Klaus Teuber (1952–2023)
Yksi lautapelisuunnittelun suurista nimistä, Klaus Teuber, menehtyi 1.4.2023 lyhyen ja vakavan sairauden jälkeen. Vuonna 1952 syntynyt Teuber oli menehtyessään 70-vuotias.
Teuber oli nelinkertainen Spiel des Jahres -voittaja, joka voitti palkinnon ensimmäisen kerran heti debyyttijulkaisullaan Barbarossalla vuonna 1988. Voittoja tuli nopeasti kaksi lisää, kun Adel Verpflichtet voitti palkinnon 1990 ja Drunter & Drüber vuonna 1991.
Teuberin merkittävin pelijulkaisu oli kuitenkin vuoden 1995 voittaja, Catan. Catan on yksi modernien lautapelien tärkeimmistä kulmakivistä, siinä määrin, että monet hahmottavat lautapelien historiassa jaon aikaan ennen ja jälkeen Catanin. Vuoden 2022 alkuun mennessä Catania on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljonaa kappaletta.
Alunperin Teuber on opiskellut kemiaa ja työskenteli hammasteknikkona isänsä yrityksessä. Inspiraation lautapelien suunnittelemiseen hän sai Patricia McKillipin Riddle-Master-kirjoista, joiden arvoituskisat johtivat Barbarossa-peliin. Catanin myötä Teuberista tuli päätoiminen lautapelisuunnittelija.
1990-luvulla Teuber perusti muutaman kollegan kanssa TM Spielen, joka teki paljon yhteistyötä Catanin julkaisijan Kosmoksen kanssa. Vuonna 2002 Teuber perusti vaimonsa Claudian ja poikiensa Guidon ja Benjaminin kanssa Catan GmbH -perheyrityksen huolehtimaan pelien julkaisusta, markkinoinnista ja lisensoinnista.
Lautapelaamisen SM-kisojen tulokset
Lautapelaamisen SM-joukkueturnaus pelattiin Turussa 22.4.2023. Turnauksen voitti joukkue Lorenzo et Magnifici, johon kuuluivat Sanni Lares, Alpi Jokinen, Nicholas Mylläri ja Juho Simola. Joukkue keräsi yhteensä 62 pistettä. Kakkoseksi tuli perinteinen menestysjoukkue ja viime vuoden voittaja Steppe Nomads 57 pisteellä.
Turnaukseen osallistui tänä vuonna ennätysmäärä joukkueita, 15 joukkuetta. Paras yksittäinen pelaaja oli Oksasilppuri-joukkueen Toni Sallanmaa, joka ainoana pelaajana turnauksessa voitti kaikki pelinsä. Sallanmaa oli jo neljättä kertaa turnauksen paras pelaaja.
Turnauksen peleinä olivat tänä vuonna It’s a Wonderful World, Underwater Cities, Beyond the Sun ja Ark Nova.
Kaikkien aikaisempien turnausten tulokset löytyvät Lautapeliseuran turnaussivulta.
Lautapelejä käsittelevä opinnäytetyö
Joonas Bergmanin aikuiskasvatuksen kandidaatintutkielma Asiantuntijuus lautapelialalla perehtyy lautapelialan asiantuntijuuden muodostumiseen. Mistä alalla toimivat asiantuntijat ovat osaamisensa hankkineet ja mistä se rakentuu? Työtä varten on haastateltu kuutta lautapelialan asiantuntijaa.
Tutkielma löytyy Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistosta.
Lautapelioppaan Instagram-tili heräsi
Lautapelioppaan pitkään hiljaa ollut Instagram-tili on herätetty henkiin. Tiliä ylläpitämään innostui Lautapelioppaan tuore avustaja Vilma Vihervaara. Näin Vilma itse kommentoi asiaa:
Lautapeliopas tekee someen comebackin! Puikkoihin Instassa on hypännyt Vilma Vihervaara, joka ei saa tarpeekseen lautapelihöpinöistä – eikä pelaamisesta.
Lautapelioppaan Instaa on päivitetty viimeksi 1,5 vuotta sitten. Somen lautapelikanavat ovat nousussa ja intoa tuntuu riittävän: on hyviä keskusteluja samanhenkisten kanssa, mutta myös uutta peliseuraa. Korona lisäsi netissä pelaamista isosti ja some on siihen mukava kanava löytää peliseuraa.
Lautapelioppaan Insta ei toki ole peliaddiktien oma Tinder, vaan paikka, jossa voi jakaa kaikenmaailman pelipohdintoja ja vaikka vain pelikuvia. Aina voit siis jakaa ja tägätä meidät @lautapeliopas. Jos et vielä seuraa, niin kipinkapin Instaan ja seuraamaan!
Snowdalelta uusi versio Dawn of Peacemakersista
Sami Laaksolta ja Snowdale Designiltä tulee loppukesästä uusi peli joukkorahoitukseen. Peacemakers: Horrors of War on uusi versio vuonna 2018 ilmestyneestä Dawn of Peacemakersista. Ajatus on edelleen sama: pelaajat ovat rauhanlähettiläitä, jotka yrittävät saada rauhan kahden sotivan osapuolen välille. Sotivien armeijoiden motivaatiota on laskettava, mutta ei niin paljon, että armeija antautuu.
Uudessa pelissä teemaa on vahvistettu entisestään. Pelihahmoilla on peliin syvyyttä tuovia yksilöllisiä kykyjä. Pelin alkuvalmisteluja on nopeutettu ja sääntöjä on suoraviivaistettu. Uusi peli ei ole samanlainen yhtenäinen kampanja kuin edellinen, vaan koostuu kuudesta yksittäisestä skenaariosta. Tämäkin tekee siitä helpomman pelata. Nimen mukaiset kauhut ovat kortteja, jotka kannustavat pelaajia suojelemaan kaikkia hahmoja.
Pelistä on Gamefoundissa jo ennakkokatselu. Rahoituksen kerääminen alkaa elokuussa.
Mikon pelaamia
Klaus Teuber -teemasta on hyvä aloittaa. Olen sitä suomalaisen lautapeliharrastajien sukupolvea, jolla nimenomaan Catan oli portti parempien lautapelien maailmaan. Olen pelannut kaikenlaisia pelejä lapsesta asti, mutta 1990-luvun puolivälissä pelaamiseni keskittyi keräilykorttipeleihin ja roolipelien fiilistelyyn. Lontoon-matkalta mukaan tarttui Arcane-roolipelilehti, jonka arvostelupalstalla oli huikea 10/10-kehuarvio Catanista.
Mielenkiinto heräsi, luonnollisesti, ja kun Jyväskylän Puolenkuun pelien hyllyssä oli pahasti auringon haalistama Mayfairin The Settlers of Catan, ostin sen omakseni ja siitä se sitten lähti. Voi siis olla, että ilman Catania ei olisi Lautapeliopastakaan.
Omiin suosikkisuunnittelijoihini Klaus Teuber ei ole koskaan kuulunut. Olen pelannut Teuberilta noin tusinan verran pelejä ja kaikkien reittaukset ovat keskimäärin kuutosen luokkaa. Parina seiskan reittauksena erottuvat Catan ja Domaine. Mitään näistä en ole vuosiin pelannut.
Catan lienee eniten pelaamani Teuberin peli, siitä tosin iso osa peleistä on 1990-luvulta ennen kirjanpidon alkua, joten on vaikea sanoa, miten paljon sitä tarkalleen ottaen olen pelannut. Paljon pelikertoja on kertynyt myös The Kids of Catanille ja Catanin uudisasukkaat Juniorille. Näistä The Kids of Catan on ihan puhdas tuurilotto, jossa ei ole yhtään päätöstä tehtäväksi. Se on ihan kelpo viihdettä kolmevuotiaiden kanssa. Catan Juniorissa taas on ihan oikea peli mukana, se on aivan mainio lastenversio Catanista.
Teuberin lastenpeleistä on syytä mainita myös Sir Hasse, joka on aivan hauska muistipelimuunnelma.
Huhtikuun kiinnostavin uutuus menee roolipelipuolelle. Desperation on roolipeliksikin kovin köykäinen, mitä pelimekaniikkaan tulee: pelissä nostetaan pakasta kortteja, luetaan niitä ääneen ja valitaan, ketä pelin henkilöistä ne koskevat. Pelissä tulee mukana kaksi skenaariota, joista molemmat sijoittuvat 1880-luvulle: toinen pitkän lumitalven kourissa kärvistelevään kansasilaiseen pikkukaupunkiin, toinen Alaskanlahdella kalastavaan kuunariin. Kun pelin slogan kuuluu “selviytymiskauhua, tavallisesti ilman selviytymistä”, voi arvata, ettei hyvää seuraa.
Testasimme Pitkä talvi preerialla -kirjan henkistä skenaariota ja rumastihan siinä kävi. Pikkukaupungin asukkaista monikaan ei selvinnyt talvesta hengissä. Desperation on mielenkiintoinen peli. Se on kovin kohtalonuskoinen: tietyt asiat tulevat tapahtumaan. Mutta kenelle? Se on hyvä kysymys.
Peliseura nostatti epäilyksiä Desperationin uudelleenpelattavuudesta. Se on hyvä kysymys ja voi hyvin olla, ettei samaa skenaariota kovin monta kertaa ihan samalla porukalla pelaisikaan. Pelikertojen välillä on pientä vaihtelua, mutta kortit ovat aina samat. Olen silti kiinnostunut näkemään, miten eri tavoin tapahtumat voivat edetä. Lisäksi yhdenkin pelaajan vaihtaminen tuo peliin heti uusia tuulia.
Ennen kaikkea tämä on peli, jota on erittäin helppo pelata kenen kanssa tahansa, kunhan potentiaalinen pelaaja vain sietää pelin aiheen. Säännöt eivät varmastikaan tule kenenkään pelaamisen esteeksi. Tietenkin tämä myös saa mielikuvituksen laukkaan: ehkäpä joskus kehittelen oman Tales from Desperation -pelini.
Stefan Dorran ja Ralf zur Linden Triqueta on vahvasti Colorettosta inspiroitunut settienkeräilypeli. Vuorollaan kukin pelaaja joko lisää eläinlaatan riviin tai ottaa jonkun riveistä itselleen. Jos ottaa rivin, ei enää osallistu sillä kierroksella. Tavoitteena on neljän kierroksen aikana saada mahdollisimman arvokkaat setit. Paras setti on tasan kolmen laatan muodostama “triqueta” ja jos menee yli kolmen, pisteiden sijasta alkaa kertyä miinuksia.
Triqueta on helppo ja ihan hyvän näköinen perhepeli, sellainen kiva, mutta harmiton. Eiköhän joku tämänkin parissa kuitenkin viihdy kymmeniä pelikertoja.
Vilman pelaamia
Tavallinen Catan ei ole koskaan säväyttänyt. Usein alussa jonkun pelaajan tiet tukitaan ja kyseinen pelaaja tietää lähes varmasti häviävänsä. Tottakai klassikkopeli pitäisi silti välillä ottaa pöydälle ja löytyy omasta hyllystä. Ehkäpä lasten kanssa joskus?
Mekaniikka pelissä on kiehtova ja vuosi sitten tutustuin harvinaisempaan helmeen: Catan: Starfarers. Tässä avaruus-Catanissa ei ole teitä ollenkaan, joten omasta mielestäni peruspelin ongelma on sillä purettu.
Mukaan on lisätty kaukaisista galakseista tulevia ystäviä, jotka antavat voittopisteitä, mutta myös tuntuvia etuja. Pelin alussa pelaajat saavat omalla vuorollaan tuotantoa, vaikka noppatuuri ei kolahtaisikaan, tämä on myös todella hyvä uudistus! Saat siis joka tapauksessa jotain. Kun pisteet ovat riittävän korkeat, menetät tämän alun edun. Pitääkin pian taas pelata tätä!
Minä ja maailmankuulu Klaus
“Maailmankuulun Klaus Teuberin laatima peli”.
Noin julisti lahjaksi saadun Uudet löytöretket -pelin kansi. Kansikuvassa näkyi rantavedessä kelluva laiva auringonlaskussa. Kannen harras tunnelma ja lupaus tunnetusta suunnittelijasta herättivät nuoren pojan mielenkiinnon. Olin tuolloin vielä alakoulussa ja pelituntemukseni rajoittui Monopoliin ja Cluedoon.
Uudet löytöretket oli tuolloin kiehtova peli. Kartta rakentui hiljalleen yksittäisistä laatoista, saarilla käytiin enemmistökamppailua ja alkuasukkaiden majoihin jonotettiin hakemaan eksoottisia hedelmiä. Kokemattomalle lautapelaajalle Uudet löytöretket tuntui pitkältä ja haastavalta peliltä, mikä osaltaan loi kuvan Klaus Teuberista suunnittelijataiturina.
Tuo kuva vahvistui myöhemmin, kun pelasin Catania (tai Catanin uudisasukkaita, jolla nimellä se silloin tunnettiin) ensi kertaa 2000-luvun puolivälissä. Pelasin sitä tosin varsin epäoptimaalisella kahden hengen pelaajamäärällä. Catanhan ei kaksinpelinä loista, ja taisi olla ettemme edes käyneet kauppaa pelin aikana. Peli teki minuun silti valtavan vaikutuksen.
Oma lautapeliharrastukseni puhkesi täyteen kukkaansa vasta myöhemmin, mutta Catan jäi mieleen ja tupsahteli elämääni aina silloin tällöin: se oli muun muassa viimeinen peli, jota pelasin ennen asepalvelukseen astumista tammikuussa 2012. Vuonna 2017 taas vietin ikimuistoisen pitkän uudenvuoden pelaten viiden hengen Catania, jossa oli mukana Cities & Knights -lisäosa. Vuonna 2020 tutustutin kaksi lautapelinoviisia harrastuksen pariin menestyksekkäästi Catanilla.
Catan on ollut vanha tuttava, jonka pariin on ollut aina mukava palata. En ostanut sitä ikinä omaan hyllyyn, koska 3–4 hengen pelaajamäärä rajoitti paljon pelimahdollisuuksia. Monella tuttavalla se onneksi oli, ja peli oli aina illanvietoissa suosittu. Catanissa yhdistyvät monet yksityiskohdat, jotka tekevät siitä kaikille sopivan pelin: on nopanheittoa, kaupankäyntiä, take that -hetkiä, resurssien hankintaa ja strategian hiomista.
Catanin merkitys ei tunnu ikinä olleen Suomessa yhtä suurta kuin mitä muualla maailmassa. Liekö syynä ollut verrattain myöhäinen suomennos vai muiden pelien, etenkin Carcassonnen ja Menolipun, helpompi lähestyttävyys?
Joka tapauksessa Klaus Teuberin muu tuotanto on jäänyt ymmärrettävästi Catanin varjoon. Tyypillinen tarina: pelisuunnittelija tehtailee hitin, jota ajautuu lypsämään koko loppu-uransa. Teuberin kohtalon jakavat esimerkiksi suunnittelijakollegat Klaus-Jürgen Wrede ja Alan R. Moon. Tuskinpa moni osaa mainita Teuberin, Wreden tai Moonin ludografiasta muita pelejä niiden ilmeisimpien lisäksi.
Lautapelisivistys on silti itselleni tärkeä asia, ja niinpä koronavuosina aloin viimein perehtyä Teuberiin tarkemmin ja harkitsinkin parin pelin hankkimista omaan hyllyyn. Catan on synnyttänyt ympärilleen valtavan sisarpelien tulvan, mutta Teuberin tuotannosta löytyy muutakin merkittävää: hauska kivi-paperi-sakset-variaatio Adel verpflichtet, tiukka aluehallintakamppailu Löwenherz tai nokkela rakennuspeli Wacky Wacky West (Drunter & Drüber). Sääntöihin tutustumisen jälkeen pelit ovat silti jääneet lopulta hankkimatta. Miksi?
Vaikka on typerää tuomita pelejä sääntöjen perusteella, niin itse osaan kohtuu hyvin arvioida säännöistä onko peli minua varten vai ei. Teuberin pelit eivät ole valitettavasti innostumiskynnystä ylittäneet. Joudunkin myöntämään, että Teuber edustaa minulle menneisyyttä ja asioita, jotka eivät nykypäivän mittapuulla tunnu oleellisilta. Itseni kaltaiselle kuluttajalle, joka innostuu menneiden vuosikymmenien kirjallisuudesta, vanhoista b-luokan kauhuelokuvista ja 70-luvun progejazzista, on silti vaikea myöntää, että 1990-luvulla tehdyt lautapelit olisivat liian vanhoja. Miksi vaikkapa Reiner Knizian tai Wolfgang Kramerin pelit ovat relevantteja edelleen, mutta Teuberin ludografia tuntuu pahasti ummehtuneelta?
Se liittynee Teuberin käyttämiin pelimekaniikkoihin: hänen peleissään on paljon satunnaiselementtejä tai erikoista negatiivista vuorovaikutusta. Nuo asiat ovat nähtävissä Catanissakin, mutta tuntuvat korostuvan muissa peleissä. Nämä ovat intuitioon pohjaavia ennakkoluuloja, mutta jotain totuuden sijaa niissä varmasti on. On vaikea kuvitella, että Wacky Wacky Westin tai Löwenherzin kaltaiset pelit olisivat hittejä tänä päivänä.
Ehkäpä Teuber upotti kaiken luovuutensa Cataniin. Kaikki pelisuunnittelijat eivät voi olla ikuisia neroja, joiden tuotannon laajuus on timantinterävää tai jotka onnistuisivat lumoamaan aina uusia sukupolvia. Teuberin aika oli 1990-luvulla ja nuoret tekijät rynnivät sittemmin ohi.
Näinpä suhteeni Teuberiin on etääntynyt. Ensi-ihastukseni Uudet löytöretketkin on leimautunut Facebookin Lautapelikirppiksellä kuonaksi, jota ei tahdo saada kaupaksi edes pilkkahinnalla. Yritetty on. Pidän oikeastaan epätodennäköisenä, että itse ehdottaisin pelattavaksi jotain Teuberin peliä. Poikkeuksena Catan.
Tai niin. Loppuvuodesta 2021 peliporukkamme voitti Lautapelikahvila Tavernan pelivisasta palkinnoksi Catanin peruspelin. Iloitsin, kun kotiin saapui viimein aito klassikko.
Siitä illasta lähtien peli on maannut koskemattomana hyllyssä.
Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauksen jälkeen
Sampsa kirjoitti oivallisen jutun lautapeleistä ja tekoälystä. Siinä Sampsa avaa, millaisia mahdollisuuksia kehittyneet tekoälysovellukset tarjoavat lautapelien kehittämisen näkökulmasta.
Joakim debytoi arvostelijana arvioimalla kissapeli Calicon. “Hellyttävän ulkokuoren ei pidä silti antaa hämätä, sillä kyseessä on parhaimmillaan ja pahimmillaan aivoja kovasti raastava peli.”
Sampsa arvioi Little Dragons -pelin. Pelin kolmenkympin hinta herätti mutinaa, mutta muuten peli oli ihan kelpo muistipeli lapsiperheiden käyttöön.
Inka arvioi Match Madness Duon, joka on aiemmin julkaistun Match Madness -pelin kaksinpeliversio. Se ei herättänyt varauksetonta riemua, sillä pelin mustavalkoinen ilme ei ole vetävä ja peli on muutenkin vähän turhan vakava ja vaikeusasteeltaan epäkäytännöllisen jyrkkä.
Sampsa palasi lapsuuden traumoihin, kun Brion Labyrintistä muistuttava Slide Quest pääsi testipenkkiin. Yhteistyönä pelattava Slide Quest on kuitenkin huomattavasti leppoisampi ja mukavampi pelikokemus, eikä Sampsa traumatisoitunut enempää.
Haluatko mukaan Lautapelioppaan toimitukseen? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on nyt oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Listalla kerrotaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista.
Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram on varmin kanava, jossa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.
Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.
Luetuimmat jutut top 10
Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:
- Yatzyn säännöt
- Rummikub
- Smart10
- Carcassonne
- Bezzerwizzer
- Escape Room – Pakohuonepeli
- Dinner in Paris
- Secret Hitler
- Vuoden peli -artikkeli
- Bananagrams
Lautapeliblogien päivitykset
Youtubessa Miira ja Annika julkaisivat Hyvin draftatut kortit -vlogissaan taas muutaman uuden jakson: ilkeät pelit, yhden Kallax-lokeron kokoinen pelikokoelma, pääsiäisajan pelit 2023, sivilisaatiopelit ja fillerisuositus joka alkukirjaimelle.
Nopparallin videoissa on Calicosta ensin unboxing ja sitten arvostelu. Arkham Horror 3rd Edition saa saman käsittelyn: unboxing ja arvostelu. Cortex: Harry Potterista on arvostelu.
Lunkisti.fi:ssä Tero arvosteli Orichalcumin. Arvio on ihan suopea:
Pelaaminen itsessään on joutuisaa ja mielekästä. Pieniä päätöksiä on jatkuvasti tehtäväksi etenkin kun useimmiten tarjolla ei ole just sellaista laatta+toiminto -yhdistelmää jolle kipeimmin olisi tarve. Omaa peliään pitää siten muovata vallitsevan tilanteen mukaisesti ja rakentaa useampia reittejä kohti seuraavia voittopisteitä. Orichalcum ei sittenkään ole mikään brainburner, jonka päätteeksi pää sauhuaa ylikierroksilla. Ei todellakaan, tämä on perhepelimäinen kokemus, joka ulkoasunsa puolesta houkuttelee varmasti perheen junioreita unohtamatta haastaa vanhempiakin pelaajia.
Tero arvioi myös Old London Bridgen. Sekin maistui: “Peliä ja pähkäiltävää tässä vajaa puoli tuntia kestävässä fillerissä on riittävästi sisältäen sopivassa määrin myös yllätyselementtejä. Kaikkinensa hieno peli ja ansaitsee vahvat suositukset!”
Terolta ilmestyi arvio myös Ark Novasta. “Kaikkinensa Ark Novaa on helppo suositella, jos hakusessa on astetta raskaampi europeli pienelle peliporukalle. Pelin suomennosta tervehdämme ilolla ja se silottaa entuudestaan tietä eläintarhailun oppimisessa ja pelaamisessa.”
Tapani on raportoinut Kankaanpään kirjastopelejä on taas muuman session verran: #30, #29, #28, #27, #26.
Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.
