Dragi

Dragi-lohikäärme ystävineen haluaisi oppia syöksemään tulta kuten isotkin lohikäärmeet. Niinpä hän syö ystävineen tulisia lohikäärmemarjoja ja harjoittelee kovasti tulensyöksentää.

Dragi-pelissä pelaajatkin pääsevät puhaltamaan. Pelin jujuna on pelilaudan keskellä oleva kone, joka puhaltaa ilmaa ulos. Ilmavirtaan laitetaan leijumaan pieni pallo, joka pitää puhaltamalla saada osumaan oikeaan kohtaan pelilaudalla.

Pelin kulku

Dragi on hyvin yksinkertainen peli – jahka pelilaudan saa koottua ohjeiden mukaisesti. Pallo laitetaan leijumaan ilmavirtaan ja vuorossa oleva pelaaja yrittää puhaltaa sen ja osua pelilaudalla haluamaansa kohtaan. Puhaltaminen tuntuu helpolta, mutta oma haasteensa siinä on: on helppo puhaltaa liian lujaa.

Helpommilla säännöillä riittää, että pallon puhaltaa pelilaudan alueelle, jossa on oman värin hedelmä. Hedelmän saa silloin kerätä ja pelin voittaa se, joka on ensin kerännyt kaikki hedelmänsä.

Vaikeammassa versiossa hedelmät ovat kuvapuoli alaspäin ja vuorolla on noin 40 sekuntia aikaa etsiä omia hedelmiä puhkumalla ja kääntämällä laattoja. Jos aika loppuu kesken, menettää kaiken vuorollaan keräämänsä, joten peliin tulee mukaan myös hauska riskinottoelementti.

Dragi-lautapeli

Yhden tempun poni

Dragista tulee hakematta mieleen Ravensburgerin pari vuotta sitten ilmestynyt elektroniikkakauhistus Jolly Octopus. Siihen verrattuna Dragi on loistopeli. Tässä on nimittäin pelikin mukana, tämä ei ole pelkkä lelu.

Totuus on kuitenkin se, että Dragi on varsinkin perusmuodossaan hyvin yksinkertainen peli. Tiettyä taikaa ilmavirrassa leijuvassa pallossa on, mutta kun se on nähty, pelillä on hyvin vähän annettavaa. Se viihdyttää varmasti aikansa, mutta toisaalta – samalla rahalla saisi kyllä pelejä, jotka kestävät aikaa paremmin.

Faktat Dragista

Suunnittelija: ,

Julkaisija: Ravensburger (2013)

Mutkikkuus: Hyvin yksinkertainen.

Onnen vaikutus: Perusmuodossaan pelissä ei oikeastaan ole tuuria mukana, tosin puhaltamisessa onnistuminen ei ole mikään takuuvarma juttu.

Vuorovaikutus: Ei ole muuten kuin kilpajuoksun mielessä – ensimmäinen voittaa.

Teema: Ilmassa leijuva pallo riittää ihastuttamaan lapset.

Uudelleenpelattavuus: Palloa puhaltelee aikansa, sen jälkeen peliä ei tule ikävä.

Kieliriippuvuus: Peli on kielivapaa.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 15–20 minuuttia.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Dragi

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:3
Aito keskiarvo:3.00
Tasoitettu keskiarvo:3.25
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 0
  • 3: 3
  • 4: 0
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *