Innokas lautapelaaja ja luokanopettaja Oulusta. Kammoaa pitkiä, useita tunteja kestäviä harrastajapelejä. Pitää erityisesti hieman raskaammista perhepeleistä ja testailee mielellään uusia lastenpelejä.
Michael Kiesling ja Wolfgang Kramer saivat naamiotrilogiansa jalanjäljillä astelevasta Torresista Spiel des Jahres -palkinnon, joten parivaljakko palasi abstraktien pelien maailmaan Pueblon kautta. Mekaniikoiltaan pelit eroavat toisistaan, mutta niitä yhdistää luottamus kolmiulotteisuuden voimaan. Pelin idea Pelaajat ovat rakentajia, jotka pyrkivät rakentamaan heimopäällikölle uutta monikerroksista rakennusta eli puebloa. Rakentajat eivät jostain kumman syystä saa käyttää oman värisiä […]
Menolippu: Pohjoismaat on yksi parhaista tavoista pelata Menolippua kahdella tai kolmella pelaajalla. Suomalaista pelaajaa miellyttää tietysti myös Suomen vahva edustus kartalla.
Nitro Dice kuulostaa nimensä puolesta peliltä, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. Nimi on kuitenkin melko harhaanjohtava, sillä vaikka pelaajat ovat kilpa-autoilijoita, pelaaminen on suhteellisen hidasta ja vaatii pelaajilta aivojen rassaamista. Peli ei myöskään ole noppapeli, joskin autojen tilalla käytetään noppia. Pelin idea Pelin alussa pelaajat saavat 9 käsikorttia, joilla on tarkoitus liikuttaa omaa […]
Telepaatissa pelaajien on tarkoitus kyetä lukemaan toisten ajatuksia. Pisteitä nimittäin tulee, jos pelaajat vastaavat samalla tavalla. Koska peli kuuluu Oppi ja ilo -sarjaan, olisi sivussa myös tarkoitus oppia jotain hyödyllistä, tällä kertaa puhetta ja kirjaimia. Pelin idea Pelin mukana tulee kaksi korttipakkaa, toisessa adjektiiveja, toisessa substantiiveja. Pakoista nostetaan kortit, jotka muodostavat sanan, esimerkiksi ”hauska kotieläin”. […]
Tobagossa pelaajat ovat aarteenmetsästäjiä, jotka etsivät aarteita salaperäiseltä Tobagon saarelta. Pelaajat rajaavat aarteiden olinpaikkaa saamillaan vihjeillä kunnes lopulta, yksi kerrallaan, kaivavat ne esiin. Samalla pitäisi vielä kerätä maagisia amuletteja ja väistellä kirouksia. Tobago on puhdas perhepeli, joka on luultavasti suunniteltu Spiel des Jahresin toivossa. Peli sai tyytyä pelkkään ehdokkuuteen, mutta keräsi muita palkintoja, muun muassa […]
Lautapelijulkaisijana suhteellisen nuori Indie Boards and Cards on ehtinyt saamaan nopeassa ajassa hyvän maineen lautapelaajien keskuudessa. Maineen takana ovat pienet ja kompaktit Postcard Box -sarjan pelit, joista tuorein ja menestynein on The Resistance. Valitettavasti palkintojen muodossa menestys ei ole näkynyt, sillä pelin suurin saavutus on pari Golden Geek -ehdokkuutta vuodelta 2010. Psykologista juonittelua The Resistance […]
Hive on omalaatuinen kokemus abstraktien pelien joukossa. Lautaa ei pelaamiseen tarvita ja nappulat ovat kestävää bakeliittia, jolloin peliä voi käytännössä pelata missä olosuhteissa tahansa. Uudenlainen lähestymistapa poiki pelille Mensa Select -palkinnon vuonna 2006. Pelin idea Pelaajilla on käytettävissä 11 hyönteislaattaa, joilla on tarkoitus saartaa vastapelaajan kuningatarmehiläinen. Vuorollaan pelaaja voi joko lisätä pelialueelle uuden hyönteisen tai […]
Harvoin pelin teema jättää yhtä hämmentyneen ja huvittuneen tunteen kuin Red Novemberissa. Vai miltä kuulostaa idea, jossa juopuneet tontut säntäilevät ja sammuvat pitkin hajoamispisteessä olevaa sukellusvenettä? Vaikka ensi kuulemalta ei välttämättä uskoisi, Bruno Faiduttin ja Jef Gontierin tekeleestä paljastuu lopulta ihan mielenkiintoinen yhteistyöpeli. Pelin idea Pelin päämekaniikka eli vuorojärjestys on lainattu Thebesistä. Pelaajien liikkuminen ja […]
Dice Town heittää pelaajat pelin nimeä kantavaan kaupunkiin, jossa villi länsi on vielä voimissaan. Kaupungissa ei kuitenkaan tarvita aseita, vaan erimielisyydet ratkaistaan puhtaasti nopilla. Länkkäriteemaa vahvistaa erinomainen kuvitus, josta vastaa muun muassa Ghost Storiesista tuttu Pierô. Dice Townin on suunnitellut lautapelaajille tuttu kaksikko Bruno Cathala ja Ludovic Maublanc. Pelin idea Pelissä on tarkoitus rakentaa nopista […]
Huippusuosittu Ticket to Ride on yksinkertainen koko perheen junapeli, jossa kerätään kortteja ja rakennellaan niiden avulla junareittejä Yhdysvaltojen kartalle.
Ticket to Ride: Europe vie pelisarjan Euroopan maisemiin. Uusina sääntöinä mukana on jako pitkiin ja lyhyisiin matkalippuihin, yhteyksien tekemistä helpottavat asemat ja vaikeammin rakennettavat lautat ja tunnelit.
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastointi
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.