Kaukopartio

Kaukopartion aihe on tuttu sotaromaaneja lukeneille, sillä kaukopartioista on kirjoitettu runsaasti vauhdikkaita ja värikkäästi kerrottuja kirjoja. Pelien saralla tilanne on kuitenkin toinen, sillä en ole tätä ennen törmännyt yhteenkään aihetta käsittelevään lautapeliin. Kotimaisen Nappulakenraalin tuotteella on siis selkeä markkinarako suomalaisten lukijoiden suosimassa aiheessa.

Pelin idea

Pelaajat toimivat erillinen pataljoona 4:n komppanioiden päälliköinä. Jokaisella on johdettavanaan oma osastonsa, jotka ovat nimeltään Vehniäinen, Kuismanen, Marttina ja Paatsalo. Kukin saa kontolleen suorittaa viisi vaarallista tehtävää vihollislinjojen takana Vienan Karjalan alueella.

Tehtäviä ovat muun muassa junan raiteiltaan suistaminen, vangin sieppaus ja sillan räjäytys. Näitä ei voida toteuttaa yksin ja paljain käsin, joten ensin täytyy kerätä kasaan vihollislinjojen takana hajallaan olevat miehet ja tarpeelliset varusteet. Nopeimmin tehtävät suorittanut ja lähtöpisteeseen palannut on voittaja.

Yllättäviä vihollisia

Pelin alussa komppanioiden sotilaat sekoitetaan ja jaetaan oikeinpäin satunnaisesti ympäri lautaa. Lisäksi laudalle jaetaan ylösalaisin ruskeita kiekkoja, joissa on sekä tehtävissä tarpeellisia varusteita että vihollisosastoja. Omien sotilaiden sijainnit siis tietää, mutta ruskeiden kiekkojen alta voi pelin aikana paljastua ikäviä yllätyksiä.

Jokaisella pelaajalla on pieni partio-osastoa kuvaava puu-ukko, joka asetetaan alussa yhteen neljästä lähtöruudusta. Vuorollaan saa liikuttaa osastoaan ja mikäli kohdalle sattuu oman osaston sotilas, täytyy pysähtyä ja poimia hänet mukaan. Toisaalta jos kohdalle sattuu ruskea kiekko, täytyy pysähtyä ja toivoa että kiekon toisella puolella on hyödyllinen varuste eikä esimerkiksi venäläisten NKVD-osasto. Varusteet ja omat sotilaat nimittäin auttavat tehtävien suorittamisessa, kun taas vihollisosastot pakottavat omat joukot tekemään harhautusoperaation.

Taktikointia ja riskinottoa

Peli voitetaan suorittamalla viisi tehtävää, joita kuvataan komppanioiden väreillä ja symboleilla. Eriväristen pelaajien täytyy suorittaa tehtävänsä eri kohdissa pelilautaa, sillä toisten värisillä paikoilla niitä ei saa suorittaa.

Tehtävien suorittamisessa on mukana pientä taktikointia ja riskinottoa. Ne suoritetaan heittämällä noppaa ja vertaamalla sitä partio-osaston suoritusominaisuuteen kyseisessä tehtävässä. Tämä tuo peliin pientä roolipelimäistä makua, sillä jokainen sotilas on erilainen ominaisuuksiltaan. Yksi saattaa olla parempi suistamaan junia, kun taas toinen on hyvä tiedustelija. Ruskeiden kiekkojen alta löytyviä varusteita voi käyttää nostamaan tiettyjä suoritusominaisuuksia. Kaikkien sotilaiden ja varusteiden luvut lasketaan aina yhteen, joten sotilaita ja varusteita keräämällä oman partio-osaston tehokkuus nousee nopeasti.

Pelin suurimmat pulmat syntyvät sen pohtimisesta, milloin tehtävien suorittamista kannattaa yrittää. Jos niihin ryntää liian nopeasti, voi tuloksena olla pahimmassa tapauksessa epäonnistuminen ja sotilaan haavoittuminen. Toisaalta liian varmaan päälle pelaaminen voi aiheuttaa sen, että muut ehtivät suorittaa saman tehtävän ensin. Vitkuttelijoita rangaistaan myös kovemmalla vaikeusasteella, sillä tehtävät vaikeutuvat sen mukaan, kuinka moni on ne suorittanut. Tosin he saavat suorituksestaan palkinnoksi enemmän pisteitä.

Tämä oli peruspelin kaava ja jotta arvostelu ei veny liian pitkäksi, totean vain että tämän lisäksi pelistä löytyy omat säännöt myös vahtikoirien eksyttämisille, varustepudotusten tilaamisille, lentokuljetuksille ja varustekätköille.

Asento! Lepo! Komentajan loppupuhuttelun vuoro

Kaukopartio on visainen arvosteltava. Toisaalta siinä on runsaasti hyviä ideoita, mutta samalla sen perusmekaniikka tuntuu vähän kuivalta. Esimerkiksi sotilaiden vaihtelevat suoritusominaisuudet eri tehtävissä on minun mieleeni. Se antaa jokaiselle vähän omaa luonnetta ja pelin aikana saattaa joutua puntaroimaan sitä, lähteekö hakemaan kaukana kykkivän erikoismiehen vai yrittääkö tehtävää alivoimaisena.

Suurin moitteeni liittyy liikkumiseen, joka on toteutettu kuivasti ja yksinkertaisesti. Kaikki partio-osastot liikkuvat aina saman verran, joten peli ei tunnu kovin jännittävältä. En tosin tiedä olisiko nopan heittäminen liikkumiseen parantanut pelin perusmekaniikkaa. Ehkäpä eri radat olisi voinut korvata alueilla, joilta olisi liikuttu toisille? Tällainen tiukasti polkuihin sidottu liikkuminen on hyvin 80-lukumainen ratkaisu, eikä sellaisenaan miellytä allekirjoittanutta.

Mutta aivan kuten Talvisodan kohdalla, myös Kaukopartio vetoaa varmasti tiettyyn kohderyhmään. Se ei tässäkään tapauksessa ole aktiivisimmat lautapelaajat, vaan satunnaisesti tai harvoin pelien ääreen istahtavat. Myös harvoine pelattavana mökkipelinä Kaukopartio toimii ihan hyvin. Jos mitään muuta peliä ei sattunut mukaan, niin tätä pelaa mielellään erän tai pari viikonlopun aikana.

Faktat Kaukopartiosta

Suunnittelija: Mikko Laubach

Julkaisija: Nappulakenraali (2013)

Mutkikkuus: Helppo. Säännöt oppii nopeasti.

Onnen vaikutus: Kohtalainen. Pelin alussa arvotaan omien osastojen miesten sijainnit, jotka saattavat sijaita todella kaukana toisistaan. Myös varusteiden löytäminen on tuurista kiinni.

Vuorovaikutus: Vähäinen. Jokainen partio suorittaa omia tehtäviään, eikä pelaajien välistä vuorovaikutusta juurikaan ole.

Teema: Kaukopartio kuvaa yksinkertaisella tavalla vihollislinjojen takan suoritettuja iskuja.

Uudelleenpelattavuus: Sopii satunnaiseen pelailuun. Usein pelattuna peli toistaa liikaa itseään.

Kieliriippuvuus: Peli on täysin suomenkielinen.

Pelaajamäärä: 2–4

Pituus: 45–60 minuuttia