Super Farmari

Super Farmari

Super Farmari on vanha klassikko Puolasta. Pelillä on kiinnostava historia: sen kehitti matemaatikko Karol Borsuk vuonna 1943 Saksan miehitettyä Puolan. Varsovan yliopisto suljettiin ja Borsuk kehitti Hodowla zwierzątek -pelin elättääkseen perhettään. Pelin luultiin kadonneen tyystin sotavuosien jälkeisessä kaaoksessa, mutta 1990-luvulla sitä löytyi yksi kappale, ja peli otettiin uudestaan tuotantoon.

Suomessa peli ilmestyi 70 vuotta alkuperäisen ilmestymisensä jälkeen ja iästään huolimatta voitti Vuoden perhepelin palkinnon.

Pelin idea

Super Farmarin kansiSuper Farmari on varsin yksinkertainen peli. Tavoitteena on kerätä eläimiä: yksi kani, lammas, sika, lehmä ja hevonen. Alussa pelaajilla ei ole mitään, mutta tyhjästäkin on onneksi mahdollista ponnistaa. Vuorollaan pelaaja heittää kahta 12-sivuista noppaa ja mikäli nopat näyttävät kahta samaa eläintä, pelaaja saa yhden eläimen omalle laudalleen.

Kun eläimiä alkaa kertyä, eläintenkasvatus käy helpommaksi, sillä nopanheittojen lisäksi lasketaan laudalla olevat eläimet ja jokainen pari tuottaa uuden eläimen. Vain nopalla heitetyt eläimet lisääntyvät, mutta jos laudalla on vaikkapa kolme kania ja nopanheitolla saa neljännen, saa kaksi kania lisää.

Eläimiä on myös mahdollista vaihtaa. Ennen nopanheittoa saa vaihtaa mielin määrin eläimiä vaihtotaulukon perusteella. Kuusi kania vaihtuu lampaaksi, kaksi lammasta siaksi ja niin edelleen. Vaihtaminen on itse asiassa ainoa tapa saada lehmiä ja hevosia, sillä ne esiintyvät kumpikin vain toisessa nopassa, eli nopista ei voi saada hevosparia. Vaihtaa voi myös toisten pelaajien kanssa, mutta siinä ei yleensä ole hirveästi järkeä – ei ole juuri syytä maksaa vaihdoissa parempaa hintaa kuin pankki, eikä pankkia huonompaa vaihtoa kannata hyväksyä toiselta pelaajalta.

Kun joku saa lopulta täyden eläinsetin kasaan, hän voittaa pelin.

Susi syö

Ihan näin helppoa peli ei kuitenkaan ole. Toisessa nopassa esiintyy kettu ja toisessa susi. Nämä pedot onnistuvatkin sitten pilaamaan koko pelin. Kettu syö kaneja: se hävittää esiintyessään pelaajalta kaikki kanit. Susi on vielä julmempi otus: se jättää henkiin vain yhden hevosen, vieden kaiken muun.

Ajattele: joka kerta kun heität noppaa, on 1⁄12 todennäköisyys, että kaikki, mitä olet pelissä siihen asti saanut aikaan, pyyhkäistään pois, ja joudut aloittamaan alusta. Kuulostaako hauskalta?

Petoja vastaan voi puolustautua ostamalla koiran. Ketulta suojeleva pieni koira on kohtuullisen hintainen: se maksaa vain yhden lampaan. Sudelta suojeleva iso koira on todella kallis, sillä se maksaa yhden lehmän (eli kolme sikaa, eli kuusi lammasta, eli 36 kania!). Koirat ovat, luonnollisesti, kertakäyttöisiä.

Tämä petojen aiheuttama tuho on käsittämätön vika pelissä. Minua se nyppii hyvin henkilökohtaisella tasolla, sillä minusta pelisuunnittelussa on lähes pyhä periaate, että pelin pitää edetä joka vuoro kohti loppua – pelitilanne ei saa ottaa takapakkia. Tässä pelissä pelaajan tilanne nollataan keskimäärin joka 12. vuoro, jolloin on taas aloitettava alusta. Ilmankos laatikon kylkeen ei ole präntätty peliaikaa (ja BoardGameGeekissä mainittu 10 minuuttia on huono vitsi): peli voi kestää huonolla tuurilla vaikka kuinka kauan. Hyvällä tuurilla – jos susilta vältytään – se voi olla nopeastikin ohi.

Helppoa, mutta turhauttavaa

Super Farmari on helppo peli, sen kun heität noppaa. Strategioita siinä ei juuri voi kehitellä – ehkä jonkun verran voi pohtia, päivittääkö eläimiä mahdollisimman nopeasti paremmiksi, vai kasvattaako hervotonta kanilaumaa, jota sitten päivittää kertarysäyksellä paremmiksi (kanit kyllä loppuvat kesken ennen kuin hevosiin päästään, hevosen kun saa tehtyä 72 kanista).

Super Farmari on myös turhauttava peli. Pahimmassa tapauksessa joudut tyhjän laudan äärellä heittelemään noppia tuloksettomasti monta vuoroa, kunnes saat parin. Onneksi muista jälkeen jääminen ei haittaa – jossain vaiheessa susi syö kuitenkin muiden pelaajien keräämät eläinlaumat.

Säännöissä mainitaan muunnelmana nopeamman pelin säännöt, joissa pelaajat aloittavat yhdellä kanilla, kettu säästää yhden kanin ja susi säästää kaikki kanit. Jos Super Farmaria on pakko pelata, suosittelen lämpimästi käyttämään aina näitä nopeampia sääntöjä: ilman niitä pelaaminen on silkkaa tuskaa ja turhautumista.

Super Farmerin osat. Kuva: Mikko Saari
Laattoja, nopat ja koirat. Kuva: Mikko Saari

Tyylikäs toteutus

Ulkonäkönsä puolesta Super Farmari on edustava tekele, muutamaa valituksenaihetta lukuunottamatta. Pelaajien pelilaudat ovat hämääviä. Niissä on tilaa rajalliselle määrälle eläimiä – paikka on esimerkiksi vain viidelle kanille. Ehkä yksi ruutu kanipinolle olisi ollut parempi idea kuin viisi ruutua, jotka antavat ymmärtää, että kaneja ei voi enempää olla (oikeasti voi). Vaihtosuhdetaulukko on toki tarpeellinen, muuten isot pelilaudat tuntuvat vähän turhilta.

Suuret 12-sivuiset nopat ovat näyttävät, mutta niiden symbolit voisivat olla selkeämmät. Kettu ja susi varsinkin jättävät tulkinnan varaa ja susi näyttää kovin paljon hevoselta. Muuten pelin kuvitus on tyylikästä ja teemaan sopivaa.

Super Farmari oli Vuoden peliksi pettymys, sanon sen suoraan. Raati ehti totuttaa meidät jo fiksuihin peleihin viime vuosina, mutta Super Farmari on vanhentunut, ylipitkä, turhauttava lastenpeli – ei ollenkaan Vuoden perhepeli -ainesta. Ehdokkaista olisi löytynyt monta parempaa vaihtoehtoa.

Jos kestää turhautumisen ja nauttii reset-nappulaa painelevasta pelistä (tai jos nämä puutteet olisi korjattu uudessa laitoksessa), Super Farmari on melko harmiton tapaus, jonka olisi voinut kuitata olankohautuksella, historiallisena kuriositeettina – mutta vuoden paras perhepeli? Ei missään tapauksessa. Vuoden perhepelin odottaisi olevan muutakin pelkkää tuuria, ja mielellään monipuolinen peli, jota voi pelata lasten kanssa, mutta myös aikuisten kesken. Super Farmari ei täytä näitä ehtoja.

Faktat Super Farmarista

Suunnittelija:

Julkaisija: Granna (2007), Amo (2013), omakustanne (1943)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset ja nopeasti opitut, eikä niissä ole juuri epäselvyyksiä.

Onnen vaikutus: Peli on käytännössä täysin tuurista kiinni.

Vuorovaikutus: Kauppaa voi käydä, mutta se ei juuri kannata, joten toisten vuoroilla vain katsellaan sivusta, kun muut heittävät noppaa.

Teema: Maanviljelysteema on in, kiitos Hay Dayn ja Farmvillen, ja siihen Super Farmari osuu kuin nenä napaan. Käytännössä peli on kuitenkin aika abstrakti.

Uudelleenpelattavuus: Ensimmäisen pelin jälkeen jäi hyvin vahva ”ei enää ikinä”-fiilis.

Kieliriippuvuus: Peli on kielivapaa ja säännöt suomeksi.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 10–30 minuuttia, paljolti tuurista kiinni.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Super Farmari

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:22
Aito keskiarvo:1.95
Tasoitettu keskiarvo:2.80
  • 0: 0
  • 1: 7
  • 2: 10
  • 3: 4
  • 4: 1
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

18 vastausta artikkeliin ”Super Farmari”

  1. Kuulostaa kyllä varsin hupaisalta peliltä. Pelin kulkua lukiessa ainakin alkoi naurattamaan :D

  2. Pelihän ei ole tuurista kiinni. Tottakai sillä on merkitys mutta paljon suurempaan osaan nousee se, että pelaajalta tulisi löytyä ymmärrystä todennäköisyyslaskentaan ja riskin hallintaan.

    Lasten peliksi…? No ei. Jos pelaajat on pieniä tai yksinkertaisia, anteeksi suora ilmaus, ei loppua tule.

    Peli on tosiaan kehitetty matemaatikon toimesta, aikana ennen 10min online tankkipeliräiskintöjä ja saattaa sen vuoksi monista tuntua haastavilta.

    Omasta mielestä paras lautapeli vuosikausiin.

  3. Tapsa, kerropa minulle, mitä päätöksiä Super Farmarissa voi tehdä? Minun nähdäkseni pelissä on noin kaksi kohtaa, jossa on mahdollista tehdä päätöksiä: se, miten nopeasti eläimiä vaihtaa paremmiksi ja se, ostaako koiria. Minun nähdäkseni Super Farmaria on vaikea pelata tarkoituksella huonostikaan muuten kuin olemalla koskaan vaihtamatta eläimiä paremmiksi.

    Pelissä ei yksinkertaisesti ole sellaista päätöksentekoa, joka tekisi siitä mielekkään pelin. Jos sinulla on tästä jotain syvällisempää näkemystä – muutakin kuin eri mieltä olevien halveksumista, jätän asiaan liittymättömän tankkipelikommenttisi omaan arvoonsa – kuulisin mielelläni lisää analyysiä siitä, millaista tilaa päätöksenteolle pelissä näet.

    Pelkkä todennäköisyyksien hahmottaminen kun ei peliä tee, tarvitaan lisäksi niiden todennäköisyyksien perusteella tehtävää päätöksentekoa. Tästähän on oiva esimerkki vaikkapa Catan – siinä pitää todellakin ymmärtää todennäköisyyksiä ja riskejä, jotta voi tehdä sen tiedon perusteella fiksuja päätöksiä. Super Farmarista puuttuu mahdollisuus tehdä päätöksiä.

  4. Joulupukki toi perheellemme Super Farmari -pelin.
    Ollaan nyt pari kertaa sitä pelattu. (nopeanpi muunnos)

    Mielestäni peli on ihan ok.
    Ohjeissa on aukkoja, kuten yleensäkin.

    Olemme pelanneet sillä periaatteella että maatilalle ”mahtuu” eläimiä vain sen verran kuin pelilaudassa on peliruutuja/palloja (häkkejä/karsinoita/aitauksia). Koirien voidessa olla karsinoiden ulkopuolella.

    Kettujen ja susien vierailuun mietin ”armahduspykälää” jolla kolmannen ketun kohdalla saa lampaan lohdutukseksi (+nopean pelin sääntö). Kolmannen suden kohdalla saa lohdutukseksi pitää arvokkaimman eläimen, muut paitsi kanit ja pieni koira menee, ellei ole isoa koiraa.

    Äskeinen peli kesti pojan kanssa pelatessa noin puoli tuntia. Koko aikana minulle ei tullut kertaakaan kettua tai sutta, ei ainakaan siten etteikö minulla olisi ollut koiria turvanani. Pojalleni tuli kettu ainakin kymmenen kertaa ja susi ainakin viisi kertaa. Ihme ettei hän saanut raivareita eikä muutenkaan kyllästynyt koko peliin kerta heitolla.

    Summa summaarum. Pelin ohjeistus on mietittävä uudestaan ja paranneltava, siten pelistä saadaan kokonaisuutena parempi. Mielestäni pelissä on strategiallakin pientä merkitystä, siksi mielenkiintoa aavistus pelkkää tuuripeliä enemmän. Esim. voi miettiä ottaako riskiä ja esim kasvattaa kanilaumaa pidemmälle ennen pikkukoiran hankintaa jne..

    -Kimmo

  5. Pukin kontista löytynyt peli korkattiin ja parin pelin perusteella toimii erittäin hyvin. 6- ja 8-vuotiaat lapset olivat todella innoissaan ja oppivat nopeasti taktikoimaan ja jopa sietämään pettymyksiä. 4-vuotiaskin jaksoi olla jonkin aikaa innolla mukana neuvoottuna. Ja ihan mielekästä pelaaminen oli aikuisellekin.

    Pelissä voi taktikoida enemmän, kuin joidenkin kommenttien perusteella voisi ymmärtää, eikä kettu tai edes susi mitään katastrofia aiheuta. Esim. pienen koiran saa hankittua suht nopeasti kanien turvaksi kettua vastaan ja kanithan luonnollisesti lisääntyvät hyvin nopeasti. Vastaavasti taas susi säästää yhden pienen koiran, joten laumaa pääsee kasvattamaan nopeasti uudelleen sudenkin vierailun jälkeen, vaikka ei olisi ehtinyt vielä hankkia isoa koiraa lauman turvaksi. Ymmärtääkseni vaihtotaulukot toimivat molempiin suuntiin joten pienen koiran voi vaikka vaihtaa takaisin kaneiksi nopeasti lisääntymään.

    Taktikoinnille on siis hyvinkin jätetty tilaa eikä peli ole pelkkää nopan heittelyä. Matemaattista osaamista ja riskien laskentaa on selvästi käytetty hyväksi pelin kehityksessä, sillä eri eläinten vaihtoarvot ja suhdeluvut nopissa on viilattu tähänastisen kokemuksen mukaan juuri sopiviksi pelin sujuvan kulun kannalta. Edes helpottavia sääntöjä ei tarvittu.

    Aika näyttää, miten pitkään peli jaksaa säilyttää kiinnostavuutensa, mutta ainakin nyt se on meillä kova hitti. Seitsemän vuoden ikäsuositus on kutakuinkin kohdillaan itsenäisen pelaamisen kannalta. Nuorempikin pärjää hyvin mukana vähän neuvottuna.

    Voin suositella lämpimästi lapsiperheille.

  6. Kokeiltiin eilen peliä ensi kertaa aikuisten voimin ja se oli suuri pettymys. Aivan samaa mieltä olimme kuin ylläolevassa arviossa. Oli todella turhauttavaa kun pelissä mentiin jatkuvasti alkupisteeseen ja lauman kasvattaminen tuntui todella hitaalta. Viihdytysarvo oli siinä, että pienessä hiprakassa nauratti, mites surkealta peli tuntuikaan. Tähän asti Vuoden peli-nimityksiin on voinut luottaa laadun takeena. Nyt taitaa olla parempi katsoa aina täältä arvio ennenkuin uskaltaa niitäkään ostaa.

  7. Olen niin ikään sitä mieltä, että peli toimii erinomaisesti. Ensimmäisen pelikerran vaikutelmasta suden armottomuudesta – jolloin ei ole vielä ehtinyt tajuta erilaisten taktiikoiden mahdollisuuksia – on vain päästävä yli. Myös meidän kokemustemme mukaan peli soveltuu mainiosti koko perheen voimin pelattavaksi ja mielekkyyttä lisää nimenomaan erilaisten taktiikoiden toimivuus juuri sillä peli kerralla. Pelaaja voi esimerkiksi valita pienen koiran avustamana tapahtuvan kanifarmaamisen tai suuren koiran suojaamana mahdollisimman nopean hevoseen pyrkimisen ja sieltä vaihtokaupoilla ”alaspäin tulemisen” – petoeläinten määrä ja laatu juuri sillä kerralla määrittelee sen kertaisen parhaan taktiikan. Jos vain paras taktiikka ratkaisisi, olisi ekaluokkalaisen vaikea peliä vanhempia vastaan voittaa. Hyvä peli siis!

  8. Komponenteiltaan tämä on keskiverroimpia massamarkettipelejä laadukkaampi tuotos, ja varsin kohtuullisen hintainenkin, mutta pelistä kyllä huomaa milloin se on keksitty…

    Itse muotoilisin asian sovinnollisesti niin, että peli on ’perinteiseksi’ lautapeliksi varsin kiva paketti, mutta moderneihin lastenpeleihin verrattuna aika tunkkainen tapaus.

  9. Pelissä on myös se hyvä puoli että se ei juurikaan vaadi esivalmisteluja vaan pelin saa samantien käyntiin.

    Pasin ja Tepon kanssa olen samaa mieltä taktikoinnista ja petojen vaikutuksesta. Takaisinvaihdoilla ja vaihtojen ajoituksella on selkeä merkitys.

    En tiedä millainen perhepelin tulisi oikeastaan olla, mutta ekaluokkalainen on tässä kovempi vastus kuin vaikkapa Menolipussa.

  10. Parempia lastenpelejä voisin mainita vaikkapa Marrakechin, jota meillä on pelattu paljon. Se on Super Farmaria nopeampi pelata, siinä on enemmän päätöksentekoa ja jännitystä ja merkittävästi vähemmän turhautumista. Marrakechissä on sen verran sisältöä, että sitä voi pelata myös aikuisten kesken. Aikuinen voittaa tässä aika usein, mutta ei aina, sen verran on tuuria ja vähän voi pienempiä neuvoa siirroissa.

    Kanan kotkotus toimii hienosti jo nelivuotiaiden kanssa. Pelaaminen on helppoa nopanheittelyä, johon on saatu mukava, mutta yksinkertainen lisäkäänne. Tämä on sen verran tuuripeli, että kuka tahansa voi voittaa.

    Colorpopista en ole vielä oikein osannut päättää, onko se taito- vai tuuripeli, mutta hauskaa sitä on naksutella, lasten kanssa tai aikuisten kesken. Tässä lapset voittavat aika usein.

    Indigo toimii myös lasten kanssa tai aikuisten kesken. Meillä viisivuotiaskaan ei hirveästi tässä neuvomista tarvitse. Sen verran tämä on taitopeli, että minä yleensä voitan, mutta eipä tuo ole viihtymistä haitannut.

    Tässä nyt muutama esimerkki peleistä, joita pelaan 4- ja 7-vuotiaiden lasten kanssa Super Farmarin sijasta.

  11. Jäi mietityttämään, että mitä Jani tarkoitat tuolla vaihtojen ajoituksella? Käsittääkseni tässä pelissä ei pysty etukäteen mitenkään tietämään, että mitä eläimiä tulee milloinkin saamaan eikä sitä, että tuleeko kettu tai susi tai milloin ne tulevat. Miten siis ratkaiset ajoituksen taidolla etkä tuurilla?

  12. Meidän pieni matemaatikko (6v) viihtyy tämän pelin kanssa hyvin ja ätikin jaksaa pelata. Tosin kun sääntölappu hävisi jo ennen ekaa peliä, pelasimme huomaamattamme sellaista versiota, jossa voittoon vaadittiin koko laudan täyttäminen. Olikin aika hyvä kokeilu! Pelattiin nopeutetuilla säännöillä, eli alussa yksi kani ja kettu säästää yhden kanin / susi kaikki. Kahdestaan pelattuna meillä ei parin pelin jälkeen ole kumpikaan menettänyt vielä kertaakaan eläimiä sudelle/ketulle, vaan olemme ehtineet hankkia koiran/koirat ennen niiden heittoa. Ehkä tuuria, mutta ainakin näin pelattuna viihdyttävä peli! Toki loppuisi vähän nopeammin, jos riittäisi yksi eläin lajiaan, mutta kun kerää lautaa täyteen, taktikoinnin tarve lisääntyy entisestään.. mm. se, ettei kannata vaihtaa kaneja pois silloin, jos ei ole pikkukoiraa ja toisaalta se, missä vaiheessa kannattaa mitäkin vaihtaa (esim. se, että eläimiä kannattaa jättää laudalle pariton määrä, jotta saa nopan heitolla sen yhden parin ”enemmän”).

    Ei ehkä vuoden peli-tittelin arvoinen, mutta ainakin meidän pojalle tämä sopi kuin nenä pähään ja innostui ihan tosissaan!

  13. Tyttökaveri kylästeli kaverinsa tykönä viime viikolla ja hihkui kuinka hyvä peli Super Farmari on. Tulin googlella tänne, luin arvostelun & kommentit ja tänään vihdoin pelasin ensimmäiset (ja viimeiset) kaksi peliä.

    Aika huono pelivuosi on tainnut olla jos tämä on vuoden perhepeli. Olen täysin samaa mieltä arvostelun kanssa. Taktiikkaa pelissä on minimaaliseti ja nopat ratkaisevat. Susi vie käytännössä kaiken 1/12 todennäköisyydellä joka vuoro ja sitä suojaava koira on liian kallis. En kertakaikkiaan pystynyt nauttimaan pelistä ja toisen pelin loppupuolella aloin neuvomaan muita pelaajia jotta peli loppuisi mahdollisimman nopeasti.

    Kuten monet edelliset kommentoijat, mekin pelasimme omilla säännöillä, koska alkuperäiset säännöt ovat niin huonot. Olisiko toisella maailman sodalla ja Puolan miehityksellä ollut osuutta sääntöjen armottomuuteen?

    Kaikista erikoisinta lauantaisessa peli-illassamme oli silti se että muut pelaajat nauttivat pelistä! :D
    He ovat ihmisiä jotka pelaavat lähinnä Trivial Pursuittia ja Aliasta. Epäilen että eläinteema ja minimaalisen taktikoinnin oivaltaminen (ehkä ensimmäistä kertaa) oli heille se juttu.

    Arvosana: 1/5 En suosittele, edes helpotetuilla säännöillä.

  14. Meidän perheeseemme peli päätyi vuonna 2013 joululahjana ja olemme pitäneet kovasti. Perheessämme on 7-vuotias ja 9-vuotias ( Vaikea-asteinen dyspraksia) lapsi joiden kanssa me vanhemmat pelaamme peliä yhdessä. Pelaamme peliä aina lyhyenä versiona, eli kettu jättää vierailunsa jäljiltä aina yhden kanin ja susi ei syö lainkaan kaneja ja ei koske hevoseen. Peli on näin pelattuna sopivan nopeatempoinen.
    Tässä nopeassa versiossa oma, huikea ”pelitaktiikkani” on olla ostamatta koiria ollenkaan ja yrittää riskillä saada mahdollisimman nopeasti hevonen, joka on sudelta turvassa…
    Olemme pelanneet tätä peliä hyvin erilaisten ihmisten ( lähinnä eri ikäisten lasten) kanssa ja lähes poikkeuksetta kaikki ovat pitäneet tästä juuri pelin selkeyden ja nopeuden vuoksi. Pitkänä versiona peli olitoivotonta tahkoamista. Mikään kummoinen taktiikkapeli tämä ei todellakaan ole, mutta sopii hyvin yksinkertaista matematiikkaa opetteleville lapsille ja jostakin syystä peli sopii ”ei niin pitkäjänteisillekin lapsille”. Mielestäni tämä on kiva lastenpeli painotteinen perhepeli.

  15. Taape, minusta Super Farmari olisi ollut ihan hyväksyttävä ehdokas lastenpelisarjaan Vuoden peli -kisassa, mutta perhepelisarjassa se on kyllä pettymys. Onneksi tänä vuonna kaikki kolme Vuoden peli -voittajaa ovat hyviä ja suosittelemisen arvoisia pelejä.

  16. Susihan ei syö kaikkea vaan jättää kanit ja hevosen. Tää on ihan tosi pelattu peli meillä ja ollaan tykätty. Lapsen kanssa kun pelaa niin pitää olla jotain tuuriin perustuvaa. Muutenhan aikuinen voittas ihan liian helpolla. Tää on niitä harvoja pelejä mitä jaksaa pelata usemminkin. Koska tässä saa oikeasti yrittää voittaa mutta tuurista johtuen lapsikin voittaa usein. Peli myös opettaa lasta laskemaan.
    Tuntuu ettei lasten- tai perhepelejä osata arvioida lapsen näkökulmasta. Onko arvioija sitten vähän liian nuori ja omat lapset puutuu.

  17. Arvioijahan on 34 v. ja pelaa lastensa kanssa ihan jatkuvasti – mutta ei kyllä tällaista kuraa. Ei meillä tästä lapsetkaan pitäneet (mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö tästä saisi joku muu pitää). Ymmärretään kyllä, että tuuria on oltava sopivasti, mutta ei se silti tarkoita, että pelin pitäisi aliarvioida pelaajiaan ja tuurin aiheuttaa turhautumista.

    Laskemaan voi opetella hauskemminkin kuin Super Farmaria pelaamalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *