Kategoriat
Peliarvostelut

TransEuropa+

TransAmerica sai aikoinaan jatkoa TransEuropasta, joka on olennaisesti sama peli, mutta siirrettynä Yhdysvalloista Euroopan kartalle. Myös Suomi on päässyt mukaan, sillä juuri kartan kulmaan on mahtunut Helsinki.

Syystä tai toisesta TransAmerica ei koskaan ilmestynyt suomeksi, mutta nyt TransEuropa on saatu myös suomenkielisenä. Lautapelit.fi:n suomenkielisen laitoksen kannessa pönöttää VR:n Pendolino ja Helsingin rautatieasema.

Pelin idea

TransEuropan kansiPeli on säännöiltään sama kuin TransAmerica: pelaajat saavat alussa viisi kaupunkia laudan eri puolilta ja tavoitteena on yhdistää ne rataverkolla. Pelaajat rakentavat yhteistä verkostoa, eli toisten pelaamaa rataa saa hyödyntää, kunhan verkostot yhdistyvät.

Omalla vuorollaan saa latoa kaksi tavallista helppoa rataa tai yhden vaikean vuoristo- tai siltaradan. Kun joku saa kaupunkinsa yhdistettyä, muut saavat sakkoa sen mukaan, montako siirtoa oman rataverkon valmistumiseen olisi vielä mennyt.

Tätä jatketaan, kunnes joku pelaajista menettää kaikki pisteensä. Koko peli kestää pelaajien taidosta ja tuurista riippuen muutaman kierroksen. Eniten pisteitä kerännyt voittaa. Kyseessä on todella yksinkertainen peli, jonka oppii ja opettaa hetkessä.

Plussa

Suomenkielinen laitos lisää nimeen plussan ja pakkaa samaan pakettiin Spielbox-lehden kylkiäisenä ilmestyneen lisäosan, joka on aiemmin nähty nimillä Schikane ja Vexation. Siinä jokainen pelaaja saa kolme omanväristä ratapalikkaa, jotka ovat muuten tavallisia, mutta niitä saa käyttää vain niiden omistaja. Tällä tavoin pystyy vähän blokkailemaan.

Omien palikoiden säännöstä on kaksi muunnelmaa. Suomalaisissa säännöissä on joidenkin englanninkielisten sääntöjen tapaan siten, että omat palikat ovat kertakäyttöisiä, eikä niitä saa takaisin kierrosten välillä. Toinen vaihtoehto on, että ne saa joka kierros takaisin. Näin on jossain aikaisemmissa säännöissä.

En tiedä, onko jompikumpi oikeampi sääntö kuin toinen, mutta molemmat toimivat tavallaan. Suomenkielisten sääntöjen mukaan pelattaessa lisäpalikoilla on vähemmän merkitystä, jos taas ne ovat kaikki joka kierros käytössä, pelissä on enemmän blokkailua ja sooloilua.

Punainen pelaaja aloitti Firenzestä. Kuva: Debbie Ohi / BGG
Punainen pelaaja aloitti Firenzestä. Kuva: Debbie Ohi / BGG

Mukavaa vaihtelua

Yhtä kaikki lisäosa piristää peruspeliä mukavasti. Euroopan kartalla on muutenkin jotenkin mukavampi pelata kuin Yhdysvalloissa. TransEuropa+ ei tee pelistä hätkähdyttävästi erilaista, mutta kyllähän tämä hyvää välipalaviihdettä on kaikin puolin.

Euroopan kartta on kommenttien mukaan tasapainottomampi, tuloksena on huonompia käsiä ja joskus varsin kalliitakin kierroksia. Tämä on minun nähdäkseni vain hyvä asia, TransAmericassa minua on eniten tökkinyt juuri pelin tasaisuus, josta seuraa, että kierroksia joutuu pelaamaan monta, kun kukaan ei saa kunnon miinuksia. Tässä pelissä miinuksia tulee reippaammin ja peli on enemmän filleri.

Faktat TransEuropa+:sta

Suunnittelija: Franz-Benno Delonge (lisäosa Manfred Keller)

Julkaisija: Winning Moves (2005), Lautapelit.fi (2009)

Mutkikkuus: Edelleen erittäin helppo, tämän opettaa alle puolessa minuutissa.

Onnen vaikutus: Korkea, tässä ilmeisesti vielä korkeampi kuin TransAmericassa.

Vuorovaikutus: Lisäosa lisää ainakin kettuilevaa vuorovaikutusta, etenkin täydellä teholla pelattuna. Muuten peli on aika kevyt vuorovaikutukseltaan, vähän voi sentään tuumailla, mitä muut tekevät.

Teema: Junat ovat aina pop ja Suomi-ulottuvuus piristää peliä kuin peliä.

Uudelleenpelattavuus: Luulisin, että tämä on puhkipelattavissa, mutta toisaalta perusidea on niin yksinkertainen, että pelin parissa viihtynee pitkään.

Kieliriippuvuus: Peli on täysin kielivapaa.

Pelaajamäärä: 2-6, peli on parhaimmillaan suuremmilla pelaajamäärillä.

Pituus: 20 minuuttia

Kiinnostaako tämä peli? Katso myös nämä:

Katso lisätietoja BoardGameGeekistä

Kirjoittanut Mikko Saari

Lautapelioppaan perustaja ja päätoimittaja Mikko fanittaa Uwe Rosenbergin isoja pelejä. Jos haluat lukea tiivistetyn katsauksen Mikon pelimausta Mikon top 20 -lista on paras lähtökohta.

3 vastausta aiheeseen “TransEuropa+”

Ei se sääntöjenselitys nyt ehkä ihan puoleen minuuttiin mene edes Mikolta, mutta yhtä kaikki helpostihan tähän pääsee käsiksi. Ihan hauska peli, ja fillerimittainen junapeli on aina iloinen asia!

Pelasin nyt muutaman kierroksen siten, että omia ratoja sai käyttää kaikki kolme joka kierroksella ja onhan se selvästi jännittävämpi tapa pelata. Tämä on kyllä mainio peli nopeudessaan, vaikka kuinka tasaiselta ensimmäisen kierroksen jälkeen näyttikin, peli oli ohi viimeistään kolmannella kierroksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *