Kategoriat
Artikkelit

Top 100: Ville Heinonen 2021

Lautapelioppaaseen kirjoittava tamperelainen lautapeliharrastaja Ville Heinonen listaa 100 mielestään parasta lautapeliä syksyllä 2021.

Pelattujen pelien määrä on noussut sadalla kappaleella sitten viime vuoden top 50 -listan. BGG:n mukaan olen pelannut kirjoitushetkellä 452 eri peliä. Tällä kertaa listan peleistä 28 löytyy BoardGameGeekin Top 100 -listalta, mutta joukossa on myös useita vähemmän tunnettuja pelejä.

Kunniamaininta annettakoon Twilight Imperium: Fourth Editionille ja Eclipse: Second Dawn of Galaxylle, jotka olisivat aivan varmasti jossain 20 parhaan pelin paikkeilla, jos olisin näitä kyseisiä pelejä päässyt pelaamaan.

Vuosien saatossa pelimakuni on kehittynyt, jonka myötä listalta löytyy  perinteisten europelien lisäksi sekalainen seurakunta tikki-, huutokauppa-, juna- ja talouspelejä. Pelimekaniikoista vahvasti edustettuna ovat muun muassa pakan-, pussin- ja koneistonrakennus, resurssien-, alueiden ja korttienhallinta ja mahtuu mukaan muutama kilpa-ajopelikin.

Toivon että listaa lukiessasi löytäisit uusia, kiinnostavia lautapelejä, joista et ehkä ole ikinä kuullutkaan!

Sijat 100–91

100 The Great Zimbabwe. Splotterin outo peli oudolla teemalla. Tätä pitää päästä pelaamaan uudestaan lähitulevaisuudessa. Lisäpisteitä omaperäisestä teemasta ja nerokkaasta voittopistemekanismista.

99 Metropolys. Omituinen huutokauppapeli, jossa pystytetään omia rakennuksia pitkin kaupunkia. Ainoa miinus pelissä tulee epätasapainoisista bonuskorteista.

98 Railroad Ink. Tällä listalla on vain muutama kupongintäyttöpeli ja Railroad Ink on niistä se hitusen huonompi. Kyllä tätäkin pelaa oikein mielellään, yrittäen rakentaa mahdollisimman hyvää rauta- ja moottoritieverkostoa. Peliin on olemassa lukuisia pieniä modulaarisia lisäosia, mutta eleganttien pelien tavoin se loistaa, kun siihen ei lisäile liikaa turhakkeita.

97 Coloretto. Nopea filleri, jota on ehkä tullut pelattua liikaa vuosien varrella. Suosittelen lämpimästi, jos et ole vielä pelannut peliä!

96 7 Wonders: Duel. Se parempi 7 Wonders. Duel on yksi parhaita puhtaita kaksinpelejä ja etenkin Pantheon-lisäosa tuo peliin enemmän mahdollisuuksia. Agoraa en ole vielä ehtinyt testaamaan.

95 Battle Line: Medieval. Ensimmäinen, muttei läheskään viimeinen Reiner Knizian peli tällä listalla. Battle Line: Medieval on vanha tuttu Battle Line komeammalla, mutta hieman epäselvemmällä kuvituksella. Taktiikkakortteja en ole vieläkään käyttänyt, sillä peruspeli toimii oikein mainiosti sellaisenaan.

94 Praga Caput Regni. Vladimir Suchýn Praga Caput Regni ei ihan vakuuttanut Pulsar 2849:n tai Underwater Citiesin veroisesti, mutta kyllä tätäkin pelaa mielellään. Olen tässä pelissä poikkeuksellisen huono jostain käsittämättömästä syystä, BGG:n keskustelujen mukaan tässä pelissä pitäisi pystyä lähes kaksi kertaa isompiin pistemääriin kuin mitä itse onnistun saamaan pelissä.

Odotan innolla mihin väliin Suchýn uusin peli, Messina 1347, pääsee ensi vuoden listalla.

93 Carcassonne. Vanha kunnon Carcassonne. Jollain tapaa tätä peliä ei edes miellä lautapeliksi – Carcassonne on vain Carcassonne. Omat suosikkini lisäosista ovat Kirkot ja Kievarit (1. lisäosa) sekä Basaarit ja Bastionit (8. lisäosa).

92 Draftosaurus. Kevyt ja supernopea dinosaurusaiheinen filleri. Plussaa söpöistä dinosauruskomponenteista!

91 Ora et Labora. Uwe Rosenbergin unohdettu hiekkalaatikkopeli, Ora et Labora, sinnittelee listan häntäpäässä. Myin oman kopioni pois, mutta suostun pelaamaan peliä milloin vain!

Ora et Labora -pelitilanne pelin loppupuolelta
Tämän luostarikokonaisuuden rakentuminen on vaatinut runsaasti rukoilua ja työntekoa. Kuva: Mikko Saari

Sijat 90–81

90 Sushi Go Party! Oikein mainio ja nopea filleri maukkaalla teemalla.

89 Viticulture Essential Edition. Viticulture Essential Edition on paras Stonemaierin peli, mutta vasta useiden lisäosien jälkeen. Tuscany Essential Edition ja Visit from the Rhine Valley korjaavat peliä parempaan suuntaan enkä yksinkertaisesti suostu enää ikinä pelaamaan Viticulturea ilman kyseisiä lisäosia. Silti peli lähti myyntiin kevään suuressa muuttomyynnissä.

88 Welcome To… En ole kupongintäyttöpelien suurin ystävä mutta Welcome To… toimii oikein mainiosti.

87 Inis. “Joukkoja kartalla” -tyylinen aluehallintapeli, jossa on useampi ovela mekaniikka ja häikäisevän upea kuvitus korteissa. Tämä peli lähti silti myyntiin, toivon että uudessa kodissa ja peliporukassa antavat tälle pelille enemmän huomiota kuin mitä se ikinä sai minun hyllyssäni. Hyvä peli se on silti ja siksi myös tällä listalla.

86 Decrypto. En ole sanapelien ystävä, mutta Decrypto on poikkeus sääntöön. Vaikka peli on todella hankala selittää uusille pelaajille, parin kierroksen jälkeen idea avautuu kaikille. Suosittelen lämpimästi kaikille sanapelien ystäville, tämä on kiistatta paras sarjassaan.

85 Las Vegas. Las Vegas on oman pelihyllyni ”se filleri” jonka voi opettaa minuutissa mille porukalle vain. Tämä peli on ollut hitti etenkin työpaikan illanistujaisissa. ”Toitko sen noppapelin?”, no tottakai toin, onhan tämä aivan loistava filleri.

84 New York Central. Oikein näppärä korttipeli kivalla junateemalla. Peli tuntui vihdoin klikkaavan vasta viime pelikerralla.

83 Locomotive Werks. Lainaan Mikkoa kun en keksi mitään sanottavaa tästä hyvin omantakeisesta pelistä. ”Winsome Gamesin karu, mutta kiehtova junatehtailupeli jaksaa viehättää. Peli on hieno esimerkki siitä, miten jonkun idean pelkistäminen äärimmilleen voi toimia.”

82 Ingenious. Knizian nerokas abstrakti. Ingenious päättyy lähes aina hyvin tasaisiin pistemääriin.

81 Riichi Mahjong. Olen pelannut tähän mennessä vain suosittua Riichi-pelimuotoa. Tällä hetkellä nautin pelistä enemmän digitaalisessa muodossa, kun pisteitä ei tarvitse itse laskea eikä väärinpeluun mahdollisuutta oikein ole.

Genialin laattoja pystyssä telineessä, taustalla pelilauta
Pelilaudassa on näppärät sisäänrakennetut laattatelineet. Kuva: Mikko Saari

Sijat 80–71

80 Oath: Chronicles of Empire and Exile. Viime vuosien pahin pettymys, Oath: Chronicles of Empire and Exile ei ihan päätynyt olemaan sitä, mitä oletin sen olevan. Mutta silti sija listalla on ihan ansaittu pienoisesta pettymyksestä huolimatta.

79 A Feast for Odin. En tiedä mitä tapahtui, sillä Uwe Rosenbergin pelit olivat vuosia sitten huomattavasti korkeammalla näillä listoilla. Nyt jopa mahtipontinen A Feast for Odin on listan hännillä. Uwen pelit eivät vain enää maistu jostain syystä, toisin kuin ennen vanhaan. Päädyin myymään kopioni pois. Saa nähdä ovatko Uwen raskaammat pelit unohdettu kokonaan ensi vuoden listalla.

78 Clank!: A Deck-Building Adventure. Clank! edustaa pakanrakennuspelien huippua ja peli sopii aloittelijoille kuin myös kokeneemmille pelaajille oikein mainiosti. Mitä kortteja hankkia pakkaan, minkä aarteen sitä keräisi, kuinka syvälle luolaan sitä uskaltaa mennä ennen kuin lohikäärme hyökkää? Teemasta plussaa.

77 Food Chain Magnate. Food Chain Magnate on harvinaisen hämärä peli Splotterilta. Niin kuin nimestä voi päätellä, pelissä pyöritetään pikaruokaketjua. Peli on harvinaisen julma ja ja noviisit saavat kylmää kyytiä – monesti tuntuu että pelin voittaa se, joka muistaa säännöt parhaiten, mutta samalla tätä haluaisi pelata lisää samantasoisten pelaajien kanssa. Vasta viime pelikerran jälkeen tuntui että tämä peli vihdoin ”klikkasi” pään sisällä.

76 Yedo. Se vaativampi ja temaattisempi Lords of Waterdeep. Oikein mainio peli joka vaatii tietynlaisen peliporukan.

75 Oregon. Oregon on todella nopea kilpajuoksu, jossa saa pisteitä vähän kaikesta. Aliarvostettu peli, joka ei tuntunut ikinä saavan ansaitsemaansa ylistystä.

74 Calico. Jos jokin peli saa pään sekaisin etenkin myöhään yöllä, se on Calico. Nimellisesti kissateemainen peli jossa pelaajat yrittävät kasata tilkkutäkkiä eri kuvioisista ja värisistä paloista keräten pisteitä sekä kuvioista ja väreistä. Ja tietenkin kissoista.

73 Chicago Express. Junapelejä, lisää junapelejä. Näitähän riittää, sillä listalla taitaa olla yhteensä neljätoista juna-aiheista lautapeliä. Chicago Express on näistä oikein mainio ensikosketus junapelien maailmaan, suosittelen vahvasti Irish Gaugen ohella!

72 Imperial. Mac Gerdts on loistava pelisuunnittelija ja Imperial tulee varmasti pysymään tällä listalla vuosikausia. Viime pelikerrasta on jo jonkin aikaa, toivottavasti (tämänkin) pelin saisi pöydälle lähiaikoina. Mekanismit toimivat ja teema on aivan loistava.

71 South African Railroads. Oikein mainio Winsome. Tästä voisi joku tehdä jo uuden painoksen, niin saisin pelin omaan kokoelmaani.

Calico-pelin pelilauta
Calico-pelissä rakentuu tilkkutäkkiä. Kuva: Mikko Saari

Sijat 70–61

70 Maracaibo. Alexander Pfister on tehnyt lukuisia hyviä pelejä ja vaikka Maracaibo jää Great Western Trailin varjoon, se on silti oikein hyvä korttivetoinen koneistonrakennuspeli. Teema voisi olla jotain ihan muuta ja vaikka kampanjaa on ollut kiva pelata, tarina on suorastaan heikkolaatuinen. Myös jotkut suunnitteluratkaisut jättävät parantamisen varaa eikä älytön setup auta pelin saamista pöydälle lainkaan.

69 König von Siam. Olen pelannut König von Siamia vain kolmella pelaajalla ja tulen jatkossakin pelaamaan peliä vain kolmella pelaajalla, sen verran timanttinen aluehallintapeli on kyseessä. Pelin mekanismi on poikkeuksellisen nerokas – pelattavia kortteja on rajallinen määrä, mutta vain kortteja pelaamalla saat poimia kartalta kuution, joka määrittää mitä osapuolta suosit. Jos kaikki passaavat, kierros etenee. Peli on kuin puukkotappelu puhelinkioskissa. Pelistä julkaistiin hiljattain uusi versio nimeltä King is Dead, jota en ole vielä päässyt testaamaan.

68 The Castles of Burgundy. Stefan Feldin moderni klassikko ja yksi parempia nopanasettelupelejä. Se ei kuitenkaan ole Feldin paras peli. Osaatko arvata mikä peli on kyseessä?

67 The Fox in the Forest. Kahden pelaajan tikkipeli? Kyllä kiitos! Fox in the Forestin jippo on siinä, että haluat voittaa juuri oikean määrän tikkejä: et liian vähän, etkä liian montaa. Vain kolme eri maata ja parittomien korttien erikoiskyvyt tekevät tästä oikein miellyttävän ja nopean pelin, jota jaksaa pelata useamman kerran peräkkäin.

66 De Vulgari Eloquentia. Miltä kuulostaa peli jonka teemana on Italian kirjakielen kehitys myöhäiskeskiajalla? Kuulostaahan se hieman erikoiselta, mutta yllättävän hyvä ja temaattinen peli on tästäkin aiheesta saatu aikaiseksi. Tätä pelaisi mielellään ja useammalla pelaajalla jopa, sillä pelaajien välistä vuorovaikutusta on jopa yllättävän paljon. 

65 Cat Lady. Nopea peli, jossa pelaaja valitsee vuorollaan 3×3-ruudukosta joko pysty- tai vaakarivin ja keräävät sillä rivillä olevat kortit. Pelin aikana kerätään kissojen ja ruoan lisäksi myös muunmuassa leluja, kissanminttua ja pukuja. Pelissä on todella nätti ja selkeä kuvitus, siitä plussaa!

64 Dragonheart. Tämän pelin kun saisi omaan kokoelmaan. Dragonheart on kahden pelaajan korttipeli, jossa joudut miettimään tarkkaan mitä kortteja pelaat minne ja milloin, yrittäen välttää antamasta vastustajalle helppoja pisteitä. Jokainen korttityyppi tekee eri asioita pelilaudalla ja kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen. Lohikäärmeillä saa varastettua aarrekortteja, mutta jousiampujat taas ampuvat lohikäärmeet alas ja laivakorteilla kerätään jousiampujat talteen. Toimii!

63 Through the Ages: A New Story of Civilization. En ole ikinä pelannut Through The Agesia livenä, mutta silti sijoitus on ansaittu, sillä digitaalisessa muodossa peli on todella toimiva.

62 Blood Rage. Ensimmäinen (ja edelleen myös viimeinen) peli, johon olen itse maalannut miniatyyrit. Peli sinnittelee tämän nostalgia-arvon ansiosta tällä listalla, sillä viime pelikerrasta on jonkun verran aikaa. Oikein hyvä peli tämä on, mutta peliseuraa ei vain tunnu löytyvän.

61 Flamme Rouge. Peloton-lisäosan voimin kiistatta yksi parhaista viiden tai kuuden hengen peleistä. Ikävä kyllä tätä ei ole hetkeen päästy pelaamaan.

Dragonheartin kortteja. Kuva: Mikko Saari
Dragonheartin kortteja. Kuva: Mikko Saari

Sijat 60–51

60 Hive: Pocket. Kahden hengen abstrakti peli, jossa on teema? Hive on nerokas peli, jossa erilaisten ötököiden voimat ovat suhteellisen loogisia. Abstraktit pelit ovat usein yhtä hyviä kuin vastustajasi, joten peli on parhaimmillaan samalla tasolla olevien pelaajien kesken.

59 Luxor. Löysin tämän pelin ihan sattumalta Board Game Arenan kautta, kun eräs ilta minut kutsuttiin peliin, jota en ollut koskaan aiemmin pelannut. Olin muistaakseni jopa vilkaissut peliä aiemmin ja ajatellut, että peli ei näyttänyt järin kiinnostavalta. Olin väärässä, sillä Luxorhan on todella hyvä! Se on näppärä kilpajuoksu, jossa on monta tapaa voittaa. Pelissä on yksi parhaimpia kiinniottomekanismeja ikinä – mitä vähemmän laattoja on kartalla jäljellä, sitä nopeammin viimeisenä olevat meeplet pääsevät etenemään. Yksinkertaisen nerokasta. Kiitoksia Annika ja Kai Saarto tämän pelin peluuttamisesta!

58 Race for the Galaxy. Näppärä ja nopea korttipeli, jonka sääntöjen ymmärtämiseen meni ihan liian kauan aikaa. Vasta kun pelasin itsekseni Board Gam Arenassa peli alkoi avautua. Jos peruspeli tuntuu liian simppeliltä, on peliin lukuisia lisäosia, joilla saa peliin syvyyttä haluamansa määrän.

57 Codex Naturalis. Tämä nopea korttipohjainen kilpajuoksu on ollut yksi tämän vuoden yllättäjistä. Pelissä on tavoitteena kerätä resursseja ja voittopisteitä ketjuttamalla kortteja kiinni toisiinsa kulmista. Mitä pöydätä ja minne, mitä resursseja peittää? Milloin pitää lopettaa resurssien kerääminen ja keskittyä voittopisteeseen? Sangen nerokas peli, joka on ohi aina liian nopeasti.

56 Glen More II: Chronicles. Toteutus toimii, mekaniikat toimivat ja tällä kertaa myös teema toimii. En ollut ikinä pelannut alkuperäistä peliä ja sattumalta päätin ostaa kakkososan hyllyyni, kun sen sai suhteellisen halvalla. Kampanjaan en ole vieläkään koskenut, vaan peruspeli toimii itsessään oikein mainiosti.

55 Chaos in the Old World. Vaikka viime pelistä on aikaa, CitOW ei suostu tippumaan alemmaksi, sen verran hyvät muistot peli jätti viime pelikerralla. Huikea teema, hyvä peli.

54 The Isle of Cats. Pelattavaa riittää eikä kissa-aiheinen teema ole haitaksi, puhumattakaan kivoista ja laadukkaista komponenteista. Tätä on pelattu jopa kuudella pelaajalla eikä kokemus ollut niin traumaattinen kuin mitä voisi kuvitella. Oikein mainio polyominopeli, muttei paras lajissaan.

53 Krass Kariert. Olen vuosien saatossa lämmennyt kevyille korttipeleille (LLAMA, No Thanks!, Texas Showdown ja niin edelleen), mutta Krass Kariert on ollut poikkeuksellisen hauska peli viimeaikoina. Tätä pelaa oikein mielellään.

52 1889: History of Shikoku Railways. 18xx.games-sivuston ensimmäinen ”äksä”, jota tuli pelattua kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Toimii edelleen niin kokeneiden kuin myös aloittelevien pelaajien kanssa.

51 Nova Luna. Uwen kevyempää osastoa. Nova Luna on oikein mainio abstrakti peli. Loppua saa aina jännittää ja yleensä pelaajat ovat vain muutaman pisteen päässä toisistaan.

Nova Lunan laatta
Nova Lunan laatat ovat täynnä tehtäviä suoritettavaksi. Kuva: Miira Hartemo

Sijat 50–41

5o 1822: The Railways of Great Britain. Ai että mikä himmeli tämä on: 21 privaattia, 30 pienempää ja 10 isompaa yhtiöitä. Jokaisella kierroksella käydään huutokauppaa ja kartta on aivan valtavan kokoinen. Vaikka peli kestää ja kestää, on tässä silti jotain niin kiehtovaa.

49 Undaunted: Normandy. Tämä peli yllätti. Sotapelit eivät ole juuri ikinä kiinnostaneet (joo tiedän, tämä ei ole sotapeliä nähnytkään), mutta Undauntedin pelimekaniikat kiinnostivat sitäkin enemmän. Ensimmäisen pelikerran jälkeen ostin heti sarjan seuraavan pelin, Undaunted: North African, hyllyyn talteen tulevia pelikertoja varten.

Saimme pelikaverin kanssa pelattua Normandyn kampanjan vihdoin läpi kesän aikana ja olihan tämä hieno peli. Peli on parhaimmillaan todella, todella jännittävä, mutta toisaalta en tätä enää lähtisi uudestaan pelaamaan. Undaunted: North Africa on päässyt jo pari kertaa pöydälle, saa nähdä tuleeko se korvaamaan Normandyn tällä listalla.

48 Everdell. Söpö ja simppeli työläistenasettelupeli Everdell lunasti yhden pelikerran perusteella paikkansa tällä top-listalla. Pidän erityisesti siitä, miten peli hoitaa paikkojen vapautumisen laudalla, kun pelaajat etenevät vuodenajoissa eri tahtiin.

47 1867: Railways of Canada. Grand Trunk Gamesin esikoisjulkaisu ei mennyt ihan putkeen ja vaikka sääntö- ja painovirheiltä ei vältytty, pelinä 1867: Railways of Canada on oikein mainio. Peli on myös äksäksi suhteellisen lyhyt, mikä on vain plussaa ja tästä syystä oma valintani ensimmäiseksi opetuspeliksi 18Chesapeakin ohella, jos pitäisi opettaa jokin äksä uusille pelaajille.

46 The Quacks of Quedlinburg. Onnenkoetuspelit (Diamant, Can’t Stop) ovat kiehtovia. Yleensä häviän tämänkaltaisissa peleissä riskeeramalla liikaa, eikä siinä mitään, mutta monesti tällaiset pelit ovat lopulta liian lyhyitä ja liian kevyitä omaan makuuni. The Quacks of Quedlinburg eli Räävelin rohtotohtorit on poikkeus sääntöön, sillä peli yhdistelee onnenkoetusta pussinrakennukseen ja lisää siihen vielä kivan teeman.

45 Babylonia. Knizia teki paluun Kaksoisvirranmaalle pari vuotta sitten. Jokien varrella kerätään taas mainetta ja kunniaa, tosin tällä kertaa passiivis-agressiivisessa hengessä, toisin kuin parinkymmenen vuoden takaisessa Tigris & Euphrates-pelissä.

44 Shards of Infinity. Nopeat pakanrakennuspelit ovat aina tervetulleita ja Shards of Infinity on yksi parhaimpia pelejä genressään. Lisäosat ovat hittejä tai huteja, riippuen mistä pitää.

43 Crusaders: Thy Will Be Done. Tasty Minstrel Games on julkaissut vuosien saatossa monia hyviä pelejä (Gentes, Yokohama). Crusaders on vähän kuin ”käänteinen” Trajan: rondelilla liikutaan tuttuun mancala-tyyliin, mutta tässä aktivoit ensin toiminnon ja vasta sen jälkeen liikutat nappuloita rondelilla. Toteutus toimii, mekaniikat toimivat ja vaikka teeman epäloogisuus jättää toivomisen varaa, ei tästä voi olla pitämättä. Peli myös loppuu juuri oikeaan aikaan.

42 Orléans. Orléans on yksi niistä moderneista europeleistä, joita on helppo suositella niille pelaajilla, joilla on jo vähän kokemusta lautapeleistä ja jotka etsivät sitä seuraavaa askelta edes vähän raskaampien pelien pariin. Pelin toiminnot ja säännöt ovat suhteellisen suoraviivaisia, mutta mitä pidemmällä peli etenee, sitä hankalampi on pitää pussinsa sisältö kurissa.

Trade & Intrigue -lisäosaa ei voi suositella tarpeeksi, sillä se tuo peliin paremman hyvelaudan (tai no, kaksi erilaista sellaista, mutta en tule koskaan pelaamaan Intrigue-laudalla). Mikä vielä tärkeämpää, lisäosa korvaa satunnaistapahtumat uusilla laatoilla, jolloin peli on takuulla erilainen joka kerta, etkä ikinä tiedä mitä tapahtumia peli tuo tullessaan.

41 Acquire. “Mitä jos pelattais tätä?”, tokaisin eräänä peli-iltana kotona, Acquiren laatikko kädessäni. Muut pelaajat pyörittelivät silmiään ja mutisivat jotain, kunnes lopulta suostuivat pelaamaan Acquirea. Ymmärrän täysin reaktion – omistamani Avalon Hillin painos on se halpa, pahvinen, paperirahoilla varustettu versio pelistä (pelasimme sentään pokerimerkeillä). Pelin jälkeen kaikki pelaajat totesivat yhteen ääneen – onpa loistava peli. Acquire on ajaton klassikko, jota jokaisen kuuluisi pelata edes kerran.

Acquiren pelilauta ja käsi laattoja vuodelta 1971. Kuva: Mikko Saari
Acquiren vuoden 1971 laitos on näinkin viehättävä peli. Kuva: Mikko Saari

Sijat 40–31

40 Pulsar 2849. Nopanasettelupelejä on tullut ja mennyt vuosien saatossa (Grand Austria Hotel, The Voyages of Marco Polo, The Castles of Burgundy muutamia mainitakseni), mutta yksikään niistä ei yllä Pulsar 2849:n tasolle. Noppien valintaan liittyvä mekanismi on yksi parhaimpia, mitä olen tämänkaltaisissa peleissä nähnyt. Missä muussa pelissä lasketaan noppien arvojen mediaania osana noppien valintaa? Tätä pistesalaattia voisi helposti luulla Stefan Feldin peliksi, sillä voittopisteitä ropisee jatkuvalla syötöllä joka tuutista.

39 German Railways. Winsomen junapelit ovat todella, todella omituisia. Karun ulkokuoren alta on vuosien saatossa paljastunut toinen toistaan loistavampia pelejä, joista German Railways eli Preußische Ostbahn on yksi suosikeistani. Tunnen syvää viha-rakkaussuhdetta pelin vuorojärjestysmekanismia kohtaan – mitä paremmin pelissä pärjää, sitä todennäköisemmin jää ilman vuoroa ja toisinpäin. Ihanan raivostuttavaa.

38 Sidereal Confluence. Olen pikkuhiljaa toipunut parin vuoden takaisesta Lautapelaamaan-tapahtumasta, jossa saman illan aikana pelaamani seitsemän ja kahdeksan hengen pelit veivät Siderealin pelaamisen halut hyväksi aikaa. Oli ilo opettaa peli uusille pelaajille ja vaikka pelit olivatkin nautinnollisia, olivat ne myös hyvin raskaita. Sidereal Confluence on genrensä parhaimmistoa. Peli on puhdasta kaupankäyntiä mielenkiintoisilla pelaajavoimilla. Kun lähes kaikesta peliin liittyvästä voi käydä kauppaa pelaajien välillä, pelissä ei ole varaa olla tuppisuu, vaan suulas kaupantekijä voittaa pelin aivan varmasti.

37 Texas Showdown. Peliporukkamme pitää tikkipeleistä ja Texas Showdownista tuli nopeasti suosittu filleri, jota pelattiin joskus jopa lähes viikottain. Toin pelin jopa työporukamme illanviettoihin, jossa siitä tuli myös hitti. Peli on helppo opettaa ja parhaimmillaan viidellä tai kuudella pelaajalla. Sittemmin innostus on vähän hiipunut eikä peli ole enää päässyt pöydälle entiseen tapaan.

36 Merchant of Venus: Second Edition. Listan ainoa ”pick-up and deliver” peli, josta en edes uskonut pitäväni. Merchant of Venuksessa pelaajat matkaavat läpi galaksin ison tilipäivän toivossa, päivittäen alustaan matkan varrella.

35 18Chesapeake. 1889-pelin tapaan poikkeuksellisen hajuton ja mauton äksä, joka ei juuri erotu joukosta. Ehkä juuri siksi se toimiikin, etenkin aloittelevien pelaajien keskuudessa. Ei jokaisen äksän tarvitse olla kuten 1822 tai 1817, puhumattakaan vielä erikoisimmista versioista (kyllä, sinusta puhutaan, 1849: Sicily).

34 Dice Forge. Nopanrakennuspeli? Dice Forgessa kullakin pelaajalla on kaksi kuusisivuista noppaa, joita pääsee muokkaamaan pelin kuluessa. Kerätyillä resursseilla ostetaan parempia nopan sivuja ja kortteja, joissa on monenmoista bonusta ja erikoiskykyä. Toimii oikein hyvin kaikilla pelaajamäärillä ja lisäosien myötä peliin saa haluamansa määrän lisäsyvyyttä.

33 Lords of Waterdeep. Tästä kaikki aikoinaan lähti vuosia,vuosia sitten. Olin toki pelannut muita lautapelejä ennen tätä, mutta Lords of Waterdeep oli alkuperäisen peliporukkani “se peli”, jota pelattiin illasta toiseen. Väittäisin edelleen että peli on yksi parhaita työläistenasettelupelejä ikinä, etenkin Scoundrels of Skullport -lisäosan kanssa.

32 Azul. Azul on ehtinyt poikia jo useamman jatko-osan vuosien saatossa. Siinä missä Summer Pavilion oli ihan ok ja Stained Glass of Sintra täysi tunkki, voi vain todeta että ei ole alkuperäisen voittanutta. Azul on yksinkertaisen nerokas peli. En usko että neljäs Azul: Queen’s Garden tulisi päihittämään alkuperäistä myöskään, peli tuntuu olevan huonompi versio Calicosta.

Tilastotietoa: Jos netissä pelattuja pelejä ei lasketa, Azul on listan eniten pelattu peli 62 pelikerrallaan.

31 Trick of the Rails. Junateemaisia kevyitä korttipelejä ei ole ikinä liikaa. Jostain syystä tämä peli vain toimii. Hisashi Hayashi on suunnitellut monta hyvää peliä, tältäkin listalta niitä löytyy kolme kappaletta.

Merchant of Venuksen pelilauta
Merchant of Venus näyttää melkoiselta hässäkältä. Kuva: Mikko Saari

Sijat 30–21

30 The Quest for El Dorado. Knizian noin 650 pelin joukosta löytyy helmiä tämän tästä ja The Quest for El Dorado on yksi niistä. Peli on todella nopeatempoinen kilpajuoksu, jossa pelaajat pyrkivät löytämään tiensä El Doradon kultaiseen kaupunkiin.

29 Blue Skies. Sininen on taivas ja pelilauta ruma kuin mikä. Mutta silti tämäkin peli vain uppoaa tietylle peliporukalle, voisi jopa sanoa, että tämähän on kuin suunniteltu meidän peliporukalle. Vuoden 1979 Yhdysvaltoihin sijoittuva kevyt talouspeli on juuri oikean mittainen ja mikä parasta, peliä voi pelata viidellä pelaajalla.

28 Dune: Imperium. Tämä on ollut kovassa huudossa jo pitkään ja ymmärrän hyvin miksi. Joillekin tämä on jopa se kaikkien aikojen paras peli tällä hetkellä. Pelin ainoa miinus on salassa pidettävät taistelukortit, joista saa välillä poskettoman määrän voittopisteitä. Silti tätä kyllä haluaisi pelata lisää, etenkin neljällä kokeneella pelaajalla. Sanoisin jopa, että haluan jatkossa pelata tätä vain täydellä neljän pelaajan kokoonpanolla.

27 Irish Gauge. Capstone Games on julkaissut viimevuosina laadukkaita pelejä (Maracaibo, Crystal Palace, Cooper Island, Iron Rail -sarja). Vaikka Iron Rail -sarjan toinen peli Ride the Rails ei ollut kummoinen, Irish Gauge puolestaan on aivan loistava. Peli on todella lyhyt ja tiukka junailu- ja osakepeli, joka on täynnä mielenkiintoisia valintoja alusta loppuun.  Jos kuutiojunailu kiinnostaa, tämä peli tarjoaa kaiken oleellisen edullisessa ja komeassa paketissa.

26 Yokohama. Ostin Yokohaman heti ensimmäisen pelikerran jälkeen ja lopulta päädyin päivittämään oman versioni Deluxified-painokseen, kun Mikko oli myymässä omaansa pois. Hetkeäkään en ole katunut, sillä TMG:n deluxepainokset ovat todella korkealaatuisia. Kiitos modulaarisen laudan ja erittäin satunnaisen setupin, jokainen pelikerta on takuulla erilainen ja mikä hienointa, pelin lopun voi laukaista monella eri tapaa, mikä on myös aina plussaa.

25 Trains. Siinä missä Yokohama on yksi parhaimpia europelejä, Trains on yksi parhaita pakanrakennuspeleistä ikinä. Siltikin listalla on jäljellä useampi vielä sitäkin parempi pakanrakennuspeli! Peruspelin lisäksi omistan myös Coastal Tides ja Rising Sun -lisäosat (vaikka teknisesti ottaen Rising Sun on oma pelinsä). Yli tuhannen kortin sleevaaminen oli vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus.

24 Lost Ruins of Arnak. Pakanrakennusta ja työläistenasettelua yhdistävä Lost Ruins of Arnak on kevyttä löytöretkeilyä ja seikkailua, kun pelaajat yrittävät rosvota aarteita Arnakin kadonneista raunioista. Viiden kierroksen aikana pelaajat etsivät ja löytävät uusia kaivauksia, kukistavat muinaisia hirviöitä jotka suojelevat aarteita, hankkivat avustajia, ostavat ja käyttävät työkaluja ja artefakteja sekä etenevät tutkimusradalla. Voittopisteitä ropisee vähän kaikesta ja peli on loppu yllättävän nopeasti.

Tätä(kin) peliä on tullut pelattua Board Game Arenassa jo melkein sata kertaa. Nopein pelikerta oli pelin koodannutta pelaajaa (BoltKey) vastaan (noin kahdeksan minuutin pituinen kaksinpeli, huh!) minkä lisäksi olen kerran päässyt pelaamaan Arnakia pelin toista suunnittelijaa, Michal ”Elwen” Štachin, vastaan. Hävisin.

23 Sagrada. Nerokas abstrakti jossa samanväriset ja -arvoiset nopat eivät saa olla vierekkäin pelilaudalla. Pelin voi sössiä heti ekoilla kierroksilla yllättävän tehokkaasti. Peli sai uuden elämän upeiden lisäosien myötä (Life, Passion ja 5-6 pelaajan lisäosa).

22 Great Western Trail. Tämä oli parin vuoden ajan kaikkien aikojen suosikkipelini. Sittemmin se on tippunut useita sijoja, mutta se ei ole häpeä, sillä kymmenen kärjen sijoitukset elävät jatkuvasti ja kilpailu on kovaa. Innolla odotan, mitä uusi laitos tuo tullessaan, puhumattakaan tulevista pelisarjan peleistä.

21 Hansa Teutonica: Big Box. Hansa Teutonican uusi laitos on päätynyt pöydälle hämmentävän usein viimeaikoina. Syynä saattaa olla pelin suhteellisen lyhyt kesto ja se, että se toimii yllättävän hyvin myös viidellä pelaajalla. Vaikka pelikertoja on takana jo useita, tuntuu että tässä pelissä on vasta raapaistu pintaa.

Hansa Teutonican pelilauta
Hansa Teutonicaa Villen vanhalla pelipöydällä. Kuva: Mikko Saari

Sijat 20–11

20 Age of Steam: Deluxe Edition. Kaikkien aikojen junapeliklassikko Age of Steam on yksinkertaisesti sanottuna anteeksiantamaton. Virheistä joutuu maksamaan ja saattaa jokunen pelaajakin tippua pelistä kesken kaiken konkurssin takia, mutta se kuuluu pelin henkeen ja peli onkin parhaimmillaan silloin, kun pelaajia on paljon ja tilaa ei ole. Vaikka Eagle-Gryphon Gamesin Deluxe KS-painos on peliporukan Aapon sanoin ”vähiten Deluxe Deluxe-painos”, itse peli on onneksi täyttä kultaa.

19 Euphrat & Tigris. Todella mielenkiintoinen ja erilainen aluehallintapeli. Pelin voittaa pelaaja, joka on kerännyt eniten heikointa väriään, samaan tyyliin kuin Genialissa. Pelin temaattisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni tämä on yksi temaattisimpia europelejä, kuvastaen hyvin valtakuntien nousua ja tuhoa. Peli on kiistaton klassikko yli kahdenkymmenen vuoden takaa ja jokaisen lautapelaajan kuuluisi pelata sitä edes kerran elämässään.

18 Ethnos. Miksi Ethnos näyttää niin rumalta? Jos Ethnoksesta julkaistaisiin uusi painos uudella kuvituksella ja komponenteilla, peli olisi varma hitti, niin rautainen peli on kyseessä. Peli on vähän kuin Menolippu fantasiateemalla, mutta kartalle ei rakenneta reittejä, vaan pyritään valtaamaan eri alueita. Vaihtelevat pelattavat rodut tekevät jokaisesta pelikerrasta taatusti erilaisen. 

17 Underwater Cities. Vladimír Suchýn Underwater Cities on se peli, joka Terraforming Mars halusi olla. Peli yhdistelee nerokkaasti työläistenasettelua, resurssien hallintaa ja koneistonrakennusta. Molempia pelejä yhdistää se, että lisäosat parantavat peliä – Underwater Cities: New Discoveries tekee Underwater Citiesille saman, mitä Prelude teki Terraforming Marsille, nopeuttaen pelin alkua ja lyhentämällä peliä yhden kierroksen verran. Suosittelen lämpimästi, jos Terraforming Marsin kaltaiset koneistonrakennuspelit kiinnostavat.

16 My City. Puoliso innostui The Isle of Catsin myötä polyominopeleistä ja menin puolivahingossa mainitsemaan My Citystä. Pakkohan se oli sitten hankkia. Olin todella epäileväinen pelin suhteen vaikka suunnittelijana olikin yksi suosikeistani, Reiner Knizia. Olisi pitänyt tietää paremmin, sillä My City on ehkä pahin aliarviointini, mitä olen harrastajana tehnyt vuosikausiin, sillä tämähän on oikein timanttinen ja mukaansatempaava peli. Ainoa miinus tulee geneerisestä teemasta ja ulkoasusta – pelin kanssa olisi voitu tehdä niin paljon enemmän!

15 Arkwright. Raskas talouspeli, joka sijoittuu 1800-luvun Britanniaan. Peli on niin raskas, että BoardGameGeekin mukaan se on kokoelmani raskain peli, jättäen jopa 18XX-pelit taakseen muhkealla 4,57/5 painoarvollaan. Pelissä pystytetään tehtaita, palkataan työläisiä, parannetaan kalustoa ja ennen kaikkea manipuloidaan markkinoita. Peliä on vaan pirun hankala saada pöydälle, mikä on sääli.

14 Ginkgopolis. Xavier Georgesin (Troyes, Carnegie) suunnittelema Ginkgopolis on mielenkiintoinen yhdistelmä aluehallintaa ja koneistonrakennusta. Pelissä on vain kolme eri toimintoa, joilla joko laajennetaan, hyödynnetään tai rakennetaan ekologisesti kestävää kaupunkia 200 vuoden päässä tulevaisuudessa, kun resurssit ja elintila ovat loppumassa maapallolta. Pelistä julkaistiin vihdoin ja viimein uusintapainos ja pääsee peliä kokeilemaan Board Game Arenassakin jonkun ajan päästä (peli on edelleen alfa-vaiheessa).

13 Strasbourg. En olisi ikinä uskonut, että Stefan Feldin tuotannosta olisi löytynyt Trajania tai The Castles of Burgundia parempi peli. No, sellainen löytyi, kun Strasbourg pöydättiin. Onpahan huikean hyvä huutokauppapeli. Ei tästä voi olla pitämättä, peli on noussut jo melkein kymmenen parhaan joukkoon.

12 Nippon. Klassinen esimerkki pelistä, jossa kaikkea ei kerkeä tehdä millään ja peli loppuu aivan liian nopeasti. Mielenkiintoinen yhdistelmä resurssien- ja alueidenhallintaa mukavalla teemalla. Sain vihdoin ja viimein napattua oman kopion itselleni enkä usko, että Nippon tulee ikinä katoamaan kokoelmastani.

11 Concordia. Vuonna 2013 julkaistu Mac Gerdtsin suunnittelema Concordia on moderni klassikko. Kirjoitushetkellä omistan kaiken peliin julkaistun sisällön (kaikki kartat ja lisäosat). Kyllä, Venus– ja Salsa-lisäosat. Kyllä, sen puuttuneen kartan (Balearica/Cyprus-karttapaketin), joka piti ostaa erikseen, koska ostin Venus-lisäosan enkä Venus-peruspeliä. Miksipä en ostaisi, sillä Concordiaan ei tunnu kyllästyvän, ei sitten millään. Pelistä on olemassa myös juuri julkaistu virallinen digitaalinen versio.

Concordian käsikortteja
Concordiaa voi pelata vaikka saksaksi, erilaisia kortteja on maltillisesti. Kuva: Mikko Saari

Sijat 10–1

10 Clank! Legacy: Acquisitions Incorporated. Kerrassaan loistava! Peli oli poikkeuksellisen tasapainoinen alusta loppuun. Yleensä legacy- ja kampanjapelit sisältävät niitä heikkojakin hetkiä, mutta Acquisitions Incorporated jaksoi kiinnostaa pelistä toiseen. Spoilaamatta mitään voin vain sanoa että tavalliseen Clank!-peruspeliin ei ole enää paluuta, kun olet tätä pelannut. Huikean hyvä peli loistavalla huumorilla ja hienolla tarinalla. Jos tämä peli saisi ikinä jatko-osan, ostaisin sen samantien.

9 Pax Pamir: Second Edition. 1800-luvulle sijoittuva peli kertoo suuresta pelistä Britannian ja Venäjän välillä Afganistanissa. Pax Pamir on herkullinen yhdistelmä aluehallintaa, koneistonrakennusta ja kutkuttavia käänteitä. On vakoojia, salamurhia, politikointia, sotaa… Peli on kiero ja kaaottinen etenkin ensimmäistä kertaa pelaavan näkökulmasta, mutta peli vain paranee jokaisen pelikerran jälkeen. Viimeaikoina peli ei ole jostain syystä maistunut ihan entiseen tapaan, minkä vuoksi se onkin tippunut useita sijoja alaspäin listalla.

8 Arkham Horror: The Card Game. Jos ei järki lähde, niin ainakin rahat – jos ostat kaiken sisällön mitä peliin on julkaistu, puhutaan yli tuhannen euron investoinnista. Se jos mikä on hullua. Arkham Horror: TCG on silti loistava peli, jossa pelissä tehtävillä päätöksillä on kauaskantoiset seuraamukset tarinaan liittyen. Toisin kuin muissa pelaamissani Cthulhu-mythoksen peleissä, tässä oma pelihahmo tuntuu omalta ja tästä syystä jokainen pelikerta ahdistaa hyvällä tavalla.

7 Medici. Osa Reiner Knizian kuuluisaa “huutokauppatrilogiaa” Ran ja Modern Artin ohella. Rata en ole vielä päässyt pelaamaan eikä Modern Art ole mielestäni edes järin hyvä peli, mutta Medici, siinä on vain sitä jotain. Tämäkin peli elää ja kuolee riippuen siitä millaisia pelaajia porukassa on, mutta meillä tämä vain yksinkertaisesti toimii kerta toisensa jälkeen. Edellisella pelikerralla nähtiin ihan upouusia tilanteita, mikä oli positiivinen yllätys.

6 Tyrants of the Underdark. D&D-teemaisessa Tyrants of the Underdarkissa muodostetaan 80 kortin pelipakka kahdesta erilaisesta 40 kortin setistä ja kuuden pakan myötä erilaisia yhdistelmiä on lukemattomia. Vaikka teema onkin jokseenkin löyhä, peli toimii todella hyvin yhdistelemällä kartalla tapahtuvaa aluehallintaa ja muita perinteisempiä pakanrakennuspelien jippoja. Peli vain yksinkertaisesti toimii joka ikinen kerta. Voiko peliltä enempää pyytääkään?

5 Slovenialainen tarok. Ensimmäiset pelikerrat slovenialaista pelatessa olin ihan hukassa, mutta vähitellen jokaisesta pelikerrasta oppi aina jotain uutta. Kiitos Board Game Arenan, valat.si-sivuston ja Discordin Traditional Card Games -yhteisön, vuosien aikana on tullut pelattua netin kautta useita erilaisia kortti- ja tarotpelejä viikoittain. Silti slovenialainen tarok on kiistatta paras näistä kaikista.

4 1882: Assiniboia. Yli kahdenkymmenen eri 18XX-pelin kokemuksella 1882: Assiniboia on minulle se kiistatta paras ”äksä”. Privaatit ovat mukavan erilaisia, kartta on juuri sopivan kokoinen ja mikä tärkeintä, jokainen pelikerta tuntuu erilaiselta. Tässä äksässä on juuri sopivasti kaikkea eikä edes inhoamani rajattu laattavalikoima haittaa kokemusta, kunhan kaikki pelaajat tiedostavat asian.

3 Carnegie. Xavier Georgesin (Troyes, Ginkgopolis, Black Angel) uusin peli Carnegie on kerrassaan loistava. Kickstarter-kampanja päättyi jo aikoja sitten ja odotan innolla pelin saapumista. Vaikka olenkin peliä pelannut vain digitaalisessa muodossa, uskallan nostaa pelin silti näinkin korkealle, niin ison vaikutuksen peli sai aikaiseksi.

Carnegie on vuosisadan vaihteeseen sijoittuva vaativa talous- ja hyväntekeväisyyspeli. Kyseessä on suhteellisen pitkä ja raskas europeli, jossa on yllättävän paljon vuorovaikutusta ja ripaus vanhan ajan europelien armottomuutta.

Tämän pelin kohdalla on himpun verran ylimääräistä tunnearvoa mukana, sillä pelasin Board Game Arenassa peliä hyvin varhaisesta alfa-vaiheesta asti ja aktiivinen palautteen anto ja pelitestaus johti siihen, että pääsin viime keväänä suljettuun, pienimuotoiseen testiryhmään testaamaan potentiaalisia sääntömuutoksia sekä uutta KS-sisältöä. Ei sitä ihan joka päivä pääse kurkistamaan verhon taakse tai juttelemaan suoraan tunnetun pelisuunnittelijan kanssa, joten kokemus oli ikimuistoinen.

2 Beyond the Sun. Yli sata peliä Board Game Arenassa ja viisi peliä livenä takaavat Beyond the Sunille toisen sijan tällä listalla. Dennis K. Chanin debyyttipeli on kiistatta yksi parhaimpia pelejä vuosiin. Pienimuotoista resurssien- ja alueidenhallintaa yhdistettynä pelin keskiössä olevaan loistavaan teknologiapuuhun. Peli on alusta loppuun asti täynnä mielenkiintoisia valintoja eikä yksikään peli tunnu ikinä olevan samanlainen. Jokin tässä pelissä vain kiehtoo ja toimii. Lisäosia odotellessa.

1 Brass: Birmingham. Kiistaton numero yksi: Brass: Birmingham. Lähes kolmenkymmenen pelikerran jälkeen luulisi että peliin olisi jo kyllästynyt, mutta pelaisin tätä vaikka joka viikko, peli on vain niin timanttinen. Vaikka suurin osa peliporukastamme omistaa pelin, joillain se on edelleen muoveissa, sillä pelaamme lähes poikkeuksetta omistamaani kopiota, johon olen hankkinut ja maalannut muoviset junat alkuperäisten pahvisten junien tilalle, unohtamatta tietenkään metallisia kuutioita ja maalattuja oluttynnyreitä.

Peliporukamme Hannua lainaten: “Brass: Birmingham tarjoaa elämyksen, josta raskaampien talouspelien ystävän pelikokemus ei juurikaan hienommaksi enää voi muuttua. Hattua päästä – tässä on ehkä kaikkien aikojen paras peli!”

Brass: Birminghamin pelilautaa
Birmingham on asianmukaisesti Brass: Birminghamin laudan keskipiste. Kuva: Mikko Saari

Loppusanat

Tämä oli kaikkien aikojen ensimmäinen top 100 -listani. Aiempiin pienempiin listoihin tätä on vähän hankala verrata, mutta yritetään silti. Viime vuoden top 50 -listalta paikkansa 50 parhaimman pelin joukossa piti 31 peliä, joten vaihtuvuus on ollut suhteellisen suurta. Suurimpina nostoina mainittakoon listan kärjestä Carnegie ja Beyond the Sun. Tosin vain neljä peliä putosi kokonaan sadan parhaan listan ulkopuolelle, eli loput viime vuoden top 50 -listan peleistä löysivät paikkansa jostain sijoilta 51–100.

Aivan kuten jo viime vuonna aavistelin, Uwe Rosenbergin pelit jatkoivat tippumistaan listalla. Toisaalta tämä lista oli ensimmäinen, jossa luettelin 18xx-pelit erikseen, viime vuonna olin poikkeuksellisesti puristanut ne yhteen, ne kun tuntuivat niin samanlaisilta jostain syystä. Nyt kun niitä on vuoden aikana pelannut 19 eri nimikettä yli sadan pelikerran edestä ja nähnyt kuinka radikaalisti ne eroavat toisistaan, tuntui loogiselta erotella ne omiksi peleikseen. Junapelit olivat muutenkin hyvin vahvasti edustettuina läpi listan. 

Omistan tällä hetkellä listan sadasta pelistä 48. Listan 50 parhaasta
pelistä omistan 37, mikä ei ole ollenkaan hassumpi määrä – etenkin kun peliporukassamme tuodaan aktiivisesti omia pelejä peli-iltoihin, kuten esimerkiksi viimeaikoina hitiksi nousseet Hansa Teutonica: Big Box tai Dune: Imperium. Paljon kiitoksia myös parin korttelin päässä sijaitsevalle lautapelikahvila Tavernalle siitä, ettei kotiin tarvitse ihan jokaista peliä hankkia. 

Niinhän se vain on – kaikkia maailman pelejä ei tarvitse omistaa. Tein suuren muuttomyynnin alkukesästä ja se kannatti: pelaamattomat pelit löysivät nopeasti uudet omistajat ja itsellekin tuli kivempi fiilis, kun pelihyllyssä laatu korvasi määrän. 

Kiitoksia jos jaksoit lukea loppuun asti, toivottavasti löysit uusia,
kiinnostavia pelejä listalta! 

close

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Yksi vastaus aiheeseen “Top 100: Ville Heinonen 2021”

Kiitos hienosta listasta!
Dragonheartista kiinnostuin nyt ensi kertaa, siitä on näköjään tullut uusi painos nimellä Opale. Strasbourg on minulle harvoja kokemattomia Feldejä, pitää pistää mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.