelaaja saattaa viskoa lähes pariakymmentä noppaa. Noppia saa vielä nakella aika monta kertaa, kun joka heiton jälkeen yleensä vain jokunen niistä aktivoituu. Kombojen ja erikoiskykyjen avulla pelaaja saattaa jatkaa viskelyä hyvän tovin.

Voisi myös kuvitella, että noppien lisääminen toisi peliin roppakaupalla tuuria, mutta jos vertailukohtana on esimerkiksi toinen tuuripitoinen peli Quacks, niin itse asiassa hallinnan tunnetta on ripaus enemmän. Vaikka useimmissa nopissa on vain yksi tai kaksi sivua, joilla noppa aktivoituu, niin noppien ja heittojen suuri määrä kaventaa onnen osuutta. Lisäksi noppien palatessa takaisin nostopinoon, pelaaja saa itse valita, mitkä ottaa mukaan uudelle kierrokselle ja tällä tavalla vaikuttaa huomattavasti tulevien vuorojen luonteeseen. Ja jos edelleen epäonni pelottaa, niin aina voi hankkia noppia, joiden erikoisvoimat suojaavat tai vähentävät tuuria.

Edes vuoron epäonnistuminen ei ole täysin hyödytöntä, peliin kun on rakennettu monenlaisia tasoituskeinoja takamatkalaisia ajatellen. Epäonnistuja saa muun muassa siirtyä yhden pykälän faniradalla, jossa altavastaajien kannustus antaa loppupelin ajaksi yhä enemmän rahaa ja noppia. Jotkut noppien erikoisvoimat myös hyötyvät siitä, mikäli pelaaja on edennyt pitkälle faniradalla.

Laudalla homma on otettu jopa humoristisen kirjaimellisesti, kun kilparata on täynnä kuminauhoja. Pelaaja saakin tasoituksena yhtä monta lisänoppaa kuin hänen ja ensimmäisenä olevan välissä on kuminauhoja. Tämä harvoin auttaa tarpeeksi, mutta mahdollisuus uuteen iskuun on aina vähintään teoriassa mahdollista.

Maaginen raja

Peli on mitoitettu 2–4 pelaajalle ja toimii hyvin koko pelaajaskaalalla. Mitä nyt kahdestaan osa erikoiskyvyistä ei toimi yhtä hyvin, eikä kisailu ole yhtä sähäkkää. Itse asiassa peli toimisi mainiosti suuremmallakin peliporukalla, jopa viidellä tai kuudella pelaajalla, sillä noppien heitto tehdään samanaikaisesti ja näin peli etenee joutuisasti. On pelissä myös mahdollista pelata vuorotellen, mutta en suosittele tätä kuin äärimmäisissä harjoittelutilanteissa. Kesto kun samalla kasvaa aivan järjettömäksi.

Säännöiltään Cubitos on suhteellisen helposti lähestyttävä, mutta lopulta kuitenkin ennemminkin harrastelijoiden hassuttelu kuin mikään päivänselvä perhepeli. Mukana on tarpeeksi pikku sääntönippeleitä ja monia yhdistettyjä ideoita, että toisinaan ylitetään se tietty maaginen helppotajuisuuden raja. Suurin syypää tähän on se, että peli, jossa on vaihtelevat erikoisvoimat ja kombotusta, sääntöjen pitäisi olla kristallinkirkkaat. Nyt näin ei ole, vaan alkuun sääntökirjaa saa selailla turhan usein. Jokainen erikoiskyky kyllä selitetään auki sääntöjen lopussa, mutta ihan Dominionin aukottomuuteen ei päästä.

Vuorovaikutuksen suhteenkin peli on aika kesy ja esimerkiksi muiden pelaajien peliin ei voi kartalla vaikuttaa millään tasolla. Kartta onkin oikoreitteineen ja lisäsymboleineen lähinnä tietynlainen pulma, joka pelaajan pitää ratkaista ja muut pelaajat vain asettavat pelin loppumiselle tietyn aikarajan. Vaikka tämä ei hirveästi kirpaise, niin syvällä sisimmässäni olisin toivonut mahdollisuutta toisten suorempaan estelyyn.

Cubitos onkin vähän erikoinen tapaus. Samalla se on minulle lähes kaikkea mitä olen halunnut – jännittävä, oivaltava, hyvin kombottuva, nopea ja kaunis, mutta toisaalta ymmärrän, ettei se sovi kaikille. Jos vaikka nyt vertaa niihin peleihin, joilta Cubitos kannuksensa lainaa, niin mitä voitetaan monipuolisuudessa ja osien tuomassa synergiassa hävitään sitten yksinkertaisuudessa ja sellaisessa yhteisessä riemukkuudessa. Ei Cubitos ole totinen peli, hyvin kaukana siitä, mutta pelaajat ovat pitkälti omien noppien kimpussa, joten sellaisia jaettavia ja muistettavia tunnekokemuksia syntyy vähemmän.

Faktat Cubitosista

Suunnittelija: John D. Clair

Julkaisija: AEG (2021)

Mutkikkuus: Peli ei ihan mene perhepelikategoriaan muutamien nippelisääntöjen vuoksi, mutta jos niistä pääsee yli, niin hyvin simppelistä nopparallista on kyse.

Onnen vaikutus: Noppatuuri vaikuttaa menestykseen merkittävästi ja lumipalloefekti voimistaa tätä. Omilla valinnoilla on kuitenkin merkitystä ja itse nopat ovat paljon hallittavampia kuin aluksi luulisi.

Vuorovaikutus: Vähäistä. Suoraa vuorovaikutusta on käytännössä vain punaisten noppien osalta, joissa vertaillaan asioita toisten pelaajien välillä.

Teema: Kieli poskessa väännetty noppateema on ihan viihdyttävä ja graafinen ulkoasu priimaa.

Uudelleenpelattavuus: Joka nopalla on seitsemän eri voimaa ja karttojakin on neljä. Pelissä siis riittää paljon erilaisia yhdistelmiä.

Saavutettavuus: Korttien tekstit pitää pystyä lukemaan, muuten lauta on lähes tekstitön. Noppien väreissä ei ole otettu huomioon punavihervärisokeita ja heille pelaaminen on, jos ei mahdotonta, niin huomattavan vaivalloista. Myös laudan kuviot ja itse nopat ovat aika pieniä, mutta onneksi symbolit ovat selkeitä ja värien kontrasti kohdillaan. Lisäksi herkkäkorvaisten on hyvä hoksata, että nopista saattaa nakellessa lähteä aikamoinen melu.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 40–60 minuuttia.