Vuosiäänestyksen tulokset – 2004

Vuoden 2004 äänestyksen tulos oli varsin mielenkiintoinen. Äänestyksen kulkua seuratessani näytti vahvasti siltä, että Carcassonne veisi voiton, mutta niin vain Puerto Rico jatkoi voittokulkuaan voittamalla äänestyksen tänäkin vuonna. Ero oli kuitenkin merkittävästi pienempi kuin viime vuonna ja uskoisin ensi vuoden äänestyksessä Carcassonnen jo voittavan.

Muuten kärkijoukko oli aika samanlaista kuin viimeksikin. Tigris & Euphrates nousi hieman, Carcassonne: Hunters & Gatherers teki hienon nousun kärkeen, samoin Lord of the Rings: The Confrontation. Uusista peleistä parhaiten sijoittuivat Attika, A Game of Thrones ja Power Grid. Spiel des Jahres -voittaja Ticket to Ride menestyi myös mainiosti, IGAn ja DSPn voittanut St. Petersburg huomattavasti nihkeämmin.

Vuodesta 2003 ääniä menettivät erityisesti go, Princes of Florence, Roborally ja Kill Doctor Lucky.

129 äänestäjää antoi yhteensä 766 ääntä 233 eri pelille. Joka suhteessa kasvua viime vuoteen on siis vähän. Sikäli siis tavoite, äänestäjämäärän lisääminen, saavutettiin hienosti.

Äänestyksen tulokset

Sija Peli Äänet
1Puerto Rico46
2Carcassonne44
3Catan (Catanin uudisasukkaat; Settlers of Catan)26
4Tigris & Euphrates (Eufrat & Tigris)24
5El Grande22
6Attika21
7Bohnanza15
7Carcassonne: Kivikausi (Hunters & Gatherers)15
9A Game of Thrones13
9Lord of the Rings: The Confrontation13
9Power Grid13
12Coloretto12
13Citadels10
13Diplomacy10
13Menolippu (Ticket to Ride)10
13Risk10
13Wallenstein10
18Magic: The Gathering9
18Memoir '449
18San Juan9
21Go8
21Samurai8
23Alhambra7
23Merirosvopoukama (Pirate's Cove)7
23Modern Art7
23Princes of Florence7
23Ra7
23St. Petersburg7
29Bang!6
29Carcassonne: The Castle6
29Maharaja6
29TransAmerica6
29Web of Power6
34Age of Steam5
34Amun-Re5
34Backgammon5
34Carcassonne: Builders & Traders (Kirjurit ja kauppiaat)5
34Gang of Four5
34High Society5
34Trivial Pursuit5
41Blood Bowl4
41Domaine4
41Flaschenteufel4
41Fluxx4
41Genoa4
41History of the World4
41Monopoly4
41Scrabble4
496 Nimmt!3
49Axis & Allies3
49Axis & Allies: D-Day3
49Cartagena3
49Clans3
49Fearsome Floors (Finstere Flure)3
49Formula Dé3
49Goa3
49Guillotine3
49Hammer of the Scots3
49Hero Quest3
49Industria3
49Kadonneet Kaupungit (Lost Cities)3
49La Città3
49Mare Nostrum3
49Medici3
49PitchCar3
49Risk 2210 AD3
49Runebound (2nd ed.)3
49Tichu3
49Tikal3
49Uudet löytöretket (Die neuen Entdecker)3
49Vampire: The Eternal Struggle3
49Villa Paletti3
73Africa2
73Alias2
73Bandu (Bausack)2
73Blue Moon2
73Capitol2
73Chez Geek2
73Civilization2
73Cosmic Encounter (Universumin valtiaat)2
73Crokinole2
73Die Fugger2
837 Signum (Die Sieben Siegel)1
83Acquire1
83Advanced Squad Leader1
83Age of Mythology1
83Age of Napoleon1
83Age of Steam: Ireland1
83Alcatraz1
83Andromeda1
83Anno 15031
83Attack!1
83Axis & Allies: Europe1
83Balloon Cup1
83Bang! High Noon1
83BattleTech CCG1
83Bismarck1
83Blokus1
83Bridge1
83Caesar & Cleopatra1
83Can't Stop1
83Carcassonne: Inns & Cathedrals (Kirkot ja kievarit)1
83Clash of Giants1
83Cluedo1
83Combat Kimble1
83Cranium1
83Die Macher1
83Dracula1
83Dragon's Gold1
83Dschunke1
83Dune1
83EastFront1
83Finanssi1
83Fist of Dragonstones1
83Fits (vanha)1
83Flowerpower1
83Frag!1
83Girl Genius1
83Give Me the Brain!1
83Gomoku1
83Hansa1
83Hare & Tortoise1
83Hertta1
83Hills Rise Wild!1
83Hollywood (Dream Factory, Fabrik der Träume)1
83Hornochsen1
83Illuminati: New World Order1
83Java1
83John Prados' Third Reich1
83Junta1
83Kahuna1
83Kimble1
83King of the Elves1
83King's Breakfast1
83Knightmare Chess1
83Land Unter1
83Liberte1
83Ligretto1
83Linie 1 (Streetcar)1
83Lock'n'Load1
83Lord of the Rings CCG1
83Lord of the Rings: Trivia Game1
83Lunch Money1
83Löwenherz1
83Mag-Blast1
83Magna Grecia1
83Mahjong1
83Manga Manga1
83Marco Polo Expedition1
83Medina1
83Metro1
83Middle-Earth: The Wizards CCG1
83Mississippi Queen1
83Monopoly Star Wars Special Edition1
83Mordheim: City of the Damned1
83Mystery Rummy: Jack the Ripper1
83Mystick1
83Mythos1
83Othello1
83Paris, Paris1
83Paths of Glory1
83Pekingin Mysteerit1
83Pharaoh1
83Pimeyden Valtakunta1
83Pizarro & Co (Magellan)1
83Princes of the Renaissance1
83Quarto1
83Queen's Necklace1
83Rappakalja1
83Reds!1
83Republic of Rome1
83Risk: Lord of the Rings Trilogy Edition1
83Roborally1
83Royal Turf1
83Rummikub1
83Scotland Yard1
83Serenissima1
83Settlers of Catan: Cities & Knights1
83Settlers of Catan: Seafarers1
83Sinkki1
83Skat1
83Skip-Bo1
83Snakes & Ladders1
83Space Crusade1
83Space Walk1
83Spooks1
83Star Wars CCG1
83Svea Rike1
83Sökö1
83Ta Yü1
83Take It Easy1
83Tantrix1
83Titan1
83Titan: The Arena1
83Top Race1
83Top Speed1
83Torres1
83Trivial Pursuit: Lord of the Rings Edition1
83Twilight Imperium (2. laitos)1
83Union Pacific1
83Verräter1
83Warhammer 400001
83Yahtzee1
83Yinsh1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.