Kategoriat
Peliarvostelut

Nieuw Amsterdam

Jeffrey D. Allers on suunnitellut useita kelvollisia pelejä saamatta kuitenkaan aikaiseksi ainuttakaan varsinaista hittiä. Nieuw Amsterdam, jossa pelaajat toimivat turkiskauppaa käyvinä hollantilaisina patruunoina 1600-luvun Manhattanilla, on malliesimerkki tällaisesta pelistä.

Pelin kulku

Nieuw AmsterdamPeli muodostuu kuudesta kierroksesta, joiden aikana pelaajat yrittävät kerätä pisteitä alue-enemmistöihin, kaupankäyntiin ja korttien keräämiseen perustuvilla tavoilla. Peliin kuuluu keskeisenä osana myös huutokauppavaihe, joten pelissä on yhdistelty paljon erilaisia tekniikoita.

Pelin toimintavaiheet on jaettu kaupunkivaiheeseen, maatalousvaiheeseen ja kaupankäyntivaiheeseen. Jokaisessa vaiheessa on tarjolla kaksi eri toimintavaihtoehtoa. Ennen toimintavaiheita pelaajat suorittavat huutokaupan lätkistä, joita käyttämällä toimintoja pääsee suorittamaan.

Kaupunkivaiheessa pelaajat saavat sijoitella mökkejään kaupunkialueille tai vaihtoehtoisesti pisteyttää mökkinsä. Kaupunki jakautuu kuuteen osaan, joiden hallitsemisesta saa pisteitä. Mökkien määrä vaikuttaa myös pelaajien rahantuottoon kierroksen lopussa.

Maatalousvaiheessa pelaajat voivat ottaa maatilakortteja tai raivata jo ottamiaan kortteja viljelystiloiksi. Tilan raivaaminen tuottaa pelaajalle pisteitä. Ensimmäisestä raivatusta tilasta saa yhden pisteen, mutta kahdeksannesta saa jo 36 pistettä. Tilojen raivaaminen maksetaan tukeilla. Raivatut tilat tuottavat maissia, joka sekin on tärkeä resurssi. Maissilla ruokitaan kaupunkiin sijoitettujen mökkien väestöä ja sillä maksetaan tulleja turkiskaupassa.

Kauppavaiheessa voi joko ostaa turkiksia alkuperäisväestöltä tai myydä niitä kauppalaivoihin. Kauppalaivoihin myydyistä turkiksista saa voittopisteitä ja sen lisäksi rahaa ja muita tuotteita. Jokaisessa toimintavaiheessa jokainen pelaaja saa suorittaa myös yhden erikoistoiminnon, johon ei tarvitse toimintalätkää. Erikoistoiminnoilla voi muun muassa vaihtaa resursseja toisiksi. Resursseista tukit ovat sellaisia, joita ei voi saada kuin vaihtamalla.

Nieuw Amsterdam on näyttävä peli. Kuva: Henk Rolleman / BGG
Nieuw Amsterdam on näyttävä peli. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Paljon toimintavaihtoehtoja, ehkä liikaakin

Nieuw Amsterdam on peli, jota ei kannata kaivaa esille, jos peliporukassa on yksikään pelaaja, jolla on taipumuksia analyysihalvaukseen. Pelissä on suuri määrä toimintavaihtoehtoja ja niiden puntaroimiseen voi nopeallakin pelaajalla mennä paljon aikaa. Lisäksi erilaisia resursseja on paljon ja varsinkin tottumattomille pelaajille voi olla aluksi hankalaa hallita niitä.

Vaikka Nieuw Amsterdam ei missään nimessä ole huono peli, voi se ensimmäisillä pelikerroilla olla tuskallinen kokemus. Pelissä on paljon muistettavaa ja päähuomio menee helposti sääntöjen pähkäilemiseen strategioiden hiomisen sijaan. Satunnaisesti pelattavaksi peliksi Nieuw Amsterdam tuskin sopii hyvin juuri tästä syystä.

Sellaisille pelaajille, jotka pitävät peleistä, joiden haltuun ottamisessa menee useampi pelikerta, Nieuw Amsterdam voi sen sijaan olla hyvin palkitseva peli. Erilaisia strategioita riittää kokeiltavaksi pitkäksi aikaa ja eri vaihtoehdot vaikuttaisivat olevan hyvin tasapainossa. Nappuloiden hypistelystä nauttiville Nieuw Amsterdam tarjoaa rahoille vastinetta. Pelissä on valtava määrä erilaisia komponentteja.

Kaupankäyntiä Hudson-joella. Kuva: Henk Rolleman / BGG
Intiaanien asutuksia ja kaupankäyntiä Hudson-joella. Kuva: Henk Rolleman / BGG

Faktat Nieuw Amsterdamista

Suunnittelija: Julkaisija: White Goblin Games (2012)

Mutkikkuus: Säännöissä on aluksi paljon muistettavaa. Pelilaudan selkeät merkinnät helpottavat muistamista, kunhan peli tulee tutuksi.

Onnen vaikutus: Pelissä on hyvin vähän satunnaisuutta.

Vuorovaikutus: Suoranainen vuorovaikutus on vähäistä, mutta huutokauppavaiheessa sitä luonnollisesti on.

Teema: Hankalat säännöt haittaavat teemaan pureutumista. Teema toimii kuitenkin europeliksi ihan hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Toimintavaihtoehtoja on paljon, joten pelaamista riittää pitkäksi ajaksi.

Kieliriippuvuus: Pelissä ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–5

Pelin kesto: 60–120 minuuttia, jopa reilusti enemmän, jos porukassa on vaihtoehtojen runsaudesta jäätyviä pelaajia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *