Kategoriat
Artikkelit

Kymmenen vuotta sitten: 2010

Tehdään katsaus vuoden 2010 parhaisiin lautapeleihin kymmenen vuotta myöhemmin. Miltä näyttää lautapelivuosi 2010 vuoden 2020 näkökulmasta? Mitä muuta vuodesta jäi mieleen kuin 7 Wonders?

Vuoden 2010 isoin hittipeli oli ehdottomasti 7 Wonders. Se on ikivihreän statuksen saavuttanut peli, joka on saanut runsaasti lisäosia ja uudelleenversiointeja. Se myös lisäsi draftausmekaniikan suosiota selvästi.

7 Wondersin kansi

Palkintovoittajat

Dixitin kansi

Suomessa Vuoden peli -palkinto myönnettiin Dixitille. Sepä ei huono valinta ollutkaan, peli on aivan kelpo partypeli ja edelleen BoardGameGeekissäkin kahdenkymmenen parhaan partypelin joukossa. Dixit voitti myös Saksan Spiel des Jahres -palkinnon (koska peli ilmestyi ranskaksi jo 2009, se nappasi As d’Or -palkinnon jo edellisenä vuonna).

Vuoden strategiapeli oli Mallorca eli Finca. Peli oli Suomessa helposti saatavilla vielä silloinkin, kun se Yhdysvalloissa oli liki kolminumeroisia hintapyyntejä saanut harvinaisuus. Peli on ihan hyvä ja siitä tuli vuonna 2018 Kickstartattu uusi laitos, jossa on isompi pelilauta ja El Razul -minilisäri valmiiksi mukana. Kennerspiel des Jahres aloitti vasta vuonna 2011, jolloin sen voitti vuoden 2010 iso hitti 7 Wonders.

Deutscher Spiele Preisin voittajaksi Dixit oli sentään liian kevyt. Tämä peliharrastajien palkinto meni Freskolle, työläistenasettelupelille, jossa maalataan katedraalin kattoon freskoa. Pelissä oli jokunen tuore idea työläistenasetteluun, esimerkiksi varsin näppärä ratkaisu vuorojärjestykseen.

Maagisen Labyrintin kansi

Vuoden lastenpeliksi valittiin Muumien purnukkajahti, 1980-luvulla ilmestynyttä Nallen hunajajahtia Muumi-teemalla kierrättänyt yksinkertainen heitä-ja-liiku-peli, jonka jippona on palapelipaloista koottava kilparata. Samana vuonna kisasi Maaginen labyrintti, jota pidän edelleen yhtenä parhaista lastenpeleistä, minusta sen olisi pitänyt voittaa.

Saksan Kinderspiel des Jahresin voitti Diego Drachenzahn, englanniksi Dragon Diego Dart, lohikäärmeaiheinen näppäryyspeli, jota ei julkaistu suomeksi. Deutscher Spiele Preisin parhaan lastenpelin palkinnon sai Octopus. Suomensin pelin aikoinaan Competolle ja olen pelannut sitä aika paljon lasteni kanssa. Pohjimmiltaan peli on muistipeli, mutta huomattavaa siinä on pelin komponentteihin kuuluva iso kepin nokassa tönöttävä kumimustekala.

Octopus-pelin mustekalat ja laiva. Kuva: Mikko Saari
Octopus-pelin isompi ja pienempi mustekala ja kiikkerä laiva. Kuva: Mikko Saari

Oma top 10 -listani

10 Age of Industry on tismalleen kertaalleen pelaamani Brassin jatko-osa, joka vaikutti ihan kivalta, mutta ei mitenkään timanttiselta. Taisi vähän jäädä väliinputoajaksi ja nyt Brass: Birmingham tuntuu vieneen loputkin. Pelaisin silti toistekin.

9 Snake Oil on vertaistuomaroitu epäpeli, jossa pelaajat yhdistävät kaksi sanakorttia kädestään hilpeäksi tuotteeksi, jota sitten pitchataan satunnaisesti arvotulle asiakkaalle, joka sitten valitsee parhaan. Ei siis varsinaisesti oikea peli, mutta tykkään silti kovasti, sen verran hauskaa tämän kanssa on ollut aina. Kutittelee luovuutta sopivasti.

8 Marrakech eli mattopeli on suosikkejani lastenpeleistä. Taktista liikuskelua mattobasaarissa, tavoitteena peittää basaarin lattia omilla matoilla mahdollisimman tehokkaasti astumatta liian kalliille muiden pelaajien matoille. Kankaiset matot tekevät tämän pelin vetovoimasta suurimman osan.

Lähikuva Marrakech-pelin kankaisista matoista.
Pehmoiset matot peittävät Marrakechin basaaria pelin edetessä. Kuva: Mikko Saari

7 SNCF eli monille varmasti tutummin Paris Connection on superyksinkertainen junapeli, jossa rakennetaan junaratoja Ranskassa ja yritetään haalia mahdollisimman arvokkaat osakkeet. Alkuasettelut vievät melkeinpä pidempään kuin itse peli, mutta onpahan silti mainio filleri.

Kolminpelin pelialue on pieni. Kuva: Mikko Saari
String Railwayssa kolminpelin pelialue on pieni ja ahdas. Kuva: Mikko Saari

6 String Railway on vuoden kovin junapeli. Tässä japanilaisessa minipelissä junaratoja tehdään asettelemalla nauhoja pöydälle lisättävien asemien välille. Ei sovellu pedanteille, sen verran häsmäistä hommaa narujen asettelu on, mutta riittävän rennolla mielellä pelattuna kelpo viihdettä – joka pitäisikin taas kaivaa käyttöön pitkän tauon jälkeen! (Teknisesti ottaen peli ilmestyi 2009 japaniksi, mutta laskin näemmä julkaisuvuodeksi 2010 englanninkielisen version mukaan.)

5 Stich-Meister on Friedemann Friesen joustava tikkipeli, jossa jokainen pelaaja lisää kierrokselle yhden säännön kädestään. Parhaimmillaan peli on herkullisen hämmentävää, huonoimmillaan vähän tylsää perustikkiä – mutta seuraava jako on sitten taas ihan erilainen.

4 London on Martin Wallacen parhaita pelejä, vaikka ei junapeli olekaan (no, onhan tässäkin sentään metro ja rautatieasemia). Toimii edelleen erinomaisesti, vaikka vuonna 2017 ilmestynyt kakkoslaitos onkin tämän alkuperäisen korvannutkin.

3 Merkator lienee Uwe Rosenbergin pahimpia floppeja, mutta vähät siitä, minä pidän siitä silti. Äärimmäisen kuiva kuutionveivaus on taulukkolaskentamaisen europelin malliesimerkki, mutta pelissä on sen verran jujua, että nostan sen itse helposti Rosenbergin kymmenen parhaan pelin joukkoon.

Merkatorin pelilauta
Merkatorin pelilauta on yksinkertainen, jopa karu. Kuutiolokerot ovat hauskan näköisiä, mutta eivät erityisen käytännöllisiä. Kuva: Mikko Saari

2 Innovation nousee omalla listallani sinne ihan kaikkien aikojen parhaiden pelien joukkoon. Pakallinen ainutlaatuisia kortteja, jotka on jaoteltu kymmenelle aikakaudelle kivikaudesta tulevaisuuteen, yksinkertaiset säännöt ja valtava määrä odottamattomia vuorovaikutuksia. Carl Chudyk ei ehkä ole maailman monipuolisin pelisuunnittelija, mutta tämänkaltaisissa peleissä hän on mestari.

Yli 50 pelikerran jälkeen en ole edelleenkään kaivannut lisäriä tuomaan vaihtelua, peruspelissä riittää loputtomasti mahdollisuuksia. Innovation on sivilisaatiopelien huippua.

Lähikuva Innovationin Agriculture-kortista.
Maatalous oli mullistava keksintö ja Innovationissakin Agriculture on yksi alkupelin vahvimmista korteista. Kuva: Mikko Saari

1 Samarkand: Routes to Riches on John Bohrerin pelisuunnitteluosaamista parhaimmillaan, yksinkertaisen helppo peli, joka pakkaa noin 20–30 minuuttiin todella paljon peliä. Itämaiseksi kamelikaupaksi naamioitunut junapeli vaatii tarkkoja sijoituksia ja nopeita liikkeitä kamelikaravaaneilla.

Pelaajien kontrolloitavissa oleva kesto on yksi tärkeimmistä asioista pelissä ja sitä kautta epävarmuus sijoitusten kannattavuudessa nousee pelin ytimeen: jos nyt vielä sijoitan vihreään kansaan, ehtiikö sijoitukseni maksaa itsensä takaisin?

Samarkand on harvoja täyden kympin pelejä minulle, nautin sen pelaamisesta joka kerta yhtä paljon ja pelaan mieluusti vaikka viisi peliä putkeen.

Pitkälle edennyt Samarkand: Routes to Riches -peli.
Samarkand: Routes to Riches. Kuva: Mikko Saari

Muiden suosikkipelit

BoardGameGeekin kymmenen kärki vuoden 2010 julkaisuista on:

  1. 7 Wonders
  2. Dominant Species – Chad Jensenin peli eläinlajien välisestä kamppailusta muuttuvassa maailmassa on raskaiden alue-enemmistöpelien parhaimmistoa.
  3. Troyes – yksi varhaisimpia työläistenasettelupelejä, joissa työläiset ovat noppia.
  4. Runewars – eeppinen sota- ja valloituspeli Descentin maailmassa.
  5. NavegadorMac Gerdtsin rondelipeli portugalilaisista löytöretkeilijöistä.
  6. Alien Frontiers – toinen keskeinen ja varhainen noppatyöläistenasettelupeli.
  7. Sid Meier’s Civilization: The Board Game – suositun tietokonepelin lautapeliversio.
  8. Merchants & Marauders – arvostettu meriseikkailu Karibialla, oletko kauppias vai merirosvo?
  9. Fresco – suomeksikin ilmestynyt työläistenasettelupeli, jossa maalataan katedraalin katon freskoa.
  10. Glen More – skottilaisteemainen laattojenasettelupeli, jossa on aikaratamekaniikka.

Lautapelioppaan parhaiden pelien listalla sadan parhaan joukossa on yksi ainoa vuoden 2010 peli, 7 Wonders, joka löytyy sijalta 8.

Bloggaajien suosikkipelit

Jani / Pelaajani

Glen More – Laattojen asettelua, laattabonusten ketjutusta ja yhä liian harvoin käytetty mahdollisuus liikkua laudalla niin pitkälle kuin haluaa, mutta sillä seurauksella, että saatat pelata muita harvemmin.

GOSU – Goblinit kähisevät keskenään, joten pelaajan on koottava kovimmat ja ovelimmat heimot parempaan muodostelmaan kuin vastapelaaja. Hauska taide ja keskenään hyvin erilaiset goblinit pitävät mielenkiinnon yllä tässä Magicin kaukaisessa jälkeläisessä.

Sid Meier’s Civilization: The Board Game – Läheisesti esikuvaansa muistuttava sivilisaatiopeli teknologiapyramidilla, erilaisilla kansakunnilla ja mukaansatempaavalla karttaosuudella, joka määrittää, mitä kaikkea fog of warin takaa löytyy ja mitä kaupunkien viereen voi ylipäätään rakentaa. Pelihyllyyni riittää tasan yksi neljän tunnin mammutti, joten kaikki vastaavat möhköt kilpailevat tätä mittatikkua vastaan.

Tuomo / Pelilaudan kääntöpuoli

Vaikka 2010 tuntuu olleen muutaman kestosuosikin ja useammankin kotimaisen pelin (Tori, Arvuutin, Hornet ja Toscana) julkaisuvuosi, oli minulla pieniä vaikeuksia nostaa kolmea peliä “nää on kaikki ihan kivoja” -tason yläpuolelle.

Ensin pohdin että nostaisin esille Troyesin, mutta sitten lopulta päädyin toiseen melko samanlaiseen peliin eli Alien Frontiersiin. Alien Frontiers on nostettava esille jo ihan senkin takia, että se oli ensimmäisiä Kickstarterin lautapelipuolen onnistumisia. Pelinähän tämä on kevyt noppatyöläisten asettelu, joka on ehkä nykymittapuulla hieman pitkähkö siihen nähden mitä pelillä on tarjota. 

Pidän laattojenasettelupeleistä ja Carcassonne on yksi minulle ja vaimolleni tärkeimmistä peleistä. Matthias Cramerin Glen More pistää siihen verrattuna pari pykälää isompaa vaihdetta silmään ratsastaessaan lampaalla kiltin helmat läpsyen kohti rakasta viskitislaamoaan. Glen More pitää sisällään hienoja pelimekaanisia yksityiskohtia vuorojärjestyksen määrittämisestä piheyttä alleviivaavaan loppupisteytykseen. Äskettäin julkaistu Glen More II tuntui sisältävän jo vähän turhan paljon lisäosamoduuleja, joten pitäydyn melkoisen karun näköisessä Alean versiossani.

Kirsikkana kakussa (vaikka en kyllä oikeasti pidä lainkaan kirsikoista) vuosi 2010 toi maailmaan yhden ehdottomista lempipeleistäni, hämmentävän hämärän tikkipeli-sekasikiön, Stich-Meisterin. Friedeman Friesen suunnittelema Stich-Meister on ihan normaali tikkipeli mutta jokainen pelaaja valitsee ennen yhtä kierrosta säännön joka on mukana pelissä. Säännöt muuttavat pisteytystä ja määrittelevät mikä värit tai numerot ovat valttia. Hyvin usein kierroksen säännöt aiheuttavat todella päättömiä ja hauskoja komboja, jotka muuttavat vielä äsken erinomaisen käden totaalisen kauheaksi katastrofiksi.

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.