Space Walk

19.5.2009 -  

Space Walk muistuttaa jonkin verran perinteistä afrikkalaista mancala-peliä. Pelaajien pienet avaruusalukset kiitävät ympäri rataa, kunnes putoavat väistämättä mustaan aukkoon. Peli hyödyntää näppärästi laatikkoaan — pelilauta asetetaan laatikon päälle, joten kun alukset putoavat mustaan aukkoon, ne putoavat laatikon sisälle. Näin peli siivoaa itse itsensä edetessään!

Space Walk valittiin vuonna 1999 Vuoden peli -palkinnon voittajaksi perhepelien sarjassa.

Pelin idea

Space Walkin kansiKyse on kilpajuoksusta, jossa ei ole lainkaan satunnaistekijöitä. Alukset eivät liiku noppaa heittämällä, vaan mekaniikka on ovelampi. Aluksia on kolmea eri kokoa. Pieniä on eniten, mutta isoimmista saa pelin lopussa eniten pisteitä. Pelaaja voi vuorollaan liikuttaa yhtä laudalla olevaa alusryhmää sillä edellytyksellä, että ryhmässä on vähintään yksi oma alus.

Kun ryhmä liikkuu, alukset siirtyvät eteenpäin ja ryhmä hajoaa. Isot alukset liikkuvat ensin. Ryhmän suurin alus hyppää seuraavalle planeetalla, seuraavaksi suurin sitä seuraavalle planeetalle ja niin edelleen. Yhtä suurien alusten kohdalla liikuttaja saa päättää järjestyksen. Vaatii taitoa ja hivenen tuuria asetella alukset siten, että saa omat isot aluksensa siirrettyä mustien aukkojen yli.

Peli päättyy, kun joku pelaajista menettää viimeisen aluksensa. Sen jälkeen lasketaan pisteet. Aluksista saa pisteitä niiden koon mukaan, isoimmista eniten. Eniten aluksiaan säästellyt voittaa.

Hauskaa avaruusrallia

Peli toimii mainiosti. Se sopii kevyeksi välipeliksi kokeneemmallekin porukalle ja toimii hyvin lasten kanssa. Peli on sopiva sekoitus helppoa ja ilkeää, joten sikälikin viihdettä riittää. Ulkoasua on pakko kehua, planeettojen kerrassaan hauska kuvitus on täynnä pientä visuaalista vitsiä.

Suunnittelija:
Julkaisija: Ravensburger
Ilmestymisvuosi: 1999
Pelaajamäärä: 2-5
Pituus: 45 min

Katso myös

Osta peli Lautapelit.fi-kaupasta!Osta Space Walk Lautapelit.fi-verkkokaupasta.
Osta peli Fantasiapelit-kaupasta!Osta Space Walk Fantasiapelit-verkkokaupasta.

Peli kuuluu ryhmiin: , , , ,

Jos tämä kiinnostaa, katso myös nämä:

Lisätietoja BoardGameGeekistä: Space Walk

Arvostele Space Walk

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:24
Aito keskiarvo:2.83
Tasoitettu keskiarvo:2.93
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 6
  • 3: 16
  • 4: 2
  • 5: 0

Antaa palaa!

Kerro meille, mitä mielessäsi liikkuu tai kysy, jos jäi kysyttävää. Laajemmille keskustelunavauksille ja vaativammille kysymyksille suosittelemme Lautapeliseuran foorumia, jossa käydään astetta vilkkaampaa keskustelua peleistä.

Jos haluat kuvasi näkyviin kommentin seuraksi, hanki itsellesi oma gravatar!