Kategoriat
Peliarvostelut

GiftTRAP

Lahjojen valitsemiseen perustuva seurapeli GiftTRAP pokkasi muun muassa Spiel des Jahres -erikoispalkinnon vuonna 2009, Bruno Faiduttin vuoden peli -palkinnon, Norjan vuoden peli -ehdokkuuden ja Games-lehden parhaan seurapelin palkinnon vuonna 2008.

Jos jotakin, niin maailmassa riittää kehnoja seurapelejä. Hyvät ovat harvemmassa, mutta GiftTRAPin voi huoletta laskea tähän laadukkaampien seurapelien joukkoon. Peliharrastajia peli ei välttämättä lämmitä, mutta oikeassa seurassa GiftTRAPin idea toimii.

Pelin idea

GiftTRAPin laatikkoLahjojen antaminen ja saaminen on tämän pelin juttu. Joka kierroksella esiin käännetään joukko lahjoja. Pelaajat valitsevat jokaiselle muulle pelaajalle yhden lahjoista. Sen jälkeen jokainen merkkaa lahjoista neljä asteikolla tosi hyvä, hyvä, ok ja ei missään tapauksessa. Sitten paljastetaan, miten kävi: jos antaa toiselle lahjan, joka miellyttää, saa antamispisteitä ja lahjan saaja saa vastaanottamispisteitä. Pelin tavoitteena on tietysti kerätä mahdollisimman paljon pisteitä.

Homman juju on siis siinä, että osaa valita muille pelaajille sopivia lahjoja. Tämä vaatii jonkun verran peliseuran tuntemusta, aivan tuntemattomassa seurassa peli ei toimi — vaikka silloin toki pelatessa oppii tuntemaan peliseuraansa. En silti valitsisi tätä peliä oudossa seurassa pelattavaksi.

Pelin lahjavalikoima on runsas, 640 lahjaa, ja jaettu neljään eri hintaluokkaan. Halvimmasta ryhmästä löytyy muun muassa laavalamppu ja Modern Dog -lehden vuosikerta, seuraavasta esimerkiksi peruutustutka ja designer-aurinkolasit, seuraavasta viskimatka Skotlannin ylämaille ja hampaiden suoristusoperaatio ja kalleimmasta yksityinen labyrintti ja laadukas avioerojuristi…

Tyylikäs paketti

Kuutionmalliseen laatikkoon pakattu GiftTRAP on näyttävä — joku voisi sanoa jopa ylituotettu — peli, joka toimii hyvin. Seurapelien yleiseen tapaan säännöissä on hieman oiottu mutkia, jotta niistä on saatu lyhyet ja niiden tulkitseminen vaati hieman yritystä. BoardGameGeekissä tosin ei juuri sääntökysymyksiä näy tämän pelin kohdalla, joten voi olla, että epäselvyydet olivat seurausta testipelin levottomasta con-ympäristöstä.

Peliharrastajille tämä peli ei toimi, mutta hyvää seurapeliä hakevien kannattaa ehdottomasti harkita. Parhaimmillaan peli on silloin kun pelaajia on tarpeeksi — vähintään neljä, sanoisin — ja kaikki tuntevat toisensa vähintäänkin kohtalaisen hyvin.

Faktat GiftTRAPista

Suunnittelija:

Julkaisija: GiftTRAP Enterprises (2006), Lautapelit.fi (2008)

Mutkikkuus: Peli on helppo, mutta säännöt eivät ole joka kohdalta niin selkeät kuin mahdollista. Kannattaa varata hetki rauhaa pelin opetteluun, sen jälkeen se on helppo opettaa muille.

Onnen vaikutus: Seurapeliksi tarjolla on sopiva määrä sattumaa. Hyvin toiset pelaajat tunteva ja muiden ajatuksia aavisteleva pelaaja pärjää kuitenkin hyvin.

Vuorovaikutus: GiftTRAP on mukava peli, jossa annetaan toisille pelaajille lahjoja. Tunnelma on hauska, kun on aika paljastaa, miten pahasti metsään arviot muille sopivista lahjoista menivät.

Teema: Lahjojen antaminen ja saaminen on kaikille tuttu juttu ja teema toimii mainiosti.

Uudelleenpelattavuus: Lahjoja on sen verran valtava läjä, etteivät samat kierrä ihan heti.

Kieliriippuvuus: Peli vaatii sen verran kielitaitoa, että ymmärtää lahjat. Jokainen lahja ei pelkästä kuvasta aukea. Riittää kuitenkin, että yksi pelaajista ymmärtää.

Pelaajamäärä: 3-8, mutta kolme pelaajaa on kyllä vähänlaisesti

Pituus: 45-60 min

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *