Kymmenen vuotta sitten: 2012

Kymmenen vuotta sitten käsillä oli oikein kelpo pelivuosi. Vuodesta jäi käteen monta hienoa peliä eri painoluokissa. Kevyistä peleistä Love Letter on osoittautunut ikivihreäksi ja peli muutenkin potkaisi käyntiin melkoisen mikropelien hyökyaallon.

Raskaammista europeleistä vuodesta muistetaan varmasti ennen kaikkea Terra Mystica. Korttipelien ystäville Android: Netrunner oli merkittävä vanhan keräilykorttipelin uudelleenjulkaisu. Soolopelaajat taas muistelevat Robinson Crusoe: Adventures on the Cursed Islandia.

Palkintovoittajat

Vuoden peli vuonna 2012 oli Blitz, alunperin vuonna 2010 ilmestynyt nopeustestipeli. Aika kepeä pelihän Blitz on, mutta kyllä tämä lajissaan on oikein mainio ja olen itse läiskinyt tätä tyttäreni kanssa antaumuksella. Peli on muutenkin osoittanut klassikkopotentiaalia: tuorein laitos pelistä on vuodelta 2020.

Vuoden strategiapeli oli Paris Connection. Peli jakaa mielipiteitä ja sitä on löytänyt kirppiksiltä helposti halvalla. Iso ongelma tässä markettiyleisön kannalta on sääntökirja, joka on väkisin runnottu yhdeksi kaksipuoliseksi lapuksi; peli olisi ainakin Suomessa tarvinnut paremmat säännöt. Minä olen tästä tykännyt, mutta vaikeahan tälle on pelaajia löytää.

Vuoden lastenpeliksi valittiin Halli Klack, nopeuspeli sekin. Tässä pelissä kerätään pöydältä noppien osoittamia magneettikiekkoja. Tästäkin on tullut uusia painoksia tasaisesti, eikä ihme, kyllä tämä lapsille on toiminut todella hyvin. Idea on yksinkertainen, mutta toteutus toimii.

Spiel des Jahres 2012 oli Kingdom Builder. Tämä Donald X. Vaccarinon peli ei saanut ihan Dominionin tasoista vastaanottoa. Monet kokivat pelin (minusta väärin perustein) turhan tuuripitoiseksi. Menestys tämäkin on kuitenkin ollut, lisäosia on tullut runsaasti ja uusi Winter Kingdom -versio pari vuotta sitten. Kingdom Builder oli myös vuoden 2012 vuosiäänestyksessä parhaiten sijoittunut uusi peli. Ehdolla oli Las Vegas, joka olisi myös ollut nappivalinta voittajaksi.

Ranskan As d’Or -palkinnon voitti Takenoko, joka onkin kerrassaan erinomainen perhepeli. Tästä valinnasta ei ole pahaa sanaa sanottavaksi.

Kennerspiel des Jahres oli Village. Suomeksikin ilmestynyt työläistenasettelupeli hyödynsi mielenkiintoista sukupolvimekanismia, jossa pelin edetessä työläiset ikääntyivät ja lopulta kuolivat, ja oleellista on myös se, millaisesta asemasta työläinen kuoli. Uusia painoksia on tullut useita, joten jonkinlaista kestävyyttä Villagellakin on. Myös peliharrastajat pitivät: Village voitti myös Deutscher Spiele Preisin.

Ranskassa vuoden harrastajapeli oli Olympos, joka ei osoittautunut ihan samantasoiseksi hitiksi kuin suunnittelija Philippe Keyaertsin aikaisempi Small World.

Kinderspiel des Jahres oli Schnappt Hubi!, jota ei syystä tai toisesta saatu suomeksi. Eipä sitä ole englanniksikaan ilmestynyt, vain saksaksi, hollanniksi ja ranskaksi. Ilmeisesti käännöstyö olisi ollut hitusen työläs, kiitos puhuvan elektronisen vimpaimen.

Deutscher Spiel Preisin vuoden lastenpeli oli Mogel Motte eli Cheating Moth, Drei Magierin bluffaus- ja huijauspeli. Peli on suosittu, mutta BoardGameGeekissä se on pärjännyt paremmin partypelien listalla kuin lastenpelinä. Peli on sinänsä kirjaimellisesti lastenpeli: sen ovat suunnitelleet Emely ja Lukas Brand. Vuosi oli siis Brandin perheelle hyvä, kun vanhemmat Inka ja Markus saivat palkintoja Villagella.

Ranskan vuoden lastenpeli oli HABA:n Zwerg Riese, Marco Teubnerin suunnittelema peli, joka on ilmeisesti ihan kelpo lastenversio Elfenlandista, mutta ei jostain syystä lyönyt itseään erityisemmin läpi englanniksi, eikä myöskään ilmestynyt suomeksi.

Yleisön suosikit

BoardGameGeekin kymmenen kärki vuoden 2012 pelien osalta on:

1. War of the Ring: Second Edition – Vuonna 2004 ilmestyneen pelin paranneltu kakkoslaitos on BoardGameGeekin sotapelilistan ykkösenä ja muutenkin top kympissä. Tuttu ja turvallinen teema ja ilmeisen toimiva toteutus takaa kestosuosikin aseman.
2. Terra Mystica – Vuoden kovin uusi julkaisu on raskaiden europelien sarjassa varma kestosuosikki. Kovimmat fanit ovat ehkä siirtyneet Gaia Projectin pariin, mutta kyllä Terra Mysticakin on yhä maineensa veroinen.
3. Tzolk’in: The Mayan Calendar – Työläistenasettelua hammasrattailla. Pyörivät rattaat siirtävät työläisiä eteenpäin ja tekevät niistä ajan mittaan arvokkaampia. Kysymys kuuluu, kuinka kauan odotat? Rattaat eivät selvästikään olleet pelkkä helppo jippo.
4. Android: Netrunner – Uusintaversio tämäkin, Living Card Game -sovitus alkuperäisestä 1990-luvulla ilmestyneestä Netrunner-keräilykorttipelistä. Kymmenessä vuodessa Android: Netrunner on ehtinyt jo muuttua Dead Card Gameksi, mutta fanit ovat jatkaneet pelin kehitystä.
5. Robinson Crusoe: Adventures on the Cursed Island – Robinson Crusoen seikkailut autiolla saarella on yhteistyöpeli, jossa pyritään selviämään hengissä. Peli sopii jopa neljälle pelaajalle, mutta selvästi enitenhän tästä puhutaan soolopelinä: raskaiden ja vaikeiden soolopelien ystäville tämä on parasta A-sarjaa.
6. Lords of Waterdeep – Dungeons & Dragons -teemainen työläistenasettelupeli on mainio johdatus genren pariin, etenkin jos aihe kiinnostaa.
7. Keyflower – Richard Breesen Key-sarjaan kuuluva peli on hyvin kiero huutokauppa- ja logistiikkapeli, jossa erivärisillä meepleillä ostetaan ja käytetään laattoja. Peli toimii hyvin koko kahdesta kuuteen pelaajan skaalalla.
8. Kemet – Joukkoja laudalla -genren egyptiläisteemainen edustaja on pidetty peli, josta tuli tuore Blood and Sand -uusintaversio viime vuonna.
9. Star Wars: X-Wing Miniatures Game – Wings of War -ilmasotapelin Star Wars -versio on suosittu peli, joka uusittiin kakkoslaitokseksi vuonna 2018. Erikseen ostettavia (ja kalliita) aluksia on vaikka millä mitalla, joten tässä on vahvasti elämäntapapelin henkeä.
10. Targi – Ovela kahden pelaajan työläistenasettelupeli perustuu ruudukolle, jonka reunoille työläisiä pelataan. Jokainen siirto antaa itselle jotain ja rajoittaa toisen pelaajan mahdollisuuksia.

Lautapelioppaan parhaiden pelien listalla vuoden 2012 peleistä löytyy Love Letter sijalta 17, Terra Mystica sijalta 30, War of the Ring sijalta 70, Kingdom Builder sijalta 72, Lords of Waterdeep sijalta 81 ja Suburbia sijalta 89.

Mikko Saari

10 Keyflower on ovela peli, jossa on paljon hyvää, muun muassa oivallinen toimivuus niin kahdella kuin kuudella pelaajalla. Miksiköhän tästä luovuin muutaman pelikerran jälkeen? Ainakin kehitysversio Key to the City: London oli lopulta liian kiikkerä ja vaivalloinen. Taisi tämä olla vähän liian raskas, vähän väärällä tavalla.

9 Las Vegas ei ole koskaan ollut omia ykkössuosikkejani, mutta aivan käyttökelpoinen noppafilleri tämä kyllä silti on. Kannattaa ehdottomasti neutraalien noppien kanssa. En enää omista, mutta pelaan kyllä koska tahansa.

8 Blitz oli jossain vaiheessa tyttäreni suosikkipeli, joten pelikertoja on kertynyt yli 50. Olimme niin tasaisia, että pakasta olisi kannattanut ottaa yksi kortti pois tasapelien välttämiseksi. Nyt tämä on jäänyt vähän muiden pelien varjoon, mutta voisikin taas haastaa tytärtä ja katsoa, miten nyt sujuu. Hahmontunnistuspelien parhaimmistoa!

7 Agricola: All Creatures Big and Small on Uwe Rosenbergin pikkuboksisarjaa ja ihan kelpo peli. Kaipaa lisäosia kaverikseen tuomaan vaihtelua, mutta sittenhän tämä kyllä toimii. Omasta kokoelmasta karsiutui pois, mutta pelaisin yhä mielelläni.

6 Le Havre: Inland Port saa samat sanat kuin edellinen; tykkäsin tästä vain hieman enemmän, vaikka lisäosiakaan ei koskaan tullut. Mukavasti vähän omintakeinen peli. Jäi kuitenkin myöhempien pelien jalkoihin.

5 Merchant of Venus on vanhan pelin uusintaversio; originaali on vuodelta 1988. Olen pelannut yksinomaan klassikkoversiota, onneksi sellainenkin tässä on mukana. Uusi versio ei kiinnosta yhtään. Vanhahtava, kömpelönoloinen peli, mutta onhan tämä hieno kaupankäyntipeli ja klassikko syystäkin.

4 Machi Koro vaatii ehdottomasti lisärin seurakseen, ilman en pelaa, eikä ilman lisäriä pelillä olisi mitään asiaa tällaiselle sijoitukselle. Monien mielestä tämä on jo useasti korvattu paremmilla, mutta meillä perheen kesken tämä on edelleen kestosuosikki, jota on pelattu yli 50 kertaa ja pelataan edelleen. Vähän tyhmä ja viallinen, mutta silti hauska peli.

3 Suburbia on paras kaupunkikehityspeli. Omasta kokoelmastani tämä sai silti kenkää, koska vaikka pidin pelistä, tätä ei lopulta tullut pelattua tarpeeksi. Harmi sinänsä; pelaisin kyllä koska tahansa tätä oikein mielelläni.

2 The Great Zimbabwe on Splotterin paras peli. Ensivaikutelma on varmasti hämmentävä, eikä tämä ihan pelillä-parilla välttämättä aukea, ja loppupeli tuntuu olevan aika paljon kiinni siitä, kuka voi paiskoa eniten rahaa vuorojärjestyshuutokauppaan. Silti – kokemus on omituinen ja ilahduttava.

1 Love Letter on kerännyt tilastoissani kaikista peleistä kolmanneksi eniten pelikertoja. Kun jotain peliä pelaa yli 150 kertaa, kyllä se jotain vetovoimasta kertyy. Kuumin Love Letter -kausi on jo mennyt ohi, lasten ollessa pienempiä pelasimme parin vuoden sisään tätä melkein sata kertaa, mutta pelaan tätä edelleen koska tahansa. Peli on lukuisine versioineen osoittautunut todelliseksi ikivihreäksi.

Sampsa Ritvanen

2012, erittäin laadukas pelivuosi. Paljon timanttisia pelejä, joista alla viisi.

Escape: The Curse of the Temple

Kuuluu möreä “Escape” ja gongin kumahdus. Sen jälkeen 10 minuuttia intensiivistä nopanheittoa. Escape: The Curse of The Temple on kokemuksena samaan aikaan kaoottinen ja euforinen. En pidä tarkkaa lukua pelikerroista, mutta Escapea olemme pelanneet vähintään reilusti yli 50 kertaa. Sitten iski uupumus ja peli myytiin. Nyt sille olisi jälleen kysyntää, voisi jopa puhua kaipuusta.

Toki peruspeli vaatii meille Quests-lisäosan tuomaan lisää haastetta. Sen kanssa peli on klassikko.

Tzolk’in: The Mayan Calendar

Rattailla toimiva työläistenasettelu on yksi minun suosikeistani. Muut peliporukassa eivät oikein pelille lämpene, mikä on sääli. Tzolk’in: The Mayan Calendar on rakenteeltaan niin puhdas ja rattaat tekevät pelistä niin jouhevan, että pelin voi pelata sopivassa porukassa helposti 90 minuuttiin.

Pelillä on omat ongelmansa – väärässä porukassa peli voi kestää turhankin pitkään ja tietyt strategiat hallitsevat peruspeliä. Jälkimmäinen “ongelma” on korjattavissa Tribes & Propechies -lisäosalla, mutta kyseessä ei ole vakava virhe. Peruspeliltäänkin Tzolk’inon erinomainen euro.

