Tietoa sivustosta

Lautapeliopas on Suomen kattavin lautapeliaiheinen tietopankki ja verkkomedia. Lautapelioppaan tärkeintä sisältöä ovat lautapelien arvostelut ja kuukausittaiset uutiskatsaukset lautapelien maailmaan.

Lautapeliopas perustuu Lautapelaaja.net-nettisivuihin, toisaalta vuonna 2007 ilmestyneeseen Uudet lautapelit -kirjaan. Kirjan julkaisi BTJ Kustannus. Uudet lautapelit oli ensimmäinen suomenkielinen opas uusien lautapelien maailmaan, esitellen 150 uutta lautapeliä ja johdattaen lautapeliharrastuksen maailmaan. Siitä olemme jatkaneet ja nyt Lautapelioppaassa esitellään jo yli tuhat lautapeliä.

Olemme järjestäneet vuotuisen lautapeliäänestyksen jo vuodesta 2003 asti. Meillä on siis varsin hyvä käsitys siitä, millaisista lautapeleistä suomalaiset peliharrastajat pitävät.

Vuonna 2015 Lautapelioppaan päätoimittaja palkittiin Kultainen lohikäärme -tunnustuspalkinnolla. Palkintoraadin mukaan ”ainutlaatuisen laaja Lautapeliopas.fi-sivusto esittelee lautapelaamista ammattimaisella otteella niin vasta-alkajille kuin veteraaniharrastajille, tehden harrastukseen tarttumisen ja sen kehittämisen helpoksi.”

Yhteystiedot

Lautapelioppaan tavoittaa sähköpostilla osoitteesta mikko@lautapeliopas.fi. Puhelinnumeron ja osoitteen saa sähköpostitse pyytämällä.

Toimitus

Päätoimittaja

Lautapelioppaan päätoimittajana toimii tamperelainen Mikko Saari. Lautapelioppaan lisäksi Mikko päätoimittaa Kirjavinkkejä ja on tehnyt Korttipelioppaan ja Mahjong-oppaan. Lautapelejä ja korttipelejä Mikko on harrastanut pienen ikänsä, vakavammin 1990-luvun lopusta asti. Matkan varrella Mikko on toiminut useita vuosia ensin Suomen Diplomacy Seuran hallituksessa ja sitten Suomen lautapeliseuran aktiivisena jäsenenä.

Mikko on esiintynyt usein medioissa lautapelien ja lautapelaamisen asiantuntijana. Vuosien varrella esiintymisiä on ollut niin televisiossa (Lauantaivekkari), useita kertoja radiossa (muun muassa Yle Puhe, YleX, Radio Aino, Tampereen radio) ja lehdissä (muun muassa Aamulehti, Tori, Kotiliesi, ET, Kodin Pellervo, Hämeen sanomat, Apu).

Mikon radioesiintymisiä Yle Areenassa:

Mikko on myös kirjoittanut viisi peliaiheista kirjaa: Uudet lautapelit (BTJ 2007), Tarotista texas hold’emiin (BTJ 2008), 150 korttipeliä (Avain 2010), Löydä lautapelit (Avain 2018) ja Aasialaiset lautapelit (Aviador 2024).

Mikon kirjoittamat jutut. Mikon juttuja – pääasiassa kirjoista – voi seurata Mastodonissa.

Avustajat

Joonas Hannula on hikinen oululainen koodari, joka aloitti peliharrastuksensa reilu kolmekymmentä vuotta sitten isoveljensä Commodorea rääkkäämällä. Tämän jälkeen tutuksi ovat tulleet niin tietokone-, konsoli-, rooli-, kortti- kuin lautapelitkin. Vaikka hän on jo pienenä askarrellut itselleen paperista ainakin omat versionsa Myyräpelistä, Monopolista ja Pokémon-korteista, koki Joonas varsinaisen lautapelipuremansa kokeiltuaan Menolippua vuonna 2008. Sen jälkeen kokoelmaan on kertynyt pelejä suunnilleen kaikista mahdollisista tyylisuunnista.

Erityisesti Joonasta miellyttävät moottorinrakennukset (Terraforming Mars, Dominion), työläistenasettelut (Agricola, Apiary) sekä hitusen raskaammat temaattiset roolipelivivahteiset pelit (Gloomhaven, Scythe). Vaikka pelipakkauksen suurempi paino aiheuttaa Joonaksessa lämpimämpiä tunteita, kokee hän myös, että pienemmillä fillereilläkin on oma tärkeä paikkansa. Joonas nauttii sääntöjen opiskelusta, eikä vielä ole tullut vastaan peliä, jota hän ei olisi suostunut kokeilemaan ainakin kerran.

Joonaksen kirjoittamat jutut.

Valokuva Vilma Vihervaarasta.

Vilma Vihervaara aloitti Lautapelioppaan avustajana tammikuussa 2023. Vilma on arvostellut pelejä perhepeleistä harrastajapeleihin tasaiseen tahtiin. Vilma otti myös hallintaansa Lautapelioppaan pitkään joutilaana olleen Instagram-tilin.

Vilma on pelannut pienestä saakka. Aikuisena lautapeliharrastus syttyi uudestaan vuonna 2015. Vilman kolme suurinta suosikkia on Lost Ruins of Arnak, Underwater Cities ja Paladins of the West Kingdom.

Vilma perusti Fuengirolaan suomalaisen lautapelikerhon 2022, koska ei halunnut reissussakaan olla ilman pelejä. Vilma ylläpitää pelikerhoa myös Espoon Kalajärvellä. BGA:ssa Vilma pelaa säännöllisesti nimimerkillä Wiimu.

Vilma on lautapelisuunnittelija ja esikoispeli Trollius’n Roll julkaistiin vuonna 2024. Vilma on ollut televisiossa Viiden jälkeen ohjelmassa 17.9.2024 puhumassa lautapeleistä. Vilmasta oli myös juttu Helsingin Sanomissa 5.9.2024: Juhana Keskinen on kokeillut 2300:aa lautapeliä – Nyt pelihullut kertovat, mitä kannattaisi kokeilla illanvietossa tai lasten kanssa.

Vilman on voinut nähdä myös Nopparallin uusilla videoilla. Nopparalli aloitti uuden sarjan Nopparalli vs JiirataWemputin, jossa Nopparallin Tomi ja Tommi pelavat JiirataWemputinta eli lautapelisuunnittelijoita Vilmaa ja Juhanaa vastaan.

Vilman kirjoittamat jutut. Instagramissa Vilma on @vilmavihervaara.

Valokuva Ville Heinosesta.

Ville Heinonen on pelannut Mikon peliporukassa noin kymmenen vuoden ajan. Lautapelioppaaseen Ville on kirjoittanut vuosien saatossa toistakymmentä arvostelua ja Villen top-listat ovat tunnetusti raskaammasta päästä.

Suosikkipeleihin kuuluvat raskaammat talouspelit, kuten Brass: Birmingham ja 18xx-pelisarja, mutta ensimmäinen hittipeli Villelle oli Lords of Waterdeep. Villen löytää usein lautapelikahvila Tavernasta, josta on tullut monen tamperelaisen lautapeliharrastajan tapaan iso osa Villenkin harrastamista.

Villen kirjoittamat jutut. Instagramissa Ville on @willbeplayin.

Valokuva Juho Ljokkoista.

Juho Ljokkoi on yksi Lautapelioppaan oululaisista avustajista, mutta Kärppä-peleistä Juhoa on turha etsiä. Lautapelit ovat olleet Juhon elämässä jo pienestä pitäen, vaikkakin aktiivisemman harrastamisen voisi nähdä alkaneen joskus 2016–2017. Lautapelioppaaseen hän alkoi kirjoittaa vuodesta 2021 alkaen ja tähän mennessä arvosteluja on kertynyt parisenkymmentä.

Juholle lautapelien teemalla on iso merkitys: pelimekaniikoiltaan heikompaakin peliä voipi pelata usein, jos teema iskee. Lisäksi enemmän tai vähemmän sattumaa ja kaaosta peleissä sopii Juholle oikein mainiosti, sillä hänen aivojensa on jostain syystä helpompi reagoida muuttuviin tilanteisiin kuin hioa vuoroja monen kierroksen päähän.

Yhtä yksittäistä suosikkipeliä Juhon on vaikea nimetä, mutta lemppareihin lukeutuvat muun muassa Dune: Imperium, Bunny Kingdom ja Cosmic Frog

Juhon kirjoittamat jutut. Instagramissa Juho on @keltainennappula.

Lista Lautapelioppaan avustajista

Tuomo Pekkanen · Sampsa Ritvanen · Tero Oksala · Antti Koskinen · Heikki Laakkonen · Joonas Hannula · Leevi Rantala · Vilma Vihervaara · Aki Huovinen · Tapani Aulu · Kai Saarto · Ville Heinonen · Hannu Sinisalo · Tatu Isotalo · Juho Ljokkoi · Jarno Tuimala · Veeti Kainulainen · Tuukka Määttänen · Markku Jaatinen · Inka Plit · Kalle Malmioja · Markus Korri · Lautapeliartistit · Tiina ja Esa · Kaisa Sutela · Pauli Orava · Valtteri Sankari · Miira Hartemo · Arto Leinonen · Elisa Ahtiainen · Tero Hyötyläinen · Annika Saarto · Jaakko Mäntylä · Henna · Aatu Outinen · Mirva Jääskeläinen · Antti-Ville Kojo · Raisa Rautiola · Miikka Mononen · Petri Savola · Pirita Riutta · Joonas Konstig · Gerald Cameron · Petri Hänninen · Jani ja Tero Moliis · Bruno Faidutti · Donald X. Vaccarino · Jupuna · Tommi Vainio · Tommy Ryytty · Toni Halonen · Ukko Kaarto · Lasse Heikkilä · Sauli · Timo Kandolin · Kimmo Leivo · Tommi Jäntti · Marko Tainio · Jarkko Heino · Eetu Torikka · Keijo Länsikunnas · Mitä Pelataan? · Tero Dubrovin · Touko Tahkokallio · Matti Malinen · Joakim Leppälä · Saija Saarenpää · Tuomas Ekman · Asger Harding Granerud · Timo Tikkanen · Juha Leikkonen · Mikael Grönroos · Juhani K. Anttila · Pekka Nurmela · Harri Viisainen · Aapo Halminen · Jani Jalosalmi · Mikko Salopino · Tom Lehmann · Pekka Salmela · Aleksi K · Stefan Engblom · Ami · Jani Rönkkönen · Mikko Virtaperko · Pekka Marjola · Vesa Luukkonen · Markku Valtanen · Antti Lehmusjärvi · Jari-Pekka Kanniainen · Eero Vihersaari · Juuso Melentjeff · Mark Lehtonen · Eerik Pakarinen · Tomi Mononen · Ida Komppa · Ari Kekkonen · Jarno Kassinen · Peetu Pirinen · Iikka Tiihonen · Arto ja Virpi Leinonen · Marko Kari · Henrik Huttunen · Ida Lahtinen · Rauni Eskelinen · Susanna Koskela ja Riikka Notkola · Tuomas Anttonen · Kimmo Sorsamo · Ilmo Nurminen · Sami Laakso · Joonas Mattsson · Otto Gao

Haluatko mukaan? Lue tarkempi ohje avustamisesta kiinnostuneille.

Historiaa

Lyhyt versio: Lautapeliopas sai alkunsa syksyllä 2000 osana Melankolia.net-sivustoa (varhaisin versio sivuista Wayback Machinessa, tuntuvasti laajempi versio tammikuulta 2001). Arvosteltujen pelien määrä kasvoi vuosien varrella ja sääntökäännöskokoelmakin alkoi muodostua. Lopulta sivut kasvoivat siinä määrin merkittäviksi, että oman domainin hankkiminen oli ajankohtaista. Lautapelaaja.net avattiin 17.3.2005. Lautapeliopas.fi avasi ovensa 16.6.2009.

Pitkä versio: Lautapeliopas 2000–2020.

Lautapelioppaan logon on suunnitellut Sampo Sikiö.