Kategoriat
Peliarvostelut

Jää sulaa

Jää sulaa on suomalaisen Roll D6 -pelitalon julkaisu, joka nähtiin vuoden 2013 Vuoden peli -perhepelikategorian finaalissa. Pingviiniaiheisia pelejä on markkinoilla nähty aiemminkin, eikä ihme, sillä pingviinit vetoavat niin lapsiin kuin aikuisiin.

Tällä kertaa pingviinilasten pitäisi löytää emonsa luo ennen kuin napajää sulaa alta pois ja Markku Miekkavalas pääsee tekemään poikasten kanssa lähempää tuttavuutta. Lähtökohdat ovat siis ainakin otolliset jännittävälle pelille ja ajankohtainen ilmaston lämpeneminen on teemaan rakennettu sisään.

Katso Tuomo Pekkasen videoesittely pelistä.

Pelin kulku

Jää sulaan kansiJää sulaa -pelin paketti pitää sisällään pelilaudan, 91 jäälaattaa sekä 24 puista pingviinihahmoa. Pelilauta on modulaarinen eli pelilaudan koko vaihtelee pelaajamäärän mukaan. Pelin alussa jäälaatat sekoitetaan ja laitetaan kuvapuoli alaspäin pelilaudalle, pingviinihahmot asetellaan pelilaudan sivuille niin, että kutakin väriä saa yhdellä sivulla olla yksi kappale ja nuorin pelaaja aloittaa pelin.

Omalla vuorollaan pelaajan on tehtävä kaksi toimintoa vapaavalintaisessa järjestyksessä. Hänen on poistettava yksi laatta pelilaudalta ja hänen täytyy tehdä liiketoiminto. Liikettä on kolmea tyyppiä eli pingviinihahmon siirtäminen yhden pykälän eteenpäin, emon ja poikasen paikan vaihtaminen keskenään sekä jäälaatan liikuttaminen avovettä pitkin kiinni toiseen jäälaattaan.

Jäälaattojen nostaminen paljastaa laatan alta usein vapaan erikoistoiminnon, jonka pelaaja saa käyttää heti sen paljastettuaan. Näiden toimintojen avulla pelaajat sulattavat lisää jäätä pelilaudalta, tekevät ylimääräisiä liiketoimintoja, siirtävät vastustajien poikasia sekä uittavat omia poikasiaan avovesien yli uusille jäälaatoille. Lisäksi pelaaja voi nostaa tyhjän jäälaatan, jolloin hän ei tee erikoistoimintoa vuorollaan.

Peli päättyy, kun joku pelaajista saa kaikki poikasensa emopingviinin viereisille jäälaatoille tai kun viimeinenkin vapaa jäälaatta nostetaan pelilaudalta. Loppuasetelma pisteytetään niin, että jokainen poikanen oman emon vieressä tuottaa yhden pisteen ja jokainen jonkun muun pelaajan poikanen tai emo oman emon vieressä puolestaan tuo yhden miinuspisteen. Eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa pelin, tasatilanteissa omien poikasten määrä oman emon vieressä ratkaisee voittajan ja näiden mennessä tasan peli päättyy useamman pelaajan voittoon.

Normipäivä napajäällä?

Jää sulaa on mielenkiintoinen suomalainen lautapelijulkaisu. Se näyttää hyvältä ja pelin graafinen toteutus on mallikasta kautta linjan. Komponentit täyttävät myös tehtävänsä, vaikka ovatkin kiinalaisen oloisia. Paketti on siis ulkoasultaan mitat täyttävä ja herättävät pelaajan mielenkiinnon etenkin, jos pingviiniteema yhtään kiinnostaa.

Peli itsessään on hyvä perhepeli, jossa kyky hahmottaa pelilautaa ja reittejä sekä jäälaattojen alta paljastuvien erikoistoimintojen tuomat yllätykselliset tilanteet lyövät sopuisasti kättä ja tasapainottavat peliä aikuisten ja lasten kesken. Erikoistoiminnot ovat osin liiankin vahvoja ja erityisesti toisen pelaajan poikasten siirtäminen minne tahansa laudalla saattaa tuhota hyviä suunnitelmia ja tuoda siten kaaosta pelilaudalle. Toiminnot voivat myös jakautua epätasaisesti, mikä entisestään rakentaa epätasapainoa pelilaudalle.

Perheen nuorimmat kykenevät peliä pelaamaan, mutta heidän kanssaan peliä kannattaa pelata pelin mukana tulevilla helponnetuilla säännöillä. Peliä on mahdollista pelata myös kolmella muulla sääntökirjasta löytyvällä vaihtoehtoisella säännöstöllä ja näistä etenkin ilman erikoistoimintoja pelaaminen tekee pelistä peliharrastajiakin kiinnostavan.

Jää sulaa on kelpo peli ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen, vaikka se ei aivan kykenekään sysäämään Pingwiniä pingviinipelien valtaistuimelta. Perheille peli on oivallinen hankinta ja hauskaa riittää varmasti usean pelin ajan, mikä on tietenkin jokaisen perhepelin suunnittelun peruspilareita. Peliharrastajille Jää sulaa on aavistuksen liian kaoottinen tehdäkseen pysyvän vaikutuksen, mutta pelaaminen on silti hauskaa satunnaisesti.

Pingviinejä ja jäälaattoja. Kuva: Esa Ryömä
Pingviinejä ja jäälaattoja. Kuva: Esa Ryömä

Faktat Jää sulaa -pelistä

Suunnittelija:

Julkaisija: Roll D6 Games (2013)

Mutkikkuus: Peli ei ole monimutkainen ja hyvin kirjoitetut säännöt auttavat sääntöjen omaksumisessa.

Onnen vaikutus: Erikoistoimintoja käytettäessä onnella on oma roolinsa pelissä, mutta perustaltaan kyseessä on tuuriton abstrakti peli.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta on niin omien liikkeiden kuin erikoistoimintojenkin muodossa.

Teema: Pingviinit ovat sopiva teema perhepeliin ja Markku Miekkavalasta pitää päästä karkuun totta kai.

Uudelleenpelattavuus: Peliä pelaa mielellään, mutta ei ihan jatkuvasti kuitenkaan.

Kieliriippuvuus: Peli on kielivapaa ja säännöt suomeksi.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 45–60 minuuttia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Yksi vastaus aiheeseen “Jää sulaa”

Ei huono ollenkaan, jos ei ihan hirveän kiinnostavakaan. Mutta sääntökirjan selkeyttä en kehuisi: minusta se, miten niillä jäälautoilla nyt tarkalleen ottaen saa seilata, jäi sääntökirjasta huolimatta aika hämäräksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *