SpellBook

Taustatarinalla ei SpellBookia pelatessaan tarvitse juuri päätään vaivata. Olennaista on pöydällä edessä oleva loitsukirja. Jokaisella pelaajalla on samat seitsemän loitsua opeteltavanaan. Kunkin loitsun voi opiskella kolmella eri voimakkuudella, jonka jälkeen sen saa käyttöönsä edistämään taika-ainesten keräämistä ja uusien loitsujen oppimista.

Kokeneen pelisuunnittelija Phil Walker-Hardingin suunnittelema SpellBook on käytännössä moninpelipasianssi. Tätä pilkkanimeä käytetään matalan vuorovaikutuksen peleistä, mutta SpellBookille luonnehdinta sopii. Vuorovaikutusta pelaajien kesken on hyvin vähän. Muut pelaajat ovat vain kelloja, jotka rajoittavat käytettävissä olevaa kierrosten määrää ja ehkä joskus vievät nenäsi edestä tarvitsemasi taika-aineksen.

Loitsukirjojen yhdistelmät

Pelin alussa valitaan käytettävät loitsut. Niitä on aina seitsemän, yksi joka väriä. Jokaiseen väriin on kolme vaihtoehtoa, joista valita. Yhdistelmän voi arpoa tai valita mielensä mukaan, mutta jokaisella pelaajalla on edessään samat loitsut. Yli 2100 erilaisen yhdistelmän valikoima tarkoittaa, että eri vaihtoehtoja ei aivan hetkessä pelata läpi.

Vuorollaan pelaaja tekee kolme eri asiaa: aamun, keskipäivän ja illan toiminnot. Pelin alussa käytössä on perustoiminnot, mutta kun oppii loitsuja, voi perustoimintoja korvata loitsujen toiminnoilla. Aamulla kerätään taika-aineksia: otat joko kaksi satunnaista pussista tai yhden valitsemasi alttarilaudalta. Keskipäivällä voit halutessasi syöttää yhden taika-aineen apuhengellesi saadaksesi pisteitä ja illalla voit oppia loitsun. Lopuksi alttarille lisätään uusi taika-aines; jos se on täynnä, se tyhjennetään ja täytetään viiteen ainekseen.

Jokaisen loitsun voi oppia kolmella tasolla. Halvin taso maksaa kolme taika-ainesta, keskimmäinen neljä ja vahvin viisi. Ainesten väri määräytyy loitsun väristä: punaisen loitsun oppimiseen pitää maksaa punaista ainesta. Jokaisessa aineksessa on yksi kolmesta riimusta ja maksamalla kolme lätkää, joissa on sama riimu, voi korvata minkä tahansa värin.

Lisävoimat käyttöön

Osa loitsuista antaa uusia toimintoja, jotka ovat käytännössä jollain tapaa parempia versioita perustoiminnoista. Esimerkiksi Sacrifice-taialla voit aamulla heittää tietyn riimun taika-aineksen pois nostaaksesi neljä ainesta pussista. Offering-taialla voi varastoida apuhengelle 2–4 ainesta kerralla keskipäivällä. Transmutation tarjoaa alennuksia taikojen oppimiseen illalla.

Osa taioista on kertakäyttöisiä: Abundancella voi nostaa uusia taika-aineksia kun sen oppii. Osa antaa pisteitä pelin lopussa, joillain voi kehittää muuten vain kykyjään – Swiftnessin korkeimman tason kyky pelata kaksi aamutoimintoa joka vuoro on kovin herkullinen, jos sen saa opeteltua tarpeeksi aikaisin.

Tarpeeksi aikaisin – siinä ollaankin SpellBookin ytimessä. Kuten jo vihjasin, tämä on kilpajuoksu. Peli päättyy, kun joku pelaajista oppii seitsemännen loitsunsa tai kun joku syöttää apuolennolleen 14. taika-aineksen. Sen jälkeen pelataan kierros loppuun ja lasketaan pisteet. Pisteitä kertyy apuolennosta ja opituista taioista. Jokaisella taialla on pistearvo, joka riippuu sen voimakkuudesta. Korkeammasta tasosta saa yleensä enemmän pisteitä, mutta jos loitsu antaa hyvän kyvyn, siitä ei välttämättä saa lainkaan pisteitä.

Kerää ja käytä

SpellBookin peruslooppi on yksinkertainen ja toistuu samana kierroksesta toiseen. Perusrunko tuo mieleen Splendorin, olkoonkin että vertailu ei muuten ole erityisen osuva. Res Arcana on toinen mieleen tuleva vertailukohta, mutta eipä sekään ihan täysin samassa lokerossa ole.

Etenkin satunnaisella loitsuvalikoimalla pelattuna SpellBook esittää kiinnostavan kysymyksen siitä, millä tavoin loitsuja voi yhdistellä, jotta saa nopeimmin tavoitteen maaliin. Joskus vastaus voi olla tylsä – ensimmäisen pelimme voitti pelaaja, joka opetteli pelkästään Offeringin ja käytti sitä täyttääkseen apuolentonsa. 20 pistettä riitti nopean pelin voittoon. Seuraavassa pelissä tällaista nopeaa reittiä ei ollut tarjolla, peli kesti selvästi pidempään ja päättyi seitsemän loitsun opetteluun ja runsaampiin pisteisiin.

Valinnat siitä, mitä taikoja opettelee ja millä tasolla, voivatkin olla mielenkiintoisia. Sacrifice on näppärä taika, joka vauhdittaa peliä – yhden aineksen maksaminen siitä, että saa nostaa neljä, on oikein hyvä. Mutta pitäisikö tyytyä alimpaan tasoon, joka rajaa kyvyn käyttämisen yhteen riimuun ja tuottaa vain yhden pisteen? Seuraavalla tasolla voi valita poisheitettävän aineksen kahdesta riimusta ja pisteitäkin tulee kaksi. Onko parempi hankkia heikompi loitsu nopeammin vai odotella hieman ja hankkia vahvempi versio?

Oikea vastaus riippuu tietysti todella paljon siitä, millaisia taika-aineksia onnistut hankkimaan. Mitä alttarilla on tarjolla, mitä pussista nousee? Se on pitkälti tuurista kiinni. SpellBookissa ei voikaan liikaa ajatella seuraavansa jotain tiettyä strategiaa. Toisaalta tuuri ei ole ainakaan tähän asti tuntunut erityisen turhauttavalta, kun peliä on lähestynyt niin, että tavaraa tulee mitä tulee.

Toimiva peruspeli

Pelin ulkoinen toteutus on toimiva ja miellyttävä. Taika-ainesnappulat eivät ole pahvilätkiä, vaan kaksikerroksisia akryylilätkiä, joiden välissä on painettu kuva. Se on hauska toteutus: lätkät ovat hyvän näköisiä ja kestävät kulutusta pahvilätkiä paremmin. Testasin värejä värisokeussimulaattorilla ja eri väreissä on sen verran eroa sävyssä ja taustakuviossa, että uskoisin pelaamisen onnistuvan hyvin ainakin riittävässä valossa.

Muuten komponentit ovat tavanomaisia ja käytännössä toimiva. Insertti on lähinnä vähän ärsyttävä. Loitsukorttien kuvitus Cyrille Bertinin käsialaa ja oikein tyylikästä. Bertin on aikaisemmin kuvittanut muun muassa When I Dreamin ja monia Unlock-skenaarioita.

SpellBook on saanut BoardGameGeekissä jo muutaman kympin arvion, mikä suoraan sanottuna hieman yllättää. SpellBook ei nouse läheskään Splendorin tai Res Arcanan koukuttavuuden tasolle; mukavahan sitä on kyllä pelata, mutta kun arvostelu on paketissa, voi hyvin olla, ettei SpellBookin pariin ole tarvetta palata. En vastustelisi lainkaan, jos joku tätä haluaisi pelata, mutta ehdottaisinko itse? Tuskin.

Paketissa luvattu 45 minuutin kesto pitänee kyllä kutinsa, me pelasimme ensikertalaisina tunnissa kaksi nelinpeliä, kun ensimmäinen oli nopeampi. Kaksinpeli on nopeampi, 45 minuuttiin pelaa helposti pari peliä, parhaimmillaan kolme. Vaikeusasteeltaan SpellBook soveltuu niin aikuisten filleriksi kuin perhepeliksi. Kortit ovat englanninkielisiä, mutta enimmäkseen niistä selviää, kun tunnistaa muutaman avainsanan ja jollain apulapulla hoituu loput, kunnes kortit oppii ulkoa.

SpellBookia voi pelata myös yksinpelinä. Yksinpelissä pelikellona toimii pisterata, jota täytetään joka vuoro yhdellä taika-aineksella. Se antaa korkeintaan 17 kierrosta aikaa. Voittamiseen vaadittava pistetavoite kasvaa joka kierros: jos käytät kaikki 17 kierrosta, voittamiseen tarvitaan jo 40 pistettä. Se on paljon se, joten yksinpelissä on syytä olla nopea.

Yksinpeliä on vaivatonta pelata: se ei vaadi erityisempiä valmisteluja tai toimenpiteitä. Se on myös nopea, yhden erän naksuttelee helposti läpi kymmenessä minuutissa. Pelin perusteet on helppo opetella parilla yksinpelierällä ennen kuin lähtee opettamaan peliä muille, mutta varsinaisesti pelkäksi yksinpeliksi en SpellBookia suosittelisi.

Faktat SpellBookista

Suunnittelija: Phil Walker-Harding

Julkaisija: Space Cowboys (2023)

Mutkikkuus: Säännöt ovat yksinkertaiset, pelin opettaa helposti. Sääntökirjassa on perusteelliset selitykset ja takasivulla näppärä “helposti unohtuvat säännöt”-lista; muutama yksityiskohta pelissä on, joiden kanssa on oltava tarkkana.

Onnen vaikutus: Ainoa tuurielementti on se, mitä taika-ainepussista nousee – mutta se onkin melko suuri. Strategisia ratkaisuja voi tehdä, mutta hyvä tuuri pussista nostamisen kanssa antaa kyllä potkua peliin.

Vuorovaikutus: SpellBook on vahvasti rinnakkaispasianssia, jossa muut pelaajat toimivat vain kilpajuoksun kirittäjinä. Vuorovaikutusta kaipaaville tämä ei ole oikea peli.

Teema: Korttien värikäs kuvitus tukee mukavasti magiateemaa, joka sinänsä on aika tavanomainen.

Uudelleenpelattavuus: Loitsuyhdistelmiä on yli 2100 erilaista, joten satunnaisella loitsuvalikoimalla pelatessa vaihtelua on tällaisen pelin tarpeiksi riittävästi, jos vain jaksaa kiinnostua pelin perustoiminnasta.

Kieliriippuvuus: Korttien toiminnot ovat enimmäkseen aika lyhyitä tekstipätkiä. Kielitaidottomille voi pienellä vaivalla tehdä apulaput helpottamaan pelaamista.

Pelaajamäärä: 1–4. Yksinpeli ei minua innostanut, mutta en kyllä muutenkaan pidä pasiansseista. Kaksinpeli on mukavan nopea, mutta nelinpelikin toimii hyvin.

Kesto: 15–45 minuuttia, pelaajamäärä vaikuttaa paljon.