Kategoriat
Peliarvostelut

Skåne

Skåne on paitsi ruotsalainen maakunta, myös maatalousaiheinen lautapeli Stefan Dorralta. Pelin saksalainen nimi Schweinebande — sikalauma — on ehkä hitusen pohjoismaista nimeä kuvaavampi, mutta ehkäpä Skåne on sen verran leppoisa paikka, että se on pelinsä ansainnut.

Sikapelin kuvituksesta vastaa Doris Matthäus, joka tunnetaan söpöjen eläinten piirtäjänä ja Carcassonnen kuvittajana. Skånen kuvitus on viehättävää ja verrattuna vaikkapa Charlyyn, eläinten söpöysaste on toista luokkaa.

Pelin idea

SkåneSkåne on settienkeräyspeli, jossa yritetään saada omalle maatilalle mahdollisimman mojova lauma eläimiä. Pelissä on neljä kierrosta, joden aikana ensin täytetään tori eläinlaatoilla, käännellään eläimiä esiin, pelataan farmareita laudalle, kerätään farmareilla eläimiä ja joko kuskataan ne maatilalle tai ruokitaan ne. Yksinkertaista!

Eläimet ovat alkuun piilossa. Pelaajat kääntävät eläinlaattoja auki yksi kerrallaan ja voivat halutessaan pelata farmarin vasta käännetylle laatalle. Farmareita on käytössä muutama ja kun kaikki on pelattu, pelaaja passaa loput kierrokset. Ensimmäisenä farmareistaan eroon päässyt on jatkossa vuorossa ensimmäisenä ja niin edelleen, toisaalta viimeiseksi jäänyt saa käännellä rauhassa laattoja ja katsella itselleen sopivaa paikkaa.

Lopuksi kaikki loputkin laatat käännetään auki ja alkaa keräily. Farmari nappaa pöydästä sen eläimen, jonka päällä seisoo ja lisäksi kaikki elukat samalla suoralla linjalla haluttuun suuntaan aina seuraavaan farmariin asti. Lauta on aika pieni ja tyhjenee nopeasti, joten vuorojärjestys on kriittinen. Ykkösenä kannattaa olla — tosin myöhemmin tulevat ovat luultavasti asetelleet farmarinsa niin, ettei ensimmäinen pelaaja saa poimittua laudalta mitään fiksua.

Tavoitteena on saada joko neljän samanlaisen eläimen settejä tai kuuden erilaisen eläimen suoria. Kun tällainen setti on koossa, eläimet voi lähettää maatilalle, jolloin setin arvokkain eläin pisteytetään ja muut heitetään pois. Eläimiä ei ole pakko lähettää maatilalle, mutta kaikki eläimet, jotka kerää, pitää ruokkia jos niitä ei poista pisteiksi.

Ruokkiminen vaatii ruokaa, jota saa joko poimimalla laudalta kaikki eläimet ruokkivia säkkejä tai myymällä kerättyjä eläimiä ruoaksi. Hirveä hamstraaminen ei siis kannata.

Neljä kierrosta keräilyä

Peli kestää neljä kierrosta, joista jokaisella toistetaan sama kuvio. Lopussa eniten eläimiä maatilalleen kerännyt vie voiton. Peli etenee melko vauhdikkaasti ja noin puolen tunnin peliaika eli alle kymmenen minuuttia kierros on ihan realistinen. Vaikka kierrokset toistuvat samanlaisina, peli toimii, koska eläinten keräilyssä on sopivasti pidempää jännettä tuomaan pelille vähän draaman kaarta.

Omat kokemukseni rajoittuvat viisinpeliin, joka tuntui turhan kaoottiselta. Vähemmän on luultavasti parempi ja siihen viittaavat myös BoardGameGeekin äänestäjät, jotka pitävät peliä parhaimpana kolmella ja neljällä pelaajalla, jolloin pelissä on vähän enemmän hallintaa.

Skånea menossa
Punainen pelaaja väijyy aaseja. Kuva: Antony Hemme / BGG

Keskinkertainen tapaus

Tavallisin valituksen aihe on aloittajan etu. Aloittaja pystyy varmistamaan ykköspaikkansa pelaamalla farmarit pöytään nopeasti, jolloin pääsee poimimaan ensin. Aloituspaikkaa ei voi viedä, jos aloittaja ei siitä halua luopua. Pelaajien tehtäväksi jää huolehtia, että aloittajan farmarit saavat kärsiä kiirehtimisestään. Jos aloittajalle annetaan löysää, tämä vie pelin helposti.

Skåne on hieman hankala peli. Se ei vetoa peliharrastajiin, koska peli on liian kaoottinen ja tuurilla on liikaa merkitystä. Perhepelinä Skåne toimii varmasti parhaiten, jolloin aloittajan etukaan ei välttämättä korostu samalla tavalla. Toisaalta blokkaaminen — sinänsä tärkeä osa peliä — voi aiheuttaa kipakoita tunnereaktioita, etenkin jos porukalla lyödään yhtä pelaajaa.

Ei siis ihan nappipeli, mistä kertovat myös kymppiarvioiden puute BoardGameGeekissä ja vähän keskinkertaiset sijoitukset vertailuissa. Jos aihe kiinnostaa ja hakusessa on kevyt, tuuripitoinen ja nopeasti pelattava peli, Skåne on kelpo valinta, mutta perhepeliksikin löytyy kyllä parempia valintoja.

Faktat Skånesta

Suunnittelija:

JulkaisijaLautapelit.fi, Hans im Glück (2010)

Mutkikkuus: Skåne on yksinkertainen peli, jonka säännöt ovat varsin helpot.

Onnen vaikutus: Tuurilla on melko paljon merkitystä, mutta kyllä taidosta — tai ainakin kokemuksesta — apua on.

Vuorovaikutus: Pelin oikeaoppinen pelaaminen edellyttää ahkeraa ja määrätietoista toisten, etenkin aloittajan, blokkaamista.

Teema: Eläinteema on hauska ja Doris Matthäusin viehättävä kuvitus auttaa asiaa.

Uudelleenpelattavuus: Kohtuullinen.

Kieliriippuvuus: Pelin komponentit ovat kielivapaat.

Pelaajamäärä: 2-5

Pituus: 30 minuuttia.

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *