Kategoriat
Peliarvostelut

Button Up!

Button Up! on yksinkertainen ja nopeasti pelattava lautapeli, jossa kaksi nappiarmeijaa taistelee. Peli on kymmenessä minuutissa ohi, joten pitkästä sodasta ei ole kyse.

Button Up! on sotapeli, jossa sotilaat ja vakoojat kuvataan nappien avulla. Napoleon Buttonaparte ja Ludwig Von York Buttonburg kohtaavat taistelukentällä ja vain ovelin nappi selviytyy taistelussa voittajaksi.

Pelin idea

Button Up!:n kansiButton Up! pelissä kolme punaista ja mustaa nappia taistelee keskenään. Apuna kummallakin osapuolella on kolme valkoisilla napeilla kuvattuja kaksoisagentteja.

Pelin kuluessa joukkoja liikutetaan vakoojien avulla ja tarkoituksena on koostaa napeista torni. Omista napeista saa pisteitä sen mukaan, kuinka korkealle ne siinä sijoittuvat.

Nappia napin päälle

Kierroksen alussa pelin mukana tulevat yhdeksän nappia asetetaan pöydälle ympyrän muotoon satunnaiseen järjestykseen. Yksi kierros koostuu kahdeksasta siirrosta, jotka pelaajat suorittavat vuorotellen. Niiden aikana napit kasaantuvat toistensa päälle, kunnes tuloksena on yhdeksän napin korkuinen torni.

Omalla vuorollaan saa siirtää yhtä nappikasaa, jossa on mukana valkoinen vakooja. Nappeja siirretään myötäpäivään toistensa päälle ja alimmaisena oleva nappi tipahtaa aina seuraavan kasan päälle. Mikäli viimeiseksi tiputettu nappi on samanvärinen kuin se mille se tipahtaa, saa ylimääräisen siirron.

Kahdeksan siirron jälkeen lasketaan kertyneet pisteet. Tornissa olevista omista napeista saa pisteitä suoraan sen mukaan, kuinka korkealla se on alhaaltapäin laskettaessa. Enemmän pisteitä saanut pelaaja saa itselleen armeijoiden summien erotuksen verran pisteitä ja sen jälkeen aloitetaan uusi kierros. Pelin voittaa se, joka saa ensimmäisenä kasaan 15 pistettä.

Kevyttä ja nopeaa hupia

Button Up! on abstrakti peli, jonka säännöt oppii nopeasti. Yksi peli on ohi noin kymmenessä minuutissa, joten tätä pelaa mielellään esimerkiksi suurempien pelien välillä tai vaikkapa kahvikupillisen ääressä.

Vaikka peli on nopea oppia ja pelata, se tarjoaa kokoonsa nähden yllättävän paljon mietittävää. Pari ensimmäistä peliä tuntuivat hyvin kaoottisilta, kunnes alla oleva yksinkertainen logiikka alkoi hahmottua. Nappien keskinäistä järjestystä pystyy manipuloimaan yllättävän hyvin oikeilla siirroilla, joten voittaminen ei ole kiinni tuurista. Viimeisen siirron tekevä on myös todella isossa etulyöntiasemassa, joten oikeudesta sen suorittamiseen kannattaa taistella.

Faktat Button Up! -pelistä

Suunnittelija:

Julkaisija: Blue Orange (2012)

Mutkikkuus: Todella helppo. Säännöt oppii nopeasti.

Onnen vaikutus: Kohtalainen, sillä napit asetetaan joka pelin alussa satunnaiseen järjestykseen pöydälle.

Vuorovaikutus: Suuri. Jokainen liike vaikuttaa myös vastapuolen nappeihin ja pelaajat joutuvat reagoimaan jatkuvasti toistensa tekemisiin.

Teema: Button Up! on teemaltaan armeijoiden välistä sotaa, mutta käytännössä se on täysin abstrakti peli.

Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Yksi peli on ohi nopeasti, joten tämän ottaa mielellään pöydälle kevyeksi välipalaksi.

Kieliriippuvuus: Itse osat eli napit ovat täysin kielivapaat, mutta säännöt ovat vain englanniksi.

Pelaajamäärä: 2

Pituus: 10–15 minuuttia

Tilaa Lautapelioppaan uutiskirje

Suoraan sähköpostiisi toimitettavassa uutiskirjeessä on Lautapelioppaan uutiskatsaus ja muuta ajankohtaista tietoa Lautapelioppaan toiminnasta.

Tilaamalla uutiskatsauksen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Lue lisää tietosuojaselosteestamme ja rekisteriselosteestamme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *