Rune Age

Fantasy Flight Gamesin pelisuunnittelija Corey Konieczka teki vuonna 2011 pakanrakennuselementtejä sisältävän korttipelin, joka erottuu muista peleistä sillä, että se perustuu skenaarioihin. Peli sijoittuu luonnollisesti suosittuun Terrinothin fantasiamaailmaan, johon sijoittuvat myös Descent, Rune Wars, Runebound ja Dungeon Quest.

Pelin kulku

Rune Agen kansiRune Age eroaa jonkin verran muista markkinoilla olevista pakanrakennuspeleistä. Pelin alussa valitaan pelattava skenaario. Skenaario vaikuttaa pelin tavoitteisiin, tapahtumiin ja pelin luonteeseen. Skenaarioilla on omat tapahtumapakkansa, jotka vaikuttavat pelin kulkuun.

Alussa pelaajat valitsevat puolensa. Peruspelissä on neljä erilaista ryhmittymää. Alussa pelaajilla on pakassaan vähän rahaa ja muutama heikko yksikkö.

Pelaajilla on pelin aikana käytössään kolmea eri resurssia: rahaa, vaikutusvaltaa ja voimaa. Rahalla saa ostettua oman puolen yksiköitä. Rahaa saa lisää vaikutusvallalla. Vaikutusvallalla saa ostettua neutraaleja yksiköitä, taktiikkakortteja ja kultaa ja sitä saa lisää kaupungeista ja linnoista. Voima on tärkeä valloituksissa ja sotimisessa ja sitä saa yksiköistä.

Vuoronsa aikana pelaaja käyttää resurssejaan ja taistelee, jonka jälkeen vuoro on ohi ja uudet kortit otetaan käteen. Kun kaikki pelaajat ovat tehneet toimintonsa, nostetaan tapahtumakortti. Tapahtumakortteja on useita erilaisia, kortti saattaa esimerkiksi rajoittaa kädessä pidettävien korttien määrää.

Taistelu ja valloittaminen jaetaan erillisiin vaiheisiin, mutta nekin ovat loogisia ja johdonmukaisia. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja selkeät. Sääntökirjan rakenne on hyvä, eli jos sääntöjä täytyy tarkastaa, oikeat säännöt löytää helposti.

Rune Agea yksinpelinä. Kuva: Tero Oksala
Rune Agea voi pelata yksinkin. Kuva: Tero Oksala

Skenaariot ovat pelin suola

Kaaoslordi. Kuva: FFG
Kaaoslordi voi olla vaarallinen ystävä. Kuva: FFG

Skenaariot ovat pelin mielenkiintoisin piirre. Peruspelissä on neljä eri skenaariota, jotka määräävät pelin voittoehdon ja vaikuttavat pelin kulkuun. Peli voi olla veristä kisailua kaikki kaikkia vastaan tai yhteistyötä, jossa pelaajat voittavat ja häviävät yhdessä. Pelin tavoitteena voi olla pelkän voittopisteiden keräämisen lisäksi pääpahiksen voittaminen tai Terranothia ravistelevasta Cataclysm-myrskystä selviäminen.

Skenaario vaikuttaa myös siihen, millaisia tapahtumia tapahtumapakasta löytyy ja millaisia kortteja Terrinoth-pakoista eli pelin yleisistä pakoista on saatavilla. Skenaariot tuovat peliin mukavasti vaihtelua ja tarjoavat sopivasti erilaisia pelikokemuksia.

Helppo opettaa

Rune Age on nopea opettaa: perussäännöt opettaa noin 10 minuutissa, korttipelejä enemmän pelanneille nopeamminkin. Pelin kestokin on sopivan lyhyt. Kahdelta säännöt osaavalta pelaajalta menee usein alle puolikin tuntia. Nelinpeli on hieman pidempi. Rune Age on mukavan haastava peli, monia markkinoilla olevia pakanrakennuspelejä haastavampi.

Piirityskone. Kuva: FFG
Piirityskoneella ratkaisee monta ongelmaa. Kuva: FFG

Perusosassa on pieniä tasapaino-ongelmia, mutta lisäosa korjannee tätä tilannetta. Mitään suurta ongelmaa en havainnut pelien aikana, joten ostajat voivat olla rauhallisin mielin. Komponentit ovat laadultaan tuttua ja turvallista Fantasy Flight Gamesin pelien perustasoa.

Ihastuin peliin samantien, koska siinä on yksinkertaiset säännöt, mutta silti mahdollisuus syvällisempään pelaamiseen. Terrinothin fantasiamaailma tarjoaa mielenkiintoiset puitteet ja skenaariot tuovat uudelleen pelaamisarvoa. Myös peliaika on mukavan kohtuullinen.

Lisäosa Rune Age: Oath and Anvil on hyvä ostos lähes saman tien, sillä se lisää peliin muun muassa kaksi uutta rotua ja uusia skenaariota. Pitäisin lisäosaa lähes pakkohankintana kaikille pelin faneille.

Faktat Rune Agesta

Suunnittelija:

Julkaisija:  Fantasy Flight Games (2011)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset, pelin opettaa uusille pelaajille noin 10 minuutissa.

Onnen vaikutus: Pelissä on korttipelille tavalliseen tapaan tuuria mukana ja noppiakin joutuu heittelemään.

Vuorovaikutus: Skenaariosta riippuen paljon tai ei juuri lainkaan.

Teema: Peli sijoittuu Terrinothin fantasiamaailmaan ja etenkin maailma on tuttu, pelin teema toimii hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Erittäin hyvä, skenaariot lisäävät mukavasti vaihtelua peliin.

Kieliriippuvuus: Korteissa on paljon tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–4.

Pituus: 40–90 minuuttia, riippuu pelaajamäärästä.

Osta peli itsellesi

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Arvostele Rune Age

Sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi voidaksesi arvostella pelejä.

Ääniä:11
Aito keskiarvo:3.30
Tasoitettu keskiarvo:3.27
  • 0: 0
  • 1: 0
  • 2: 1
  • 3: 5
  • 4: 5
  • 5: 0

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Yksi vastaus artikkeliin ”Rune Age”

  1. Unohtui arvostelussa mainita, että myös yksin pelin onnistuu. Kahta eri skenaariota pelasin alussa yksin pelillä ja hävisin molemmat pelit. Pelin mekaniikka on jopa niinkin yksinkertainen että välillä epäilin jo että olen unohtanut jonkin säännön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *