Manhattan

Puerto Ricon suunnittelija Andreas Seyfarth tunnettiin aiemmin — jos tunnettiin — Manhattanista, joka on pariin otteeseen palkittu pilvenpiirtäjäteemainen perhepeli. Peli oli Suomen Vuoden peli vuonna 1995 ja Saksan Spiel des Jahres vuonna 1994.

Pelaajat rakentavat kuudessa eri kaupungissa mahdollisimman paljon mahdollisimman korkeita pilvenpiirtäjiä. Rakennuksien lisäksi pisteitä tuottaa kaupunkien hallitseminen ja korkeimman rakennuksen omistaminen.

Pelin idea

Pelaajat rakentavat pilvenpiirtäjiä pienemmistä osista, joita pinotaan laudalla olevien kaupunkien ruutuihin. Kortti määrää, mihin ruutuun kaupungissa taloa saa rakentaa, ja muiden pelaajien työtä jyrättäessä peliin tulee muitakin rajoituksia. Taloa hallitsee se, jonka elementti on ylimpänä.

Manhattanin kansiPeliä pelataan neljä kierrosta, joiden välissä jaetaan pisteitä. Parhaita pistesampoja ovat kaupunkien hallitseminen eli enemmistö kaupungin taloista ja talojen rakentaminen, mutta myös korkeimman pilvenpiirtäjän omistaja palkitaan.

Manhattan on varsin häijy peli. Tiukka jyrääminen on päivän sana, mutta parhaiten pärjää, kun antaa muiden tapella keskenään ja kerää mahdollisuuksia sieltä, missä niitä tarjotaan. Tiettyä ilkeyttä ja pelaajien välistä vuorovaikutusta pelissä siis riittää sitä kaipaaville. Perhepelinä Manhattan saattaakin tuottaa pahaa mieltä.

Parhaiten Manhattan toimii neljällä pelaajalla. Kolminpelissä kolmas hyötyy usein kahden pelaajan tappeluista turhankin paljon, ja kaksinpeli on jotenkin vaisu. Vaisu on myös pelin ulkoasu, tylsä lauta, latteat värit ja varsin kamala kuvitus eivät juuri innosta pelaamaan, vaikka peli ihan kelvollinen onkin.

Suunnittelija:
Julkaisija: Hans im Glück / Mayfair / Tactic
Ilmestymisvuosi: 1994
Pelaajamäärä: 2-4
Pituus: 45 min

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Manhattan

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:77
Aito keskiarvo:3.08
Tasoitettu keskiarvo:3.08
  • 0: 0
  • 1: 1
  • 2: 11
  • 3: 46
  • 4: 19
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Osta Löydä lautapelit -kirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.