Aapon top 30 -lista 2025

Olen vuosia lukenut top n -artikkeleja Lautapelioppaasta ja myös omia listauksiani laatinut. Tänä vuonna päätin Mikon ja Petrin vanavedessä tarttua näppäimistöön ja kirjoittaa ajatukseni myös puhtaaksi. Vaikka yhteisiä pelejä onkin paljon, uskoisin listani tarjoavan yhden uuden kiinnostavan näkökulman lautapeliharrastukseen.

Lista on laadittu Mikon listaa vastaavalla menetelmällä, eli vuoden 2023 alun jälkeen pelattujen pelien keskinäisellä turnauksella.

Sijat 30–21

30 Ra. Reiner Knizian peli yhdistää ovelalla tavalla huutokauppaa onnenkoetukseen. Houkutus kerätä pisteikkäitä settejä on suuri, mutta oikeiden laattojen liika odottaminen jättää helposti vaille edes niitä keskinkertaisia.

29 Daybreak. Ympäristöaate edellä markkinoitu joukkorahoitteinen yhteistyöpeli ei kuulostanut lupaavalta. Daybreak pitää kuitenkin sisällään toimivan koneistonrakennuspelin, jossa yhteisen tavoitteen edistäminen edellyttää myös oman tuotannon saamista toimimaan. Yhteistyöaspekti sopii teemaan hyvin, ja muutenkin pelissä on lähestytty ympäristö- ja kestävyysnäkökulmaa taiten. Olisipa maailman ongelmien ratkaiseminen tosielämässä yhtä yksinkertaista.

28 Gulf, Mobile & Ohio. Nokkelista junapeleistään tuntemattoman Winsome Gamesin omalaatuinen verkostonrakentelupeli. Yksinkertaisista mekaniikoista muodostuu moniulotteinen ja napakka kokonaisuus.

27 Blue Skies. Pohjimmiltaan kyse on melko suoraviivaisesta aluehallintapelistä: taktikoi itsellesi parhaan matkustajakysynnän lentoasemat tuottamaan pisteitä pelin aikana, mutta huolehdi myös alue-enemmistöistä loppupisteytykseen. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Myös pelin teema on askeettisuudestaan huolimatta – tai ehkä juuri siksi – toimiva.

26 Smart10. Triviapelien tyypilliset sudenkuopat on vältetty. Kysymyskortit ovat pelaajille yhteiset, joten korttituuri ei ole ratkaisevassa asemassa. Eri yleistiedon osa-alueet ovat tasapainossa, eikä esimerkiksi urheilusta täysin pihalla oleminen estä pelissä pärjäämistä. Siitä huolimatta peli voitetaan tiedolla.

25 Preußische Ostbahn. Mikon ja Petrin listoiltakin löytyvässä Winsome Gamesin kuutiojunailussa viehättää erityisesti osakekaupan merkitys: optimitilanteessa pelin voittaa tekemättä juurikaan toimintoja. Yhtiöiden käytettävissä olevat resurssit ja erikoiskyvyt on taitavasti tasapainotettu siten, että toisinaan pienetkin muutokset pelaajien valinnoissa vaikuttavat merkittävästi yhtiöiden mahdollisuuksiin.

24 Medici. Niukasti listalta ulos jääneen Modern Artin ja aiemmin mainitun Ran kanssa osa Reiner Knizian niin kutsuttua huutokauppatrilogiaa. Medici on Ra potensiin kaksi: peleillä on paljon yhteistä, mutta Medici on pelkistetympi ja anteeksiantamattomampi. Välillä pöydälle nousee jollekulle täydellinen kortti, jolloin muiden pelaajien on ratkaistava miten estetään tilaisuuden hyödyntäminen – ja kuka sen tekee. Huutava vääryys on, että pelistä on puolentusinaa toinen toistaan huonompaa painosta. Pelattavuus parani huomattavasti painatettuani paremman kopion Sampo Sikiön erinomaisesta tulkinnasta.

23 The Gang. Texas Hold’emiä yhteistyöpelinä, jossa keskustelematta pelaajien kädet pitäisi saada oikeaan järjestykseen. Täydentämässä vielä pientä lisävaikeutusta tai -helpotusta tuovia erikoiskortteja. Toimiva kepeä filleri. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin tämä kestää aikaa.

22 Suburbia. Sujuvasti laattojenasettelua ja koneistonrakennusta yhdistävää kaupunginkehityspeliä on aina mukava päästä pelaamaan. Monet laatat saavat joko synergiaetuja tai aiheuttavat haittoja toisten laattatyyppien vieressä ollessaan, mikä mallintaa reaalimaailman maankäytön suunnittelua mukavalla tavalla, vaikka lopputuloksena syntyvät kaupungit ovatkin välillä varsin hilpeitä ilmestyksiä.

21 Rails of New England. Peli on vanhanaikainen ja kömpelö, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – varsin viehättävä. Ratoja rakennetaan, tuotantoa kehitetään ja pelin lopussa suurimmalla rahamäärällä voittaa: kuvaus sopii moneen tämän listan peliin. Rails of New England kuitenkin lisää peliin teollisuusyritysten draftaamista, satunnaisia tapahtumakortteja sekä nopanheittoon perustuen muuttuvat nousu- ja laskusuhdanteet.

Sijat 20–19

20 Merkator. Uwe Rosenbergin vähemmän tunnetussa resurssioptimointipelissä noudetaan ja toimitetaan kuutioita toteuttaen asteittain vaikeutuvia sopimuskortteja. Siinä sivussa kertyy rahaa, jolla voi ostaa pelin lopussa pisteitä tuottavia tavoitekortteja. Peli on Rosenbergin tunnetumpiin peleihin verrattuna huomattavan suoraviivainen ja ripeässä seurassa peli ohi puolessa tunnissa. Ai niin, on pelillä teemakin, nimittäin kolmikymmenvuotisen sodan aikainen kaupankäynti, vaikka se pelatessa helposti unohtuukin.

19 Acquire. Talouspelien klassikossa keskiössä on eri hotelliyhtiöiden fuusioiminen, sillä se on ainoa keino saada rahaa pelin aikana. Käytännössä se tapahtuu pelaamalla Excel-taulukolta näyttävälle pelilaudalle laattoja, jotka sijainnistaan riippuen kasvattavat tai fuusioivat olemassa olevia hotelleja, perustavat uusia ketjuja tai toisinaan eivät tee yhtikäs mitään. Toisinaan huono laattatuuri turhauttaa, mutta siitä huolimatta osakekeinottelun, laattojenasettelun ja omaleimaisen tuottomekanismin yhdistelmä jaksaa kiehtoa.

18 Horseless Carriage. Splotter Spellenin peleissä on aina jotakin omalaatuista, ja niin myös tässä: peli on talous- ja tuotantopeli, jossa kuitenkaan rahalla tai resursseilla ei ole pelin aikana minkäänlaista merkitystä. Ratkaisevaa on oman liukuhihnaperiaatteella toimivan tuotantolaitoksen toiminta sekä markkinoiden vaatimuksiin vastaaminen. Pelaajien välistä vuorovaikutusta on reilusti, mutta siitä huolimatta pahin vihollinen on pelaaja itse. Pelin aikana ehtii kysyä useampaan kertaan itseltään: ”Miksi rakensin tämän tähän?”

17 The Fellowship of the Ring: Trick-Taking Game. Alkuperäinen The Crew toi yhteistyötikkipelien genren suuren yleisön tietoon viitisen vuotta sitten. Parin vuoden päästä jatko-osa teki kaiken paremmin, ja nyt Bryan Bornmuellerin Taru sormusten herrasta -teemainen peli kehittää genreä edelleen nokkelampaan suuntaan. Pelin skenaarioiden ja hahmokorttien yhdistelmät tarjoavat vaihtelevia aivopähkinöitä. Pahoin kuitenkin pelkään pelin jäävän tähdenlennoksi.

16 De Vulgari Eloquentia. Jokaiselle top-listalle kuuluu yksi musta lammas, ja tällä listalla se on De Vulgari Eloquentia. En voi hyvällä omallatunnolla kutsua tätä hyväksi peliksi, mutta pelaaminen on siitä huolimatta mukavaa. Häsmäinen peli ei ole suurta yleisöä ja laajaa levikkiä varten suunniteltu hittityrkky yhtään sen enempää kuin kapealle yleisölle pieteetillä tuotettu erikoisuuskaan. Se vain on – kaikkine omituisuuksineen.

15 18GB: The Railways of Great Britain. Peli on muihin 18xx-sarjan peleihin verrattuna eräiltä osa-alueilta hyvinkin salliva, mutta toisilta rajoittava. Osakekauppa on hyvin vapaata, eikä huonosti menestyvän yhtiön taloudesta joudu henkilökohtaiseen vastuuseen, mikä johtaa dynaamiseen osakepeliin. Radan rakentaminen onkin sitten kaikkea muuta kuin dynaamista, mistä pitävät huolen sekä tiukat rajoitukset laattojen rakentamiselle ja päivittämiselle että eriskummallinen laattavalikoima. Enpä ole ennen pelannut äksää, jossa suorat kiskot ovat loppuneet varastosta tehden suorat radat mahdottomiksi.

14 Strasbourg. Huutokauppaa tämänkin, mutta hyvin omalaatuisella twistillä. Pelissä pärjääminen vaatii selkeiden tavoitteiden asettamista ja niiden pitämistä. Suurinta osaa kohteista on tarjolla niukalti, jolloin menestyminen on turvattava – maksoi mitä maksoi. Myös pelin rahamekaniikka, jossa rahakortteja saa kierroksen alussa nostaa niin paljon kuin huvittaa, on ovela. Vitsi piilee siinä, että kun pakka loppuu, se loppuu – voi voi.

13 Innovation (kaikkine versioineen). Ikivihreä sivilisaatiopeli on saanut hieman lisäpotkua uuden Ultimate-painoksen myötä. Pitkään vannoin, että ei peli lisäosia tarvitse, kun peruspelissäkin riittää pähkäiltävää tehokkaiden toimintokombinaatioiden aikaansaamiseksi. Uutta painosta pelasin kerran ja olin myyty. Jos listaisin pelejä otettavaksi mukaan autiolle saarelle, Innovation Ultimate olisi kärkijoukossa.

12 1822 (kaikkine versioineen). Ei suinkaan ensimmäinen – tai viimeinen – 18xx-peli tällä listalla, mutta aivan omanlaisensa tämäkin. Peli pitää sisällään erikoiskykyjä tuovia privaatteja, pieniä yhden osakkeen yhtiöitä sekä ”tavallisia” rautatieyhtiöitä, jotka kaikki voivat olla huutokaupan kohteena. Yhtiöiden fuusiot tuovat uusia omistuskuvioita ja mahdollisuuksia verkoston laajentamiseen. Peli on tiukkaa vääntöä alusta loppuun. Odotan mielenkiinnolla mahdollisuutta päästä testaamaan täysikokoisella kartalla pelattavaa versiota.

11 Container. Tuliko jo selväksi, että pidän huutokauppapeleistä? Siitä nimittäin Containerissakin on kyse. Kontit ensin tuotetaan ja asetetaan myyntiin muiden pelaajien ostettavaksi. Seuraavaksi muiden kontit ostetaan omaan satamaan jälleenmyytäväksi. Lopuksi ne vielä laivataan autiolle saarelle, jossa pelaajat tarjoavat niistä sokkohuutokaupalla. Pelaajilla on omat tavoitteensa konttien värien suhteen, mutta samaan aikaan pitäisi kerätä setti kaikkia kontteja. Kaiken kruunaa se, että kunkin pelaajan yleisin konttiväri heitetään jorpakkoon ennen pisteytystä. Pelissä ei ole teemallisesti yhtikäs mitään järkeä, mutta kiinteähintaisen kaupankäynnin ja huutokaupan yhdistelmä toimii. Kaiken kruunaa puolisuljettu talous, jossa raha liikkuu ensisijaisesti pelaajien välillä – mitä nyt konttien myynnistä autiolla saarella saa mojovan subvention.

Sijat 10–1

10 Metropolys. Alussa on tyhjä kaupungin kartta. Pelaaja asettaa rakennuksensa minne haluaa. Seuraava pelaaja joko laittaa arvokkaamman rakennuksen viereen tai passaa. Tätä jatketaan ympäripassaukseen tai umpikujaan saakka, jolloin arvokkain talo jää kartalle ja muut palaavat omistajilleen. Voittaja aloittaa uuden kierroksen. Siinä peli suunnilleen olikin. Teknisesti yksinkertaista, mutta omien rakennusten tehokas käyttö ja kaverin blokkaaminen ovatkin pähkinä purtavaksi. Ihannetilanteessa aloitusvuoron saatuaan pääsee pelaamaan vähäarvoisia rakennuksia umpikujiin ilman kilpailua.

9 1829 Mainline. Listan korkeimmalle sijoitukselle yltävä ja todennäköisesti 18xx-pelisarjan pervessein peli. Joku voisi väittää tätä pyhäinhäväistykseksi, ellei suunnittelijana olisi pelisarjan isä Francis Tresham itse. Pelaajilla on käsikortit, yhtiöiden osakkeille on satunnaisessa järjestyksessä oleva nostopakka ja ratojakin saa päivittää koska huvittaa. 1829 Mainline on nimensä mukaisesti suoraviivaistettu – ei kuitenkaan suoraviivainen – ja verrattain taktinen tulkinta 1829:stä.

8 Greed, Incorporated. Nimestä huolimatta kyseessä ei suinkaan ole talouspeli … vaan parodia talouspelistä. Jatkuvan kasvun tavoitteesta ei jousteta: jos kvartaali ei ole mennyt paremmin kuin edellinen, yhtiön johto saa loparit. Loparien lomassa tosin saa kultaisen kädenpuristuksen, joka onkin ainoa tapa ansaita henkilökohtaista käteistä. Raha ja resurssituotanto ovat pelin aikana tärkeitä, mutta pelin lopussa arvottomia: vain statussymboleilla on merkitystä. Peli mallintaa tyylikkäästi talouskuplaa tavaroiden arvon heilahteluilla, yritysten kvarttaalitaloudella ja järjenvastaisilla tuotantokoneistoilla. Splotter Spellenin mestariteos.

7 Forest Shuffle. Listan korkeimmalle noussut uutuuspeli. Nopeatempoista käden hallintaa, korttien pöytäämistä ja kombottamista, sekä poistopakan vahtaamista arvokorttien toivossa. Rakenteeltaan peli on hyvin yksinkertainen, mutta kortit tuovat peliin syvyyttä. Tähän kuitenkin liittyy myös pelin suurin heikkous, sillä pakan sisällön tuntemisesta on selvää hyötyä. Se ei ole kuitenkaan estänyt pelistä nauttimista. Kunniamaininnan ansaitsee pelin teemoitus ja kuvitus.

6 Age of Steam. Listan korkeimmalle yltänyt huutokauppapeli, joka kiehtoo julmuudellaan. Huutokaupassa kisaamalla voi päätyä maksamaan paljon varsin keskinkertaisesta palkkiosta, jos kaveri nappaa ykkössijan hyvät toiminnot. Taloudenpito on tarkkaa, sillä jokainen kierros aloitetaan velanotolla, ja kierroksen lopulla todellakin haluaa kyetä maksamaan korkonsa. Liikennesuunnittelijana arvostan myös sitä, että pelissä radanrakennusta tärkeämpää on kuljettaa tavaroita paikasta toiseen kysynnän mukaan … ja toivoa, ettei kaveri ole napannut kysyntäkuutioita nenän edestä.

5 Hansa Teutonica. Etenkin viisinpelinä loistavan ja vahvasti taktisen pelin suola on vuorovaikutuksessa: kanssapelaajia täytyy potkia kevyesti teräskärkisillä maihareilla, mutta lisäksi täytyy huolehtia myös potkituksi tulemisesta toiminnoissa säästääkseen. Uuden pelaajan on alussa helppo oppia sekä mitä voi tehdä, että mitä tulee tehdä, mutta näiden keskinäinen suhde alkaakin aueta vasta pelin kuluessa.

4 Imperial. Ainoa listalle päätynyt sotapeli … eikun siis listan toiseksi korkeimmalle yltänyt talouspeli. Peli vaikuttaa vahvasti sotapeliltä, mutta se on vain silmänlumetta. Todellisuudessa peli on tiukka talouspeli, jossa toimintojen ajoittaminen on kriittistä. Selvästi johtavan pelaajan peli voi myös katketa kertaiskusta sopivalla taktikoinnilla, eikä mikään ole varmaa ennen kuin pisteenlaskun aika koittaa. Valitettavan harvoin tätä pääsee pelaamaan pitkähkön peliajan vuoksi.

3 Brass: Birmingham. Kestosuosikin asemaan noussut talouspeli jaksaa viehättää kymmenienkin pelikertojen jälkeen. Samankaltaisina toistuvista lähtökohdista huolimatta jokainen peli tuntuu kulkevan täysin omaa polkuaan. Pidemmän aikavälin strategian suunnittelu ja aukeavien mahdollisuuksien nopea hyödyntäminen nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Siinä lomassa täytyisi myös päätellä muiden aikeet. Ei ole ihme, että tämä peli on BoardGameGeekin listaykkönen.

2 Monikers. Ratkiriemukas ja kuitenkin samaan aikaan sivistynyt partypeli. Ihanaa kaaosta. Tätä kun pääsisi useammin pelaamaan.

1 Tichu. Äärimmäisen nokkela korttipeli, jossa riittää vauhtia, (pistetilanteelle) vaarallisia tilanteita ja kiperiä pähkinöitä. Kuten tässä vaiheessa listaa on käynyt selväksi, arvostan pelaajien vuorovaikutuksesta seuraavaa kaoottisuutta, ja siinä tämänkin pelin syvin olemus tiivistyy. Tällä kertaa vastustajien toimien lisäksi pitäisi pysyä kärryillä myös oman parin tekemisistä ja tukea hänen peliään. Myös pelikerroissa mitattuna Tichu on minulla selkeä ykkönen.

Pelit, jotka eivät ole listalla

Toisinaan listoilta puuttuvat asiat paljastavat paljon. Siksi lopetankin tämän kirjoituksen lyhyeen katsaukseen siitä, mikä ei listalla näy.

Viidenkymmenen parhaan joukkoon mahtuneista peleistä mainittakoon nimihirviö Clank! Legacy 2: Acquisitions Incorporated – Darkest Magic, josta alkuvuonna pelasin kahdentoista pelin kampanjan. Alku oli erittäin kiehtova, mutta loppua kohden suunnittelijoilta tuntui loppuneen ideat kesken. Listan muista poikkeavina peleinä mainittakoon hilpeä ketteryyspeli Hamster Roll sekä draftaukseen ja koneiston rakentamiseen keskittyvä Moon.

Kahden ja puolen vuoden säännön myötä listalle ei ollut ”kympin peleistä” asiaa Altiplanolla eikä Brass: Lancashirellä, joskin jälkimmäistä selittää vahvasti Birminghamin suosio. König von Siam, Hansa, Lincoln, Londonin kakkoslaitos, Oath ja Imperial Steam olisivat saattaneet yltää listalle, jos ne olisivat tiensä pelipöydälle löytäneet.

Pelaamistani BoardGameGeekin listasuosikeista omalle listalleni asiaa ei ollut esimerkiksi Dune: Imperiumilla, A Feast for Odinilla, SETI: Search for Extraterrestial Intelligencellä tai Heat: Pedal to the Metalilla. Näistä kolme ensimmäistä ovat peliporukassa suosittuja pelejä, joiden sielunelämään en kuitenkaan ole päässyt kiinni. Mitään vikaa niissä ei ole, mutta useampienkaan kertojen jälkeen ne eivät vain ole avautuneet. Heat puolestaan vakuutti heti alussa siitä, että en ole pelin kohdeyleisöä.

Lautapelioppaan top-listalta löytyy lukuisia ”ihan kivoja” pelejä, joita mielellään pelaisi tilaisuuden tullen, mutta ei välttämättä jää kaipaamaankaan. Näistä mainittakoon Carcassonne, Dominion, Lost Ruins of Arnak ja Quest for El Dorado. Listan kärkipäästä esimerkiksi Terraformin Marsin, Wingspanin ja 7 Wondersin mielellään jätänkin hyllyyn pölyttymään, koska ne eivät vain ole vakuuttaneet. Kolmanneksi yltänyttä Ark Novaa jään kaipaamaan, mutta sopivia tilaisuuksia pelaamiselle ei ole tullut.