Robinson Crusoe: The Adventures of The Cursed Island

Järkälemäinen yhteistyöpeli ilmestyessään ja edelleen melkoinen peto ainakin sääntöjen suhteen. Onneksi Robinson Crusoelle on olemassa Watch it Played -apuvideo, joka korvaa sääntökirjan melkein kokonaan.

Sääntöjen opettelu kannattaa, sillä peli tarjoaa haastetta ja tempaavia tarinoita niitä kaipaaville. Peli on tunnettu haastavuudestaan ja autiosaarella selviytyminen on todellinen tuskien taival, siis hyvällä tavalla. Mukana tulevat vaihtelevat skenaariot antavat pelille hurjasti uudelleenpeluuarvoa. Lisäksi yksinäisille susille Robinson on melkein parasta, mitä fyysiset lautapelit pystyvät tarjoamaan.

Agricola: All Creatures Big and Small – More Buildings Big and Small

“Tämähän on lisäosa?” hämmästelee eturivin rouva kulmat kurtussa. Niin onkin, sillä vasta sen kanssa Agricola: All Creatures Big and Small puhkeaa kukkaan. Ilman lisäosia (toinen julkaistiin vuotta myöhemmin) peli toimii, mutta ei loista. Lisäosat olivat pitkään vaikeasti saatavilla, mutta pari vuotta sitten ilmestynyt Agricola: ACBaS Big Box korjasi asian. Se onkin erinomainen tapa napata tämä ja peruspeli kokoelmiin.

Indigo

Aliarvostettu peli, joka päihittäisi ringissä Tsuron minä päivänä tahansa. Laattojenasettelua, jossa yritetään saada laudan keskellä olevat jalokivet laudan omaan reunaan. Risteävät tielaatat luovat hauskoja hetkiä, kun varmalta vaikuttavat timantti liikkuukin yhtäkkiä toiselle laidalle lautaa. Tämän ei kuitenkaan kannata hämätä, sillä Indigo ei ole pelkkä tuuripeli, vaan harkitulla laatanasettelulla on merkitystä.

Parhaimmillaan kolmestaan, vaikka skaalautuu yllättävän hyvin. Nelinpelissä kaaosta on ehkä hieman liikaa, kahdestaan peli on taas makuuni turhan sieluton. Kuitenkin Knizian parhaita pelejä, joka kannattaa napata kirpparilta mukaan, jos sen sieltä löytää.

Lautapelioppaan lukijoilta

Toni Huuskonen listasi:

• Escape: The Curse of the Temple -peliä pelasin aiemmin kavereiden luona illanvietoissa tasaisesti noin kerran vuodessa. Peli oli kuitenkin jotenkin niin paljon mielessä, että minun oli pakko saada se vuonna 2021 itselleni käytettynä. Edelleen hauskaa harvoin pelattuna!
• Robinson Crusoe on hieno peli, vaikkakin se kestää usein niin kauan (harvoin pelattuna eli joka kerta sääntökirjan kanssa mentäessä) ettei sitä tule pelattua kovin usein. Suosittelen tätä silti jos joku kysyy!
• Tutustuin Flash Pointiin sen vuonna 2012 ilmestyneen lisärin Flash Point: Fire Rescue – 2nd Story kautta, joka oli hyvässä tarjouksessa. Emme ole pelanneet peliä vielä hurjasti, mutta peli vaikuttaa oikein mainiolta yhteistyöpeliltä ja tämä lisäosa mahtui hienosti alkuperäisen pelin laatikkoon, joten hyvä ostos.
• Omistan Love Letteristä vuoden 2019 version, mutta peli on ilmeisesti vuodelta 2012? Tämä on mukava ja yksinkertainen peli pelattavaksi esimerkiksi työporukassa, joten peli pysyy hyllyssä hamaan tappiin saakka.
• Zombicide on peli, joka tulee joka paikassa vastaan ja jota en ole koskaan edes koittanut. Ehkä vielä joskus testaan tätä (vaikkapa Marvel-versiona?)
• Tämän vuoden julkaisuista suurin harmitus on Mage Knight Board Game: The Lost Legion Expansion, jota en jälkikäteen Mage Knightistä innostuneena löydä mistään sellaiseen hintaan, jolla olisin valmis lisärin ostamaan.

Muuten mainittiin Legendary: A Marvel Deck Building Game -pakanrakennuspeli, seurapelit Coup, The Resistance: Avalon ja A Fake Artist Goes to New York, velhokilpailu Seasons, merirosvopeli Libertalia ja zen-vaellus Tokaido.